Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

tiistai 10. marraskuuta 2015

Das Lied der Deutschen 2

Mulla oli Saksan-reissulleni n. kahden kohdan to do -lista.

1. kebabia. Koska Glasgown kebab on kuraa..
2. sauna! Koska luin jutun saksalaisesta saunasta, ja se oli tosi outoa...

Sunnuntai-iltana meidän oli määrä mennä saksalaiseen saunaan. Olin kysellyt kaikenlaista, että osaisin sitten olla oikein ja riisua oikeassa kohtaa ja odotinkin tätä jännityksellä. Kaverini oli valinnut vähän paremman saunapaikan ja päätti meidän menevän autolla. Mikäs siinä!

Paitsi...

Puolessa välissä matkaa auto meni rikki.

Oli pimeää, auto yskähteli pari kertaa ja kaverini sai ohjattua sen tien sivuun. Auto oli ylikuumentunut, jäähdytysneste oli loppu. Kaverini koitti lisätä vettä. Vesi valui maahan... Autoa koskaan omistamattomana tai edes pahemmin ajamattomana henkilönä ymmärsin, että jossain oli reikä. Auto piti jättää ja matkaa taittaa jalan. Saunasuunnitelmat saivat nyt jäädä.

Olimme keskellä hiljaista, pimeää naapurustoa. Ei ihmisiä, ei kauppoja tai edes autoja. Kaverini veti esiin kartan kännykältään. Kävelisimme juna-asemalle. Onneksi matkaa ei ollut kuin puolitoista kilometriä. Juna-asemalle päästyämme kävimme kärsivällisesti odottamaan junaa. Vaan se ei tullutkaan. Tarkistus aikataulusta paljasti, ettei tästä kulje junia sunnuntaisin.

Ei se mitään. Kävellään seuraavalle asemalle, joka on eri linjalla. Sinne olikin puolen tunnin kävelymatka. Tämä oli jotenkin hyvin filosofinen jaloittelu, puhuimme paljon minun tulevaisuudestani. Aseman tultua esiin se oli onneksi isompi ja modernimpi. Ei mennyt kauaa, ennen kuin tuli juna.

"Onko tämä varmasti oikea suunta?"

Kaverini heilautti kättään vähättelevästi. Tietenkin on! Nousimme junaan.
Se meni väärään suuntaan... Vaan ei siinä vielä kaikki! Lipuntarkastajat tarkistavat kaikkien liput. Tämähän ei ollut mikään ongelma, sillä meillä oli molemmilla päiväliput, jotka näytimme ylpeästi konduktööriparille. Käy ilmi, että meillä oli vääränlaiset liput! Olimme kaksi pysäkkiä liian kaukana sallitusta alueesta. Ymmärrettävästi tämä ei käynyt meidän kummankaan mielessä.

"Se olisi sitten 50€ per naama", sanoi konduktööri. Minä olin kuitenkin niin säälittävän näköinen, kun en päässyt hartaasti odottamaani saunaan, että minun ei tarvinnut maksaa. Kaverini ei edes yrittänyt selittää vaikeuksiamme, vaikka juna oli muuten tyhjä ja seuraavalle etapille oli aikaa, vaan kaivoi henkilökorttinsa taskusta. Hän on tottunut tähän, sillä hän matkustaa pummilla junassa usein ja saa näitä lippusia n. kahdesti kuukaudessa.

Maanantaina hän vei auton korjaukseen. 800€! Meidän saunareissumme kesti tunteja, kulutti kaloreja ja maksoi melkein tonnin! Eikä tullut edes hiki!






Maanantaina tein turistireissun Heidelbergiin. Mun oli määrä nousta kello kymmenen bussiin, mutta se jäi välistä, sillä bussi oli eri pysäkillä, kuin mitä pitäisi, eikä siinä lukenut määränpäätä.

Meninkin junalla, joka oli noin neljä kertaa kalliimpi, myöhässä ja masentava, sillä oikean junan löytäminen HBF:lla oli vaikeaa. Lipuissa ei lukenut, että mikä raide, tai että mikä juna. Asiakaspalvelijoilla ei ollut kärsivällisyyttä varovaisille kysymyksilleni. On vaikeaa olla turistina sellaisessa maassa, jossa ei erotu joukosta!

Heidelberg oli ihastuttava turistikaupunki. Kuljeskelin vanhassa kaupungissa ja kaikki näytti sellaiselta saksalta, kuin mitä koulukirjoissa. Kiipesin linnaan ja nautin auringonpaisteesta.

Aikani kierreltyä päätin kokeilla bussia uudelleen, tällä kertaa eri yhtiöltä! Ostin lipun puhelimellani ja menin asemalle kymmenen minuuttia etuajassa. Paikan päällä oli bussi, jonka ovet oli suljettu. Koputin oveen ja heilutin kättäni kuskille. Hän laski rahoja. Käännyin ympäri ja tähyilin muita busseja - sieltä lähestyikin yksi, jolloin ensimmäinen bussi lähti!

Arvatkaa vaan, mikä minun bussini oli! Olin ihan shokissa tästä, sillä bussin lähtöaikaan oli edelleen seitsemän minuuttia. Ei julkinen liikenne voi toimia näin! Yritin kysyä apua toisen bussin kuskilta ja minun käskettiin soittaa palvelunumeroon, jotta lippuni siirrettäisiin seuraavalle vuorolle. Pikaisen puhelun aikana sain selville, että asiakaspalvelija ei osaa tai pysty tekemään sitä nyt, mutta ehkä parin tunnin kuluttua. Käski ostamaan uuden lipun ja lähettämään sähköpostia heille seuraavan päivänä ja he saattaisivat voida korvata aikaisemman lippuni. En kuitenkaan luottanut tähän yhtiöön enää, joten mieluummin maksoin nelinkertaisen junahinnan ja ajoin sillä kotiin. Kotona kaverini teki pastaa ja tarjosi lohduksi viskiä. 

Viimeisenä päivänä kävin taidemuseossa. Piti mennä eläintarhaankin, mutta tuijottelin maalauksia liian pitkään.
Kaverini tuli töistä aikaisempaa. Joimme kahvia ja minä välttelin sanomasta mitään merkittävää. On vaikeaa olla läheinen, silloin kun ei ole elämässä fyysisesti lähellä. Maanantain bussisekoilujen jälkeen menimme bussipysäkille puoli tuntia ennen bussin lähtöä, sillä lentokenttäbusseja oli vain kerran kahdessa tunnissa. En ymmärtänyt bussikuskin puheesta mitään, hän olisi yhtä hyvin voinut puhua puolaa...

Edinburghin lentokentällä tullivirkailija varmisti, että niin minähän asun Saksassa? En ainakaan vielä, vastasin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti