Accept my egg and this feeling

Pääsiäisloma!
Meneillään edelleen, vaikka pääsiäinen onkin jo ohi. Varmistin juuri kalenteristakin.

Maaliskuu oli tosiaan tehtäviä täynnä. Viiminen viikko ennen loman alkua oli sitä, että oli jatkuva kiire, mikä on vielä ihan ok, mutten pystynyt stressin takia nukkumaan. Tämä johti parin päivän jälkeen siihen, että saatoin maata salongin sohvalla (yritin keksiä jotain hienompaa sanaa sille tuloksetta...) ja tuijottaa seinää ilmeettömänä tunnin. K ja I huolestui tästä lopulta niin, että käskivät mun hakea pidennystä palautuspäiviin.

Selvittiin kuitenkin hengissä! Loma alkoi sillä, että PO ja K lähti pois. PO Saksaan ja K Itävaltaan laskettelemaan. Mä ja I ollaankin oltu täällä kahdestaan nää kaksi viikkoa ja meno on ollut sen mukaista. Arvoisat K ja PO epäili, ettemme poistuisi sohvalta mihinkään. Miten väärässä olivatkaan! Ensimmäinen päivä meni kymmenen elokuvan parissa, joista yhtäkään emme katsoneet alusta loppuun. Toisena päivänä alkoi vaikka millainen aherrus!

Tutustuimme perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin origamiveneiden kautta. Tässä ikävä kyllä on jo haaksirikko meneillään. Ines kuvasi myös videon, missä laulamme My heart will go onia. Ilmassa saattoi olla lievää mökkihöperöyttä...

Aprillinpäivä oli ihan loistava, koska Ines on ihan yhtä trolli kuin mitä minäkin. Muistatte varmaan vielä hurmaavan entisen kanadalaiskämppiksemme Michellen. Hänellähän oli tapana hankkiutua teepusseista eroon pudottamalla ne ikkunasta ulos alakertalaisten riemuksi. Olemme sitemmin tutustuneet suoraan hänen huoneensa alapuolella majailevaan Amelieen, joten päätimme toki muistaa häntä aprillinpäivän kunniaksi.

Täytimme hedelmäpussin kuumalla vedellä ja teepusilla (kuvan tumma kohta pussissa). Nimikortin avatessa sisäpuolella luki 'aprillia' ranskaksi. Tein insinööritaidoillani narua jätesäkistä jonka sidoimme tähän pakkaukseen. Hilasimme sen sitten alas Michellen huoneen ikkunasta ja läväytimme Amelien ikkunaa vasten. Hän oli varmaan kaivannutkin jo tällaisia terveisiä!

Seuraavaksi päätimme ilahduttaa myös alapuolisen asuntomme asukkeja. Koska oli myös pääsiäinen, keitin kanamunia ja koristelimme ne sitten elegantisti tussilla.

Taiteilijanlahjani pääsivät jälleen esille! Aiemmasta innostuttuamme muna pääsi kanssa hedelmäpussiin, koristeeksi laitettiin hurmaava rusetti ja hilattiin salongin ikkunasta jälleen jätesäkkiköydellä alakertalaisten avoimesta olohuoneen ikkunasta sisään. Siellä asuva Linda ihastui kovasti yllätysmunaamme, jonka ilme on kyllä, vaikka itse sanonkin, melko charmantti. Meidät kutsuttiin käymään kakkukahveille, jossa ei ollut mitään jekkuja! Jee!

Arvatkaa jäikö tämä tähän? No ei tietenkään! Seuraavaksi päätimme kirjoittaa rakkauskirjeet katutasolla asuville pojille, jotka on ollut hyvin veemäisiä naapureita. Sujautettiin se oven ali ja signeerattiin, että blondi kolmoskerroksesta (Linda). Heidän 'vieraansa' on yrittäneet väkisin tunkea meidän asuntoon sisään, porraskäytävässä haisee aina pilvi heidän tupruttelujensa ja viljelmiensä takia ja kaverit voivat alottaa bileet koska tahansa. Myös neljältä aamuyöllä tiistaisin. On hämmentävää, että miten ne saa porukkaa mahtumaan lukaaliinsa.

Sama rakkauskirje kirjotettiin myös mun ja I:n kaverille Artille, joka asuu kanssa ghetossa. Koska pidämme Artista, hän sai kirjeen lisäksi myös suurten tunteiden symbolina samanlaisen pääsiäismunan, kuin mitä alakertalaiset.

