Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kahvi kaunistaa!

Yritin vähän parannella blogin ulkoasua (lue; vaihdoin yhdestä valmisteemasta toiseen) kun edellinen särki silmiä niin.

Olen tässä odotellut, koska iPodini olisi ladannut tarpeeksi, että voisin hilpaista lenkille, kunnes tajusin, että koko laite ei ole ollut odotteluaikanani edes tietokoneessa kiinni! Näin juuri...

Tajusin tänään yhden asian itsestäni. Tai pikemminkin opin pukemaan sen sanoiksi. Pidän nimittäin persoonallisista ja erikoisista ihmisistä, jotka uskaltavat sitten puhuakin jostain ihan käsittämättömistä. Reippaasti normeista eroavia hiippareita! Jos joku tekee jotain (mun) normaalista poikkeavaa ihan vakavana, sydämeni on pakahtua riemusta. Esimerkiksi olin jälkeenpäin melko hilpeä, kun tapaamani ihminen oli sangen intohimoisesti valittanut, että Pauligin kahvikojusta ei saanut normaalia maitoa.
Pyysin tarkentamaan.

"No, kun siellä oli vain sitä laktoositonta", sanoi hän.

Minä: "Ai maitojuomaa vai hyla-maitoa?"

"Sitä maitojuomaa, sitä kyllä löytyi vaikka millaista purkkia!"

M: "Mutta eihän se maistu eriltä? Se hyla-maito on sitä iskukuumennettua makeaa.."

"Kyllä pitää olla tarjolla myös tavallista maitoa!"

M: "Mitä se sitten olisi, punaista vai kevytmaitoa vai...?"

"Ihan sama, kunhan siinä on laktoosia!"

Nyökkäilin vaan että 'Vai niin', koska keskustelukumppanini oli melko tuohtunut ja hihitin tätä keskustelua sitten myöhemmin itsekseni. Ehkä kahviloissa pitäisi olla tarjolla myös maitoa ekstralaktoosilla! Käyttäähän sitä joku reilummin sokeriakin sumppinsa seassa niin miksei sitten tupla-annos laktoosia!

Ehdoton suosikkiominaisuuteni on ehkä avoin turhamaisuus miehissä. Nähdäkseni turhamaisuus koetaan suomalaisessa kulttuurissa hyvin epämiehekkääksi piirteeksi, joten saan suurta riemua siitä, jos seuraani eksyy hyvin turhamaisia heteromiehiä. Muutenkin muitakin epämaskuliinisiksi koettuja piirteitä omaavat heteromiehet piristävät eloani kummasti.

Ilahduttavia piirteitä on myös ylenpalttinen intoilu jostain muille kuulijoille käsittämättömästä harrastuksesta. Vaatii suurta mielenrauhaa pysyä tyynenä kun kaveri puhuu intohimoisesti kuuluisista minigolffareista tai intoilee kokoontaitettavista polkupyöristä.

Onneksi olen itsekin melko hupaisa (joskus surkuhupaisakin...) olento, niin kenties tuotan jollekulle muulle samanlaista riemua!

torstai 25. heinäkuuta 2013

jonkin toimijan kannalta edullinen, sattumanvarainen tapahtuma

Piti laittaa tämä jo aikaisemmin... Nimittäin Uneton48-teoksemme! Ei päästy finaaliin tai mitään, mutta itse olin tuotokseemme erittäin tyytyväinen. Tekemisessä ei tosin ollut samaa epätoivoa, kuin mitä viime vuonna, jolloin mm. poistuin kuvauksista kymmenen tunnin työvuoroani varten ja allergiat oli niin pahat, että koko viikonloppu oli vain yhtä kyneltulvaa ja väsynyttä kiirettä. Viime vuonna sain myös ajella kaupungin pakua, jonka koin hyvin mieltä ylentäväksi. Mutta kuitenkin, tämän vuotinen festivaali oli myös hyvin mielenkiintoinen.

Tässä siis lyhytelokuvamme Onni:


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Vaik itse saan vain viivähtää

Olen näemmä tavallistakin laiskempi päivittämään blogia kesällä! Mutta tämän oli tarkoitus olla ulkosuomalaisblogi, nyt olen kesäsuomalainen!

