Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

maanantai 9. helmikuuta 2015

Those kicks were fast as lightning

Takana on taas kiva viikonloppu!

Perjantaisin mulla on luentoja seitsemään saakka. Ei ollut mitään suunnitelmia, niin laitoin kaverilleni Danielille viestiä, että viskiä tai drinkkejä, miten ois. Hänhän suostui, joten suuntasimme Tsim Sha Tsuihin Knutsford Terracelle, joka on mun suosikki ei-ladies night vaihtoehto. Knutsford Terrace on pieni kävelykadunpätkä piilossa rakennusten välissä, jonka varrella on ravintoloita ja baareja. Tsim Sha Tsui on Kowloonin puolella (eli ei kaukana yliopistosta) ja tällä nimenomaisella alueella on paljon vähemmän expatteja ja turisteja kuin mitä Wanchaissa tai LKF:ssa, ei liiemmin filipinonaisiakaan. Aika kallistahan tuo oli, varsinkin kun Danielin takia emme päässeet Happy Houriin :D Oli kuitenkin kiva rentoutua ja istua vaan drinkki kourassa, sen sijaan, että olisi aina jossain jumputuspaikassa väistelemässä humalaisten ranskalaisten kouria ja suttunaamaisten tyttöjen ilmaisvodkapaukkujen läikytyksiä. En muutenkaan usein käytä rahaa alkoholiin (ellen osta huoneeseeni viiniä/viskiä), että ehkä tuo kerran menettelee.  Ostimme illan toisessa baarissa "kannun" Magnersia, joka paljastui ehkä vähän päälle litran annokseksi. HK:n pintit on kooltaan melko minimalistisia. Kannun hintakin oli luokkaa $288, että siinä oli varmaan elämäni kallein siideri! Magners, vaikkei suosikkisiiderini, oli kuitenkin mukavan kotoisan makuinen. Vaikka vaihtovuosi on ollut aika mahtava, kaipaan välillä Skotlantiin. Varsinkin silloin, kun juomavesi on loppu, eikä sitä tosiaan saa lisää omasta rakennuksesta... Toisaalta kaipaan myös Suomeen ja Japaniin, että en tiedä auttaako missään maassa oleskelu asiaa olennaisesti!

Lauantaina menimme samaisen Danielin kanssa testaamaan vähän nuudeleita. Raamenia tällä kertaa tsukemenin, eli dippausnuudelien, muodossa. Oli todella hyvää! Samaan hintaan (HKD88) sai valita ottaako 100, 200 vai 300 grammaa nuudeleita. Minä otin tietenkin niin paljon kuin mahdollista. Hyvä päätös, loistava kulhollinen. Soijapohjaiset liemet on harvinaisuus HK:n raamenpaikoissa, jossa kaikki tuntuu olevan tonkotsua, joka on itselle liemistä vähiten mieluisin.

Syötyäme suuntasimme HK:n elokuva-arkistoon. HK:ssa on tehty vaikka minkälaista filmiä takavuosina, joten oli mielenkiintoista katsastaa ilmainen näyttely. Olen vanhojen filmien ystävä ja vaikken ole vielä montaakaan HK-leffaa nähnyt, kiinnostaa! Elokuva-arkistolla myös esitetään elokuvia, mutta ikävä kyllä päivän filmit oli jo loppuunmyyty. Katselimme kuitenkin lumoutuneina (tai kenties eilisestä väsähtäneinä) pätkiä eri aikakausien klassikoista. Daniel on aika hyvä kaveri, sillä hän ei anglosaksisuudestaan huolimatta ole vaatimassa, että koko ajan täytyy puhua. Itse kaipaan välillä suomalaisen kulttuurin hiljaisuutta - välillä kun vaikkapa länsieurooppalaisten kanssa hengaa ja vaikenee, ne kiusaantuvat kovasti. Sain myös vihdoin tietää, että asuinrakennukseni takana oleva Run Run Shaw media centre on nimetty elokuvamoguli Run Run Shawn mukaan. Näyttelyssä oli aikajana hänen vaiheikkaasta elämästään. Meitä huvitti erityisesti hänen avioliiton solmimisensa 90-vuotiaana ja eläkkeelle jäämisensä yli satavuotiaana. Niin ne vaan toiset jaksaa!

Arkiston jälkeen emme olleet mitenkään nälkäisiä, mutta istuuduimmepa kuitenkin kahvilaan suklaakakkua ja kahvia (minä matcha lattea) nauttimaan. Vähän hinnat hirvitti, varsinkin kun tuntuu, että kulutan nykyään niin paljon rahaa, mutta enpä kuitenkaan jättänyt kakkua hyllyyn... Tässä kohtaa olimme melko ähkyssä ja raukeita raskaasta elämästämme. Vierimme takaisin kampukselle lepäämään, sillä sunnuntaina oli edessä melkoinen koitos. Siitä lisää ensi kerralla.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti