Those kicks were fast as lightning

Takana on taas kiva viikonloppu!

Perjantaisin mulla on luentoja seitsemään saakka. Ei ollut mitään suunnitelmia, niin laitoin kaverilleni Danielille viestiä, että viskiä tai drinkkejä, miten ois. Hänhän suostui, joten suuntasimme Tsim Sha Tsuihin Knutsford Terracelle, joka on mun suosikki ei-ladies night vaihtoehto. Knutsford Terrace on pieni kävelykadunpätkä piilossa rakennusten välissä, jonka varrella on ravintoloita ja baareja. Tsim Sha Tsui on Kowloonin puolella (eli ei kaukana yliopistosta) ja tällä nimenomaisella alueella on paljon vähemmän expatteja ja turisteja kuin mitä Wanchaissa tai LKF:ssa, ei liiemmin filipinonaisiakaan. Aika kallistahan tuo oli, varsinkin kun Danielin takia emme päässeet Happy Houriin :D Oli kuitenkin kiva rentoutua ja istua vaan drinkki kourassa, sen sijaan, että olisi aina jossain jumputuspaikassa väistelemässä humalaisten ranskalaisten kouria ja suttunaamaisten tyttöjen ilmaisvodkapaukkujen läikytyksiä. En muutenkaan usein käytä rahaa alkoholiin (ellen osta huoneeseeni viiniä/viskiä), että ehkä tuo kerran menettelee.  Ostimme illan toisessa baarissa "kannun" Magnersia, joka paljastui ehkä vähän päälle litran annokseksi. HK:n pintit on kooltaan melko minimalistisia. Kannun hintakin oli luokkaa $288, että siinä oli varmaan elämäni kallein siideri! Magners, vaikkei suosikkisiiderini, oli kuitenkin mukavan kotoisan makuinen. Vaikka vaihtovuosi on ollut aika mahtava, kaipaan välillä Skotlantiin. Varsinkin silloin, kun juomavesi on loppu, eikä sitä tosiaan saa lisää omasta rakennuksesta... Toisaalta kaipaan myös Suomeen ja Japaniin, että en tiedä auttaako missään maassa oleskelu asiaa olennaisesti!

Lauantaina menimme samaisen Danielin kanssa testaamaan vähän nuudeleita. Raamenia tällä kertaa tsukemenin, eli dippausnuudelien, muodossa. Oli todella hyvää! Samaan hintaan (HKD88) sai valita ottaako 100, 200 vai 300 grammaa nuudeleita. Minä otin tietenkin niin paljon kuin mahdollista. Hyvä päätös, loistava kulhollinen. Soijapohjaiset liemet on harvinaisuus HK:n raamenpaikoissa, jossa kaikki tuntuu olevan tonkotsua, joka on itselle liemistä vähiten mieluisin.

Syötyäme suuntasimme HK:n elokuva-arkistoon. HK:ssa on tehty vaikka minkälaista filmiä takavuosina, joten oli mielenkiintoista katsastaa ilmainen näyttely. Olen vanhojen filmien ystävä ja vaikken ole vielä montaakaan HK-leffaa nähnyt, kiinnostaa! Elokuva-arkistolla myös esitetään elokuvia, mutta ikävä kyllä päivän filmit oli jo loppuunmyyty. Katselimme kuitenkin lumoutuneina (tai kenties eilisestä väsähtäneinä) pätkiä eri aikakausien klassikoista. Daniel on aika hyvä kaveri, sillä hän ei anglosaksisuudestaan huolimatta ole vaatimassa, että koko ajan täytyy puhua. Itse kaipaan välillä suomalaisen kulttuurin hiljaisuutta - välillä kun vaikkapa länsieurooppalaisten kanssa hengaa ja vaikenee, ne kiusaantuvat kovasti. Sain myös vihdoin tietää, että asuinrakennukseni takana oleva Run Run Shaw media centre on nimetty elokuvamoguli Run Run Shawn mukaan. Näyttelyssä oli aikajana hänen vaiheikkaasta elämästään. Meitä huvitti erityisesti hänen avioliiton solmimisensa 90-vuotiaana ja eläkkeelle jäämisensä yli satavuotiaana. Niin ne vaan toiset jaksaa!

Arkiston jälkeen emme olleet mitenkään nälkäisiä, mutta istuuduimmepa kuitenkin kahvilaan suklaakakkua ja kahvia (minä matcha lattea) nauttimaan. Vähän hinnat hirvitti, varsinkin kun tuntuu, että kulutan nykyään niin paljon rahaa, mutta enpä kuitenkaan jättänyt kakkua hyllyyn... Tässä kohtaa olimme melko ähkyssä ja raukeita raskaasta elämästämme. Vierimme takaisin kampukselle lepäämään, sillä sunnuntaina oli edessä melkoinen koitos. Siitä lisää ensi kerralla.

Our strange duet

Viime viikko on ollut aika makea~! Oon huomannut, että Hongkongissa eloni koostuu pääasiassa syömisestä ja opiskelusta. En oo edelleenkään ihan varma siitä opiskelusta, mutta syöminen on kivaa.

Keskiviikkona olin syömässä ylihyvää tonkotsua, mutta koska olin vähän vieraammassa seurassa/paremmassa ravintolassa, en kehdannut ottaa kuvaa. Sen jälkeen menimme chillaamaan drinkeille Ozoneen, joka on Aasian korkein baari. Olen aika hyvä kulkemaan HK:n läpi silmät kiinni, niin en edes tiennyt, että tää olis vähän special paikka. (Huomatkaa intellektuelli englannin käyttöni!)

Muuten olinkin linnoittautunut huoneeseeni opiskelemaan lauantain mainonnan kokeeseen. Perjantaina uskaltauduin pohjoismaalaisessa porukassa (!!!) vohveliravintolaan. Kaveri koitti paikan haastetta: yhdeksänkerroksinen vohveliannos ilmaiseksi, jos sen syö 45 minuutissa, ilmeisesti kuitenkin siinä onnistumatta. Oma annokseni oli paljon vaatimattomampi. Ihan kiva kokeilla välistä vohveleita, mutta ei ne kyllä ollut kovin kummoisia.

Todella hienoja cocktaileja Wanchaissa. Hinta oli melko suolainen - melkein 30 euroa yhteensä, mutta kerrankos sitä (viikossa). Seuraan aika ummikkona muita aina baareihin sun muualle, niin en osaa koskaan selittää missä ollaan oltu. En näin kolmen kuukauden jälkeenkään ole mitenkään perillä HK:n asemakaavasta. Metrolla matkustaminen ei varsinaisesti auta.

