Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Internet friends

Kävin eilen shoppailemassa, koska en ole onnistunut tässä syksyn mittaan ostamaan uusia vaatteita.

Tai oikeastaan koko vuoden mittaan... Oon ehkä surkein kuluttaja ikinä. Talous joutuisi perikatoon, jos kaikki olisivat yhtä niuhoja rahankäytön kanssa, kuin minä. Nyt kuitenkin pistin tuulemaan, että voin sitten ylihuomenna Suomessa esitellä brittiläistä muotia. Jos joku kommentoi vaatevalintojani oudoiksi, voin aina sanoa, että "Joo, et sä varmaan ymmärräkään tätä. Älä huoli, kyllä tää tyyli rantautuu Suomeen varmaan viimeistään ensi vuonna."
Tuinkin erilaisia lapsityövoimaa käyttäviä vaateketjuja sadan punnan edestä! Kolmet housut, kaksi paitaa, neljä vyötä, kaulakoru, bolero, neljä mekkoa yms. En ymmärrä mitä ihmiset tuskailee pikkujoulumekkojen kanssa. Jos olisin suonut sen itselleni, olisin ostanut varmaan kahdeksan eri mekkoa! Kun en osannut päättää, että musta vai sininen, ostin molemmat, hokien itselleni, että "Ansaitsen tämän. Ja ehkä tuonkin.". Vaatevarastoni tuplaantui kertaheitolla, mikä kuvannee aiempaa surkeaa tilannetta komerolla. Mua on alkanut ärsyttää viime aikoina, kun olen miettinyt pakkaamista ja sitä, että jotkut mun vaatteista on sellaisia, jotka olen tyyliin ostanut Japanissa, vienyt Suomeen, vienyt takaisin Japaniin, takaisin Suomeen ja sitten tuonut mukanani tänne. Mustilla Uniqlon farkuillani on varmaan ihan järkyttävä hiilijalanjälki!

Huomenna pitää tehdä mathstat-koe ja sitten olen vapaa. Sisältää matematiikkaa ja exceliä. Aioin tehdä sen jo tänään, mutta kun tuossa puolenpäivän aikaan avasin excelin ensimmäistä kertaa elämässäni, tajusin tarvitsevani hieman lisäaikaa. Huomiseen mennessä olen varmaan ihan pro! (juu, en usko tätä itsekään)

Jouluksi kotiin on aika jees ajatus, vaikka viihdynkin täällä tosi hyvin. Vielä ei ole tullut koti-ikävä/kulttuurishokki-iskua. Marraskuu oli ihan kamala opiskelumäärän takia, mutta koska tuska oli yhteinen muiden kurssilaisten kanssa, ei se musertanut. Tykkään muutenkin kampuselämästä ja opiskeluhengestä. Loistava esimerkki siitä on Spotted: Strathclyde Uni Library. Fabosivu, jonne saa jättää nimettömiä viestejä kampukselta. Vastaavia sivuja on ilmestynyt pienen ajan sisässä vissiin joka yliopistolle tässä maassa :D
Esimerkkiviesti:
To the guy on the computers on Level 2 with his arse hanging out, I've been trying to throw smarties in for 5 minutes #Procrastination
Löytyy rivoja rakkaudentunnustuksia, törkeitä huomautuksia ja kansaa yhdistävää vihaa! Osa tunnustuksista on varmaan feikkejä, mutta kaikki niitä tuntuu seuraavan melkein pakkomielteisesti. Kirjastossa käymisestä tuli kerta heitolla paljon vakavampi teko. Pitää valita vaatteet jne hyvin ja esiintyä edukseen. Kun istuin tänään yhdessä tietokonelabroista excelmajaani pitäen, kaikilla oli tuo sivu auki ja aina kun jotain yllättävää tapahtui, kaikki muuttuivat hyvin epäluuloiseksi.
Katseleeko joku juuri nyt minua? Teenkö jotain väärin? Isoveli valvoo!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Leipää ja piimää vaan.

Yksi vaikea asia muille maille muutossa on elintarvikkeet.

Kun menee kauppaan, siellä ei välttämättä ole mitään tuttua ja se on hankalaa! Olen nyt päässyt jo onneksi yli alun hämmennyksestä, että mitä täällä kuuluu syödä ja pärjään ostoksilla vallan mainiosti. Sama ruokavalio kun mihin totuin Suomessa ei onnistu täällä ja lienee sanomattakin selvää, että japaniruokavaliokaan ei onnistu. Mulla ei ole täällä äitiä opettamassa, että mitä syödään aamiaiseksi ja mitä illalliseksi ja television mukaan mun pitäisi syödä joko hyvin ruskeita aterioita tai sitten tuorejuustoa kahden kanafileen välissä. Olen ruokasnobi, eikä mulle kelpaa valmisateriat. Ei mikään mauton. Teen siis ruokaa pakkaseen ja sitten teen nopeita aterioita jääkaapin antimista. Olen penninvenyttäjä ja siksi Aldissa käyminen on kuin runoutta. Ai säästin tänään neljäkymmentä penniä? Jihuu! \o/

Elintarvikkeita, joita kaipaan Suomesta:

1. Puolukkahillo, mummun tekemä. Saa tylsimmänkin ruuan maistumaan hienolta.
2. Puuroriisi. Ei riisipuuron, vaan riisinkeittämisen vuoksi. En onnistu täkäläisten riisien kanssa.
3. Tee. Joo, täällä myydään paljon teetä ja sitä ilmeisesti juodaankin jos jonkin verran, mutta se on teollista tiskivettä! Varmasti jossakin myydään 'kunnon' teetäkin vähän kalliimmalla, mutta vielä en ole huomannut. On jotenkin yllättävää, että Suomi on (valikoiman kannalta) aika hyvä teemaa ja edullinenkin vielä. Go Forsman!
4. Leipävalikoima. Jokainen ulkomaille muuttava kaipaa kotimaansa leipää, ihan sama mistä kotoisin! (olettaen että kotona syödään leipää...)

Elintarvikkeita, joita kaipaan Japanista:

1. SOIJA. Jos luulin soijakastikkeen ostamisen olevan tuskallista Kotimaassa, täällä se on ihan kamalaa. Se, mitä mulla on nyt kaapissa on ihan järkyttävää kuravelliä. Tää oli masentava takaisku, varsinkin kun en voi purnata asiasta oikein kenellekään... Jos ei ole maistanut kunnon soijaa, täällä myytävän litkun epämiellyttävyyttä tuskin huomaa.
2. Majoneesi. Yllättävää, mutta maailman paras majoneesi on japanilaista. Se myydään pehmeissä pulloissa, joissa on alastoman vauvan kuva ja sillä voi pursottaa kauniita kuvioita.
3. Currykuutiot. Mulla on onneksi vielä jäljellä kahteen satsiin karria... Koska riisi on osoittautunut riisinkeittimelläkin liian vaativaksi, syön udonin tai soban kanssa. Joskus leivän.
4. Riisi.

Elintarvikkeita, joita rakastan täällä:

1. Sienet. Tuoreet herkkusienet ei ole pahan hintaisia, niin popsin niitä neljänneskilon viikossa.
2. Vihannekset. Valikoima on vähän erilainen, mikä on jännää! Rakkauteni täällä on ollut butternut squash-kurpitsat. Rakastan kurpitsaa ja se on harmillisen kallista Suomessa.
3. Sipsit pikkupakkauksissa. Täällä ei ole dippikulttuuria, niin sipseissä on tarpeeksi makua jo sinällään. Viime vuonna Heathrown lentokentällä ostin paahdettu karitsa&minttu -makuisen sipsipussin vähän kummastellen. Ostan kerran viikossa aina jonkun mahdollisimman omituisen maun sipsipakkauksen. Mallassipsit on vielä kokematta, mutta esimerkiksi thai chicken ja kaiken maailman viinietikkayhdistelmät on maistettu.
4. Ananas-kookosmehu!!! Tätä löytyy toki muistakin maista, mutta harvemmin Suomesta tai Japanista. Ananas-kookos-banaanimehua ei lasketa, se on kamalaa. Kun näin sitä Tescon hyllyssä olin että halleluja, tänne muutto oli oikea päätös.

Näitä listoja voisi jatkaa vaikka kuinka pitkiksi, mutta yritän nyt yleisen hyvän vuoksi rajoittaa.
Loppuun vähän tuote-esittelyä:



Mallaskaakao. Kevyesti oluenmakuinen suklaajuoma, why not?


Eikö olekin ihana pakkaus? Pahoittelen kuvanlaatua. Vaikka opiskelen markkinointia ja mun tulisi siis olla tällaisten houkuttimien yläpuolella, ostin paketin, vaikka en ole varmaan koskaan pitänyt mistään Twiningsin teelaaduista. Tämä ei ollut poikkeus! Ei tuo nyt suoranaisesti ole pahaakaan, mutta ihan sama miten hauduttaa, laventeli ei maistu missään. Itse asiassa mikään ei maistu miltään.

Joo, olis mulla oikeasti vähän tähdellisempääkin tekemistä, mutta kun prokrastinaatio. Ensi viikolla jo Suomeen! Hankala hahmottaa koko asiaa, kun olen ollut täällä vasta niin vähän aikaa. Aion raahata takaisin mukanani ruissipsejä ja sitä puuroriisiä ja.. ja.. kaikkea vaan laukun täydeltä!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Maa on niin kaunis

Ensilumi satoi ja suli. En laita kuvaa, koska olette kenties joskus nähnyt lunta.

Oon täällä tässä pohdiskellut monenlaista.

Lukukausi lähenee loppuaan, niin kerrankin meidän ei tarvinnut tehdä MDP:tä varten kolmea esseetä tai jotain muuta yhtä mukavaa. Sen sijaan keskusteltiin luokassa aika henkilökohtasista asioista, omista heikkouksista ja vahvuuksista (á la SWOT-analyysi). Oli hyvä tunnelma. Sitten jokasen ryhmän piti tehdä jostakin jäsenestään "elämänkartta". Hävisin surkean unettoman yöni jälkeen kivi-sakset-paperissa niin sulavasti, että muita nauratti. Mä en tiedä onko tää suomalainen juttu vai japanilainen juttu vai vaan minä, mutta musta on noloa puhua itsestäni isolle joukolle ihmisiä. Siksi oon varmaan aina ollut niin kehno esitelmänpitäjäkin. Jos puhumassa olen ihan minä vaan, eikä mikään roolihahmo, olo on heti kiusallinen. Mun elämänkarttaani kerättiin siis elämäni käännekohtia tai vaan vaiheita sun muita, jotka selittäisi, että miksi olen tässä tänään. No oletettavasti mun karttani oli hyvin erilainen kun muiden. Mietin ensin, että johtuuko se siitä, että olen kolme vuotta vanhempi kuin valtaosa luokasta. Ei oikeastaan. Varoitus, sentimentaalista löpinää tiedossa!

Lähdin ekaa kertaa ulkomaille yksin 15-vuotiaana. Kuukauden kielimatka Maltalla, rippirahat mukana! Olin haaveillut siitä heti seiskaluokalta, kun näin kielimatkamainoksen jossain lehdessä. Mä olin lapsena (okei, edelleen) romanttinen olento, joka haaveili fantastisista seikkailuista ja kaukaisista maista. Mulla ei ollut samanmielisiä kavereita, joten lähdin yksin. Muistan, kun jännitin matkaa ja olin ihan varma, että katkaisisin jalkani tai jotain ennen sitä, koska mulle ei voinut vaan käydä niin hyvin, että pääsisin jonnekin lämpimää ulkomaille niin pitkäksi aikaa. Vietin siihenastisen elämäni onnellisimmat muutama viikkoa Maltalla. Ystävystyin, opin uutta elämästä ja itsestäni. Kun palasin Suomeen, kieltäydyin hyväksymästä, että tää oli nyt tässä. Halusin lisää! Haave vaihto-oppilasvuodesta heräsi siinä kohtaa. Säästin rahaa tekemällä kesätöitä sellaisissa tuottavissa laitoksissa, kuin puhelinmyyntifirmat... Mulla oli tavoite!
Mietin kolmen eri maan välillä. USA, Saksa ja Japani. Amerikka, koska serkkuni oli sieltä. Saksa, koska halusin oppia kielen, mutta itse maa tuntui kovin läheiseltä kun on kerran Euroopassa. Amerikan hyöty kanssa epäilytti, koska puhuin jo kielimatkallani tosi hyvää englantia. Lopulta tajusin, että jos jonnekin lähtee, kannattaa lähteä kauas. Ja että jos aikoo kärsiä koti-ikävää ja kulttuurishokkia, kannattaa varmistaa, että siihen on kunnolla aihetta! Japani kuulosti vaikealta ja eksoottiselta paikalta ja olisi muuten tosi kätevää, jos voisi katsoa animea ilman tekstityksiä!

Itse hakemuksiin (hain melkein jokaiselle vaihto-oppilasjärjestölle, halusin varmistaa pääsyn ykkösvaihtoehtooni) satuilin kaikkea kiinnostuksesta perinteistä kulttuuria kohtaan ja bla bla bla. Pääsin lähtemään lukion kakkosvuonna syksyllä, koska joku muu oli perunut paikkansa. Saavuin Tokioon illalla, ukkosmyrskyn vallitessa. Satoi vettä ja näin taksista pimeässä hohtavan scifikaupungin. Kaikki oli korkeaa, tiet meni monissa tasoissa. Isäni oli joutunut lähtöaamunani sairaalaan sairauskohtauksen takia, joten olin lievästi sanottuna sekaisin ja paniikissa. Suurin kulttuurishokkini Japanissa oli, että kaikki tosiaan ovat aasialaisia. Kyllähän sen nyt tiesi etukäteen, mutta oli eri asia itse nähdä, että hitto, kaikki on oikeasti mustatukkaisia ja, no, japanilaisia!

Mulla ei ollut minkäänlaista ennakkokuvaa Japanista ja vaikka olisi ollutkin, Sapporo tuskin olisi täyttänyt sitä. Kuutiotalojen täyttämä pohjoinen miljoonakaupunki, jossa lunta satoi talvella metritolkulla. Mut puettiin koulupukuun, lykättiin lukioon ja siinä sitten selviydyin kymmenen sanan sanavarastollani! Mua ei onneksi masentanut oma osaamattomuuteni, koin sen lähinnä haasteena ja todellakin halusin oppia kielen ja sopeutua uuteen kotimaahani. Rakastuin palavasti naginataan, opin vaivihkaa hieman japanilaisemmaksi ja luin tolkuttomasti sarjakuvia. Olin tottunut lukemaan paljon kirjoja Suomessa ja kun se ei nyt onnistunut, luin mitä osasin. Väitin alusta saakka osaavani japania ja kysyin sitten ne kolme kysymystä, mitä osasin. Vieressäni istunut tyttö katsoi mua vähän huolissaan ja päätti ottaa mut vastuulleen. Ja on edelleen paras kaverini. Koin niin paljon ihmeellistä vaihtovuoteni aikana, että kun loppu koitti, itkin sydän särkyneenä taaksejäävää aikaa ja olin hirvittävän kiitollinen, että mulla oli muistoja niin hienosta ajasta.

En oikein sopeutunut Suomeen sen jälkeen, yrittämisestä huolimatta. Lukio piti käydä loppuun, mutta elämä sen jälkeen oli hyvin auki. Mulla on fantastinen kaveripiiri ja pikkusisarukseni, mutta siihen kaikki hyvä tuntui loppuvan. Kun kirjoitin sitten viime vuonna vihdoin ylioppilaaksi, sattui Fukushiman ydinturma ja maanjäristys. Kirjoitukset oli käynnissä, mutta mä olin valmis hyppäämään lentokoneeseen. Mulla on ikävä kyllä joku sankarigeeni, joka ajaa radikaaleihin reaktioihin. Odotin kuitenkin kiltisti, että olin kirjoittanut ylioppilaaksi, kävin jossakin pääsykokeissakin, mutta halu takaisin Japaniin oli nyt entistä sietämättömämpänä mielessä. Kun sain tietää, etten päässyt ykkösvaihtoehtoihini, mulla oli jo suunnitelma vapaaehtoistyöhön lähdöstä. Ensin piti lähteä Fukushimaan, mutta koska kaikki nosti siitä sellaisen hulabaloon, taivuin viimein ja lähdin Minamatan kaupunkiin sen sijaan kolmeksi kuukaudeksi.

Vaikka välissä oli kulunut 2½ vuotta ja luulin unohtaneeni koko kielen ja vähintäänkin käytöstavat, olin heti kotona. J-maa ei ollut enää vieras paikka, vaan tuttu ja oma. Oli kun en olisi koskaan lähtenytkään. En tietoisesti muistanut mitä tehdä missäkin tilanteessa tai mitä kuului sanoa, mutta oikea käytös kumpusi selkärangasta. Oli hassua seurata jotenkin vieraana omaa käytöstä. Mistä osasin kaikki nämä jutut? Vapaaehtoisaikanani koin jälleen monenlaista raskasta koettelemusta ja kaikenlaista hurjaa ja huikeaa. Aloin pohtimaan tulevaisuutta, kun tajusin tarvitsevani koulutuksen. Opiskelu Suomessa ei tuntunut omalta, kun olin jo kerran feilannut pääsykokeet. Rakastan Suomea ja olen vannoutunut fennomaani, mutta olin happamana hyväksynyt, että ehkä kuulun muualle.
Selasinkin siis kaikenlaisia maita ja vertailin, että missä sitä nyt sitten opiskelisi. Eurooppa ei tullut ensin edes mieleen, mutta kun tajusin pystyväni opiskelemaan ilmaiseksi tai vähintäänkin edullisesti EU:ssa, mieli muuttui nopeaan. Mietin eka Irlantia, mutta sitten luin jostain, että Skotlannissa ei kanssa tarvi maksaa lukukausimaksuja. Rakastuin kuviin linnoista ja mietin, että olis aika Harry Potter. Olin lentänyt Japaniin Heathrown kautta ja mietin silloin lentokentällä, että olisipa kiva, jos olisi aina näin, että ihmiset olisi niin erinäköisiä ja -värisiä, ettei kukaan erottuisi joukosta. Valitsin mielenkiintosen ja jokseenkin hyödyllisen oloisia kursseja, kyhäsin kokoon hakemuksen, pyysin suosituksia Facebookissa entiseltä englanninopettajaltani ja laitoin paketin menemään. Olin jo Suomessa kun offereita sitten tuli. Viidestä yliopistosta kolme teki jonkinmoisen tarjouksen. Valitsin Strathclyden, maksoin kielikokeesta, ostin liput ja muutin jälleen maahan, jossa en ollut koskaan käynyt.

Muut tuijotti mua vähän suu auki kun kerroin tämän. Ei kai se nyt mitään niin ihmeellistä ollut, mutta kun muut olivat asuneet samassa kaupungissa koko elämänsä ja yhden tyypin elämän käännekohta oli, kun se sai hammasraudat pois, niin saatoin hieman erottua joukosta. Tietenkin Suomessa tapahtui väleissä kanssa kaikenlaista kummallista ja ihanaa, mutta en kehdannut kuitenkaan puhua yhtä henkilökohtaisista asioista kuin mitä muut.
Nyt lopetan tän mietiskelyn ja painun pyykkitupaan. Loppuun pari japanikuvaa.




lauantai 1. joulukuuta 2012

Keep calm and ceilidh on!

Intouduin sitten kuitenkin jättämään kampuksen toistamiseen marraskuussa. Hurraa, elämää!

Olin juuri tullut takaisin stressinpurkutreenistä kuntosalilta, kun kaverilta tulee viesti, että tänään olis ceilidh, tuutko mukaan. Olin jo tosi väsynyt pitkästä aikaa kuntosalilla käynnin jälkeen ja tiesin, et ceilidh on treeni jo sinällään, mutta koska tais olla neljäs tai viides kerta kun kyseinen tyyppi mua ulos pyysi, en kehdannut enää kieltäytyä. Aikaisemmilla kerroilla oon ollut, että "Joo, ei pysty kun on niin paljon näitä kouluhommia." mikä oli ihan totta. Sitten kaveri oli tekstannut mulle, mutta "Joo, hukkasin mun kännykkäni.". Nää kuulosti niin säälittäviltä tekosyiltä omaankin korvaan, että päädyin pakottautuun mekkoon ja meikkeihin ja ulos! En ikinä saa laajaa kaveripiiriä tällä menoa...

Ceilidh on siis perinteiset skottitanssit ja eiliset järjestettiin St. Andrewsin päivän kunniaksi. Tässä kuva aiheen havainnollistamiseksi:

Nää oli nyt kolmannet tai neljännet joihin osallistuin tässä alle kolmen kuukauden aikana. En tiedä käykö normaalit ihmiset näin usein tanssimassa, vai onko mun kohdalle vaan osunut noita ja seurueita. En todellakaan ole mikään tanssija ja joudun laskemaan askelia alusta loppuun tutuissakin tansseissa. Nyt on vähän helpottanut kun on käynyt useammissa niin sitä muistaa jo vähän askelia. Ja sitten eilen tanssittiin Virginia reeliä, joka on tuttu vanhojen tansseista. Meitä oli hauska seurue, josta tunsin etukäteen juuri sen yhden, joka mut kutsui (tai olin tavannut hänetkin tyyliin kerran). Kaikki oli ranskalaisia, mutta koska osaan sanoa 'Oui oui' ja 'no no no', sopeuduin hyvin joukkoon! Näillä näkymin olen jättämässä kampuksen tänäänkin, herranjestas sentään, saman seurueen tiimoilla. Olivat kaikki joko mun ikäisiä tai vähän vanhempia, mikä oli aika jees. Lupasivat, että puhun sujuvaa ranskaa vuoden lopussa.

Olin illan lopussa ihan rättiväsynyt ja luulin pyörtyväni Suureen 150:n portaan portaikkoon. En saanut tansseissa huoahtaa kun yhden vuoron, niin lopussa pysyin tuskin pystyssä. Kunpa olisin tiennyt tästä ohjelmanumerosta ennen ketutuksenpurkutreeniäni... Tänään kun heräsin niin joka paikka kyllä tuntui. Mutta mitäpä tuosta kun kivaa oli :D

ps. Meillä on täällä ghettossa M:n huoneessa jotain vesivahingon tapaista. Kenties joudumme evakkoon?

torstai 29. marraskuuta 2012

焼き尽くす太陽 影を黒く染める

Kalenterissa on enää yksi isompi deadline. Toistan, kalenterissa on enää yksi isompi deadline tälle kuulle! Ensi viikollekaan ei ole mitään perusesseita isompaa merkittynä. Ihan uskomaton tunne. Näin kauniisti ilmaistuna viimeiset kolme viikkoa on ollut aika infernaaliset, koska enpä ole tehnyt mitään muuta kuin opiskellut. Jollen huomenna innostu vaeltamaan, olen käynyt marraskuussa kampuksen ulkopuolella kerran.
Tässä kuvatodiste:


Käytiin I:n kanssa japanilaistyylisen ravintolan Yo!Sushin sunnuntaibuffetissa. £19.50, tunti aikaa syödä. Siellä oli tosi paljon kiinalaisia! Siis tyyliin 70% asiakkaista, mikä oli vähän kummallista ja mietinkin, että onkohan siellä normaalistikin tuollainen etninen jakauma. Ehkä he ajattelivat, että sopivat kalustoon? Vähän kun että vaikka Malesiassa olisi Liettualainen ravintola ja kaikki suomalaiset menis sinne istumaan!
No mutta kuitenkin, ruoka oli kehnoa, minkä saattoi arvata etukäteenkin. Paljon saatiin syötyä siitä huolimatta! Kaikki maistui hyvin teolliselta tai ei sitten miltään (itse sushi), mutta olin varautunut tähän. Kaikki japaninjättäneet japanilaiset kommentoi kanssa, että kunnon sushia ei kyllä saa J-maan ulkopuolelta. Silti se on niin kovin suosittua länsimaissa! Kenties jos makunystyröitäni ei olisi hemmoteltu pilalle tuoreella kalalla ja taiteella, mäkin osaisin arvostaa ketjuravintoloiden tai markettien sushia Euroopassa.

Odotan lomaa kyllä kuin kuuta nousevaa. Oon joutunut jättämään luentoja välistä, että sain kaikki koulutyöt ajallaan valmiiksi ja oon pahasti jäljessä. Tarkoitus olisi saada kurottua välimatkaa muihin umpeen... Tähän opintostressiin tottuminen vie kyllä aikansa. Tää kuu on ollut poikkeuksellisen hektinen, niin ei ole ehtinyt tekeen oikein yhtään mitään muuta kuin istuun kirjastossa kahdestatoista kahteentoista kyhäten surkeita esseiden ja raporttientapaisia kokoon. Tästä lähin en kyllä aio enää tinkiä esimerkiksi kuntosalikäynneistä. Hulluksihan tässä muuten tulee! Onneksi oon saanut ihan hyviä tuloksia tähän mennessä. Mulla saattaa tosin olla melko matalat standardit, köh köh, mutta mitään en ole vielä feilannut!

Sininen taivas. Kun muutin tänne, kuvittelin jotenkin, ettei täällä koskaan näkisi aurinkoa tai sinitaivasta. Olin onneksi väärässä! Sää vaihtelee tosi paljon, mutta melkeen joka päivä näkee aurinkoa ees vartin. Oon ehkä yltiöoptimistinen, mutta mun mielestä se on jo aika paljon. Voisin vaikka vannoa, ettei aurinko paista yhtä usein kotikaupungissani Suomessa.

Onnistuin hukkaamaan kännykkäni, mikä on lievästi sanottuna ketuttanut. Kyseessä ei onneksi ollut mikään arvopuhelin, vaan useamman vuoden ikäinen perusnokia ja liittymäkin oli pre-paid, jossa oli tyyliin 2 puntaa luottoa jäljellä. No tässä kiireessä en kuitenkaan oo ehtinyt ees miettimään koko asiaa, mutta nyt kun tulee mieleen, että joo, soitanpas sinne niin enpäs muuten soitakaan. Mielestäni kadotin sen tänne Prokrastinaatiomajaani, mutta koska olen etsinyt useampaan kertaan lattiasta kattoon kymmenen neliön habitaattini tuloksetta, joudun myöntämään tappioni. Puhelinta ei ollut näkynyt löytötavaratoimistossakaan. I:kin valittaa kadottaneensa tavaroita huoneeseensa ja sitten ne ei ole löytynyt mistään määrästä hakemista huolimatta! Ja näissä selleissä on siis sänky, työpöytä+tuoli ja vaatekaappi jokaisessa, joten mahdollisia piiloja on hyvin rajatusti.