Dear Artjoms,

When I look at you

the sky is clear & blue

When I miss you, I feel this pain

it is like eternal rain

My heart is raging like a storm

when I see you around the dorm

I come upon you kneeling,

accept my egg and this feeling

Kiss

Runoilusta vastasin minä. Vähän harmitti, ettei ollut aikaa hioa tätä tunteiden tunnustusta pidempään. Sujautimme kirjeen sisään hänen raollaan olevasta ikkunasta, mutta munaa ei saanut sinne mahtumaan, joten päätimme mennä kylään. Idea oli, että toinen meistä olisi huomaamatta livahtanut A:n huoneeseen ja asettanut munan kirjeen viereen ikkunalaudalle. A:lla oli kuitenkin vieraana jo hyvin tarkkaavainen Amelie, niin ettei tämä onnistunut. Pyörittelin pääsiäismunaa kädessäni ja yritin keksiä paikan, mihin sujauttaa se huolimattomasti, jolloin se ilmakuplan takia särkyi käteeni! Tungin sen lähimpään laukkuun ja oli pieniä vaikeuksia pitää pokka. A on hyvä tyyppi, mutta myös erittäin hyväuskoinen, joten hän olisi varmaan ihmetellyt ikuisesti tätä romanttista yllätystä, ellei Amelie olisi mennyt kertomaan illalla, että olimme olleet luovalla päällä. Harmi!

Loman eka viikko sää oli ihan mahtava, joten tehtiin ostosmatkoja (sellaisiin hienoihin putiikkeihin kuin mm. Tesco, Lidl ja Aldi koska ollaan täällä vähän mässäilty) ja mentiin fiinille necropolikselle hautausmaapiknikille. I ei ollut käynyt hautausmaalla sitten lapsuutensa, joten oli unohtanut pelkäävänsä niitä kuollakseen, myös auringonpaisteessa... I ei ole koskaan leiponut, joten opetin hänen tekemään kauralastuja. Hän onkin tehnyt niitä nyt kolmesti! Ollut oikein mukava leppoisa loma. Illallisia, korttipelejä ja lautapeli-iltoja, vähän kylillä riekkumista, karaokea ja hyvää ruokaa. Ja ensi viikolla kaverini Suomesta tulee käymään. Jee!

Disease is growing, it's epidemic

Voi voi voi...

Mitä olenkaan saanut selville kanssaihmisistäni. En tiedä, uskaltaako niille edes nauraa! Ihmisten yleistietämyksen heikkous täällä on muokannut kuvaani maailmasta melko lailla. En voi alkaa kutsumaan joka toista vastaantulijaa tyhmäksi, joten asteikon on täytynyt laajeta merkittävästi. Uusia luokkia tietämättömyyden ja tyhmyyden rinnalla onkin 'peruna' ja 'ameeba'.

Tämähän lähti siis käyntiin siitä, kun viime postauksessakin valitin, että ryhmäläiseni eivät olleet kuulleet Aurinkokuninkaasta tai Stalinista. Yritin tuloksetta vakuutella itselleni, että hei kulttuurierot, varmasti nämä tyypit tietää mua ja puolta Suomea paremmin jostain toisesta aiheesta. Kuten Geordie Shoresta!
Kämppikseni K ei myöskään ollut koskaan kuullut kenestäkään Ludvigista, mutta Stalinin hän tiesi luojan kiitos. Olen tässä parin päivän aikana saanut esimerkkejä ihmisten yleistietoudesta ja oloni on muuttunut hieman yksinäiseksi. Nimenomaan yksinäiseksi. Mitään ylemmyydentuntoa siitä ei saa, että keskustelukumppani ei tiedä mikseivät astronautit ole käyneet auringossa. Olenko kenties eri ihmislajia? Onhan muitakin minunlaisiani? Ottakaa yhteyttä!