Sunnuntaina vein HK:ssa vierailevan yläastekaverini Ngong Pingiin: Po Linin temppeliin ja Tian Tanin Buddhaa katsomaan. Auto Awesome muokkasi taas osaan kuvista omia efektejään... Koska oli sunnuntai, paikka oli melko ruuhkainen, mutta edelleen nautittava. Viime kerralla olin Buddhaa katsomassa elokuussa. On ihan käsittämätöntä ajatella, että Buddha on rakennettu 1990-luvulla! Jotenkin sitä olettaa, että kaikki 'perinteinen hieno' on jostain parin sadan vuoden takaa. Mikään ei kauheasti ollut muuttunut, mutta nyt paikalla pörräsi lehmiä - viimeksi oli vain koiria. Ei siinä mitään, lehmät on kivoja. Ngong Pingiin pääsee köysirataa pitkin vaunulla, mihin turisteja varmaan kannustetaankin, mutta suolaisen hinnan ja pilvisen sään takia nousimme bussiin. Ylhäällä ollessame se osoittautui varsin fiksuksi vedoksi - matkalle takaisin oli tunnin jono köysirataan!

Sen jälkeen mentiin Mong Kokiin illalliselle ja jälkkärille. Snow flake ice -annokset on mun suosikkeja, varsinkin kookoksella. Kaverin oli mangon makuinen. En tiedä mikä mun puhelinta vaivaa - Google Maps ei koskaan toimi Mong Kokissa, missä sitä nimenomaan tarvitsisin. Varsinkin ilta-aikaan kaikki kadut näyttää aika samalta välkkyvine valoineen ja ihmispaljouksineen. Kävimme syömässä ensin illallista niinkin hienossa paikassa, kuin Yoshinoya, joka siis on japanilainen pikaruokaketju :D Ei se silti huonoa ole!

Saapuu syksy

Syksy on saapunut Hongkongiin! Lämpötilat eivät kohoa enää yli kolmenkymmenen ja ilmankosteuskaan ei tunnu enää hurjalta. Joku iltapäivä huomasin, että onpas viileää ja moitin saman tien itseäni tästä alisuorituksesta, koska lämpötila oli kuitenkin yli 25:n asteen. Mitäköhän Skotlannin viiman pariin palaamisesta tulee? No, ei ole tämän hetken murhe!

Olen joutunut viime aikoina (ja oikeastaan nytkin, eläköön prokrastinaatio!) puurtamaan akademian parissa. Strategy&Policy -tunnilla meidän ryhmä pärjäsi niin hyvin Business Strategy -pelissä, että päästiin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hyvä menestyksemme ei kyllä ollut mun ansiotani. Ryhmässämme yksi teki n.70% työstä, toinen 20% ja minä  viimeiset kymmenen. Muut ei sitten tehnyt mitään, mikä tuntuu olevan täällä ihan yleinen järjestely. Viime tunnilla pidettiin esitelmä tähän astisesta työstämme. Valmistelin powerpoint-esitelmän, joka, vaikkakaan ei ollut sieltä esteettisemmästä päästä, oli täyttä asiaa. Tää 70%:n poika ei kuitenkaan ollut luottanut siihen, että pysyn sanassani, vaan oli valmistellut oman esitelmän ja vaati, että mennään sen mukaan. En nyt jaksanut harata vastaan, mutta olisi sanonut heti alusta, että aikoo tehdä noin!

Mä olen luonnostani ihan surkea esitelmänpitäjä. Olen tärissyt ja änkyttänyt yleisön edessä kerta toisensa jälkeen, niin, että oletan jo jokaisen kerran olevan nöyryyttävä. Vuoteni viisitoistapäisen komitean puheenjohtajana kuitenkin sai mussa puhtia aikaan. Jos alan puhumaan yleisön edessä, niin muahan myös kuunnellaan. Näin ollen siinä missä muut ryhmät mumisi 40-henkisen luokan edessä kämäsiä esitelmiään, itse aloitin omani sellaisella reippaudella, että koko luokka vaikeni! Joutuivat myös olemaan hiljaa seuraavat kolme minuuttia, sillä mun äänenpainoni ei anna sijaa kuiskinnalle. En tajua mikä hinku noilla mannerkiinalaisilla on tehdä hullun tylsiä esitelmiä, joissa liuskat on täynnä tekstiä ja äänensävy niin monotoninen, että aihe kuin aihe muuttuu tylsäksi.

Mitäs muuta olen tehnyt viime aikoina? Keskiviikkona olin baarissa parin vaihtarikaverin kanssa. Keskiviikot on naisten iltoja, mikä tarkoittaa sitä, että naiset pääsee ilmaiseksi sisään ja myös juomat on ilmaisia. Tilanteen luulisi aika monelta olevan helppo lähteä käsistä. Olen (tai ainakin yritän olla) aika harkitsevainen alkoholin käyttäjä niin seuraan aika tarkkaan omaa unit-per-hour-mittariani. Olen alkanut seuraamaan vähän kavereitani, kun muutaman kerran niillä on mennyt niin yli (taksiin oksentaminen, kadulle sammuminen), että pistää miettimään. Vaikka itsellekin sattuu välillä ylilyöntejä, vähän tuntuu välillä erikoiselta, että muut ohittaa ne vaan olan kohautuksella. Kyllä joku aina pitää huolen -asenne on itselle vieras.

Viime viikolla oltiin One Dim Sumissa, joka on Prince Edwardissa (Tai Taishissa, kuten minä sitä kutsun) oleva Michelin-ravintola. En ennen Hongkongia ollut koskaan käynyt michelin-ravintoloissa. Täällä niitä löytyy vaikka millä mitalla ja osa on sangen huokeitakin. One Dim Sumissa syötiin koko päivän edestä, eikä loppusumma ollut kuin viiden euron paikkeilla per ruokailija. Dim sumista ei saa koskaan oikein hyviä kuvia, koska ruoka katoaa niin nopeasti kuin se tuleekin. Häpeäkseni olen itse suurimpien ahmattien joukossa. Mulla on siihen myös etulyöntiasema, koska osaan syödä puikoilla huomattavasti paremmin, kuin muut vaihtarit. Puikoilla syöminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaa, mutta kaverini välttelevät sitä usein viimeiseen asti, jolloin kädet eivät tietenkään totu oikeaan asentoon. Saatan olla vähän fennomaani, mutta epäilen, että suomalaisten kanssa olisi samaa ongelmaa. Olisi kiva tavata suomalaisia ihan vaan keskustellakseen tällaisista asioista!