Mysteeristä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Ghetto spirit

Terveisiä Opiskeluluolasta, Student Villagen sydämestä.

On sinällään ihan sama, että asuu isossa kaupungissa, koska en enää muista, koska olisin viimeksi poistunut kampukselta muualle kuin Aldiin täydentämään muonavarantoja. Muistini on tunnetusti surkea, mutta siitä kun kävin Ulkomaailmassa on siis useampia viikkoja.

Täällä eletään jatkuvassa kiireessä. Tehtäviä pitäisi tehtailla valmiiksi hurjaa vauhtia. Laskeskelin, että tässä kuussa on yhteensä joku 12 deadlinea. Meinasin eka tämän tajutessani saada jonkun hepulin, mutta sitten ryhdistäydyin, kirjoitin päivämäärät tarralapuille ja liimasin seinään. Aina kun jotain on valmiina, yhden lapuista saa repiä pois. Näin tämä sujuu! Enää viisi esseetä, markkinoinnin koe ja markkinoinnin raportti ja joulukuun tehtävät, niin puolentoista kuukauden loma kutsuu! Olettaen siis, että elän edelleen siinä kohtaa. Kirjoitin tällä viikolla kaksi tasoltaan hieman erikoista esseetä ja kuusi analyyttista bibliografiaa. En ole jaksanut pitää enää henkilökohtaista päiväkirjaakaan, koska a. olen iltaisin hyvin väsynyt, enkä siltikään saa nukutuksi ja b. epäilen vahvasti, että nykyisen elämäntilanteeni yksityiskohdat kiinnostavat myöhemmin :D

Ostin lentoliput Suomeenkin, että ilmeisesti vietän siellä jouluni. Lentolippujen hankinnassa oli ongelmia, mutta nyt kun ne on olemassa, helpottaa opiskelua. On jotain, mihin keskittyä. Olin viime joulun Japanissa ja se oli tosi hyvä joulu. Tänä vuonna oletan, että kun laskeudun Tampereen lentokentälle, metsä on puuterilumen peitossa ja kaikkialla on punaposkisia lapsia, jotka leikkivät lumisotaa ja hihkaisevat väliin, että 'Voi juku!'. Olen saattanut kenties vieraantua hieman jo kotimaani joulunvietosta... Tuntuu vähän erikoiselta ja melkein huijaamiselta palata Suomeen noin pitkäksi aikaa näin pian! Vastahan olen ollut täällä kaksi kuukautta ja loman alkaessa kolme. Tuntuu ihan pöhköltä, että loma on niin pitkäkin. Meillä kauppatieteen ihmisillä ei myöskään ole kokeita tammikuussa, joten tämä on oikeasti Loma. En ole tajunnut varautua mihinkään työntekoonkaan, niin edessä saattaa ihan aikuisten oikeasti olla loma.


Piparkakkutaloja viime joululta Japanista. Niitä oli kaksitoista. Juttu lähti siitä, että pidimme naapurustossa jäähyväisjuhlat, koska minä ja arkkiviholliseni kämppis H olimme lähdössä pois. Juhlat kuitenkin epäonnistuivat täydellisesti, koska idioottipomomme oli kutsunut jotain meille tuntemattomia liiketuttujaan talon (ei siis hänen talonsa!) täyteen, niin ettei suurin osa naapuruston mummeleista mahtunut sisään, vaan joutuivat kääntymään pois. Koko ilta meni ihan mönkään ja kämppikseni ja huonetoverini K, joka on edelleen yksi parhaimmista kavereistani, purskahti itkuun. Illan idea oli ollut kiittää naapuruston jäseniä, jotka olivat auttaneet meitä kaikessa tosi paljon, eikä sille ollut alkuunkaan tilaa. Mä hätäännyin, koska olen superhuono tilanteissa kun joku itkee. Yritin sitten kömpelösti lohduttaa K:ta. Sanoin, että viedään kiitokseksi pipareita naapureille (eksoottista).
"Tehdään piparkakkutalo. Hitot, tehdään kokonainen kylä piparkakkutaloja!"
K:ta alkoi naurattaa mun mahtipontisuuteni. Myöhemmin mua hieman hirvitti, koska ootteko koskaan yrittäneet tehdä pipareita ilman uunia ja ihan eri aineksilla? Ei ole ihan helpoin homma! Taikina oli eri väristä kuin mihin olin tottunut ja mikroon mahtui vaan muutama pala kerrallaan. Mikroon, kyllä vain.
Onnistuin kuitenkin jotenkin ja sain talot ehjinä koottuakin ja siinä vaiheessa kenellekään talossa ei ollut epäselvyyttä suomalaisista kirosanoista. Muut saivat sitten koristella. Ne oli aika söpöjä, mahtuivat kämmenelle.

Tykkään leivontahaasteista. Tänä vuonna 5-vuotias pikkuveljeni ilmoitti Skypessä haluavansa, että tehdään piparkakkusilta. Kaksi vuotta sitten tehtiin piparkakkumerirosvolaiva. Karkit sijoitti hän, yksityiskohtiin minä käytin aikaa enemmän kuin kehtaan myöntää.


Veljeni on kasvanut siinä uskossa, että sisko kyllä toteuttaa kaiken, mitä hän sattuu pyytämään... Tämä oli vielä ihan ok silloin kun hän halusi synttärikakuksi tiikerin tai seuraavana vuonna auton, mutta kun hän pyysi robottikakkua, joka kävelisi ja puhuisi, jouduimme käymään syvällisen keskustelun fysiikan ja kakkujen laeista. Tai kun tein hänelle origameja! Alkuun lentokoneet ja eläimet riittivät, mutta sitten olisi pitänyt tehdä Kuolontähti tai edes avaruusalus, jolla olisi kunnolliset laskeutumistelineet.

Avauduin tässä joku päivä kämppikselleni I:lle, että me asutaan ghetossa. 'Miten niin?' kysyi hän. Tuntui hieman hölmöltä joutua edes perustelemaan, musta ghettoutemme on ilmiselvää! Esimerkiksi naapurirakennuksessa oli pippalot ja ne heitti porukalla sieltä ikkunasta vessanpytyn alas! Me asutaan opiskelijakylän halvimmassa asuntolassa, joka sattuu olemaan kaikista isoinkin - ghetot ovat tunnetusti täynnä köyhiä. Asunnossamme on viisi ulkomaalaista ja yksi skotti, eli mamuja täynnä! Porukka on sen mukaista. Kalliimmissa asuntoloissa on hissit ja erikseen postilokerot! Meidän rappuun kun tulee postia, se on yhdessä iloisessa läjässä alakerrassa! Sieltä saa sitten etsiä omansa ja ottaa vaikka naapurinkin postin mukaansa, jos on uteliaalla päällä. Aussikaverini lähetti minulle hurmaavan postikortin alastomasta miespuolisesta henkilöstä ja siinä kohtaa kun minä sain sen käsiini, jokainen rapussa oli jo nähnyt sen.
Meillä tuossa käytävällä on joku koittanut ilmeisesti silittää vaatteitaan, koska kokolattiamatossa on pari silitysraudan muotoista kärähtänyttä kohtaa. Keittiö + olohuone on aika minimaalinen, kun miettii, että se on tarkoitettu kuudelle ihmiselle. Siksi onkin hämmentävää, että ykköskerroksen asunnossa on aina bileet! Miten niille mahtuu sinne porukkaa? Makasin tiistaiyönä rättiväsyneenä sängyssä, saamatta unta, ja sitten alakerrasta alkaa kuulua vaimeana Gangnam Style ja porukan äänet, kun ne laulaa, että "O-o-o-oppa gangnam style".

I on nauranut ghettojuttua jo kohta viikon... M:n ja PO:n mielestä se ei ollut yhtään hauskaa, eikä tämä paikka todellakaan ole mikään ghetto! Ettäs tiedätte!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Remember, remember

Oon blokannut suurimman osan normaliisti käyttämistäni nettisivuista, koska rästissä on sellainen läjä opiskelujuttuja, että meinaan purskahtaa itkuun joka kerta, kun kalenteria ja deadline-paljoutta katson! Kummasti kuitenkin onnistun prokrastinoimaan vaikka millä mitalla, enkä kovasta yrityksestä huolimatta saa mitään aikaiseksi... Paitsi nanoani! Saisin tässä kuussa aikaan varmaan pari kolme kämäistä romaanikäsikirjoitusta.

Eilen oli Guy Fawkesin yö ja sen kunniaksi suuri ilotulitus rannassa! Tänään oli kansantaloustieteen tentti ja sen kunniaksi istuin eilen huoneessani kirja kädessä! Onneksi näin perjantain ilotulituksen, joka tuli jostain tuolta idästä päin. Se oli yybermahtavaa pauketta, massiivisia raketteja ja hoin vain itsekseni "Sugoisugoisugoisugoi" näin hybridikansalaisena.

