Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Greensleeves

Sunnuntait on vähän hankalia päiviä, kun ei koskaan tiedä, mikä viikko on. Japanissa viikko alkoi kalentereissa sunnuntaista, Suomessa se alkaa maanantaista ja täällä olen taas nähnyt sunnuntaikalentereja. Lisäksi täällä yliopistokylässä eletään kouluviikkojen mukaan, joista vitonen jäi juuri taakse. Tai jää taakse? Ihan sama!

Kamala viikko oli. Kauheasti koulujuttuja, muutaman tunnin yöunet, jotta sai luettua edes vähän seuraavan päivän materiaalia tutoriaaleja varten. Toivon hartaasti, että saan kehnoakin kehnommasta esseestäni hyväksytyn arvosanan.

Perjantaina olin hyvin kuitti. Meillä oli ollut yllättäen mdp-tehtävien kanssa ongelmia ja niitä vatvoimme sitten ryhmänä myöhälle. Inho tätä kurssia kohtaan todellakin lähentää meitä! Kämppis C tarttui allekirjoittanutta hihasta ja sanoi, että nyt lähdetään kuule viihteelle. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Halloween-pippaloihin I:n kanssa, mutta kun hänellä oli liikaa koulujuttuja, eikä meillä kummalakaan ollut aikaa hankkia asuja, homma meni vähän sivusuun. Suostuin sitten lähtemään C:n mukaan. Meillä meni hyvin lujaa! Niin lujaa, että lauantaina herätessäni olinkin jo absolutisti! Oho! Siinä aikani sängyssä maatessa filosofoin elämää ja mietin, että miksen voi olla kiinalainen. Kiinalaiset opiskelevat kiltisti ja saavat kaiken ajoissa valmiiksi ja niitä on ties kuinka monta hiippakuntaa täällä. Kiinalaiset on kunnon kansalaisia. Kiinalaiset on kiinalaisia! Mietin kaikenlaisia elämänmuutoksia, joita voisin yrittää saada aikaan. Sikäli vähän hankalaa, että kun olen vielä tässä uuden elämän sopeutumisvaiheessa, niin en ihan tiedä mitä tässä nyt pitäisi sitten muuttaa. Päädyin, että lisää liikuntaa!

Juteltiin vähän C:n kanssa, että voitaisiin kenties osallistua Nanowrimoon. (Ken ei tiedä mistä puhe: Nanowrimo) Vähän hassua miten paljon meiltä löytyy yhteistä C:n kanssa. Ollaan molemmat videopelaajia, luetaan samantyylisiä kirjoja ja katotaan samoja ohjelmia telkkarista. Hän kirjoittaa ja minä myös! Jee! Meillä on kuitenkin kahdeksan vuotta ikäeroa ja hän on hyvin aikuinen, minä en!
Katsoo nyt, lähdenkö oikeasti yrittämään tätä!

Joku joukkio (mob) yritti sisään yöllä väkivalloin ja summeria hakkaamalla. Ne melus alhaalla varmaan vartin, jollon M:llä palo pinna ja se meni huutaan niille täyttä kurkkua, että nyt suksitte pojat vittuun (oli siellä tyttöjäkin). Mä en jaksanut nousta ylös, mut nauroin sängyssäni katketakseni ja C ja K oli että, 'Oh dear, they've managed to anger the German!". Mikä oli inhottavampaa tän jälkeen oli että joku muusta asunnosta päästi ne sisään :( Tulivat sitten hakkaamaan meidän oven taakse, mutta emme jostain kumman syystä avanneet. Eikö nämä ihmiset täällä katso kauhuleffoja? Tuntemattomia ei päästetä sisään, etenkään puolen yön jälkeen!
Tänään aamulla sitten rappukäytävä oli sotkettu ranskanperunoilla ja pizzalla. Hmm...
Sanoin tytöille, että ens kerralla uhataan kutsua vartijat.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Helter Skelter

Ollaan I:n kanssa yhtä mieltä siitä, että opiskelu ei ole kauhean kivaa.

Tai on luennot mielenkiintoisia ja jotkut tutoriaaleistakin, mutta sitten tälläiset 'kirjoita essee' -jutut on vähemmän hehkeitä. Kirjoitan nimittäin edelleen historian esseetäni (olipas se tyhmä valinnainen). Sanamäärä on tällä hetkellä 200/1500, aikaa vielä perjantaihin saakka. Ensi vuonna varmaan näpyttelen tällaisia mennen tullen, mutta nyt tuijotan ruutua, kirjoitan kaksi lausetta tuskanhiki otsalla ja huomaan sitten olevani Lamebookissa tunnin. MDP on silti edelleen kaikista kamalin kurssi, koska siinä joutuu tekemään joka viikoksi jotain ja tähän mennessä tiedotus on tullut hyvin myöhään. Nyt saatiin perjantaina tietää, että ryhmissä pitää lukea jonkun firman case study ja esitellä se muulle luokalle powerpointina. Maanantaina piti olla valmista! Tätä ennen oli mm. se tuhannen sanan essee, jonka näpyttelin puolessatoista tunnissa. Odotan edelleen innolla palautetta siitä... Perjantaiksi meidän pitää kirjoittaa pienessä ryhmässämme essee. Muiden sanamäärä on 600, mun on 300. Aloituskappale. Sain ehkä helpotetun osion, kun olen ryhmän ainoa mamu.