Viime viikonloppuna kävimme myös Lamman saarella rantareissulla ja vähän patikoimassa. Menimme rannalle pidemmän kaavan kautta, jolloin matka kesti kyllä yli tunnin. Olin matkanjohtajana! Kerroin etukäteen reitistä, kestosta ja kehoitin laittamaan jalkaan hyvät jalkineet. Varmistin, että tämä oli kaikille ok, mutta kuitenkin tavatessamme yksi tytöistä oli varvastossut jalassa ja valitti sitten koko matkan, ettei pysy perässä/jaksa.

Lamman saari oli ihanan rauhallinen. Saarella ei ole autoja, eikä siten kauheasti rakennuksiakaan. Auringon porotus teki osasta matkaa armottoman, mutta muuten vehreissä maisemissa kulkeminen oli ihanaa! Itse rantaa oli hehkutettu hirveästi. Se oli kyllä kaunis ja vesi kirkasta ja puhdasta, mutta aika tarkkaan sai valita leirinsä paikan, ettei toisella puolella ollut voimala hallinnut maisemaa. Rannalla oli myös selvästi enää länsimaalaisia - Hongkongin rantsukausi taitaa olla ohi jo kauan sitten! Mulle lämpötila oli varjossa maatessa juuri sopiva. Onnistuin myös pysymään palamatta, mikä teki reissusta entistä paremman. Katsoin vähän aikaa sitten ihosyövästä dokumentin ja päätin vakaasti, että enää en muuten pala.

Niin joo ja viimeinen rändöm kuva ennen kuin yritän uudelleen jotain opiskelun tapaista: Kowloonin moskeija!

Olen viettänyt keskiviikosta saakka kokeiden jälkeistä euforista aikajaksoa (joka kuitenkin varmaan katkeaa viimeistään siinä kohtaa, kun kämppä menee alta kolmen viikon kuluttua). Hain tässä paria työpaikkaa ja sain haastettelunkin ensi tiistaille. Sormet ristissä! Olen palauttanut kaikki vaihtopaperit, ainakin luultavasti, ja hakenut asuntolapaikkaa Hongkongista. Sain takaisin tuloksia ryhmätöistä, jotka eivät vastanneet sitä tasoa, mitä odotan itseltäni yksin työskennellessäni, mutta en jaksanut välittää, sillä pääsen näillä tuloksilla kuitenkin vielä vaihtoon toivoakseni. Opintovuoden tulisi olla pulkassa ja näin voinkin keskittyä ihan muihin asioihin!

Kuten homobaareihin!

Kaverini Art piti eilen synttärinsä aina yhtä karismaattisella ghettokampuksella. Olin ensin järjestön pippaloissa, mutta hiipparoin sieltä sitten aikanaan yllätysvieraana Artin luo (oli mut siis ihan kutsuttukin, mutta en ollut varma tulostani). Paikan päällä olikin kunnon meininki päällä ja viini virrannut jo jonkin aikaa! Vastaanotto oli sydämellisyydessään hätkähdyttävä ja melkein nolostuttavakin - tuloni bongattiin jo pitkältä ja siihen liittyi paljon huutamista, halailua ja rakkaudentunnustuksia. Minut esiteltiin vieraille kaikkien parhaana kaverina ja ko. asunnon suosikkityyppinä. Yritin siinä sitten olla nauramatta kun minua tapaamattomat ihmiset katseli toisiaan, että wtf kuka tää tyyppi on.

Kaikilla meni niin lujaa, että kysyin vaivihkaa oliko täällä nautittu jotain viinaa väkevämpää, mutta ei kuulemma. Pojat tanssi pöydillä ja porukka oli kyllä niin fiiliksissä. Kaverini Rafael toisteli rakkaudentunnustuksiaan, tosin jossain vaiheessa hänellä meni sanat sekaisin ja hän alkoi kutsua minua Inesiksi. Ihan ymmärrettävä virhe sinällään, Ineshän on vain 15senttiä allekirjoittanutta lyhyempi ja mustaihoinen. Siirryimme siinä sitten jossain vaiheessa Merchant Cityssa olevaan Polo Loungeen, joka on homoklubi. Olin hyvin kiinnostunut tästä, koska en ole ennen homoklubeilla käynyt. Oli myös huvittavaa, että juuri seurueen heteropojat oli vaatinut, että eikös mennä muuten Poloon. No, ehkä tyttöystävät on sitten vähemmän mustasukkaisia tai jotain.
Polo oli sisältä ihan tyylikäs mesta. Oltiin vieraslistalla, niin päästiin sisälle ilmaiseksi. Olin muutenkin jo aiemmin syöpötellyt ja juopotellut järjestön pippaloissa järjestön piikkiin, niin oli muuten ilmainen ilta kun kotimatkakin tuli taitettua jalan. Polon asiakaskunta oli vanhempaa kuin joidenkin nimeltämainitsemattomien glasgown teinihelvettien ja mukaan mahtui aika coolia väkeä. Olen toki tottunut siihen, että tytöt on klubeilla suunnilleen alusvaatteissaan (tai ilman), mutta poikien räväkämpi paljastava pukeutuminen oli uusi juttu. Eipä tuo paikka muuten tutuista yökerhoista eronnut - enemmän pussailevia poikapareja. Näin paljon mielenkiintoisesti pukeutuneita ihmisiä, sekä miehiä että naisia, mikä oli hyvin inspiroivaa. Olin melko varaantuneesti liikkeellä, sillä lukemissani arvosteluissa painotettiin pokejen epäkohteliaisuutta. Kaverini oli vieläpä kertonut, että hänet oli heitetty ihan rändömisti selvinpäin paikasta pihalle. Hän epäili syyksi heterouttaan, joka vaikutti vähän hankalalta uskoa. Sovimme kuitenkin Inesin kanssa olevamme pariskunta, ihan vaan huumoriarvon takia. Oli siitä hyötyäkin siinä kohtaa, kun joku nainen kävi vähän liiaksi käsin kaveriini ja sain olla, että "Hei, kädet irti mun tyttöystävästä!".

Tällaista siis tällä kertaa. Toivon pian saavani töitä ja uuden asunnon. Lontoossakin pitäisi käydä passia uusimassa ja kahden viikon kuluttua äitini ja pikkuveljeni tulevat käymään!

福禄寿!!

Aurinko paistaa ja elämä on sangen rattoisaa!

Jos jotakin hyvää on sanottava tenteistä, niin niiden jälkeinen elo on oikein mukavaa. Stressin puute saa kaiken tuntumaan niin rennolta, etten jaksa vastata kenenkään provosointiin, hymyilen vaan päälle. Järjestö on ollut hyvin kiireinen - ollaan järjestetty vaikka mitä. Oon kiitollinen siitä, että mulla on hyvä tiimi ympärillä. Tentit ei sinänsä mennyt mitenkään kummoisesti - kaikki arvosanat pyöri siinä 60% tuntumassa molemmin puolin, mutta toisaalta mulla ei kauheasti mitään akateemista kunnianhimoa olekaan. Kyseessä oli myös yliopistoaikani ensimmäiset tentit niin vähänkö jännitti ilman mitään aiempaa vertauspohjaa. Parasta oli mgm-tentissä kun en ymmärtänyt kysymystä saati siinä käytettyjä sanoja ja päätin silti kirjoittaa siitä, koska "ainahan sitä jotain keksii!". Pärjään kuitenkin esseissä sun muissa paremmin niin enköhän tästäkin vuodesta selviä!

Ollaan hallituksen pikkujoulujen juhlinnan jälkeen lähennytty kovasti ja vietetäänkin nykyään melko säännöllisesti vähintään kaksi iltaa viikosta yhdessä. Porukka on ehkä vähän klikkiintynyttä, eikä osa tule mukaan ihan vain periaatteesta, mutta pääasia kai että yritetään ja kaikki kutsutaan julkisesti mukaan. Viikko sitten vietettiin Burns' Nightia, joka on periskottilainen haggiksensyöntipäivä. Pari hallituksen poikaa oli verhoutunut kiltteihinsä ja piti perinteisen puheen haggikselle. Olen syönyt haggista pari kertaa aiemmin, eikä se tehnyt oikein minkäänlaista vaikutusta, mutta tämänkertainen oli kyllä tosi hyvää! Kenties makunystyräni on kasvaneet arvostamaan tätä ruokaa tai sitten se oli vaan aikaisempia parempaa.

Pelattiin juomapelejä, koska kaikki ilmeisesti paloivat halusta päästä paljastamaan mitä rivoa ovat elämässään tehneet. Itse olen vähän skeptinen näistä peleistä, koska tällaisena epäsopivana pohjoismaalaisena onnistun shokeeraamaan kanssapelaajani vain myöntämällä, että kyllä, meillä Suomessa saunotaan alasti kavereiden kesken... 

Tällä viikolla vietettiin kiinalaista uutta vuotta. Se olikin hyvä, sillä en tehnyt mitään länsimaalaisen uuden vuoden eteen! Aioinkin tätä varten kunnostautua ja tutkin netistä kaikkea mitä kiinalaiseen uuteen vuoteen kuuluu, kunnes tajusin, että olen luultavasti ainoa, joka intoilee näin paljon. Päätinkin hankkia siis tavallisia japanilaisia uuden vuoden juttuja. Koska temppelissä rukoilemassa käynti ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, eikä menuun saanut sisällytettyä rapuja, ostin parista paikallisesta kiinamarketista mochia jaettavaksi pippaloissamme!

(Tätä on mochi:

)

Muut eivät ihastuneet tähän, vaikka markettimochini olivat melko laadukkaita ottaen huomioon kuinka kaukaa ja tiukasti pakattuina ne tänne tulivat. Ehkä riisileivonnaisten rakenne on vähän erikoinen tottumattomille. Eräs tyttö sattui vielä tokaisemaan omaan hienovaraiseen tapaansa, että on onnellinen, että japanilainen ruoka täällä on länsimaalaistettua, ettei hänen tarvitse syödä mitään ällöttävää alkuperäiskansaruokaa. Olisin voinut tokaista tähän jotain bulgarialaisista perinneherkuista, mutta taktisesti tuijottelin muualle kuuntelematta liioiksi.

Tilattiin kiinalaista ruokaa ja syötiin sitä sitten samalla kun puhuttiin videopeleistä. Euroopassa syömäni kiinalainen ruoka on aina ollut hyvin länsimaalaista eikä laadultaan kummoista, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Tosin enpä ole muualla kuin pikaruokalatyyppisissä kiinalaisissa käynytkään - luultavasti parempaa kiinalaista ruokaa löytyy ihan Glasgowstakin. Ruuan jälkeen käppäilimme Glasgow Greenille seuraavaa ohjelmanumeroa varten - Paperilyhdyt ilmaan!

Teknisten vaikeusten takia emme saaneet lyhtyjä samaan aikaan ilmaan, mutta pidin tilaisuutta kuitenkin aika hienona. Olisi kiva päästä kokemaan sama suurella määrällä osallistujia! Lyhtyjen jälkeen jatkoimme iltaa Carolinen luona, pelaten jälleen seurapelejä. Tällä kertaa shokeerasin ihmisiä paljastamalla, että kyllä, Japanissa kylvetään alasti oman sukupuolen kesken...

EPIC nights out

Nomen est Omen

Eilen vedettiin järjestön kanssa EPIC pub crawl! Koska aiemmat järjestetyt pubikierrokseni rajoittui helmikuun merirosvokierrokseen, en oikein tiennyt mitä odottaa. Kaikki muut on hypettänyt viimeisen kuukauden tätä, mikä vähän kummastutti mua. Merirosvokierros oli tietenkin ihan kiva, mutta ei se nyt mitään elämää suurempaa hupia ollut. Vaellettiin vaan paikasta toiseen ja juotiin, ryhmänvetäjä oli kenties eniten humalassa. Kuinka hauskaa meidän kierroksella sitten voisi olla?

No, sanotaanpa nyt vain, että sana epic ei ollut  nimessä turhaan!
Osallistujia oli sata. Nämä sata jaettiin ovella neljään tiimiin, omani oli vihreä. Apuryhmänvetäjäni Jacobin mielestä kapteeneilla tuli olla hatut, joten hän oli varannut itselleen pörrökarhuhatun ja mulle ushankan eli karvalakin. Kun ihmiset valuivat sisään Unionille, saivat he kasvoille maalia joukkueen merkiksi ja samanväriset teepaidat. Aika monella oli jokin suosikkiväri etukäteen, joten ei alettu pakottamaan ketään vihreiksi. Muut joukkueenvetäjät oli hyvin agressiivisia. Minä ja Jacob ollaan aika rauhallisia (Green Peace), meille ei olisi tullut mieleen mennä toisten pöydän luota kiskomaan ihmisiä ja suttaamaan uudelleen vanhojen maalien päälle uutta väriä. Tää oli vähän tyhmää, koska ei niistä jäsenistä nyt kuulunut tapella... Paitojen ja kasvotaiteen lisäksi osallistujat saivat aloitusjuoman. Koska teemana oli olympialaiset, joka pubin jälkeen kaikki joukkueet kerääntyi George Squarelle leikkimään.