Olen ollut kyllä melko kunnollinen kesäsuomalainen, sillä on tullut grillattua ja saunottua ja niin edelleen. Ostin myös lenkkitossut, niin olen niitä ahkerasti kokeillut. Tässä ei siis ole mitään vitsiä! Harrastan liikuntaa ja käyn eväsretkillä kauniissa luonnossa siinä määrin, että ihan epäilyttää, että mitä normaaliminälle on tapahtunut.  Sille nörttiminälle, joka aikatauluttaa päivänsä sen mukaan, paljonko Skyrimia ehtii pelaamaan ja joka kuuntelee Pink Floydia aamukolmeen samalla kun lukee elokuva-arvosteluja 80-luvun fantasia- ja vampyyrielokuvista. Hiuksetkin on vaalentuneet kaikesta tästä auringonpaisteesta. Mulla ja kaverillani Jammilla on ollut aktiviteettikesä, niin ollaan mm. pelattu tennistä, käyty melomassa ja kävelyillä. Lisäksi ollaan kehitelty uusia ihan killereitä tanssiliikkeitä!

Kotimaassa on tullut oleskeltua jo 2½ kuukautta! Vähän tämä ajan kulu joskus ihmetyttää. Vielä lukiossa elämä tuntui melko tasapaksulta ja joka vuosi samanlaiselta. Mun elämäni on ollut ylioppilaaksi pääsyn jälkeen vaan kokoelma muutaman kuukauden mittaisia jaksoja. Aloitin työt heti lukiosta päästyäni. Myin torilla kalaa kesäkuulta elokuun loppuun, jonka jälkeen siirryin tilastopalvelulle pariksi kuukaudeksi. Sitten lähdinkin saman tien lokakuussa Japaniin vapaaehtoistyöhön. Sieltä tammikuulla palatessani sairastelin pari viikkoa, ilmoittauduin työkkäriin, jossa kiristelin hampaita kun minulle kerrottiin, että kaltaisiani yhteiskunnasta syrjäytyneitä nuoria on niin paljon... Seuraavat pari kuukautta tein teatteria ja odotin yliopistotuloksia. Pääsin huhtikuussa kaupan kassalle töihin ja siellä istuinkin elokuun loppuun. Syyskuussa muutin Skotlantiin. Ehdin olla maassa vain kolme kuukautta, kun jo palasin kuukaudeksi Suomeen lomalle. Sitten taas nelisen kuukautta opiskelua ja toukokuussa siirryin jälleen kotikaupunkiini. Arki ei varsinaisesti ole ehtinyt harmaantua kauheasti.

Suunnilleen puolentoista kuukauden päästä palaan jälleen Glasgowhun, jouluksi jälleen Suomeen, tammikuussa Skotlantiin, toukokuussa Suomeen ja syksyllä vaihtoon vuodeksi jonnekin päin Aasiaa! Sitten taas varmaan Suomeen, syksyllä Skotlantiin. On hienoa, kun elämä on suunniteltuna! En usko, että kauheasti kerkeän tässä kyllästymään elämääni. Skotlanti-Suomi -väliin sen sijaan...

Pidän sormet ristissä, että pääsisin Japaniin vaihtoon, koska neljännen maan ottaminen tähän pyöritykseen tuntuu aika raskaalta idealta. Mainitsin tästä joskus Inesille, joka ei ymmärtänyt mua alkuunkaan. Hänen mielestään olisi hukkaan heittämistä, jos palaisin Japaniin. I näki opiskelijavaihdon pitkänä turistireissuna, mitä se varmaan monelle onkin. Mua kuitenkin houkuttaisi paluu toiseen kotiini.
Kun kerran puhun sujuvaa japania, olisi joskus kiva käyttääkin sitä! En tavannut ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana yhtään japanilaista. Välillä jossakin vastaan tuli japanilaisia turisteja, mutta en ole niin avoin, että osaisin pysäyttää ihmisiä ja hihkaista "Hei, puhun samaa kieltä kuin te!". Nyt kuitenkin kun olen kansainvälisen seuran puheenjohtaja, tulen kunnon mafioson tavoin (mulla on melko mielenkiintonen kuva roolistani) käyttämään yhteyksiäni ja skaalaamaan esiin vaikka sen yliopiston ainoan japanilaisen. Varokoon hän vain! Meistä tulee sydänystäviä!


Kyuushuun maalaismaisemat ja vuodenajat erosivat täysin siitä, mihin Hokkaidoolla asuessani olin tottunut. Olin Kumamoto-kenissä Minamatan pikkukaupungissa vapaaehtoistyöissä kolme kuukautta ja pohjoisessa Hokkaidoolla Sapporon miljoonakaupungissa vaihdossa kouluvuoden.