Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

perjantai 24. lokakuuta 2014

Saapuu syksy

Syksy on saapunut Hongkongiin! Lämpötilat eivät kohoa enää yli kolmenkymmenen ja ilmankosteuskaan ei tunnu enää hurjalta. Joku iltapäivä huomasin, että onpas viileää ja moitin saman tien itseäni tästä alisuorituksesta, koska lämpötila oli kuitenkin yli 25:n asteen. Mitäköhän Skotlannin viiman pariin palaamisesta tulee? No, ei ole tämän hetken murhe!

Olen joutunut viime aikoina (ja oikeastaan nytkin, eläköön prokrastinaatio!) puurtamaan akademian parissa. Strategy&Policy -tunnilla meidän ryhmä pärjäsi niin hyvin Business Strategy -pelissä, että päästiin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hyvä menestyksemme ei kyllä ollut mun ansiotani. Ryhmässämme yksi teki n.70% työstä, toinen 20% ja minä  viimeiset kymmenen. Muut ei sitten tehnyt mitään, mikä tuntuu olevan täällä ihan yleinen järjestely. Viime tunnilla pidettiin esitelmä tähän astisesta työstämme. Valmistelin powerpoint-esitelmän, joka, vaikkakaan ei ollut sieltä esteettisemmästä päästä, oli täyttä asiaa. Tää 70%:n poika ei kuitenkaan ollut luottanut siihen, että pysyn sanassani, vaan oli valmistellut oman esitelmän ja vaati, että mennään sen mukaan. En nyt jaksanut harata vastaan, mutta olisi sanonut heti alusta, että aikoo tehdä noin!

Mä olen luonnostani ihan surkea esitelmänpitäjä. Olen tärissyt ja änkyttänyt yleisön edessä kerta toisensa jälkeen, niin, että oletan jo jokaisen kerran olevan nöyryyttävä. Vuoteni viisitoistapäisen komitean puheenjohtajana kuitenkin sai mussa puhtia aikaan. Jos alan puhumaan yleisön edessä, niin muahan myös kuunnellaan. Näin ollen siinä missä muut ryhmät mumisi 40-henkisen luokan edessä kämäsiä esitelmiään, itse aloitin omani sellaisella reippaudella, että koko luokka vaikeni! Joutuivat myös olemaan hiljaa seuraavat kolme minuuttia, sillä mun äänenpainoni ei anna sijaa kuiskinnalle. En tajua mikä hinku noilla mannerkiinalaisilla on tehdä hullun tylsiä esitelmiä, joissa liuskat on täynnä tekstiä ja äänensävy niin monotoninen, että aihe kuin aihe muuttuu tylsäksi.

Mitäs muuta olen tehnyt viime aikoina? Keskiviikkona olin baarissa parin vaihtarikaverin kanssa. Keskiviikot on naisten iltoja, mikä tarkoittaa sitä, että naiset pääsee ilmaiseksi sisään ja myös juomat on ilmaisia. Tilanteen luulisi aika monelta olevan helppo lähteä käsistä. Olen (tai ainakin yritän olla) aika harkitsevainen alkoholin käyttäjä niin seuraan aika tarkkaan omaa unit-per-hour-mittariani. Olen alkanut seuraamaan vähän kavereitani, kun muutaman kerran niillä on mennyt niin yli (taksiin oksentaminen, kadulle sammuminen), että pistää miettimään. Vaikka itsellekin sattuu välillä ylilyöntejä, vähän tuntuu välillä erikoiselta, että muut ohittaa ne vaan olan kohautuksella. Kyllä joku aina pitää huolen -asenne on itselle vieras.



Viime viikolla oltiin One Dim Sumissa, joka on Prince Edwardissa (Tai Taishissa, kuten minä sitä kutsun) oleva Michelin-ravintola. En ennen Hongkongia ollut koskaan käynyt michelin-ravintoloissa. Täällä niitä löytyy vaikka millä mitalla ja osa on sangen huokeitakin. One Dim Sumissa syötiin koko päivän edestä, eikä loppusumma ollut kuin viiden euron paikkeilla per ruokailija. Dim sumista ei saa koskaan oikein hyviä kuvia, koska ruoka katoaa niin nopeasti kuin se tuleekin. Häpeäkseni olen itse suurimpien ahmattien joukossa. Mulla on siihen myös etulyöntiasema, koska osaan syödä puikoilla huomattavasti paremmin, kuin muut vaihtarit. Puikoilla syöminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaa, mutta kaverini välttelevät sitä usein viimeiseen asti, jolloin kädet eivät tietenkään totu oikeaan asentoon. Saatan olla vähän fennomaani, mutta epäilen, että suomalaisten kanssa olisi samaa ongelmaa. Olisi kiva tavata suomalaisia ihan vaan keskustellakseen tällaisista asioista!