Meillä on yksi kreikkalainen tutor/luennoitsija, joka on jostain syystä tosi suosittu tyttöjen keskuudessa. Kyseessä on siis kolmekymppinen mies, ei edes mitenkään hyväkuntoinen tai komea, mutta nyt on tosiaan tiistai ja olen molempina päivinä saanut kuulla siitä kuinka ihana hän on, ihan eri ihmisiltä! Mun mielestäni kyseessä on sangen huvittava heppu, joka kuulostaa ihan siltä Madagascarin kuningas Julien-kissamakilta... Muut oli ihan kauhuissaan kun avauduin mietteistäni. Kunkulla on uskolliset alamaiset :D

En ole kehdannut tästä julkisesti (tai yksityisesti) liiemmin avautua, mutta arvoisat asuintoverini ovat kiivaasti yrittäneet parittaa mua näiden vähän alle kahden kuukauden aikana. Se alkoi hienovaraisilla 'Eikö hän tuolla tiskin ääressä olekin hyvännäköinen? Mene puhumaan!' -kommenteilla ja siirtyi sitten tässä syksyn mittaan 'Tässä on kuva veljestäni. Hänellä on vakituinen työpaikka ja hän soittaa bändissä, joka sai juuri levytyssopimuksen. Hän pitää metallimusiikista, pitkistä kävelyistä rannalla ja pohjoismaalaisista tytöistä' -kommentteihin. Kaverit on ihan tosissaan, tämä ei ole läppä! Mietin välillä, että onkohan ne oikein keskustelleet aiheesta?
"Joo, kyllä meidän varmaan pitäisi hankkia tuolle suomalaiselle joku seuraksi. Kuulin, miten se taas eilenkin hihitti yksikseen keittiössä."

K:lla on pian synttärit ja ollaan järkkäämässä jotain suurempaa rumbaa sen takia... En odota innolla. Viimeksi oli M:n synttärit ja hommattiin sille kallis lahja, kakku ja muuta jännää, eikä se tykännyt yhtään. Meillä on vähän eri käsitykset myös siitä, minkä verran lahjan on sopiva maksaa. C:n mielestä meidän kannattaa lykätä rahamme yhteen, jotta voimme ostaa jotain kivaa ja kallista! Mun mielestä meidän kannattaa lykätä pennimme yhteen ja ostaa ananas!

Ananas on simppeli. Ananas on ystävällinen. Kukaan ei voi olla ilahtumatta saadessaan ananaksen.
Epäilen, ettemme osta ananasta.

torstai 1. marraskuuta 2012

Syödäänkö Suomessa keksejä aamiaiseksi?

"Danonella oli hankaluuksia saada keksit myymään Suomessa, koska Suomessa ei syödä aamiaiseksi keksejä."
"Eikö Suomessa syödä aamiasella keksejä?"
"Muokattuaan markkinointistrategiaansa, kekseistä tuli Danonen lippulaiva Suomessa."
"Nyt siellä siis syödään keksejä?"
"Minä en ymmärtänyt, eikö Suomessa siis aiemmin syöty aamiaiseksi keksejä?"
"Kumpa meillä olisi täällä joku skandi selittämässä!"

Tämän viikon MDP:n helmi oli esitelmät älypuhelinsovelluksista. Saatiin itse valita kohde ja näin saimme kuunnella neljä peräkkäistä vartin sepustusta instagramista...

Rentoudun tässä Lana del Rayn tahtiin ja odotan keskiyötä, koska sitten alkaa marraskuu! Jee! Tää kirjoitetaan-kirja -leikki on vähintäänkin absurdi, koska marraskuu on ihan järkyttävän täynnä kaikkia kouluhommia.

Hyppynarumies oli aukiolla pomppimassa vähän ajoissa, mutta sitten meluisa Halloween-kansa ajoi hänet pois! Mun ja I:n halloween on näköjään paljon aiottua kesympi - molemmat istutaan huoneissamme opiskelemassa, joka on siis universaali koodisana dataamiselle.
Tänään ulkona saa riehua, koska Halloween, mutta auta armias, jos joku yrittää jälleen sisään väkisin niin kuin viimeksi. Vessan ikkunan alapuolella odottaa vati täynnä kylmää vettä, jonka voi sitten kipata kuin vallihaudalta ikään väkijoukon päälle! C meinasi toteuttaa tämän jo lauantaina, mutta kaatoi vatiin epähuomiossa (niin varmaan) kiehuvaa vettä ja se ei olis ollut enää ihan okei.

K onnistui suututtamaan Pahan Oravan tänään. Pahalle Oravallehan ei saa sanoa mistään. Tänään kun PO kertoi lukevansa paljon kirjoja. Kysyin, että saanko arvata sen kirjamakua.
"Olet twaikkufani."
Bingo! K sattuu kävelemään ohitte ja tirskuu. PO:n katse ei värähdäkään ja sitten se sanoo, mitä kaikki twilight-fanit tässä kohtaa:
"I only like it for the books, not the movies."
K repee. Mä sanon vakavasti, et on ihan okei pitää erilaisista kirjoista, koska olen ollut tässä samassa kohtauksessa kymmenen kertaa aiemmin, eri ihmisten kanssa. PO mulkaisee meitä murhaavasti ja marssii pois. Minä ja K ollaan:


Sain Freshers weekillä muslimiyhdistykseltä Muhammadin elämänkerran. En ihan tiennyt, että mitä sillä tehdä. Täällä huoneessa oli ennestään Uusi Testamentti, niin kenties alan keräilemään uskonnollisia opuksia?

Haluaisin jakaa nyt kuitenkin kanssanne tämän vapaasti kääntämäni opetuksen. Muhammad sanoo:
"Minä ja ihminen, joka huolehtii orvosta, tulemme tekemään rauhan merkkejä Paratiisissa."

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Greensleeves

Sunnuntait on vähän hankalia päiviä, kun ei koskaan tiedä, mikä viikko on. Japanissa viikko alkoi kalentereissa sunnuntaista, Suomessa se alkaa maanantaista ja täällä olen taas nähnyt sunnuntaikalentereja. Lisäksi täällä yliopistokylässä eletään kouluviikkojen mukaan, joista vitonen jäi juuri taakse. Tai jää taakse? Ihan sama!

Kamala viikko oli. Kauheasti koulujuttuja, muutaman tunnin yöunet, jotta sai luettua edes vähän seuraavan päivän materiaalia tutoriaaleja varten. Toivon hartaasti, että saan kehnoakin kehnommasta esseestäni hyväksytyn arvosanan.

Perjantaina olin hyvin kuitti. Meillä oli ollut yllättäen mdp-tehtävien kanssa ongelmia ja niitä vatvoimme sitten ryhmänä myöhälle. Inho tätä kurssia kohtaan todellakin lähentää meitä! Kämppis C tarttui allekirjoittanutta hihasta ja sanoi, että nyt lähdetään kuule viihteelle. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Halloween-pippaloihin I:n kanssa, mutta kun hänellä oli liikaa koulujuttuja, eikä meillä kummalakaan ollut aikaa hankkia asuja, homma meni vähän sivusuun. Suostuin sitten lähtemään C:n mukaan. Meillä meni hyvin lujaa! Niin lujaa, että lauantaina herätessäni olinkin jo absolutisti! Oho! Siinä aikani sängyssä maatessa filosofoin elämää ja mietin, että miksen voi olla kiinalainen. Kiinalaiset opiskelevat kiltisti ja saavat kaiken ajoissa valmiiksi ja niitä on ties kuinka monta hiippakuntaa täällä. Kiinalaiset on kunnon kansalaisia. Kiinalaiset on kiinalaisia! Mietin kaikenlaisia elämänmuutoksia, joita voisin yrittää saada aikaan. Sikäli vähän hankalaa, että kun olen vielä tässä uuden elämän sopeutumisvaiheessa, niin en ihan tiedä mitä tässä nyt pitäisi sitten muuttaa. Päädyin, että lisää liikuntaa!

Juteltiin vähän C:n kanssa, että voitaisiin kenties osallistua Nanowrimoon. (Ken ei tiedä mistä puhe: Nanowrimo) Vähän hassua miten paljon meiltä löytyy yhteistä C:n kanssa. Ollaan molemmat videopelaajia, luetaan samantyylisiä kirjoja ja katotaan samoja ohjelmia telkkarista. Hän kirjoittaa ja minä myös! Jee! Meillä on kuitenkin kahdeksan vuotta ikäeroa ja hän on hyvin aikuinen, minä en!
Katsoo nyt, lähdenkö oikeasti yrittämään tätä!

Joku joukkio (mob) yritti sisään yöllä väkivalloin ja summeria hakkaamalla. Ne melus alhaalla varmaan vartin, jollon M:llä palo pinna ja se meni huutaan niille täyttä kurkkua, että nyt suksitte pojat vittuun (oli siellä tyttöjäkin). Mä en jaksanut nousta ylös, mut nauroin sängyssäni katketakseni ja C ja K oli että, 'Oh dear, they've managed to anger the German!". Mikä oli inhottavampaa tän jälkeen oli että joku muusta asunnosta päästi ne sisään :( Tulivat sitten hakkaamaan meidän oven taakse, mutta emme jostain kumman syystä avanneet. Eikö nämä ihmiset täällä katso kauhuleffoja? Tuntemattomia ei päästetä sisään, etenkään puolen yön jälkeen!
Tänään aamulla sitten rappukäytävä oli sotkettu ranskanperunoilla ja pizzalla. Hmm...
Sanoin tytöille, että ens kerralla uhataan kutsua vartijat.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Helter Skelter

Ollaan I:n kanssa yhtä mieltä siitä, että opiskelu ei ole kauhean kivaa.

