Tällä viikolla tapahtui vähän kivaa. Torstaina oli nimittäin merirosvoteemainen pub crawl. Mikähän pub crawl on suomeksi? Baarikierros? No, kierrettiin siis ryhmissä parissa pubissa kapteeni Koukun jalanjäljillä ja välillä oli jotain pientä tehtävää sun muuta. Lippu tähän maksoi neljä puntaa ja sillä sai alkuun yhden juoman ja pienen kaukoputkilelun. Idea oli aika kiva. Alussa oli paljon odottelua Unionilla, jossa oltais voitu soittaa merirosvomusiikkia, mutta perus discohumppa siellä soi.
Meitä oli tosiaan kolme tiimiä, me oltiin Koukkuja. Jokaisen joukkueen piti piirtää lippu. Kaikki oli vähän noloina niin mä aloin sitten raapustaa paperille juttuja muiden ideoiden mukaan. Sain sillä ihan naurettavasti kunniaa. Tuli kyllä vähän sellainen olo, että tervetuloa lahjattomien piirtäjien länsimaihin, jos pikku raapusteluni sai arkkitehtiopiskelijat kysymään, että "Vau, opiskeletko kuvataiteita?"
Tosin sitten näin noita muiden joukkueiden lippuja (esimerkki yllä), jotka olivat visuaaliselta toteutukseltaan 9-vuotiaan pikkuveljeni tekeleiden luokkaa, elleivät kömpelömpiä. Kaikella kunnioituksella veljeäni kohtaan.
Meidän tekele. Se on nyt tuolla salonkimme seinällä. Ehkä en ihan heti alaa vaihda.
Ryhmäpotretti ennen liikkeelle lähtöä. Kuvat vähän kehnoja, ei mun ottamia.
Olisivat luultavasti huomattavasti surkeampia jos mä olisin ollut kuvaamassa, ikävä kyllä.
Viimeisessä pubissa ennen yökerhoon siirtymistä meidän oli määrä etsiä puhallettava papukaijanukke. Sen löysi takarivin aasialainen dyyd. Koin hänen kanssaan viikon pettymyksen, kun kaveri sanoi olevansa japanilainen. Sitä sisällä noussutta toivoa on hankala kuvailla, mutta sitten selvisi, että kaveri on Hawaijilta ja tämä oli vaan hänen amerikkalainen tapansa ilmaista, että joku hänen esi-isänsä jossain vaiheessa kävi syntymässä jossain maassa. Vähän kuin kaikki valkoiset jenkit on aina irkkuja... Kaveri ei ole koskaan käynyt Japanissa, ei puhu japania, kuten eivät hänen vanhempansakaan. Hänen nimensäkin oli joku niin tavallinen anglosaksinen nimi, että onnistuin jo unohtamaan sen. Vaivuin loppuillaksi säälittävän koti-ikävän pauloihin. No, kuitenkin. Tämä tyyppi ja hänen arkkitehtikaverinsa asuvat Chancellors Hallissa, kampuksen eliittialueella. Alkoivat sitten vinoilla, kuinka halveksuvat meitä ghettolaisia! Paha, paha virhe! On se kumma, kun kukaan ei ole oppinut mitään Ranskan Suuresta Vallankumouksesta! Rahvas nousee kapinaan, jos sitä poljetaan. Ensinnäkin, meitä köyhiä on enemmän ja ollaan kovaksikeitettyä porukkaa. Olenko maininnut jo, että naapurirakennuksessa heittivät kolmannesta kerroksesta vessanpytyn kivetykselle? Kannattaisi siis pitää suutaan soukemmalla.