Sunnuntaina oli kämppis M:n synttärit. Hän halusi, että lähdettiin pubiin istumaan lauantaina. Se oli hyvin tylsää. Ensinnäkin, meidän piti lähteä yhdeksältä, mutta yllättäen tytöillä kesti ja päästiin lähtemään puoli yhdentoista maissa. (piti kauheasti asuja valokuvatakin) M sai lahjaksi mekon ja huivin meiltä, jotka pakattiin erikseen. Mekko annettiin lauantaina, että M:lla olisi jotain uutta ylleen ja huivi sitten seuraavana päivänä, koska silloin oli vasta synttärit? En ihan tajunnut tätä logiikkaa. Sitten pubissa kenelläkään ei ollut oikein puheenaiheita. Tämä on ongelmana, kun asutaan yhdessä - Kuulumiset ehtii kysymään päivän aikana kolmesti. Paikalle tuli pari C:n kaverimiestä, jotka onnistuivat tekemään tilanteesta ehkä vielä kuivemman. Livistettiin I:n kanssa pubista ajoissa hammassärkyyni vedoten ja käytiin hakemassa grilliltä roskaruokaa. Koin tälläisen kulinaristisen elämyksen kuin juustoranskikset! Ranskanperunoita, joiden päälle ladottiin paljon juustoa, joka sitten suli. Mietin sitä syödessä, että pitäisikö hörpätä vielä rypsiöljyä päälle kurkun kostukkeeksi!

C, M ja K tuli kotiin joskus neljän aikaan. Kun M oli saatu suljettua huoneeseensa, aloimme rakentaa ilmapallovyöryä!
Tältä sen piti näyttää:


Tältä se näytti:


Ovi on jätesäkkikerroksen takana piilossa. Oikeanpuolinen ovi vie siivouskomeroon.



C ja K olivat molemmat aika humalassa ja hilpeinä, joten tekniset osuudet oli vähän vaativia. Epäluuloinen M jouduttiin suunnilleen pakottaa huoneeseensa ja ovi pönkkäämään, niin että hän kyllä vähintäänkin aavisti, että jotain oli meneillään. Operaatioon sisältyi paljon tukahdutettuja kikatuskohtauksia ja teippiä tukassa. Lopputulos oli epäilyttävästä estetiikasta huolimatta ihan hyvä, kestävän oloinen. Kukaan meistä ei ollut aamukuudelta todistamassa M:n reaktiota, mutta keskipäivän nyreydestä päättelimme, ettei hän ollut ihastunut temppuun. Harmi!
K teki vielä kakunkin, jota sitten syötiin, kun M:n poikakaverikin oli paikalle saapunut. Kaikilla oli synttärisankarin toivomuksesta vaatteet päällä.
Mä kun olen tylsä, olin sitä mieltä, että nähtiin liikaa vaivaa M:n synttäreiden eteen, koska parin viikon kuluttua on K:n synttärit! Pakkohan meidän on vetää samanarvoinen rumba silloinkin. Jäi vähän sellainen olo, ettei M oikein pitänyt lahjoista, kakusta tai palloista, mutta ainakin yritettiin!

Meillä on pieni taistelu meneillään täällä. Tai ulkoisesti se on varmaan pientä, mulle tää on kylmä sota! PO ei huuhtele tiskejään, vaan jättää ne saippuaisiksi. Ajattelin ensiksi, että kenties se ei tiedä tästä(kään) aspektista kodinhoidossa, niin olin muka ohimennen, että "Niin joo, tiedät varmaan, että tiskit tulee huuhdella tiskiaineesta!". Tuijotti mua vihaisesti ja ilmoitti kyllä huuhtelevansa ne joskus. "Ne pitäisi kyllä huuhdella joka kerta. Tiedäthän. Kun tuo tiskiaine on myrkyllistä." Ei vastannut mitään. Eikä edelleenkään huuhtele niitä!
Hieman ärsyttävä ihminen... Sillä on myös ihana tapa päästää kuka tahansa rappuun sisään summerin kautta. Painaa vaan tulijat heti sisään kun summeri soi, myös yöllä. Kun huomautin, ettei ehkä kannata vaan päästää tuntemattomia sisälle, kaveri nauraa ja sanoo, että olen epäsosiaalinen. Eikä tässä nyt voi jatkuvasti samoista asioista huomautella, täällä asutaan kuitenkin kesään saakka! Viime aikoina olen saanut myös kuulla  aksentistani, jota on niiin hirveän vaikea ymmärtää. Kun on niiin paljon sanoja, joita en osaa lausua! Onneksi hänen saksalainen englantinsa on aina tietenkin selvää ja lausuminen virheetöntä.