Saan ihan hirveästi huonoa karmaa tai jotakin lähimmäisilleni nauramisesta, mutta kun kämppikseni PO, jonka jutut annan yleensä valua yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska se ei yleensä ihan mieti, mitä puhuu (West Endissä oli raiskaussarja ja PO nauroi hillittömästi kun kuvitteli miten I tai K reagois jos niitä yritettäis raiskata.. Mulla oli vähän vaikeuksia liittyä tähän ilonpitoon.) on antanut muutaman aika hillittömän esimerkin yleistiedoistaan. En muista mitä keskusteltiin K:n kanssa keittiössä, mutta alkuräjähdys siihen jotenkin liittyi. PO kysyi, mikä se oli. Koska PO opiskelee fysiikkaa, oletin ettei se vaan tiennyt englanninkielistä ilmaisua, joten tarjosin saksankielistä vastinetta. Never heard. Kirjoitin sen vielä paperille siltä varalta, että peruna-suussa-lausumiseni ei ole kauhean selvää. K alkoi sitten selittää tätä juttua hänelle, melko samaan tapaan mitä mä selitin aiheesta viime kesänä 9-vuotiaalle pikkuveljelleni.
Toisen kerran puheeksi tuli maantieto, tästä on jo vähän aikaa ja Maike Saksasta oli kanssa täällä vielä silloin. Puhuttiin jotain Eurooppaan liittyvää ja kävi ilmi, että kumpikaan, ei M eikä PO, osannut nimetä Saksan naapurivaltioita! PO tarjosi Italiaa ja Valko-Venäjää, M Venäjää. Kummallakaan ei myöskään ollut mitään hajua siitä, mitä Hitlerille kävi, mutta molemmat kuitenkin uskoivat, ettei äijä enää ole hengissä!
Ihan vähän aikaa sitten puhuttiin uskonnosta. Meillä on välillä vähän vakavia nää keittiökeskustelut :D
Tässä keskustelussa PO totesi olevansa kristitty, mutta ettei usko Jeesukseen.
Ei usko Jeesukseen.
Kristitty.
Mistähän se kuvittelee sen 'Christ'-osan tulevan christianiin!

Alan ymmärtää, miten Suomi pärjää Pisan testeissä sun muissa! Syy ei ole, että me oltais jotenkin supernerokkaita tai hyviä, vaan oletan että kaikki muut on vaan niin hitosti huonompia. Olin mieluusti syyttämässä koulujärjestelmää tästä, että kyllä nyt on jotain vikana, mutta yks kurssitoverini Bulgariasta sanoi, että heidän systeeminsä on ihan paska, mutta hänkin tietää, ettei Venäjä ja Saksa ole vierekkäin. Hänellä oli antaa vielä aivottomampia esimerkkejä kanssaihmisistämme: hänen skottikämppiksensä, kysyttäessä Britannian pääkaupunkia vastasi ihan tosissaan, että Englanti. No niin, aivopieru, eikö joo? Joohan?? Tyypille huomautettiin, niin että se Englantihan on tuo eteläinen osa Britanniaa, nyt haettiin pääkaupunkia. 'Ai niin joo', vastaa tyyppi. 'Edinburgh!'.
Toinen kaverini tuttu taas väitti sinnikkäästi, että aurinko kiertää maata ja joka planeetalla on oma aurinko! Onko nää ihmiskunnan valioyksilöt vaan sattumalta kasaantunut lähipiiriin, vai onko tilanne muuallakin yhtä pöhkö?

K puolustelee mulle, että vika ei ole systeemissä, vaan että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostunut kaikesta. Että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostuneet oppimaan tietyistä asioista, ja että niitä on paljon. Että nämä ihmiset voivat menestyä muuten elämässään, koska kaikki tieto ei yksinkertaisesti ole tarpeellista! (kuulosti vähän samalta kun mun perustelut 10-vuotiaana, että miksi jotkut kouluaineet oli ihan turhia) Eikö teillä Suomessa ole tälläisiä ihmisiä?
En tiedä! Onko meillä suuri joukko terveitä aikuisia, jotka luulisi Suomen ja vaikka Puolan olevan naapurimaita? Oma kaveripiirini on koulutustasoltaan hyvin laidasta laitaan ja tuttavapiiristä löytyy monta helmeä, joita olen kuvitellut antiesimerkeiksi järjen jättiläisyydestä, mutta kenenkään en ole koskaan kuullut lausuvan mitään yhtä päätöntä ääneen, kuin mitä täällä olen saanut kuulla. Luulin oman epic failini olleen, etten ennen tänne tuloa tiennyt, kuka Britannian pääministeri oli. Se ei tunnu enää kovin merkittävältä tietämättömyydeltä...
Ehkä me Suomessa ollaan parempia piilottamaan tyhmät ihmisemme tai oma osaamattomuutemme!

Joo... Ja Strathclyde ei tosiaan ole mikään huono yliopisto. Varsinkin mun ja PO:n kurssit on tosi arvostettuja, jonne tarvii hyvät arvosanat sisällepääsyyn. Millaistakohan meno on kehnotasoisissa yliopistoissa? Toisaalta, tässähän voi alkaa pitämään itseään melkein älykkäänä!

Die Zeit steht still und es wird Herbst

Jouduttiin pitämään intervention M:n takia.

Alan uskomaan, ettei se ole asunut Kanadassa talossa ollenkaan, vaan jossain sillan alla. Se ei ole mitenkään sisäsiisti. Toisaalta tää on sellainen henkilö, josta kotiin puhuessa ei tarvitse liioitella ollenkaan, koska jutut on jo sinällään liian uskomattomia.
Esimerkiksi tapa, jolla se pesee astiat, siis silloin kerran viikossa, kun pesee:

Hän ottaa ne suihkuun kanssaan. Suihkun lattialle kipot ja samalla kun pesee itsensä, suurin osa tahroistakin on kadonnut tai himmennyt! Ja eikun takaisin hyllylle vaan!

Uskokaa pois, tällaista innovatiivisuutta ei ihan joka iikka keksisikään! Meillä on tosiaan pikku laput lisääntyneet viime aikoina. Vessassa on kaksi lappua vessan vetämiselle ja yksi oven sulkemiselle. Need I say more? Ines järkyttyi pahasti, kun käytävällä tepasteli eräs taloutemme jäsen housut polvissa ja ilman alkkareita.

Kun hän oli sitten poissa, PO ja K kävivät hänen huoneessaan. Tai olisivat käyneet, mutta saastan määrä oli sellainen, ettei kukaan halunnut edetä oviaukolta. Yhdellä vilkaisulla lattialta löytyi muun sotkun lisäksi yksi kadonnut leikkuulauta, viisi lusikkaa, iso osa maustehyllyn sisällöstä, isoja lasipurkkeja täynnä jotain sameaa nestettä ja tummia isoja tahroja, joista kukaan ei halunnut tietää sen enempää. Vähän tyrmistyttävää, miten se kohtelee muiden omaisuutta...

Joten pidettiin pieni palaveri. Mun ei annettu puhua, mikä on ihan hyvä, koska mun tapani ilmaista ei ole välttämättä sieltä pehmeimmästä päästä. M vaikutti vähän ärsyyntyvän, mutta toivottavasti tästä seuraa muutosta. Hän valitti vuorollaan, että pikku lappuset on tosi epäkohteliaita, että pitää pystyä sanoon asiat suoraan, niin nyt voin aamuisin aina muistuttaa, että sulje ovi asioidessasi ja vedä M vessa!  :)

Muuten en ole pahemmin kirjoitellut, kun melkoista hiljaiseloa oon viettänyt. Ollut paljon esseitä kirjoitettavana ja huonon aikatauluttamisen takia osa on jäänyt ihan viime tinkaan... Mm. MDP-kurssin essee oli palautettava perjantaina keskiyöllä, aloin kirjoittaa sitä perjantaina kuudelta illalla. Ei näin! Onneksi meillä on sieltä niin paljon esseitä ympäri vuoden, että tuo ei voi olla prosenttimäärältään iso.

Oon tottunut yleensä pärjäämään koulussa vähällä työmäärällä (okei, ennen ei-ollenkaan-työmäärällä, nyt vähällä) ja näemmä se toimii yliopistotasollakin ihan hyvin. Olen tosin tottunut olemaan siinä kärkiryhmässä arvosanojen suhteen. Että jos 5% saa L:n kirjoituksissa, niin luultavaa, että minäkin. Täällä olen huomannut, että jos 95% pääsee kokeesta läpi, ei ole mitään takuita, että minäkin!

Haggis

Terve taas ghetosta!

Maike palasi eilen Saksaan ja meitä on täällä nyt viisi. Muistelemme M:a kaiholla, varsinkin ensimmäisenä iltana maassa kun hän laittoi mulle ruokaa. Olin syönyt viimeksi aamiaista seiskalta (viideltä Britannian aikaa) ja kun illalla olin viimein perillä täällä, en ollut syönyt koko päivänä mitään ja olin liian heikko lähteäkseni metsästämään ruokaa. M tajusi tämän ja laittoi ruokaa. Se olin hyvin jalomielistä. Miten kunnioitettava ja hyvä ihminen!