Tai on luennot mielenkiintoisia ja jotkut tutoriaaleistakin, mutta sitten tälläiset 'kirjoita essee' -jutut on vähemmän hehkeitä. Kirjoitan nimittäin edelleen historian esseetäni (olipas se tyhmä valinnainen). Sanamäärä on tällä hetkellä 200/1500, aikaa vielä perjantaihin saakka. Ensi vuonna varmaan näpyttelen tällaisia mennen tullen, mutta nyt tuijotan ruutua, kirjoitan kaksi lausetta tuskanhiki otsalla ja huomaan sitten olevani Lamebookissa tunnin. MDP on silti edelleen kaikista kamalin kurssi, koska siinä joutuu tekemään joka viikoksi jotain ja tähän mennessä tiedotus on tullut hyvin myöhään. Nyt saatiin perjantaina tietää, että ryhmissä pitää lukea jonkun firman case study ja esitellä se muulle luokalle powerpointina. Maanantaina piti olla valmista! Tätä ennen oli mm. se tuhannen sanan essee, jonka näpyttelin puolessatoista tunnissa. Odotan edelleen innolla palautetta siitä... Perjantaiksi meidän pitää kirjoittaa pienessä ryhmässämme essee. Muiden sanamäärä on 600, mun on 300. Aloituskappale. Sain ehkä helpotetun osion, kun olen ryhmän ainoa mamu.

Sunnuntaina oli kämppis M:n synttärit. Hän halusi, että lähdettiin pubiin istumaan lauantaina. Se oli hyvin tylsää. Ensinnäkin, meidän piti lähteä yhdeksältä, mutta yllättäen tytöillä kesti ja päästiin lähtemään puoli yhdentoista maissa. (piti kauheasti asuja valokuvatakin) M sai lahjaksi mekon ja huivin meiltä, jotka pakattiin erikseen. Mekko annettiin lauantaina, että M:lla olisi jotain uutta ylleen ja huivi sitten seuraavana päivänä, koska silloin oli vasta synttärit? En ihan tajunnut tätä logiikkaa. Sitten pubissa kenelläkään ei ollut oikein puheenaiheita. Tämä on ongelmana, kun asutaan yhdessä - Kuulumiset ehtii kysymään päivän aikana kolmesti. Paikalle tuli pari C:n kaverimiestä, jotka onnistuivat tekemään tilanteesta ehkä vielä kuivemman. Livistettiin I:n kanssa pubista ajoissa hammassärkyyni vedoten ja käytiin hakemassa grilliltä roskaruokaa. Koin tälläisen kulinaristisen elämyksen kuin juustoranskikset! Ranskanperunoita, joiden päälle ladottiin paljon juustoa, joka sitten suli. Mietin sitä syödessä, että pitäisikö hörpätä vielä rypsiöljyä päälle kurkun kostukkeeksi!

C, M ja K tuli kotiin joskus neljän aikaan. Kun M oli saatu suljettua huoneeseensa, aloimme rakentaa ilmapallovyöryä!
Tältä sen piti näyttää:


Tältä se näytti:


Ovi on jätesäkkikerroksen takana piilossa. Oikeanpuolinen ovi vie siivouskomeroon.



C ja K olivat molemmat aika humalassa ja hilpeinä, joten tekniset osuudet oli vähän vaativia. Epäluuloinen M jouduttiin suunnilleen pakottaa huoneeseensa ja ovi pönkkäämään, niin että hän kyllä vähintäänkin aavisti, että jotain oli meneillään. Operaatioon sisältyi paljon tukahdutettuja kikatuskohtauksia ja teippiä tukassa. Lopputulos oli epäilyttävästä estetiikasta huolimatta ihan hyvä, kestävän oloinen. Kukaan meistä ei ollut aamukuudelta todistamassa M:n reaktiota, mutta keskipäivän nyreydestä päättelimme, ettei hän ollut ihastunut temppuun. Harmi!
K teki vielä kakunkin, jota sitten syötiin, kun M:n poikakaverikin oli paikalle saapunut. Kaikilla oli synttärisankarin toivomuksesta vaatteet päällä.
Mä kun olen tylsä, olin sitä mieltä, että nähtiin liikaa vaivaa M:n synttäreiden eteen, koska parin viikon kuluttua on K:n synttärit! Pakkohan meidän on vetää samanarvoinen rumba silloinkin. Jäi vähän sellainen olo, ettei M oikein pitänyt lahjoista, kakusta tai palloista, mutta ainakin yritettiin!

Meillä on pieni taistelu meneillään täällä. Tai ulkoisesti se on varmaan pientä, mulle tää on kylmä sota! PO ei huuhtele tiskejään, vaan jättää ne saippuaisiksi. Ajattelin ensiksi, että kenties se ei tiedä tästä(kään) aspektista kodinhoidossa, niin olin muka ohimennen, että "Niin joo, tiedät varmaan, että tiskit tulee huuhdella tiskiaineesta!". Tuijotti mua vihaisesti ja ilmoitti kyllä huuhtelevansa ne joskus. "Ne pitäisi kyllä huuhdella joka kerta. Tiedäthän. Kun tuo tiskiaine on myrkyllistä." Ei vastannut mitään. Eikä edelleenkään huuhtele niitä!
Hieman ärsyttävä ihminen... Sillä on myös ihana tapa päästää kuka tahansa rappuun sisään summerin kautta. Painaa vaan tulijat heti sisään kun summeri soi, myös yöllä. Kun huomautin, ettei ehkä kannata vaan päästää tuntemattomia sisälle, kaveri nauraa ja sanoo, että olen epäsosiaalinen. Eikä tässä nyt voi jatkuvasti samoista asioista huomautella, täällä asutaan kuitenkin kesään saakka! Viime aikoina olen saanut myös kuulla  aksentistani, jota on niiin hirveän vaikea ymmärtää. Kun on niiin paljon sanoja, joita en osaa lausua! Onneksi hänen saksalainen englantinsa on aina tietenkin selvää ja lausuminen virheetöntä.

Kierreltiin eilen I:n kanssa keskustan goottikauppoja ja pukuliikkeitä inspiraation toivossa. Valmiita asuja ei oltu hankkimassa, mutta olihan niitä hauska katsoa! Oli melkeinpä sääntö, että miesten asut oli hauskoja ja naisten seksikkäitä, mikä on vähän pöhköä, kun Halloween on kuitenkin lokakuun lopussa. Ilmankosteus on täällä aina niin huikea, että se varmaan imeytyy ihmisten luihin niin, etteivät skotit (tai britit) tunne kylmää! I haluaa olla leijona ja minä kummitus, koska olen niin luova. En ala lakanaa rei'ittämään, mutta tämän kalpeuden vien kyllä äärirajoilleen.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Fat cats had a heart attack

Luojan kiitos on lauantai.

Kahtena aamuna kun on joutunut taistelemaan ylös opiskelemaan, tuntuu taivaalliselta tietää, että ei tänään. Tänään ei tarvitse sangen disorientoituneessa tilassa pyöriä ympyrää, että mitä papereita pitää ottaa mukaan ja onhan mulla nyt housut jalassa. Tai no, olishan se ihan hyvä tarkistaa, ennen kuin lähden tästä pankkiin...

Torstaina oli tosiaan Global Thursdays Glasgow - Launch party, jonka vieraslistalle olin sitten kämppikseni Inesin kanssa ilmottautunut. Miksei Suomessa ole tätä käytäntöä? Hullun kätevää! Tiesin, että I:llä kestäisi laittautumisessa, joten sanoin, että puol yhdeltätoista pitää lähteä. I lupailee, että joo, kyllä hän ehtii nyt ajoissa - Menee suihkuun 20 yli kymmenen... Kaikkeen illanviettoon täällä kuuluu mun osaltani kauheasti odottelua! Päästiin lähtemään tasalta. 11:30 saakka pääsi ilmaseks sisään ja I jankkas, että meidän on päästävä sisään maksutta. No se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska sisään yritti myös 500 muutakin ja saavuttiin paikan päälle varttia yli!  Oltiin viimeiset kun pääsi sisään ilmaiseksi. Eipä se olis tosin maksanut listalaisille kun £3 muutenkaan...
Mulla oli viis puntaa taskussa. Sillä sai narikan ja neljä drinkkiä. Jeps. Muun kun pullojuomisen tilaaminen on aina vähän hankalaa, koska en tiedä vielä mitään paikallisia irmoja ja marianneja nimeltä. Ne, mitkä tiedän ei ole olleet mitään kummoisen makuisia. Yleensä siinä silmäilee, että mitä tiskillä on esillä ja latoo, että "Joo, kaks osaa tota ja sitten yks tuota ja yks appelsiinisiivu, kiitos!"