Kierreltiin eilen I:n kanssa keskustan goottikauppoja ja pukuliikkeitä inspiraation toivossa. Valmiita asuja ei oltu hankkimassa, mutta olihan niitä hauska katsoa! Oli melkeinpä sääntö, että miesten asut oli hauskoja ja naisten seksikkäitä, mikä on vähän pöhköä, kun Halloween on kuitenkin lokakuun lopussa. Ilmankosteus on täällä aina niin huikea, että se varmaan imeytyy ihmisten luihin niin, etteivät skotit (tai britit) tunne kylmää! I haluaa olla leijona ja minä kummitus, koska olen niin luova. En ala lakanaa rei'ittämään, mutta tämän kalpeuden vien kyllä äärirajoilleen.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Fat cats had a heart attack

Luojan kiitos on lauantai.

Kahtena aamuna kun on joutunut taistelemaan ylös opiskelemaan, tuntuu taivaalliselta tietää, että ei tänään. Tänään ei tarvitse sangen disorientoituneessa tilassa pyöriä ympyrää, että mitä papereita pitää ottaa mukaan ja onhan mulla nyt housut jalassa. Tai no, olishan se ihan hyvä tarkistaa, ennen kuin lähden tästä pankkiin...

Torstaina oli tosiaan Global Thursdays Glasgow - Launch party, jonka vieraslistalle olin sitten kämppikseni Inesin kanssa ilmottautunut. Miksei Suomessa ole tätä käytäntöä? Hullun kätevää! Tiesin, että I:llä kestäisi laittautumisessa, joten sanoin, että puol yhdeltätoista pitää lähteä. I lupailee, että joo, kyllä hän ehtii nyt ajoissa - Menee suihkuun 20 yli kymmenen... Kaikkeen illanviettoon täällä kuuluu mun osaltani kauheasti odottelua! Päästiin lähtemään tasalta. 11:30 saakka pääsi ilmaseks sisään ja I jankkas, että meidän on päästävä sisään maksutta. No se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska sisään yritti myös 500 muutakin ja saavuttiin paikan päälle varttia yli!  Oltiin viimeiset kun pääsi sisään ilmaiseksi. Eipä se olis tosin maksanut listalaisille kun £3 muutenkaan...
Mulla oli viis puntaa taskussa. Sillä sai narikan ja neljä drinkkiä. Jeps. Muun kun pullojuomisen tilaaminen on aina vähän hankalaa, koska en tiedä vielä mitään paikallisia irmoja ja marianneja nimeltä. Ne, mitkä tiedän ei ole olleet mitään kummoisen makuisia. Yleensä siinä silmäilee, että mitä tiskillä on esillä ja latoo, että "Joo, kaks osaa tota ja sitten yks tuota ja yks appelsiinisiivu, kiitos!"

Näitä pippaloita ennen olin siis saanut varoittavan viestin fabossa, että ei kannata mennä! 'PSY is not coming!' Jälkimmäinen väittämä sai aikaan melkoiset naurut, varsinkin kun Centralissa sitten oli yksi kiinalainen jätkä pukeutuneena PSY:ksi! Kaveri oli vetänyt vermeet niskaan ihan oma-aloitteisesti, ettei ollut kyseessä mikäänm promotemppu. Kun Gangnam Style alkoi soimaan, tanssilattia muodosti ringin hänen ympärilleen ja hyvin hilpeää oli. Paikka kuhisi muutenkin valokuvaajia. I on aika näyttävä tanssija, niin paparazzit seurasi tarkkaan hänen muuvejaan. Hauskaa oli!

Kämpille päästyämme alettiin jo suunnitteleen Halloweenia! Halloween on yks asioista, joita odotin innolla tänne muuttaessa. Ajattelin, että täällä olisi kenties vähän enemmän häppeninkiä juhlan tiimoilta. Oikeastaan haluaisin kokea amerikkalaisen Halloweenin, mutten taida alkaa suunnittelemaan muuttoa rapakon sille puolen sen takia... I haluaa mennä jollekin yliopiston baaribussikierrokselle. Sille oli joku näppärä oma nimensä englanniksi, mutta unohdin jo! Bussi siis kierrättää baarista toiseen ja palaa sitten lähtökohdille. Kuulostaa hyvältä. Sitten on toiset pippalot joihin mielin osallistua, Merchant Cityssä. Ovat armollisesti perjantaina, eikä keskellä viikkoa. I:n mielestä meillä pitäis olla yhteensopivat asut, niin ollaan sitäkin tässä vähän fundeerattu. Minä olen pitkä ja hyvin valkoinen, I on lyhyt ja musta. Pitää varmaan kiertää goottikauppoja ja pukuvuokraamoja inspiraation toivossa.

Kämppis C Jenkkilästä piti mulle luennon siitä, kuinka jenkkihalloween on ihan tylsä nykyään, koska tytöt käyttää sitä vaan tekosyynä "for dressing as slutty as possible". Glaswegasin yöt on sen verran kylmiä, että nauran kyllä jos joku hihhuloi täällä Supermanbikineissä. Tai huolestun. Kaupungilla tosin näkee päivisinkin porukkaa teepaidoissa ja lämpöasteet on jossain yhdeksän pinnassa?