Yleinen mielipide uudesta asuintoveristamme Michellestä on melko huvittunut. Hän on vaihto-oppilas, 20-w, joka toinen sana on 'like'. Jaksaa puhua itsestään vaikka kuinka pitkään, ei kuuntele muiden puhetta ja käyttää legginsejä housuina. Legginsperse on kuulemma kiva ja Kanadassa on ihan normaalia käydä jumpassa pelkissä sukkahousuissa!
Hänellä on myös tiukat moraaliset arvot, eikä hän pelkää alkaa luettelemaan niitä tuntemattomille. Kaikkien tulee tietää, mitä hän ei ole koskaan tehnyt poikien kanssa. Kaikkien tulee myös tietää, mitä mieltä hän on syömästään jugurtista. Tai sen hinnasta. Hän ei syö muita kuin pakastevihanneksia ja vaikka kyseessä on sama sortti joka kerta, tarvitsee syöminen kommentointiraidan. Kerran hän kokeili sitä jugurttia, muttei pitänyt siitä. Olemme kuulleet tästä jugurtista aina vain uudelleen ja uudelleen. Mikä pettymys se onkaan ollut!
Niin ja rahasta. Täällä saa nykyään kuulla paljon hintatasosta ja mikä tuote on minkäkin verran halvempaa Kanadassa. Kuulemma maito on Euroopassa halvempaa, joten muistakaahan juoda paljon maitoa ennen kuin seuraavan kerran lähdette Kanadaan!

Olen usein hävennyt omaa rahasta niuhottamista ja pihiyttäni, mutta tää viikko on pistänyt luonteeni ihan uuteen perspektiiviin! Olen suorastaan tuhlari kun maksan puolesta kiloa porsaan jauhelihaa kaksi puntaa! Ei vaan Kanadassa!

Oltiin eilen olkkarissa, hän, minä, Katherine ja Ines. M oli puhunut puolisen tuntia aamiaisestaan (surimi-kalatikkuja. en muista enää hintaa), jolloin satuin ihan muuten vaan keskeyttämään kysäisemällä, että "Niin joo, sä taisit olla Twilight-fani, eikö vain?"
Hän ei tietenkään ollut maininnut koko aihetta, mutta mulla on aika hyvä tutka. Vähän vaikeasti hän vilkuili josko tämä oli joku ansa, mutta katsoin häntä ihan vilpittömästi ja kaveri yritti vaikeasti selittää jotain ja myönsi sitten, että:
"Voi kai sanoa, että olen. Tavallaan."
(ja sitten tätä pähkäilyä jatkui vaikka millä mitalla, mutta ette halua kuulla yksityskohtia)

Katherine tuijotti mua koko tän ajan naama jähmettyneenä. Minä ja K ollaan samaa sorttia näissä asioissa, joten tiesin, että toinen yrittää pidätellä naurua hyvin väkisin.
"Ahaa, pidätkö siis kirjoista, muttet niinkään elokuvista?" kysyin keskustelusävyyn. K haki katseellaan jotain, millä peittää kasvonsa tai paikkaa minne piiloutua, mutta eipä tuolla niitä ollut.
"On ihan okei pitää erilaisista kirjoista", totesin ja kohotin kulmiani K:lle, jolloin hän ei enää kestänyt, vaan marssi käytävälle ja purskahti nauruun.

K on hyvä tyyppi. Se on mua muutaman vuoden vanhempi, melko maanläheinen pieni nainen. Se seurustelee kokin kanssa, mikä ehkä kasvattaa rakkauttani häntä kohtaan entisestään, sillä miesystävä lähettää ravintolasta usein K:n mukaan ruokaa. Usein sitä on liikaa ja silloin tarjoudun auttamaan. Viimeksi oli savupeuraa, sitä ennen simpukoita, jättikatkarapuja, suklaa-chilikastiketta... Tälläiselle ruokasnobille kuin minä jokainen suupala jotain niin hyvää, kuin esimerkiksi suklaa-chili on tuoda kyynelet silmiin!

Ruuasta puheen ollen, Skotlannin perinneherkkua on haggis. En ollut sitä vielä maistanut, kun arvelin, että kaupasta ostettuna se ei olisi minkään arvoista, ja ravintolassa sen tilaaminen olisi tuhlausta, mikäli en pitäisi siitä. Itse sen tekeminen tuntui kanssa aika typerältä... Päättelin, että sitä pitää olla tarjolla, jonkun osaavan tekemänä, mutta siitä ei saa maksaa kovasti. No sehän hoitui, kun K ja miesystävä ilahduttivat meitä laittamalla haggista, perunamuusia ja viskisoosia!

Tämä on vaan linkitetty kuva, koska omat ei onnistuneet sitten alkuunkaan.