Viime viikonloppuna kävimme myös Lamman saarella rantareissulla ja vähän patikoimassa. Menimme rannalle pidemmän kaavan kautta, jolloin matka kesti kyllä yli tunnin. Olin matkanjohtajana! Kerroin etukäteen reitistä, kestosta ja kehoitin laittamaan jalkaan hyvät jalkineet. Varmistin, että tämä oli kaikille ok, mutta kuitenkin tavatessamme yksi tytöistä oli varvastossut jalassa ja valitti sitten koko matkan, ettei pysy perässä/jaksa.

Lamman saari oli ihanan rauhallinen. Saarella ei ole autoja, eikä siten kauheasti rakennuksiakaan. Auringon porotus teki osasta matkaa armottoman, mutta muuten vehreissä maisemissa kulkeminen oli ihanaa! Itse rantaa oli hehkutettu hirveästi. Se oli kyllä kaunis ja vesi kirkasta ja puhdasta, mutta aika tarkkaan sai valita leirinsä paikan, ettei toisella puolella ollut voimala hallinnut maisemaa. Rannalla oli myös selvästi enää länsimaalaisia - Hongkongin rantsukausi taitaa olla ohi jo kauan sitten! Mulle lämpötila oli varjossa maatessa juuri sopiva. Onnistuin myös pysymään palamatta, mikä teki reissusta entistä paremman. Katsoin vähän aikaa sitten ihosyövästä dokumentin ja päätin vakaasti, että enää en muuten pala.














Niin joo ja viimeinen rändöm kuva ennen kuin yritän uudelleen jotain opiskelun tapaista: Kowloonin moskeija!


tiistai 7. lokakuuta 2014

Poliisi on ystävämme!

Ilmeisesti mua kaivataan silloin kun olen poissa. En jotenkaan koskaan ajattele jättäväni mitään jälkeä ympäröiviin ihmisiin, mutta nyt olen saanut kuulla niin monelta ihmiseltä ikävästä, että ei auta kun uskoa. Tuntuu vähän pöljältä, että jossain puolella maailmaa ihmiset puhuu musta. Lopettakaa! :D

Lokakuu on vierähtänyt käyntiin. Odotan HK-asukaskorttiani ja chillaan vältellen koulujuttuja. Viime viikolla oli loma, jolloin piti mennä katselemaan mielenosoituksia sun muuta mukavaa. Sain kuitenkin ruokamyrkytyksen, mistä johtuen makasin lähinnä sängyssä tai vessan lattialla... En varmaan mitenkään hellyydellä muistele tätä kokemusta, mutta jossain kohtaa se kai vastaan tulee. Ei mitään hajua, että mikä syömästäni olisi voinut moisen aiheuttaa. Melkoiselta pettymykseltä se kuitenkin tuntuu, kun jokin niin rakas kuin ruoka tekee tuollaista! Vatsa ei edelleenkään ole palautunut normaaliuteen, mutta en jaksa ikuisuuksiin miettiä, että onko tämä ruoka nyt tarpeeksi hellää ruuansulatukselleni.