Meillä on ollut täällä vähän erimielisyyksiä. Puhuttiin, että ostettaisiin porukalla ilmapatja vieraspatjaksi ja että kaikki osallistuisi kuluihin. Olin eka myötämielinen, koska ilmapatjat Amazonissa maksaa jotain kymmenen punnan luokkaa. No halppispatja ei kuitenkaan kelvannut M:lle ja Pahalle Oravalle, he löysivät Tescosta jonkun viidenkympin luksuspatjan jonka haluavat ostaa. Minä ja K vetäydyttiin hommasta, vetoamalla siihen, että meidän ystävämme kärsivät nukkua vähän vähemmän laadukkaammilla alustoillakin. Lisäksi pohdittiin sitä, että mitä kalliimpi patja, sitä hankalampi sille on nimetä omistaja kun ensi vuonna pois muutamme. Tämä tietenkin nostaa hintaa muille melkoisesti...

M:lla on huomenna synttärit! Mennään ilmeisesti jonnekin pubiin tänään ja K on puhunut leipovansa kakun. Suunnitellaan myös tekevämme M:n ovelle näin:

M:n poikakaveri tulee Saksasta tänne ensi viikolla hengailemaan. M laittoi jo keittiöön lapun, että voitteko pidättäytyä kulkemasta alasti ympäriinsä sen aikaa. Please.

torstai 18. lokakuuta 2012

Nights of Caledonia

Datasin tässä eilen villisti, kunnes arvoisa kurssitoverini laittaa viestiä, että tänään olis La Soirée Française, tuleppa messiin. Päättelin hurjalla kielitaidollani, että nämä on jotkin ranskalaispippalot. No sehän sopi!

Määränpää oli joku klubi nimeltään Common. Arvoisat kämppikseni C ja K nyrpistivät vähän nenäänsä, että sinnekö menet. Ei kuulemma kovin tyylikäs paikka. Kohautin vaan olkapäitäni. Ghetto spirit.

Meillä meni matkaan joku tunti, koska ensin odoteltiin muita ryhmän jäseniä puolen tuntia. Mun mielestäni oltaisiin voitu jättää ne, ei kuulu odotuttaa muita sateessa ilman mitään muuta syytä kun ettei ole raahautunut peilin eteen ajoissa! Sitten seuraava puoli tuntia meni, kun kukaan ei tiennyt, missä paikka oli. Kaikilla muilla oli älypuhelimet, jokaisessa navigaattori ja ilmeisesti jokainen osotti eri suuntaan.
No, selvittiin kuitenkin paikan päälle vihdoinkin ja päästiin jonon ohitse kun oltiin listalla. Tämä on hyvin mukava käytäntö! Ei tarvinnut myöskään maksaa sisälle siksi. Itse paikka oli maan alla. Matalat huoneet, ihan kivoja yksityiskohtia. Narikkamaksu (£1,5) oli muiden seuruelaisten mielestä liikaa, niin jätettiin päällysvaatteemme yhden sohvan nurkkaan. Siihen kertyi huvittavan näköinen keko vaatteita. Ymmärsin kyllä heti, että paikka oli C:lle ja K:lle vähän turhan teinirahvas. Minä kun olen ikinuori sulauduin joukkoon mukavasti.

Juomat oli hintaluokaltaan sellaista punnan luokkaa. Että sillä hinnalla, millä Suomessa saa yhden drinkin, täällä saa 4~5 juomaa. Miten väärässä olinkaan, kun joskus luulin Amarillon Kuumia Keskiviikkoja edullisiksi. Musiikkipuoli oli aika ranskalaisteemaista, niin en siitä osaa sanoa mitään. Meidän seurueella oli ainakin tosi hyvä meininki. Esittäydyin varmaan kymmenelle ranskalaiselle ja vaihdettiin poskisuudelmia ja kymmenen minuutin kuluttua tuli uusia tyyppejä ja koko homma alkoi alusta. Musiikki oli sen verran lujalla, että itse yökerhossa oli epäselvää tunsiko kukaan seurueesta toisiaan ennestään vai oltiinko vaan ajauduttu yhteen. Hauskaa oli. Seuraavana aamuna herääminen oli kyllä vähän työn ja tuskan takana. Saattaapi olla, että joku luento jäi välistäkin...

Naapuruston kyylä se tässä hei vaan. Kuvasta ei ehkä erota,
mutta tämä mies hyppii tuossa rakennusten välissä olevalla aukiolla joka keskiyö hyppynarua...

Ennen se, että joku opiskelee yliopistossa jotain fiksun kuuloista oli sellainen, 'Vau, hienoa!' -juttu, mutta nyt kun on itse yo-opiskelija sitä vaan nyökkää. Paitsi jos joku sanoo tekevänsä PhD:tään, sitten tunnen syvää kunnioitusta, että tuo osaa varmaan käyttää MyPlacea jo tosi hyvin ja tietää, mistä yliopiston sivuilta löytyy mikäkin!