Haggis on, Wikipediaa siteeratakseni, skotlantilainen perinneruoka, joka paistetaan lampaan mahalaukussa. Täytteenä on yleensä kaurahiutaleita, lampaan maksaa, keuhkoa, sydäntä ja ihraa, sipulia, mausteita ja suolaa. Voisin melkein kuvitella, että Suomessa olisi joku vastaava vaikka poroista tehtynä. Haggis on kai ainestensa ansiosta niin hienoa, koska maultaan se oli lähinnä mustapippurinen. I ei pystynyt syömään omaansa, Maike ja PO söi kasvisversiota. Pyöräyteltiin silmiä, että ylipäätänsä on joku kasvisversio ruuasta, joka koostuu melkein kokonaan eläinkunnan tuotteista, mutta oli tosi mukavaa, että olivat jaksaneet vaivautua tekemään kaksi settiä. Mietin syödessä koko ajan, kuinka hyvin puolukkahillo sopisi yhteen sen kanssa, mutten kehdannut ottaa esiin Suomesta tuomaani purnukkaa, peläten pyhäinhäväistystä. Sunnuntaina K söi kuitenkin haggistähteitä, jolloin laitoin purkin sen käteen ja käskin kokeilla tällästä fuusioruokaa ja kuulemma oli aika fantastinen yhdistelmä.

Itse en luultavasti ala tätä perinneruokaa väsäämään ihan lähiaikoina. Ihan syötävää se oli, mutta luultavasti vähän kuin nahkiaiset tai nattou, että sillä on enemmän kulttuurista arvoa kuin itse makua...

焼き尽くす太陽 影を黒く染める

Kalenterissa on enää yksi isompi deadline. Toistan, kalenterissa on enää yksi isompi deadline tälle kuulle! Ensi viikollekaan ei ole mitään perusesseita isompaa merkittynä. Ihan uskomaton tunne. Näin kauniisti ilmaistuna viimeiset kolme viikkoa on ollut aika infernaaliset, koska enpä ole tehnyt mitään muuta kuin opiskellut. Jollen huomenna innostu vaeltamaan, olen käynyt marraskuussa kampuksen ulkopuolella kerran.
Tässä kuvatodiste:

Käytiin I:n kanssa japanilaistyylisen ravintolan Yo!Sushin sunnuntaibuffetissa. £19.50, tunti aikaa syödä. Siellä oli tosi paljon kiinalaisia! Siis tyyliin 70% asiakkaista, mikä oli vähän kummallista ja mietinkin, että onkohan siellä normaalistikin tuollainen etninen jakauma. Ehkä he ajattelivat, että sopivat kalustoon? Vähän kun että vaikka Malesiassa olisi Liettualainen ravintola ja kaikki suomalaiset menis sinne istumaan!
No mutta kuitenkin, ruoka oli kehnoa, minkä saattoi arvata etukäteenkin. Paljon saatiin syötyä siitä huolimatta! Kaikki maistui hyvin teolliselta tai ei sitten miltään (itse sushi), mutta olin varautunut tähän. Kaikki japaninjättäneet japanilaiset kommentoi kanssa, että kunnon sushia ei kyllä saa J-maan ulkopuolelta. Silti se on niin kovin suosittua länsimaissa! Kenties jos makunystyröitäni ei olisi hemmoteltu pilalle tuoreella kalalla ja taiteella, mäkin osaisin arvostaa ketjuravintoloiden tai markettien sushia Euroopassa.

Odotan lomaa kyllä kuin kuuta nousevaa. Oon joutunut jättämään luentoja välistä, että sain kaikki koulutyöt ajallaan valmiiksi ja oon pahasti jäljessä. Tarkoitus olisi saada kurottua välimatkaa muihin umpeen... Tähän opintostressiin tottuminen vie kyllä aikansa. Tää kuu on ollut poikkeuksellisen hektinen, niin ei ole ehtinyt tekeen oikein yhtään mitään muuta kuin istuun kirjastossa kahdestatoista kahteentoista kyhäten surkeita esseiden ja raporttientapaisia kokoon. Tästä lähin en kyllä aio enää tinkiä esimerkiksi kuntosalikäynneistä. Hulluksihan tässä muuten tulee! Onneksi oon saanut ihan hyviä tuloksia tähän mennessä. Mulla saattaa tosin olla melko matalat standardit, köh köh, mutta mitään en ole vielä feilannut!

Sininen taivas. Kun muutin tänne, kuvittelin jotenkin, ettei täällä koskaan näkisi aurinkoa tai sinitaivasta. Olin onneksi väärässä! Sää vaihtelee tosi paljon, mutta melkeen joka päivä näkee aurinkoa ees vartin. Oon ehkä yltiöoptimistinen, mutta mun mielestä se on jo aika paljon. Voisin vaikka vannoa, ettei aurinko paista yhtä usein kotikaupungissani Suomessa.