Sutsi satsi satsaa

Onneksi kaikki käymämme paikat oli aukion tuntumissa, sillä pelejä oli tunnin välein! Kaikki meni tosi hyvin. Tunnelma oli katossa ellei taivaalla. Keksittiin kaikkia tunnushuutoja ja -eleitä joukkueellemme ja leikkiessä kannustus oli kuin urheilutapahtumasta. Ohikulkijatkin jäi huvittuneina kuvaamaan ja seuraamaan toimintaamme ja pubeissa muut asiakkaat kyselivät, että mitä varten te olette tuollaisia. Oletteko jotain aktivisteja vai hä!

Neljä pubia, neljä leikkiä ulkona ja vähän tutustumisleikkejä oman ryhmän kanssa :) Kukaan ei juonut liikaa ja vaikka seurueeseemme liittyi matkan varrelta jos jonkinlaista porukkaa, ketään ei myöskään omien laskelmieni mukaan hukattu. Kirkkaanvihreät paidat toki auttoivat havannoimaan, missä kukin kulki, sillä muuten perjantai-illan pubit on aina ihan täpötäynnä. Hermoilin alkuun myös itse juovani liikaa, mutta hyvässä kontrollissa pysyttiin itse kukin. Mä, Jacob ja James (myös hallituksesta) oltiin kyllä loistava tiimi. En ollut jutellut poikien kanssa paljon aiemmin, niin oli mukava huomata, että meillähän on aika samanlainen huumorintaju. Hallituksella ei ole ollut vielä mitään yhteenkuuluvuusretkeä tai mitään, niin ollaan sangen sekalainen seurakunta. Itse pidän hyvää yhteishenkeä kovassa arvossa.

Olin yllättynyt siitä, kuinka helposti ihmiset sai mukaan leikkeihin ja muuhun toimintaan. Itse olin ihan liekeissä ja pidin ennen jokaista yhteisleikkiä sotaelokuvatyylisen puheen joukkueelleni ("Tonight we march to war!"). Ajattelin, että jossain vaiheessa porukalta loppuu kärsivällisyys mun juttuihin, mutta vastoin odotuksia kaikki oli innoissaan mukana. Lopussa kaikkien ääni oli kaikesta mesoamisesta käheänä, mutta tunnelma oli mukavan vapautunut. Palattiin Unionille ja liityttiin Oktoberfest-pippaloihin, josta porukka sitten hajaantui kuka mihinkin. Kämppikseni Koo oli matkassa mukana, niin ei tarvinnut kävellä yksin kotiin. Innolla jään odottamaan seuraavaa kierrosta!

Ryhmäkuva olisi onnistunut ehkä paremmin sisätiloissa,
mutta GoMA:n ympäröivät jouluvalot oli vaan liian ihanat ohikäveltäväksi.

Olen minä sua kattellut, niin

Mun on pitänyt tulla tänne valittaan surkeudestani jo keskiviikosta lähtien, mutta kädet alkaa vasta nyt oleen siinä kunnossa, että jaksan kirjoittaa mitään.

Olin keskiviikkona bodypumpissa ja elin jossain harhakuvitelmassa, että olen He-Man... Tein ihan liian lujaa ja liioilla painoilla, hyvä etten pyörtynyt. Hurjasta venyttelystä huolimatta lihaskipu oli seuraavasta päivästä alkaen sellainen, että hienomotoriset toiminnot, kuten hampaiden pesu, on ollut erittäin haastavia. Olen välillä huutanut Inesiä avaamaan mulle ovia ja jos näkisitte mut ja I:n seisomassa vierekkäin niin tajuaisitte täydellisesti tilanteen säälittävyyden. Sitten hampaani alkoi särkeä hirvittävästi, epäilemättä kehnosta harjaamisesta johtuen, jolloin jouduin ottamaan selvää, miten hammashuolto täällä pelaa. Kun olin jahkailtuani viimein valmis soittamaan hammaslääkäriin, oli perjantai kello kuusi ja olivat pistäneet pillit pussiin viikonlopun ajaksi! Miten sattuikaan... Soitettava sinne kuitenkin on ja koko viikonlopun olen katunut omaa toimettomuuttani. Hammassärky on sellainen, että epäilen heidän asemalla repivän useamman hampaan pois. Mulla oli vielä viime elokuussa hammasraudat, niin voisin tietenkin saman tien siirtyä tekareihin.

Päätinkin siis liittyä sellitovereideni seuraan ja lähteä Unionille Mexican Fiesta Friday:n. Tässä sen mainos:

Meidän huomiomme kiinnittyi lähinnä kohtaan free food. No todellisuudessa 'food' tässä yhteydessä tarkotti tortillasipsejä. Meininki ei ollut järin meksikolainen ainakaan musiikin puolesta, mutta koska kukaan meistä ei tiennyt mitään meksikolaisesta musiikista, emme sitä osanneet kaivatakkaan. Naapuripöydässä istui international society ja kävin siellä välillä iloisesti haastelemassa. Ensin sain ilmaisen juoman, sitten toisen ilmaisen juoman ja lopulta ilmaiset juomat koko seitsemän hengen seurueelleni. Ei vastalauseita!

Iloinen illanviettomme katkesi palohälytykseen! Koko paikka tyhjennettiin ja K yritti tuloksetta synnyttää paniikkia. Odotimme ulkona jännittyneinä draamaa, liekkejä ja palokuntaa, mutta paloautot kävivät vain kääntymässä pihassa ja poistuivat sitten. Väärä hälytys! Siirryin tästä sitten kotosalle, jossa huomasin, että meidän ryhmäesseestä MDP:n puuttui loppukappale ja referenssit. Deadlineen oli tunti, joten päätin uhmata särkeviä jäseniäni ja kenties hienoista hiprakkaani kirjoittamalla jutun loppuun. Miten hienoa! Juuri näin tieteellistä tekstiä tuotetaan!