Tänään on kuitenkin kanssa kerpalot tiedossa! Kamalalta tuntuu mennä kahtena iltana peräkkäin kuukauden tauon jälkeen. Tämäniltaisiin olen kuitenkin hinkunut jo pitkään ja ehdin lahjoa Inesin seuraksi, niin ei tästä nyt enää sovi perääntyä. Klubi on upouusi paikka keskusaseman vieressä. Sain jo varoittavan faboviestin, että 'Etkö tiedä mitä siellä on tapahtunut ennen??? En voi kertoa, mutta ei kannata mennä!' joltain tuntemattomalta muikkelilta, joka poseeraa profiilikuvassaan alasti paistinpannu rintojen edessä ja työskentelee toisella klubbenilla. Laski hieman varoituksen vakavuutta :(
Huomenna ei onneksi ole kuin yksi luento ja tutoriaali, niin ei tarvitse kauaa kärvistellä vaikka väsyttäisi!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Attention waterpumps!

Laiska viikonloppu jää taakse.

Vietin perjantai-iltaa kämppikseni I:n kanssa. Haettiin eka suklaata kaupasta, sitten istuttiin sohvalle ja puhuttiin kaikenlaista kevyttä talvisodasta Ruandan kansanmurhaan, Belgian jakaantumisesta ja äitiysloman sopivaan pituuteen. Sitten kello olikin puoli kaksitoista ja me molemmat totesimme haluavamme jäätelöä. Googlettelin siinä sitten, että mistä saamme jätskiä puolen yön maissa. Kaiken logiikan mukaan joku keskustan pikkukauppa olisi kellon ympäri auki, mutta väärässä olin. 1,1 mailin päässä oleva Tesco oli auki yötä päivää! Epäilin, että I ei jaksaisi lähteä sinne saakka, mutta väärässä olin. Kysyttiin Pahalta Oravalta, että tarviko se jotain. Pyysi meitä ostamaan ilmapatjan... Jätimme pyynnön jostain syystä huomioimatta.
Kävelimme sinne siis sen 1,7 kilometriä, keskellä yötä Euroopan kolmanneksi vaarallisimmassa kaupungissa! Puolessa matkaa I kysyi, että onko mulla puhelin mukana, kun hän unohti omansa. Olihan mulla, mutta huomautin, ettei mulla oikein ole kenenkään numeroita. "Ei, kun jos tarvitsee soittaa poliisit."
Hän oli huomattavasti enemmän varuillaan.

Kyseinen Tesco on oikein kunnon kokoinen kauppa. Oli hassua olla ostoksilla yöllä. Musiikki soi, niin kuin päivälläkin, mutta käytävät oli tyhjiä, eikä kassalle todellakaan tarvinnut jonottaa. Yksin olisi ollut ehkä vähän apokalyptinen meininki, mutta kahdestaan saimme riidellä siitä, mitä jäätelöä ottaa. Jos olisi auto, niin tuolla kävisi mielellään öisin kaupassa! Jäätelövalikoima oli vähän tylsä. Ei ollut sillä tavalla irtojäätelöä tarjolla kuin mitä Suomessa tai Japanissa. Häagen-Dazsilla ja Ben&Jerrysiä sai pikkupurkeissa, mut muuten oli vaan isoja kokoja. Mautkin oli luokkaa suklaa-vanilja. Ehkä jäätelö on sesonkituote.

Paluumatkan kohokohta oli kohtaaminen sangen humaltuneen miesporukan kanssa. Kaverit oli jatkamassa eri suuntaan kuin me, jotka halusimme ylittää kadun. Liikennettä oli kuitenkin melkoisesti, joten yksi porukasta marssi keskelle katua seisomaan haara-asennossa ja pysäytti autot. Hieman noloina siinä sitten jatkettiin matkaa...

Kämpille päästessämme istuttiin olohuoneessa ja televisiosta tuli mun suureksi riemukseni Das Boot. Me katottiin sitä saksantunneilla yläasteella, muttei koskaan päästy loppuun. Elokuva ja sen tunnari on kummitelleet päässäni siitä lähtien, niin näin kuuden vuoden jälkeen tuntui jo hyvin henkilökohtaiselta saada tietää, miten elokuvan miehistölle käy. I:n mielestä saksalaisten, dubbaamattomien sotaelokuvien katsominen puoli neljään saakka ei kuulostanut kovin houkuttelevalta, joten jäin yksin vahtimaan merta. Kannattaa katsoa, hyvä elokuva!

Muuten mun on pitänyt tänä viikonloppuna keskittyä historian esseeseen. Luin jostain, että taustatyöhön kuuluu käyttää päivä, joten päätin viettää lauantain ja sunnuntain kirjastossa. Luinkin kaksi kirjaa, mutta ne eivät ikävä kyllä liittyneet mitenkään industrialismiin... Voisinkin mennä saman tien lukemaan aiheesta.

Huomenna saa taas lähteä selvittelemään asioita, kun markkinoinnin tutoriaalit alkaa ja mä en ole missään ryhmässä, koska se, johon ilmoittauduin on poistettu. En löytänyt nimeäni myös mistään listasta. Mulla tuntuu olevan jokaisen kurssin tutoriaalien kanssa ongelmia... Oon melko varma, että suurin osa ekana vuonna yliopiston keskeyttäneistä stressaantuu ja turhautuu vaan tähän epäselvyyteen.

torstai 11. lokakuuta 2012

Il était une fois... l'espace!