Onnistuin hukkaamaan kännykkäni, mikä on lievästi sanottuna ketuttanut. Kyseessä ei onneksi ollut mikään arvopuhelin, vaan useamman vuoden ikäinen perusnokia ja liittymäkin oli pre-paid, jossa oli tyyliin 2 puntaa luottoa jäljellä. No tässä kiireessä en kuitenkaan oo ehtinyt ees miettimään koko asiaa, mutta nyt kun tulee mieleen, että joo, soitanpas sinne niin enpäs muuten soitakaan. Mielestäni kadotin sen tänne Prokrastinaatiomajaani, mutta koska olen etsinyt useampaan kertaan lattiasta kattoon kymmenen neliön habitaattini tuloksetta, joudun myöntämään tappioni. Puhelinta ei ollut näkynyt löytötavaratoimistossakaan. I:kin valittaa kadottaneensa tavaroita huoneeseensa ja sitten ne ei ole löytynyt mistään määrästä hakemista huolimatta! Ja näissä selleissä on siis sänky, työpöytä+tuoli ja vaatekaappi jokaisessa, joten mahdollisia piiloja on hyvin rajatusti.

Mysteeristä!

Ghetto spirit

Terveisiä Opiskeluluolasta, Student Villagen sydämestä.

On sinällään ihan sama, että asuu isossa kaupungissa, koska en enää muista, koska olisin viimeksi poistunut kampukselta muualle kuin Aldiin täydentämään muonavarantoja. Muistini on tunnetusti surkea, mutta siitä kun kävin Ulkomaailmassa on siis useampia viikkoja.

Täällä eletään jatkuvassa kiireessä. Tehtäviä pitäisi tehtailla valmiiksi hurjaa vauhtia. Laskeskelin, että tässä kuussa on yhteensä joku 12 deadlinea. Meinasin eka tämän tajutessani saada jonkun hepulin, mutta sitten ryhdistäydyin, kirjoitin päivämäärät tarralapuille ja liimasin seinään. Aina kun jotain on valmiina, yhden lapuista saa repiä pois. Näin tämä sujuu! Enää viisi esseetä, markkinoinnin koe ja markkinoinnin raportti ja joulukuun tehtävät, niin puolentoista kuukauden loma kutsuu! Olettaen siis, että elän edelleen siinä kohtaa. Kirjoitin tällä viikolla kaksi tasoltaan hieman erikoista esseetä ja kuusi analyyttista bibliografiaa. En ole jaksanut pitää enää henkilökohtaista päiväkirjaakaan, koska a. olen iltaisin hyvin väsynyt, enkä siltikään saa nukutuksi ja b. epäilen vahvasti, että nykyisen elämäntilanteeni yksityiskohdat kiinnostavat myöhemmin :D

Ostin lentoliput Suomeenkin, että ilmeisesti vietän siellä jouluni. Lentolippujen hankinnassa oli ongelmia, mutta nyt kun ne on olemassa, helpottaa opiskelua. On jotain, mihin keskittyä. Olin viime joulun Japanissa ja se oli tosi hyvä joulu. Tänä vuonna oletan, että kun laskeudun Tampereen lentokentälle, metsä on puuterilumen peitossa ja kaikkialla on punaposkisia lapsia, jotka leikkivät lumisotaa ja hihkaisevat väliin, että 'Voi juku!'. Olen saattanut kenties vieraantua hieman jo kotimaani joulunvietosta... Tuntuu vähän erikoiselta ja melkein huijaamiselta palata Suomeen noin pitkäksi aikaa näin pian! Vastahan olen ollut täällä kaksi kuukautta ja loman alkaessa kolme. Tuntuu ihan pöhköltä, että loma on niin pitkäkin. Meillä kauppatieteen ihmisillä ei myöskään ole kokeita tammikuussa, joten tämä on oikeasti Loma. En ole tajunnut varautua mihinkään työntekoonkaan, niin edessä saattaa ihan aikuisten oikeasti olla loma.