Meillä on täällä käymässä yks PO:n kaveri Saksasta ja kaverin kaveri. Näistä tyypeistä on ollut hupia! Ensinnäkin, ne saa mun puolesta olla vaikka loppuvuoden, koska ne tiskaa ja siivoo keittiötä aika tiuhaan. Siks toisekseen, toinen heistä alkoi strippaamaan kun istuttiin baarissa. Joku ranskalainen biisi alkoi soimaan ja tää kaveri kiipesi pöydälle ja alkoi esiintyä kappaleen tahtiin. Oli melko ilmiselvää, ettei ollut ensi kertaa asialla. Siinä kohtaa, kun vyö lähti ja alettiin riisumaan housuja, jouduttiin kiskoon kaveri alas ettei saataisi porttikieltoa paikkaan. Hän on myös muuten absolutisti.

Muuten olen maannut sängyssä, potenut kaikenlaista särkyä katsoen Youtubesta muumeja ja feminismivideoita naishahmoista videopeleissä. Välillä yritän tasoittaa mökötystäni kuuntelemalla Tuu mun vaimoksein, mutta koska poltin äsken ruokaa laittaessa käteni, aion angstata sitä lopun päivää. Huomenna voin sitten aloittaa synkistelyn siitä, kuinka jäljessä olen kaiken kipuilun takia.

Gotta get down on Friday

No niin, sitä on viimein palattu Glas Wegasiin. Viimiset viikot Suomessa oli hyvin dramaattiset ja lujaa meni. Viking Grace tuli testattua ja muuten roikuin yli kuukauden mittaisella lomallani jos jonkinlaisissa pippaloissa ja baareissa. Joku puolen vuoden alkoholikiintiökin meni siinä samalla... Olinkin melkein innoissani päästessäni Skotlantiin rauhoittumaan taloustieteen ja johtamisen pariin!

Meillä on uus kämppis Kanadasta, kun C lähti pois. Vaikuttaa ihan mukiinmenevältä henkilöltä, mutta olisin kyllä mieluummin pitänyt C:n. Siltä sai hyviä neuvoja... Huomenna Maike lähtee ja saadaan kenties vielä uusi henkilö. Ohjelmaa on ollut kamalasti joka illalle, josta olen hyvin tahdikkaasti kieltäytynyt ja ilmaissut haluni mennä pöydän alle piiloon maailmaa klonkkuilemaan ja pelaamaan Skyrimia. Päivän kohokohta on kun katsotaan Inesin kanssa 60-luvun Batmania telkkarista ja muuten voin mököttää.

Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut ihan kovin hyvin, kun eilen muiden lähdettyä elokuviin, eräs mukava ranskalainen tyyppi laitto viestiä, et tehtäskö jotain. No mehän tehtiin! Mentiin jonnekki bileisiin hengaamaan, alle puolen kilsan matkassa kesti vajaa tunti, kun eksyttiin, jossa oli tusina ranskalaista miestä ja kaks tyttöä, joista heistäkin toinen oli ranskalainen. Jotenkin onnistun aina sekoittumaan näihin Ranska-seurueisiin... Pitää oikeasti varmaan alkaa opiskella kieltä. Paikka, jossa pippalot oli oli uskomattoman hieno verrattuna ghettoon. Olo oli kuin Versaillesissa kaiken sen tilan kanssa! Saattoi nostaa kädet sivuille, eikä ne osunut mihinkään! Sieltä matka jatkui johonkin flat partyihin kampuksella, jossa kohtaa seurueessa ei enää ollut kuin minä ja ranskalaisia... Näihin bileisiin ei kuitenkaan mahtunut sisään, sillä siellä oli väkeä kuin pipoa! Pikkuseen asuntoon oli ahtautunut 70-80 henkeä. Meinasin sanoa jonkun kaasukammiovitsin, mutta viisaasti arvelin, ettei se luultavasti naurattaisi ketään.

Kolmansissakin pippaloissa väkeä oli melkosesti, ne oli tuossa lähellä olevassa Collegelandissa. Vähän kaduttaa, että hain yliopiston asuntolaan, enkä collegelandiin, jossa hinta on sama, mutta huoneet paljon kivempia. Ja niillä on hissi ja niiden keittiössä on tilaa! Toisaalta, ne joutuu kipuamaan portaat joka päivä. No, näissä bileissä henki oli hyvä ainakin pihalla ja tuli juteltua monen kanssa. Muidenkin ku ranskalaisten. Siellä oli porukkaa Aberdeenista saakka, joka oli vähän yllättävää. En tie lähtisinkö itse bileiden perässä toiseen kaupunkiin... Tapasin myös paljon muita kauppatieteiden opiskelijoita, mikä oli kanssa kiva, koska tähän mennessä otantani on rajottunut vieruskavereihin luennoilla. Oon aina mielestäni kaveerannut tosi helposti, niin Japanissa kuin Suomessakin, mutta täällä oon ollut jotenki rauhallisempi. Sekin varmaan vaikuttaa, että kursseilla monet on niitä 17-18w, eli kolmisen vuotta mua nuorempia. Niillä on iPhonet ja tekoripset, oranssia meikkivoidetta ja sellaset pikkuset shortsit, jotka paljastaa puolet pakaroista ja ne on ensimmäistä kertaa kotoa poissa. Suoraan sanottuna ne on vähän pelottavia, enkä aina tiedä mistä puhua niille. Mutta nyt tapasin mukavaa porukkaa, vanhempia kauppatieteiden opiskelijoita.

Olin jo vähän tuosta omasta mökötyksestäni huolissani, että kärsinkö koti-ikävää, vai oonko vaan suomalaistunut taas niin urakalla, että koen velvollisuudeksi olla hiljaa ja istua kädet puuskassa jossain nurkassa. Olen pelännyt koti-ikävää aina siitä 15-vuotiaasta lähtien kun Maltalle kielimatkalle lähdin. Oon lukenut siitä ja kaikista vaiheista niin paljon, että osaisin varmaan pitää luennon aiheesta. Joskus iskee japani-ikävä päälle tai masennun omasta outoudestani (yrittäkääpä opetella muutamat erilaiset setit asenteita ja ajatusmaailmoja ja sitten elää niin, että ne kaikki pysyisi sisällä harmoniassa), mutta sellasta 'onpa tää tyhmä paikka, kotimaassa on niin paljon parempaa kaikki, asfalttikin!'-vaihetta ei ole ollut. Kai se sieltä tulee viimeistään siinä kohtaa, kun lähtee yliopistovaihtoon...

Hyvin menee!

Keep calm and ceilidh on!

Intouduin sitten kuitenkin jättämään kampuksen toistamiseen marraskuussa. Hurraa, elämää!