Terveisiä taas täältä Glaswegasista, haggiksen ja käsittämättömän solkotuksen luvatusta maasta!

Puolustaudun nyt jälkimmäiseen sillä, että kysehän on omasta osaamattomuudestani. Koulussa meille opetettiin vain engelskaa, eikä skottimongerrusta. Saan jälkimmäistä akateemisen ympäristöni takia niin pienissä annoksissa (Aldin kassa, kirjaston vartija) ja niin lyhyinä hetkinä, etten ole ehtinyt sisäistää sitä vielä paljoakaan. Skottiaksenttikin menee asteissa. Skotlantilaisten luennoitsijoiden aksentti on kyllä läsnä, muttei sellainen, että rajoittaisi kauheasti ymmärtämistä. Kämppis K:n nuotti on skotlantilainen, puhe ymmärrettävissä. Opiskelutoverini jotkut puhuvat vähän hankalammin jo, mutta ihan vielä pysyy kärryillä, kun keskittyy. Siivooja tokaisee varmaan hyvät huomenet ja minä tuijotan kauhuissani, että puhutko sinä minulle ja oliko tuo englantia?

On taas jotenkin tuntunut, että mua yritetään savustaa ulos täältä. Väkersin MDP-läksyjä tässä maanantaiaamuna. Sanoivat siellä origamipallotunnilla, että ens kerraksi "Katsotte pari videota ja vastaatte muutamaan kysymykseen.". Olin kieltämättä kyllä unohtanut koko jutun, mutta sain videot katsottua ja kysymyksiin vastattua puoli tuntia ennen historian luentoa. MDP-sessio alkaisi heti historian jälkeen. No niin, sitten huomaan viimeisen tehtävän:
Kirjoita 1000 sanan essee jostain viimeaikaisesta konfliktista jonkun yrityksen eettisessä toiminnassa ja siihen käytetyistä toimintamenetelmistä. Tehtävä vaikuttaa kurssiarvosanaan. Deadline seuraava sessio.
Seuraava sessio? Tuijotan ruutua epäuskon vallassa. Ai niinku puolentoista tunnin kuluttua? Kävin siinä sitten itsekseni sellaisen kahdenkymmenen sekuntin hepulin ja paniikkikohtauksen, että eihän näin voi olla, tuhannen sanan esseestä vois varoittaa etukäteen ja oo-ää-öö, kunnes ryhdistäydyin, hengitin syvään ja aloin naputtelemaan 500 sanan tuntivauhdilla kuvaelmaa RAY:n toiminnasta. 1½ tuntia myöhemmin painan 'Lähetä' -nappia like a boss. Sain kasaan 800 sanaa lähteineen kaikkineen. Myöhemmin samana päivänä joku toisen ryhmän tyyppi valittaa, että huomasi tehtäväannon vasta tänään, hänellä on vain kaksi päivää aikaa kirjoittaa! Oon vähä sillee, että bitch please!

Meidän yliopiston nettipalvelu ei tarjoa mitään sähköistä henkilökohtaista lukujärjestystä, joka on näin suoraan sanottuna ihan vitun ärsyttävää. Missasin esimerksiksi historian tutoriaalin (sain tänään tietää), koska se alkoikin eri viikolla kuin muut. Jouduin ottamaan historian englannin sijasta, kun englanti olisi mennyt markkinoinnin kanssa ristiin ja olenkin täällä jo kertonut lämpimästä suhteestani markkinoinnin luennoitsijaan. Tänään oli toinen tutoriaali ja olin niin nolona siellä kun vaan olla ja voi. En osannut sopertaa mitään viimeviikkoiseen poissaolooni, muuta kun, että "En tiennyt", mulla ei ollut tarvittavia papereita mukana, en ollut tehnyt läksyjä, enkä osannut osallistua mihinkään tunnilla käytävistä keskusteluista.  Niin ja mulla ei ole kirjaa, en ole valinnut esseeni aihetta (en ees tiennyt koko esseestä). Puhuttiin teollisesta vallankumouksesta näin niin kuin paikallisena ilmiönä. Kaikki muut kerto kotipaikkakuntiensa kehityksestä ja mä en olisi osannut edes sijoittaa kaupunkeja kartalle.
Poistun sieltä entistä kiusaantuneempana etsimään seuraavan tutoriaalin paikkaa. Oon kirjoittanut sen itselleni ylös. Etsin kyseisen rakennuksen, oikean kerroksen ja luokan. Kas, siellähän onkin jo porukkaa! Aika vanhan näköisiä. Matkailututoriaali pitäis olla alkamassa. Istun vaan alas iloisesti hymyillen ja odotan tunnin alkamista.
Projektorille lävähtää kuvaus ebola-viruksen leviämisestä. Mulle valkenee, ettei kenties matkailussa mennä ihan näin syvälle, joten hyvin vaivihkaa liukenen luokasta kasvot jokseenkin punaisina. Palaan asunnolle ja olen varma olevani hyvin epäonnistunut opiskelija. Mailaan tutorille, että "BYÄÄH EN LÖYTÄNYT OIKEAA LUOKKAA!!! ÄLKÄÄ POTKIKO MUA POIS PLIIS PLIIS TEEN KAIKKI TEHTÄVÄT AINA!!! AUTTAKAA JOKUUU EN OSAA".
...No olin kenties vähän hillitympi. Parin tunnin kuluttua tulee vastaus, että "Matkailun tutoriaalit alkavat vasta kahden viikon kuluttua, odotamme innolla tapaamistanne". Hmm.