Piparkakkutaloja viime joululta Japanista. Niitä oli kaksitoista. Juttu lähti siitä, että pidimme naapurustossa jäähyväisjuhlat, koska minä ja arkkiviholliseni kämppis H olimme lähdössä pois. Juhlat kuitenkin epäonnistuivat täydellisesti, koska idioottipomomme oli kutsunut jotain meille tuntemattomia liiketuttujaan talon (ei siis hänen talonsa!) täyteen, niin ettei suurin osa naapuruston mummeleista mahtunut sisään, vaan joutuivat kääntymään pois. Koko ilta meni ihan mönkään ja kämppikseni ja huonetoverini K, joka on edelleen yksi parhaimmista kavereistani, purskahti itkuun. Illan idea oli ollut kiittää naapuruston jäseniä, jotka olivat auttaneet meitä kaikessa tosi paljon, eikä sille ollut alkuunkaan tilaa. Mä hätäännyin, koska olen superhuono tilanteissa kun joku itkee. Yritin sitten kömpelösti lohduttaa K:ta. Sanoin, että viedään kiitokseksi pipareita naapureille (eksoottista).
"Tehdään piparkakkutalo. Hitot, tehdään kokonainen kylä piparkakkutaloja!"
K:ta alkoi naurattaa mun mahtipontisuuteni. Myöhemmin mua hieman hirvitti, koska ootteko koskaan yrittäneet tehdä pipareita ilman uunia ja ihan eri aineksilla? Ei ole ihan helpoin homma! Taikina oli eri väristä kuin mihin olin tottunut ja mikroon mahtui vaan muutama pala kerrallaan. Mikroon, kyllä vain.
Onnistuin kuitenkin jotenkin ja sain talot ehjinä koottuakin ja siinä vaiheessa kenellekään talossa ei ollut epäselvyyttä suomalaisista kirosanoista. Muut saivat sitten koristella. Ne oli aika söpöjä, mahtuivat kämmenelle.

Tykkään leivontahaasteista. Tänä vuonna 5-vuotias pikkuveljeni ilmoitti Skypessä haluavansa, että tehdään piparkakkusilta. Kaksi vuotta sitten tehtiin piparkakkumerirosvolaiva. Karkit sijoitti hän, yksityiskohtiin minä käytin aikaa enemmän kuin kehtaan myöntää.

Veljeni on kasvanut siinä uskossa, että sisko kyllä toteuttaa kaiken, mitä hän sattuu pyytämään... Tämä oli vielä ihan ok silloin kun hän halusi synttärikakuksi tiikerin tai seuraavana vuonna auton, mutta kun hän pyysi robottikakkua, joka kävelisi ja puhuisi, jouduimme käymään syvällisen keskustelun fysiikan ja kakkujen laeista. Tai kun tein hänelle origameja! Alkuun lentokoneet ja eläimet riittivät, mutta sitten olisi pitänyt tehdä Kuolontähti tai edes avaruusalus, jolla olisi kunnolliset laskeutumistelineet.

Avauduin tässä joku päivä kämppikselleni I:lle, että me asutaan ghetossa. 'Miten niin?' kysyi hän. Tuntui hieman hölmöltä joutua edes perustelemaan, musta ghettoutemme on ilmiselvää! Esimerkiksi naapurirakennuksessa oli pippalot ja ne heitti porukalla sieltä ikkunasta vessanpytyn alas! Me asutaan opiskelijakylän halvimmassa asuntolassa, joka sattuu olemaan kaikista isoinkin - ghetot ovat tunnetusti täynnä köyhiä. Asunnossamme on viisi ulkomaalaista ja yksi skotti, eli mamuja täynnä! Porukka on sen mukaista. Kalliimmissa asuntoloissa on hissit ja erikseen postilokerot! Meidän rappuun kun tulee postia, se on yhdessä iloisessa läjässä alakerrassa! Sieltä saa sitten etsiä omansa ja ottaa vaikka naapurinkin postin mukaansa, jos on uteliaalla päällä. Aussikaverini lähetti minulle hurmaavan postikortin alastomasta miespuolisesta henkilöstä ja siinä kohtaa kun minä sain sen käsiini, jokainen rapussa oli jo nähnyt sen.
Meillä tuossa käytävällä on joku koittanut ilmeisesti silittää vaatteitaan, koska kokolattiamatossa on pari silitysraudan muotoista kärähtänyttä kohtaa. Keittiö + olohuone on aika minimaalinen, kun miettii, että se on tarkoitettu kuudelle ihmiselle. Siksi onkin hämmentävää, että ykköskerroksen asunnossa on aina bileet! Miten niille mahtuu sinne porukkaa? Makasin tiistaiyönä rättiväsyneenä sängyssä, saamatta unta, ja sitten alakerrasta alkaa kuulua vaimeana Gangnam Style ja porukan äänet, kun ne laulaa, että "O-o-o-oppa gangnam style".

I on nauranut ghettojuttua jo kohta viikon... M:n ja PO:n mielestä se ei ollut yhtään hauskaa, eikä tämä paikka todellakaan ole mikään ghetto! Ettäs tiedätte!