Olin juuri tullut takaisin stressinpurkutreenistä kuntosalilta, kun kaverilta tulee viesti, että tänään olis ceilidh, tuutko mukaan. Olin jo tosi väsynyt pitkästä aikaa kuntosalilla käynnin jälkeen ja tiesin, et ceilidh on treeni jo sinällään, mutta koska tais olla neljäs tai viides kerta kun kyseinen tyyppi mua ulos pyysi, en kehdannut enää kieltäytyä. Aikaisemmilla kerroilla oon ollut, että "Joo, ei pysty kun on niin paljon näitä kouluhommia." mikä oli ihan totta. Sitten kaveri oli tekstannut mulle, mutta "Joo, hukkasin mun kännykkäni.". Nää kuulosti niin säälittäviltä tekosyiltä omaankin korvaan, että päädyin pakottautuun mekkoon ja meikkeihin ja ulos! En ikinä saa laajaa kaveripiiriä tällä menoa...

Ceilidh on siis perinteiset skottitanssit ja eiliset järjestettiin St. Andrewsin päivän kunniaksi. Tässä kuva aiheen havainnollistamiseksi:

Nää oli nyt kolmannet tai neljännet joihin osallistuin tässä alle kolmen kuukauden aikana. En tiedä käykö normaalit ihmiset näin usein tanssimassa, vai onko mun kohdalle vaan osunut noita ja seurueita. En todellakaan ole mikään tanssija ja joudun laskemaan askelia alusta loppuun tutuissakin tansseissa. Nyt on vähän helpottanut kun on käynyt useammissa niin sitä muistaa jo vähän askelia. Ja sitten eilen tanssittiin Virginia reeliä, joka on tuttu vanhojen tansseista. Meitä oli hauska seurue, josta tunsin etukäteen juuri sen yhden, joka mut kutsui (tai olin tavannut hänetkin tyyliin kerran). Kaikki oli ranskalaisia, mutta koska osaan sanoa 'Oui oui' ja 'no no no', sopeuduin hyvin joukkoon! Näillä näkymin olen jättämässä kampuksen tänäänkin, herranjestas sentään, saman seurueen tiimoilla. Olivat kaikki joko mun ikäisiä tai vähän vanhempia, mikä oli aika jees. Lupasivat, että puhun sujuvaa ranskaa vuoden lopussa.

Olin illan lopussa ihan rättiväsynyt ja luulin pyörtyväni Suureen 150:n portaan portaikkoon. En saanut tansseissa huoahtaa kun yhden vuoron, niin lopussa pysyin tuskin pystyssä. Kunpa olisin tiennyt tästä ohjelmanumerosta ennen ketutuksenpurkutreeniäni... Tänään kun heräsin niin joka paikka kyllä tuntui. Mutta mitäpä tuosta kun kivaa oli :D

ps. Meillä on täällä ghettossa M:n huoneessa jotain vesivahingon tapaista. Kenties joudumme evakkoon?

Fat cats had a heart attack

Luojan kiitos on lauantai.

Kahtena aamuna kun on joutunut taistelemaan ylös opiskelemaan, tuntuu taivaalliselta tietää, että ei tänään. Tänään ei tarvitse sangen disorientoituneessa tilassa pyöriä ympyrää, että mitä papereita pitää ottaa mukaan ja onhan mulla nyt housut jalassa. Tai no, olishan se ihan hyvä tarkistaa, ennen kuin lähden tästä pankkiin...

Torstaina oli tosiaan Global Thursdays Glasgow - Launch party, jonka vieraslistalle olin sitten kämppikseni Inesin kanssa ilmottautunut. Miksei Suomessa ole tätä käytäntöä? Hullun kätevää! Tiesin, että I:llä kestäisi laittautumisessa, joten sanoin, että puol yhdeltätoista pitää lähteä. I lupailee, että joo, kyllä hän ehtii nyt ajoissa - Menee suihkuun 20 yli kymmenen... Kaikkeen illanviettoon täällä kuuluu mun osaltani kauheasti odottelua! Päästiin lähtemään tasalta. 11:30 saakka pääsi ilmaseks sisään ja I jankkas, että meidän on päästävä sisään maksutta. No se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska sisään yritti myös 500 muutakin ja saavuttiin paikan päälle varttia yli!  Oltiin viimeiset kun pääsi sisään ilmaiseksi. Eipä se olis tosin maksanut listalaisille kun £3 muutenkaan...
Mulla oli viis puntaa taskussa. Sillä sai narikan ja neljä drinkkiä. Jeps. Muun kun pullojuomisen tilaaminen on aina vähän hankalaa, koska en tiedä vielä mitään paikallisia irmoja ja marianneja nimeltä. Ne, mitkä tiedän ei ole olleet mitään kummoisen makuisia. Yleensä siinä silmäilee, että mitä tiskillä on esillä ja latoo, että "Joo, kaks osaa tota ja sitten yks tuota ja yks appelsiinisiivu, kiitos!"

Näitä pippaloita ennen olin siis saanut varoittavan viestin fabossa, että ei kannata mennä! 'PSY is not coming!' Jälkimmäinen väittämä sai aikaan melkoiset naurut, varsinkin kun Centralissa sitten oli yksi kiinalainen jätkä pukeutuneena PSY:ksi! Kaveri oli vetänyt vermeet niskaan ihan oma-aloitteisesti, ettei ollut kyseessä mikäänm promotemppu. Kun Gangnam Style alkoi soimaan, tanssilattia muodosti ringin hänen ympärilleen ja hyvin hilpeää oli. Paikka kuhisi muutenkin valokuvaajia. I on aika näyttävä tanssija, niin paparazzit seurasi tarkkaan hänen muuvejaan. Hauskaa oli!

Kämpille päästyämme alettiin jo suunnitteleen Halloweenia! Halloween on yks asioista, joita odotin innolla tänne muuttaessa. Ajattelin, että täällä olisi kenties vähän enemmän häppeninkiä juhlan tiimoilta. Oikeastaan haluaisin kokea amerikkalaisen Halloweenin, mutten taida alkaa suunnittelemaan muuttoa rapakon sille puolen sen takia... I haluaa mennä jollekin yliopiston baaribussikierrokselle. Sille oli joku näppärä oma nimensä englanniksi, mutta unohdin jo! Bussi siis kierrättää baarista toiseen ja palaa sitten lähtökohdille. Kuulostaa hyvältä. Sitten on toiset pippalot joihin mielin osallistua, Merchant Cityssä. Ovat armollisesti perjantaina, eikä keskellä viikkoa. I:n mielestä meillä pitäis olla yhteensopivat asut, niin ollaan sitäkin tässä vähän fundeerattu. Minä olen pitkä ja hyvin valkoinen, I on lyhyt ja musta. Pitää varmaan kiertää goottikauppoja ja pukuvuokraamoja inspiraation toivossa.

Kämppis C Jenkkilästä piti mulle luennon siitä, kuinka jenkkihalloween on ihan tylsä nykyään, koska tytöt käyttää sitä vaan tekosyynä "for dressing as slutty as possible". Glaswegasin yöt on sen verran kylmiä, että nauran kyllä jos joku hihhuloi täällä Supermanbikineissä. Tai huolestun. Kaupungilla tosin näkee päivisinkin porukkaa teepaidoissa ja lämpöasteet on jossain yhdeksän pinnassa?

Meillä on ollut täällä vähän erimielisyyksiä. Puhuttiin, että ostettaisiin porukalla ilmapatja vieraspatjaksi ja että kaikki osallistuisi kuluihin. Olin eka myötämielinen, koska ilmapatjat Amazonissa maksaa jotain kymmenen punnan luokkaa. No halppispatja ei kuitenkaan kelvannut M:lle ja Pahalle Oravalle, he löysivät Tescosta jonkun viidenkympin luksuspatjan jonka haluavat ostaa. Minä ja K vetäydyttiin hommasta, vetoamalla siihen, että meidän ystävämme kärsivät nukkua vähän vähemmän laadukkaammilla alustoillakin. Lisäksi pohdittiin sitä, että mitä kalliimpi patja, sitä hankalampi sille on nimetä omistaja kun ensi vuonna pois muutamme. Tämä tietenkin nostaa hintaa muille melkoisesti...

M:lla on huomenna synttärit! Mennään ilmeisesti jonnekin pubiin tänään ja K on puhunut leipovansa kakun. Suunnitellaan myös tekevämme M:n ovelle näin:

M:n poikakaveri tulee Saksasta tänne ensi viikolla hengailemaan. M laittoi jo keittiöön lapun, että voitteko pidättäytyä kulkemasta alasti ympäriinsä sen aikaa. Please.

Nights of Caledonia

Datasin tässä eilen villisti, kunnes arvoisa kurssitoverini laittaa viestiä, että tänään olis La Soirée Française, tuleppa messiin. Päättelin hurjalla kielitaidollani, että nämä on jotkin ranskalaispippalot. No sehän sopi!

Määränpää oli joku klubi nimeltään Common. Arvoisat kämppikseni C ja K nyrpistivät vähän nenäänsä, että sinnekö menet. Ei kuulemma kovin tyylikäs paikka. Kohautin vaan olkapäitäni. Ghetto spirit.

Meillä meni matkaan joku tunti, koska ensin odoteltiin muita ryhmän jäseniä puolen tuntia. Mun mielestäni oltaisiin voitu jättää ne, ei kuulu odotuttaa muita sateessa ilman mitään muuta syytä kun ettei ole raahautunut peilin eteen ajoissa! Sitten seuraava puoli tuntia meni, kun kukaan ei tiennyt, missä paikka oli. Kaikilla muilla oli älypuhelimet, jokaisessa navigaattori ja ilmeisesti jokainen osotti eri suuntaan.
No, selvittiin kuitenkin paikan päälle vihdoinkin ja päästiin jonon ohitse kun oltiin listalla. Tämä on hyvin mukava käytäntö! Ei tarvinnut myöskään maksaa sisälle siksi. Itse paikka oli maan alla. Matalat huoneet, ihan kivoja yksityiskohtia. Narikkamaksu (£1,5) oli muiden seuruelaisten mielestä liikaa, niin jätettiin päällysvaatteemme yhden sohvan nurkkaan. Siihen kertyi huvittavan näköinen keko vaatteita. Ymmärsin kyllä heti, että paikka oli C:lle ja K:lle vähän turhan teinirahvas. Minä kun olen ikinuori sulauduin joukkoon mukavasti.

Juomat oli hintaluokaltaan sellaista punnan luokkaa. Että sillä hinnalla, millä Suomessa saa yhden drinkin, täällä saa 4~5 juomaa. Miten väärässä olinkaan, kun joskus luulin Amarillon Kuumia Keskiviikkoja edullisiksi. Musiikkipuoli oli aika ranskalaisteemaista, niin en siitä osaa sanoa mitään. Meidän seurueella oli ainakin tosi hyvä meininki. Esittäydyin varmaan kymmenelle ranskalaiselle ja vaihdettiin poskisuudelmia ja kymmenen minuutin kuluttua tuli uusia tyyppejä ja koko homma alkoi alusta. Musiikki oli sen verran lujalla, että itse yökerhossa oli epäselvää tunsiko kukaan seurueesta toisiaan ennestään vai oltiinko vaan ajauduttu yhteen. Hauskaa oli. Seuraavana aamuna herääminen oli kyllä vähän työn ja tuskan takana. Saattaapi olla, että joku luento jäi välistäkin...

Naapuruston kyylä se tässä hei vaan. Kuvasta ei ehkä erota,

mutta tämä mies hyppii tuossa rakennusten välissä olevalla aukiolla joka keskiyö hyppynarua...

Ennen se, että joku opiskelee yliopistossa jotain fiksun kuuloista oli sellainen, 'Vau, hienoa!' -juttu, mutta nyt kun on itse yo-opiskelija sitä vaan nyökkää. Paitsi jos joku sanoo tekevänsä PhD:tään, sitten tunnen syvää kunnioitusta, että tuo osaa varmaan käyttää MyPlacea jo tosi hyvin ja tietää, mistä yliopiston sivuilta löytyy mikäkin!

Tänään on kuitenkin kanssa kerpalot tiedossa! Kamalalta tuntuu mennä kahtena iltana peräkkäin kuukauden tauon jälkeen. Tämäniltaisiin olen kuitenkin hinkunut jo pitkään ja ehdin lahjoa Inesin seuraksi, niin ei tästä nyt enää sovi perääntyä. Klubi on upouusi paikka keskusaseman vieressä. Sain jo varoittavan faboviestin, että 'Etkö tiedä mitä siellä on tapahtunut ennen??? En voi kertoa, mutta ei kannata mennä!' joltain tuntemattomalta muikkelilta, joka poseeraa profiilikuvassaan alasti paistinpannu rintojen edessä ja työskentelee toisella klubbenilla. Laski hieman varoituksen vakavuutta :(
Huomenna ei onneksi ole kuin yksi luento ja tutoriaali, niin ei tarvitse kauaa kärvistellä vaikka väsyttäisi!