On ollut mielenkiintosta huomata eroja arvoisien kämppisteni ruokatottumusten suhteen. Skotti K on joku kaksvitonen, syö lähinnä perusruokaa (keittää kaks perunaa ja paistaa palan kalaa sen kaveriksi). Jenkki C on "terveysintoilija". Perustelee kaiken syömisensä sillä, että tässä on paljon sitä-ja-sitä ja voi vitsit tää on siis niiin terveellistä. Pahalla Oravalla, M:lla ja I:llä ei ole mitään hajua ruuanlaitosta. I keittää pastan laittamalla sen ekaks kattilaan, kattilaan kylmää vettä ja sitten levyn päälle. Pahaa Oravaa ei saa kukaan neuvoa, hän kyllä tietää itse parhaiten! Kaveri teki rinkeleitä joku päivä, halusi niihin sellaisen kullanruskean pinnan. "Sivele kanamunaa", kehotettiin. Ei, ei saa neuvoa! Hän laittaa elintarvikeväriä!
Mutta oikeesti, millasessa maailmassa elämme, jos joku 24-vuotiaana ei ole koskaan pessyt pyykkejään tai laittanut ruokaa?

Britannia on luokkayhteiskunta ja ruokakaupassa käydessä voi myös ilmentää omaa luokkaansa! Sainsbury's on kallis, Tesco vähän vähemmän kallis ja Lidl + Aldi vähiten kalliita. Koska mamuna koen olevani ihan omaa luokkaani ja siis varakkuusjärjestelmän ulkopuolella, shoppaan ylpeästi aika aldipitoisesti. Näin tekee myös kämppis I. C on Sainsburyväkeä, K ja M tescolaisia. Mä olen tosiaan valmis kävelemään puoltoista kilometriä Lidlille ihan vaan niiden kolkytä penniä halvempien porkkanoiden toivossa. Kaupassa käynti kävellen on rasittavaa, koska ihan sama mihin liikkeeseen menee, edessä on Portaat. Menomatkalla se, että joku sai päähänsä rakentaa yliopiston mäen laelle ei tunnu missään, mutta paluumatkalla ostoskassien kanssa 150 porrasta tuntuu vähän tuskallisilta. Reittiä pystyy vaihtelemaan, mutta hurjaa ylämäkeä ei pääse karkuun...
Reippailin tänään Lidliin ja löysin matkalla jotain jännittävää: Taikakaupan! "Tarot & Magicks" oli liikkeen nimi. Mainostivat ulkoständissä tekevänsä tarotluentoja. Ikkunassa oli salaperäisiä naamareita. Kenties uskallan joskus ilman kauppakasseja sisällekin!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Voi perse.

Taas viikko vierähtänyt!

Oon niin jäljessä kaikesta koululukemisesta, et huippaa ajatellessa. Ajattelinki, et tästä vois tulla ongelmia opintielläni. En ole nimittäin tottunut opiskelemaan. Olen niitä, jotka jättävät kaiken viime tinkaan ja tekevät silloinkin vain ehdottoman minimin. On vieläkin aika käsittämätöntä, miten pärjäsin aikanaan yo-kirjoituksissa niin hyvin...
Oon markkinoinnissa jäljessä kuulemma joku 130 sivua? Kirjakaan ei ole vielä tullut. Tilasin sen Amazonista, lähettivät sen ja ilmoittivat arvioiduksi saapumispäiväksi 18. tätä kuuta? Viime viikolla tilattu jo, eikä tule mistään ulkomailta. Kenties joku tuo sen jostain Lontoosta kävellen? Kurssin luennoitsija on aika karismaattinen tyyppi ja sitä on kiva kuunnella - siis silloin ku se ei keuhkoa, että:
"Voi pojat, jossei tässä vaiheessa ole kirjaa, fucktards, niin hehheheh onnea vaan matkaan läpipääsyn suhteen. ÄLÄ SINÄ SIELLÄ NAURA TEENAGE NAZI!!!"
"Professori, en ole enää teini-ik--"
"YOU SHALL NOT PASS!!!"

Kyseinen henkilö on minulle aivan erityinen, koska meillä on samansuuntainen musiikkimaku (soitti 20th century boysin jonku luennon alussa) ja satuin kourimaan häntä portaikossa aiemmin tällä viikolla. Jep.
Rapussa oli siis täyttä. Seisoskelin siellä ihmisvilinässä ja liikautin kättäni jotenkin tyhmästi. Jotakin pehmeää kävi vastaan, tunnistin verhotuksi takapuoleksi. En sentään purista. Vedän käteni heti takaisin kiinni vartaloon (omaan) tuhoja tekemästä, jolloin kauhukseni vilkaisen lähentelyni kohdetta. Luennoitsijahan se siinä tunkee eteenpäin opiskelijamassan läpi. Käännyn nopeasti toiseen suuntaan.
Ehkei hän huomannut. Kättä perseellään. Onneksi oli takamus, eikä etumus.
Saakohan tästä lisää opintopisteitä?