Varsinkin, jos on juuri voittanut kivan papukaijan. PO sanoi mulle, että meidän olisi kyllä kuulunut voittaa tuo, kun se näyttäisi niin kivalta yhdessä vaaleanpunaisen "Happy Birthday!"-banderollin kanssa, joka kiertää salonkia katonrajassa. Mitä minä tein seuraavaksi? Otin tietenkin hyvin sulavasti ja rauhallisesti papukaijan, kun kukaan ei katsonut, liu'utin pöydän alle, tyhjensin hiljaa ja tungin taskuun. Kuiskasin sitten PO:lle, että meidän kannattaisi nyt lähteä. Kaveri nauroi koko matkan kotiin saakka ja seuraavan päivänä saalis esiteltiin koko miehistölle. Kleptomaanitaitoni tekivät suuren vaikutuksen PO:n ja se on hyvä, koska meillä menee välillä vähän sukset ristiin. Inesin ihailun sain jo syksyllä kun onnistuin kolmen minuutin fabokeskustelulla saamaan yhden I:n mielestä hyvännäköisen tyypin pyytään mua ulos. Linnun alkuperäiselle omistajalle laitettiin viestiä, että kaija on kidnapattu. Deal with it.
Okei, saan varmaan huonoa karmaa kun puhun niin paljon kanssa-asujistani, mutta ollaan alettu K:n kanssa miettimään, että Michelle ei kenties ole tältä planeetalta. Eilen esimerkiksi, hengattiin tuossa mahtavassa salongissamme K:n kanssa. M alkaa tekeen ruokaa. Laittaa kakkuvuuan liedelle.
"Onko tähän kattilaan kantta?"
"Ei se ole kattila."
"Niin, mutta onko kantta?"
"Se on kakkuvuoka.."
Toinen hymyilee ja räpäyttää silmiään, jolloin K selittää, että kakkuvuuissa paistetaan kakkuja, uunissa. Sitä ei voi käyttää liedellä. M poistuu ja minä ja K vilkaistaan toisiamme peloissamme. Kuka tämä ihminen oikein on? Se myös jättää jotain liedelle kiehumaan ja lähtee lenkille(!) ja tänään se nosti suoraan kattilan liedeltä kiehumasta jääkaappiin. On sellanen inha olo, että tuo ihminen koituu vielä kohtaloksemme. Ja hän on kuulemma asunut omillaan jo useamman vuoden. Meillä on sellanen pieni tussitaulu ja tarralappuja keittiössä, niille ei koskaan ole ollut niin paljon käyttöä kuin viimeisen kuukauden aikana! PO on tosin innostunut vähän liiaksi nyt kun noita passiivis-agressiivisia viestejä on kirjoteltu... Sitä on loukannut se, että joku oli jättänyt likaisen veitsen tiskialtaaseen ja toisella kertaa, että joku ei ollut laittanut maitopurkkinsa sokkaa roskikseen. (olin varmaan syyllinen molempiin. alan piakkoin häpeämään tekemisiäni)
Mun tärkeysjärjestys on, että jos saadaan eräs taloutemme jäsen vetämään vessa ja siivoamaan likaiset alusvaatteensa käytävältä, muulla ei niin väliä. Varsinkin jos se vielä lopettaisi vedenkeittimen lukitsemisen huoneeseensa tai kaikkien asunnon viidentoista kupin rohmuamisen huoneeseensa, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen!
Koin tässä aika suuren kulttuurishokin viime viikolla. Ei, se ei ollut se, että M tai Ines ei kumpikaan osannut keittää riisiä ohjeiden avullakaan tai M:n kokoelma Justin Bieber -julisteita. Meidän vedenkeitin meni nimittäin rikki ja ilmeisesti siivooja oli käynyt sanomassa siitä village office:n, koska saatiin uusi. Arvatkaa mitä vanhalle tehtiin? Se heitettiin keittiön roskikseen! Vähän yli vuosi sitten asuin Minamatassa, jossa roskat lajiteltiin 24:n eri luokkaan. Suomessakaan ei kävisi mieleen tunkea sähkölaitteita sekajätteeseen. Täällä meillä menee kaikki tuonne samaan. Paperi, bio, metalli, lasi, muovi... ja ilmeisesti elektroniikka.
Tuijotin roskista vaan tyhmän näkösenä suu auki. Tää ei enää ollut okei. Ekaa kertaa mietin, että en kenties pysty asettumaan tähän maahan. K:n kommentti asiaan oli, että "Oh, we don't care about that stuff here.". Harmittaa. Olen kai täkäläisillä standardeilla ekohippi.