Sängyssä maatessani ja kärsiessäni tulin myös huomanneeksi, kuinka kylmät välit mulla on huonetoveriini. Itsehän olisin siis valmis olemaan ikuisesti parhaita kavereita ja käymään yhdessä illallisilla ja pelaamaan mahjongia, mutta hän ei puhu! Ei sano edes hei, ellen itse tervehdi ensin. Tämä oli varsin kiusallista koomaillessani sängyssä, sillä hän oli usein huoneessa, muttei kommentoinut mitään siihen, että makasin sängyssä kellon ympäri. En siis tarkoita sitä, että täytyisi alkaa huolehtimaan musta, mutta luulisi sitä nyt jonkin uteliaisuuden heräävän ja kysyvän, että oletko ok. Aloinkin miettimään, että jos kuolisin sänkyyni, ehtisikö ruumiini alkaa haisemaan ennen kuin hän hokaisi, että jotain on pielessä? :D

Mielenosoitus jatkuu täällä jo toista viikkoa. Väki alkaa vihdoin vähenemään ja olen siitä, jos ei muuten, niin heidän terveytensä kannalta kiitollinen. Voin vaan kuvitella, millaista on olla kadulla yötäpäivää, kun lämpötilat sahaa väliä 27-33, varsinkin kun siihen lisää HK:n monsuunisateet. Suosikikseni säätiedotuksissa on tullut "tuntuu kuin" aste. 33 astetta, tuntuu 38:lta. Jipii! Oma kehoni on kuumuudelle melko heikko, niin pelkkä liikennevaloissa seisoskelu ilman päivänvarjoa on liian tuskallista. Uutisten seuraaminen on ollut hieman hankalaa, kun kaikki on kantoniksi. Onneksi tv:n ääressä on joskus naapurihuoneen ystävällinen Tracy, joka kääntää tapahtumia mulle. Olen jutellut myös muutamien osallistuneiden kanssa tapahtumista, eikä ne aina ole kovin mukavaa kuunneltavaa. Yksi inhottavimmista oli, kun eilen eräs poika avautui siitä, kun hänen mielenosoitusalueelleen pyrki ambulanssi. Kuulemma yksi poliiseista on loukkaantunut ja tarvitsee apua. Ambulanssi päästettiin ihmisvirran läpi, mutta lääkintätarvikkeiden sijaan se oli lastattu täyteen kyynelkaasua ja muita mielenosoituksen vastaisia työkaluja - mitään loukkaantunutta poliisia ei ollut olemassakaan. Myös tarinat mannerkiinalaisista (joita HKlaiset tuntuvat katsovan vähän alakanttiin), jotka vievät mielenosoittajille lahjoitettuja vesi- ja ruokavarantoja huvittavat, sekä tarinat myöskin mannerkiinalaista turisteista palloilemassa alueella wtf-fiiliksellä, kun koko mielenosoitus on sensuroitu Kiinan mediasta. En ole vielä poistunut HK:n alueelta "oikeaan" Kiinaan, mutta mulla on hyvin vahva mielikuva kiinalaisista :D

Demokratistien kanta on huomattavasti suositumpi. On olemassa myös vastustajia, joista yhtä kuultiin eilen luennolla, mutta hänen kantaansa ei oikein voinut ottaa todesta - se oli niin täynnä suoraan nieltyä poliittista propagandaa, että oli paikoin vaikea olla nauramatta. Ihanko tosissaan tämä ihminen sanoo, että vaikka poliisien toiminta on moraalisesti tuomittavaa, protestoijien on pahempaa, koska se on teknisesti ottaen laitonta: laki on absoluuttinen totuus ja sitä tulee aina, poikkeuksetta noudattaa! Näin ottaen se, että poliisi lyö ohi kulkevaa opiskelijaa ei varsinaisesti ole ongelma, koska kyseessä on poliisi ja poliisi on ystävämme!

Mielenosoitus näkyy ihan joka kulmalla kampuksella.

Yritin kuvata monsuunisateita, feilasin.

Joku fiksumpi olisi varmaan tajunnut, ettei kannata juuri nyt syödä niitä tulisempia ruokia, kun vatsa ei ole vielä kunnossa... Kuvassa Singaporelainen laksa-nuudelikeitto, joka seassa oli kaikenlaista nannaa merenelävistä tehtynä.

Tämä kuva on todiste (lähinnä itselle) siitä että tosiaan joskus kyllä käyn kuntosalilla.

Elämä kuitenkin jatkuu! Toivon tosiaan, että mielenosoitukset saataisiin päätökseen ja opiskelijat palaisivat luennoille, On yksinäistä tehdä ryhmätyötä, kun puolet ryhmästä on (tai ainakin väittää olevansa) taistelemassa rauhanomaisin keinoin demokratian puolesta.