Olen luonnollisesti onnistunut nolaamaan itseni jokaisena muunakin päivänä tässä(kin) maassa. Ainakin voin lohduttautua, että tällä kerralla ei ollut tv-kamerat paikalla!

Meinasin jäädä myös luokalleni tällä viikolla. Meillä on sellainen kurssi, kuin MDP, joka erottaa Strathyn perusyliopistoista kauppatieteiden saralla. Meistä valmennetaan muurahaisia työntekijöitä! MDP:ltä ei saa ehdottomastikaan tulla poissaoloja, koska se on kuulemma tutkintomme perusta ja jalusta ja alusta. Lupailivat jakaa meidät pikku ryhmiin, joissa sitten toimimme. No ryhmäjakoa ei ollut kuulunut keskiviikkoon mennessä, joten aloin oma-aloitteisesti surffaamaan verkkopalvelussamme. Tältä kurssilta ei saa olla kertaakaan poissa, muuta kuin terveyssyistä (joista pitää olla näyttöä), muuten tulee hylsy ja jää luokalleen. Vaivaisen puolen tunnin etsinnän jälkeen onnistun löytämään pikku merkinnän yhden sivun alakulmasta, jossa lukee, että 2H. Jaahas, koskas tuntini ovat? Ai, toissapäivänä...

No tämä tietenkin harmitti hieman, koska en ollut edes tieten tahtoen lintsannut. (niinkin on joskus käynyt) Mailasin sitten kauheasti tutoreita ja kaikkia et yhyy yhyy vika ei ollut minun. Saatiin sovittua se silleen, että menin toisen ryhmän tunnille. Onnistui vielä onneksi! Sitten kun eilen sinne tunnille menin, koitti yllätys. Siellä tehtiin origami-ilmapalloja. Uhkasivat jättää mut luokalleni origamipallojen takia? Not cool!

Pukeuduin eilen tavallista siistimmin ja meikkasinkin huolitellusti. Oli aika mennä vihdoin sinne kirotulle pankkikierrokselle! Kämppikseni I kysyi, miksi olin niin hienona tänään (=hyvin istuva jakku), ja kun kerroin, että lähden vihdoin asioille, kaveri repesi nauruun! "Kuka laittautuu pankkiin menoa varten!"
Minä? Ajattelin itsestäänselväksi, että pitää näyttää sellaiselta, että pankit haluaa mut asiakkaakseen. Kämppis M tosin totesi, että fiksu idea ja kehotti kovistelemaan, mikäli meinaavat venyttää toimenpiteitä.

*

Illalla oli ceilidh eli skottitanssit! Se lausutaan keilii. Nää oli kolmeviikkoisen maassaoleskeluni aikana jo toiset tanssit, joten hyvä putki menossa! Paikka oli opiskelijayhdistyksemme rakennuksessa 8. kerroksessa, jossa mulla oli ollut aamulla historian luento. (lukiossa hissanluokissa ei ollut baaria... siinä varmaan yliopiston ja lukion suurin ero) Siinä kun pompin tanssin pyörteissä, tuijottelin aamuista paikkaani, että oli vähän vaisumpi meno täällä luennon aikana.

Molemmat tanssit tähän mennessä on ollut oikein aloittelijaystävälliset, sillä kaikki tanssit opetettiin! Tarjolla oli myös jotain perinteistä naposteltavaa ja juomista, jotka jäivät meiltä tosin sivun suun, koska arvon kämppiksilläni kesti laittautuessa. Oon onneksi jo jokseenkin tottunut siihen näiden kolmen viikon aikana, että jos sovitaan lähtevämme kello kuus, lähdetään aikaisintaan seitsemältä.
Itse olen hyvin surkea, mekaaninen tanssija. Tarvitsen parin, että pysyn mitenkään tahdissa ja vaikka kuinka harjoiteltaisiin, mitkään askelsarjat ei tule mulle luonnostaan, vaan mietin tarkkaan aina mitä tämän ja tämän kohdan jälkeen pitää tehdä. Paritanssissa riittää sentään kunhan mukautuu parin askeliin.
Ceilidhistä löytyi paljon muakin onnettomampia tyyppejä! Jenkkikämppikseni C ei oppinut millään hyvin hyvin yksinkertaista reeliä, vaan lähti viidenkin tanssin jälkeen joka kerta väärään suuntaan tai alotti väärästä kohtaa. Kiinalaiset tytöt oli arvatenkin surkeita, koska niille tuotti ongelmia jo pitää kädestä vieraita ihmisiä ja se on aika tärkeä osa.
Mut kivaa oli! Varmasti menisin vielä kolmannenkin kerran, jos tilaisuus tulee!