Näitä pippaloita ennen olin siis saanut varoittavan viestin fabossa, että ei kannata mennä! 'PSY is not coming!' Jälkimmäinen väittämä sai aikaan melkoiset naurut, varsinkin kun Centralissa sitten oli yksi kiinalainen jätkä pukeutuneena PSY:ksi! Kaveri oli vetänyt vermeet niskaan ihan oma-aloitteisesti, ettei ollut kyseessä mikäänm promotemppu. Kun Gangnam Style alkoi soimaan, tanssilattia muodosti ringin hänen ympärilleen ja hyvin hilpeää oli. Paikka kuhisi muutenkin valokuvaajia. I on aika näyttävä tanssija, niin paparazzit seurasi tarkkaan hänen muuvejaan. Hauskaa oli!

Kämpille päästyämme alettiin jo suunnitteleen Halloweenia! Halloween on yks asioista, joita odotin innolla tänne muuttaessa. Ajattelin, että täällä olisi kenties vähän enemmän häppeninkiä juhlan tiimoilta. Oikeastaan haluaisin kokea amerikkalaisen Halloweenin, mutten taida alkaa suunnittelemaan muuttoa rapakon sille puolen sen takia... I haluaa mennä jollekin yliopiston baaribussikierrokselle. Sille oli joku näppärä oma nimensä englanniksi, mutta unohdin jo! Bussi siis kierrättää baarista toiseen ja palaa sitten lähtökohdille. Kuulostaa hyvältä. Sitten on toiset pippalot joihin mielin osallistua, Merchant Cityssä. Ovat armollisesti perjantaina, eikä keskellä viikkoa. I:n mielestä meillä pitäis olla yhteensopivat asut, niin ollaan sitäkin tässä vähän fundeerattu. Minä olen pitkä ja hyvin valkoinen, I on lyhyt ja musta. Pitää varmaan kiertää goottikauppoja ja pukuvuokraamoja inspiraation toivossa.

Kämppis C Jenkkilästä piti mulle luennon siitä, kuinka jenkkihalloween on ihan tylsä nykyään, koska tytöt käyttää sitä vaan tekosyynä "for dressing as slutty as possible". Glaswegasin yöt on sen verran kylmiä, että nauran kyllä jos joku hihhuloi täällä Supermanbikineissä. Tai huolestun. Kaupungilla tosin näkee päivisinkin porukkaa teepaidoissa ja lämpöasteet on jossain yhdeksän pinnassa?

Meillä on ollut täällä vähän erimielisyyksiä. Puhuttiin, että ostettaisiin porukalla ilmapatja vieraspatjaksi ja että kaikki osallistuisi kuluihin. Olin eka myötämielinen, koska ilmapatjat Amazonissa maksaa jotain kymmenen punnan luokkaa. No halppispatja ei kuitenkaan kelvannut M:lle ja Pahalle Oravalle, he löysivät Tescosta jonkun viidenkympin luksuspatjan jonka haluavat ostaa. Minä ja K vetäydyttiin hommasta, vetoamalla siihen, että meidän ystävämme kärsivät nukkua vähän vähemmän laadukkaammilla alustoillakin. Lisäksi pohdittiin sitä, että mitä kalliimpi patja, sitä hankalampi sille on nimetä omistaja kun ensi vuonna pois muutamme. Tämä tietenkin nostaa hintaa muille melkoisesti...

M:lla on huomenna synttärit! Mennään ilmeisesti jonnekin pubiin tänään ja K on puhunut leipovansa kakun. Suunnitellaan myös tekevämme M:n ovelle näin:

M:n poikakaveri tulee Saksasta tänne ensi viikolla hengailemaan. M laittoi jo keittiöön lapun, että voitteko pidättäytyä kulkemasta alasti ympäriinsä sen aikaa. Please.

torstai 18. lokakuuta 2012

Nights of Caledonia

Datasin tässä eilen villisti, kunnes arvoisa kurssitoverini laittaa viestiä, että tänään olis La Soirée Française, tuleppa messiin. Päättelin hurjalla kielitaidollani, että nämä on jotkin ranskalaispippalot. No sehän sopi!

Määränpää oli joku klubi nimeltään Common. Arvoisat kämppikseni C ja K nyrpistivät vähän nenäänsä, että sinnekö menet. Ei kuulemma kovin tyylikäs paikka. Kohautin vaan olkapäitäni. Ghetto spirit.

Meillä meni matkaan joku tunti, koska ensin odoteltiin muita ryhmän jäseniä puolen tuntia. Mun mielestäni oltaisiin voitu jättää ne, ei kuulu odotuttaa muita sateessa ilman mitään muuta syytä kun ettei ole raahautunut peilin eteen ajoissa! Sitten seuraava puoli tuntia meni, kun kukaan ei tiennyt, missä paikka oli. Kaikilla muilla oli älypuhelimet, jokaisessa navigaattori ja ilmeisesti jokainen osotti eri suuntaan.
No, selvittiin kuitenkin paikan päälle vihdoinkin ja päästiin jonon ohitse kun oltiin listalla. Tämä on hyvin mukava käytäntö! Ei tarvinnut myöskään maksaa sisälle siksi. Itse paikka oli maan alla. Matalat huoneet, ihan kivoja yksityiskohtia. Narikkamaksu (£1,5) oli muiden seuruelaisten mielestä liikaa, niin jätettiin päällysvaatteemme yhden sohvan nurkkaan. Siihen kertyi huvittavan näköinen keko vaatteita. Ymmärsin kyllä heti, että paikka oli C:lle ja K:lle vähän turhan teinirahvas. Minä kun olen ikinuori sulauduin joukkoon mukavasti.

Juomat oli hintaluokaltaan sellaista punnan luokkaa. Että sillä hinnalla, millä Suomessa saa yhden drinkin, täällä saa 4~5 juomaa. Miten väärässä olinkaan, kun joskus luulin Amarillon Kuumia Keskiviikkoja edullisiksi. Musiikkipuoli oli aika ranskalaisteemaista, niin en siitä osaa sanoa mitään. Meidän seurueella oli ainakin tosi hyvä meininki. Esittäydyin varmaan kymmenelle ranskalaiselle ja vaihdettiin poskisuudelmia ja kymmenen minuutin kuluttua tuli uusia tyyppejä ja koko homma alkoi alusta. Musiikki oli sen verran lujalla, että itse yökerhossa oli epäselvää tunsiko kukaan seurueesta toisiaan ennestään vai oltiinko vaan ajauduttu yhteen. Hauskaa oli. Seuraavana aamuna herääminen oli kyllä vähän työn ja tuskan takana. Saattaapi olla, että joku luento jäi välistäkin...

Naapuruston kyylä se tässä hei vaan. Kuvasta ei ehkä erota,
mutta tämä mies hyppii tuossa rakennusten välissä olevalla aukiolla joka keskiyö hyppynarua...

Ennen se, että joku opiskelee yliopistossa jotain fiksun kuuloista oli sellainen, 'Vau, hienoa!' -juttu, mutta nyt kun on itse yo-opiskelija sitä vaan nyökkää. Paitsi jos joku sanoo tekevänsä PhD:tään, sitten tunnen syvää kunnioitusta, että tuo osaa varmaan käyttää MyPlacea jo tosi hyvin ja tietää, mistä yliopiston sivuilta löytyy mikäkin!

Tänään on kuitenkin kanssa kerpalot tiedossa! Kamalalta tuntuu mennä kahtena iltana peräkkäin kuukauden tauon jälkeen. Tämäniltaisiin olen kuitenkin hinkunut jo pitkään ja ehdin lahjoa Inesin seuraksi, niin ei tästä nyt enää sovi perääntyä. Klubi on upouusi paikka keskusaseman vieressä. Sain jo varoittavan faboviestin, että 'Etkö tiedä mitä siellä on tapahtunut ennen??? En voi kertoa, mutta ei kannata mennä!' joltain tuntemattomalta muikkelilta, joka poseeraa profiilikuvassaan alasti paistinpannu rintojen edessä ja työskentelee toisella klubbenilla. Laski hieman varoituksen vakavuutta :(
Huomenna ei onneksi ole kuin yksi luento ja tutoriaali, niin ei tarvitse kauaa kärvistellä vaikka väsyttäisi!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Attention waterpumps!

Laiska viikonloppu jää taakse.

Vietin perjantai-iltaa kämppikseni I:n kanssa. Haettiin eka suklaata kaupasta, sitten istuttiin sohvalle ja puhuttiin kaikenlaista kevyttä talvisodasta Ruandan kansanmurhaan, Belgian jakaantumisesta ja äitiysloman sopivaan pituuteen. Sitten kello olikin puoli kaksitoista ja me molemmat totesimme haluavamme jäätelöä. Googlettelin siinä sitten, että mistä saamme jätskiä puolen yön maissa. Kaiken logiikan mukaan joku keskustan pikkukauppa olisi kellon ympäri auki, mutta väärässä olin. 1,1 mailin päässä oleva Tesco oli auki yötä päivää! Epäilin, että I ei jaksaisi lähteä sinne saakka, mutta väärässä olin. Kysyttiin Pahalta Oravalta, että tarviko se jotain. Pyysi meitä ostamaan ilmapatjan... Jätimme pyynnön jostain syystä huomioimatta.
Kävelimme sinne siis sen 1,7 kilometriä, keskellä yötä Euroopan kolmanneksi vaarallisimmassa kaupungissa! Puolessa matkaa I kysyi, että onko mulla puhelin mukana, kun hän unohti omansa. Olihan mulla, mutta huomautin, ettei mulla oikein ole kenenkään numeroita. "Ei, kun jos tarvitsee soittaa poliisit."
Hän oli huomattavasti enemmän varuillaan.

Kyseinen Tesco on oikein kunnon kokoinen kauppa. Oli hassua olla ostoksilla yöllä. Musiikki soi, niin kuin päivälläkin, mutta käytävät oli tyhjiä, eikä kassalle todellakaan tarvinnut jonottaa. Yksin olisi ollut ehkä vähän apokalyptinen meininki, mutta kahdestaan saimme riidellä siitä, mitä jäätelöä ottaa. Jos olisi auto, niin tuolla kävisi mielellään öisin kaupassa! Jäätelövalikoima oli vähän tylsä. Ei ollut sillä tavalla irtojäätelöä tarjolla kuin mitä Suomessa tai Japanissa. Häagen-Dazsilla ja Ben&Jerrysiä sai pikkupurkeissa, mut muuten oli vaan isoja kokoja. Mautkin oli luokkaa suklaa-vanilja. Ehkä jäätelö on sesonkituote.

Paluumatkan kohokohta oli kohtaaminen sangen humaltuneen miesporukan kanssa. Kaverit oli jatkamassa eri suuntaan kuin me, jotka halusimme ylittää kadun. Liikennettä oli kuitenkin melkoisesti, joten yksi porukasta marssi keskelle katua seisomaan haara-asennossa ja pysäytti autot. Hieman noloina siinä sitten jatkettiin matkaa...

Kämpille päästessämme istuttiin olohuoneessa ja televisiosta tuli mun suureksi riemukseni Das Boot. Me katottiin sitä saksantunneilla yläasteella, muttei koskaan päästy loppuun. Elokuva ja sen tunnari on kummitelleet päässäni siitä lähtien, niin näin kuuden vuoden jälkeen tuntui jo hyvin henkilökohtaiselta saada tietää, miten elokuvan miehistölle käy. I:n mielestä saksalaisten, dubbaamattomien sotaelokuvien katsominen puoli neljään saakka ei kuulostanut kovin houkuttelevalta, joten jäin yksin vahtimaan merta. Kannattaa katsoa, hyvä elokuva!

Muuten mun on pitänyt tänä viikonloppuna keskittyä historian esseeseen. Luin jostain, että taustatyöhön kuuluu käyttää päivä, joten päätin viettää lauantain ja sunnuntain kirjastossa. Luinkin kaksi kirjaa, mutta ne eivät ikävä kyllä liittyneet mitenkään industrialismiin... Voisinkin mennä saman tien lukemaan aiheesta.

Huomenna saa taas lähteä selvittelemään asioita, kun markkinoinnin tutoriaalit alkaa ja mä en ole missään ryhmässä, koska se, johon ilmoittauduin on poistettu. En löytänyt nimeäni myös mistään listasta. Mulla tuntuu olevan jokaisen kurssin tutoriaalien kanssa ongelmia... Oon melko varma, että suurin osa ekana vuonna yliopiston keskeyttäneistä stressaantuu ja turhautuu vaan tähän epäselvyyteen.

torstai 11. lokakuuta 2012

Il était une fois... l'espace!

Terveisiä taas täältä Glaswegasista, haggiksen ja käsittämättömän solkotuksen luvatusta maasta!

Puolustaudun nyt jälkimmäiseen sillä, että kysehän on omasta osaamattomuudestani. Koulussa meille opetettiin vain engelskaa, eikä skottimongerrusta. Saan jälkimmäistä akateemisen ympäristöni takia niin pienissä annoksissa (Aldin kassa, kirjaston vartija) ja niin lyhyinä hetkinä, etten ole ehtinyt sisäistää sitä vielä paljoakaan. Skottiaksenttikin menee asteissa. Skotlantilaisten luennoitsijoiden aksentti on kyllä läsnä, muttei sellainen, että rajoittaisi kauheasti ymmärtämistä. Kämppis K:n nuotti on skotlantilainen, puhe ymmärrettävissä. Opiskelutoverini jotkut puhuvat vähän hankalammin jo, mutta ihan vielä pysyy kärryillä, kun keskittyy. Siivooja tokaisee varmaan hyvät huomenet ja minä tuijotan kauhuissani, että puhutko sinä minulle ja oliko tuo englantia?

On taas jotenkin tuntunut, että mua yritetään savustaa ulos täältä. Väkersin MDP-läksyjä tässä maanantaiaamuna. Sanoivat siellä origamipallotunnilla, että ens kerraksi "Katsotte pari videota ja vastaatte muutamaan kysymykseen.". Olin kieltämättä kyllä unohtanut koko jutun, mutta sain videot katsottua ja kysymyksiin vastattua puoli tuntia ennen historian luentoa. MDP-sessio alkaisi heti historian jälkeen. No niin, sitten huomaan viimeisen tehtävän:
Kirjoita 1000 sanan essee jostain viimeaikaisesta konfliktista jonkun yrityksen eettisessä toiminnassa ja siihen käytetyistä toimintamenetelmistä. Tehtävä vaikuttaa kurssiarvosanaan. Deadline seuraava sessio.
Seuraava sessio? Tuijotan ruutua epäuskon vallassa. Ai niinku puolentoista tunnin kuluttua? Kävin siinä sitten itsekseni sellaisen kahdenkymmenen sekuntin hepulin ja paniikkikohtauksen, että eihän näin voi olla, tuhannen sanan esseestä vois varoittaa etukäteen ja oo-ää-öö, kunnes ryhdistäydyin, hengitin syvään ja aloin naputtelemaan 500 sanan tuntivauhdilla kuvaelmaa RAY:n toiminnasta. 1½ tuntia myöhemmin painan 'Lähetä' -nappia like a boss. Sain kasaan 800 sanaa lähteineen kaikkineen. Myöhemmin samana päivänä joku toisen ryhmän tyyppi valittaa, että huomasi tehtäväannon vasta tänään, hänellä on vain kaksi päivää aikaa kirjoittaa! Oon vähä sillee, että bitch please!

Meidän yliopiston nettipalvelu ei tarjoa mitään sähköistä henkilökohtaista lukujärjestystä, joka on näin suoraan sanottuna ihan vitun ärsyttävää. Missasin esimerksiksi historian tutoriaalin (sain tänään tietää), koska se alkoikin eri viikolla kuin muut. Jouduin ottamaan historian englannin sijasta, kun englanti olisi mennyt markkinoinnin kanssa ristiin ja olenkin täällä jo kertonut lämpimästä suhteestani markkinoinnin luennoitsijaan. Tänään oli toinen tutoriaali ja olin niin nolona siellä kun vaan olla ja voi. En osannut sopertaa mitään viimeviikkoiseen poissaolooni, muuta kun, että "En tiennyt", mulla ei ollut tarvittavia papereita mukana, en ollut tehnyt läksyjä, enkä osannut osallistua mihinkään tunnilla käytävistä keskusteluista.  Niin ja mulla ei ole kirjaa, en ole valinnut esseeni aihetta (en ees tiennyt koko esseestä). Puhuttiin teollisesta vallankumouksesta näin niin kuin paikallisena ilmiönä. Kaikki muut kerto kotipaikkakuntiensa kehityksestä ja mä en olisi osannut edes sijoittaa kaupunkeja kartalle.
Poistun sieltä entistä kiusaantuneempana etsimään seuraavan tutoriaalin paikkaa. Oon kirjoittanut sen itselleni ylös. Etsin kyseisen rakennuksen, oikean kerroksen ja luokan. Kas, siellähän onkin jo porukkaa! Aika vanhan näköisiä. Matkailututoriaali pitäis olla alkamassa. Istun vaan alas iloisesti hymyillen ja odotan tunnin alkamista.
Projektorille lävähtää kuvaus ebola-viruksen leviämisestä. Mulle valkenee, ettei kenties matkailussa mennä ihan näin syvälle, joten hyvin vaivihkaa liukenen luokasta kasvot jokseenkin punaisina. Palaan asunnolle ja olen varma olevani hyvin epäonnistunut opiskelija. Mailaan tutorille, että "BYÄÄH EN LÖYTÄNYT OIKEAA LUOKKAA!!! ÄLKÄÄ POTKIKO MUA POIS PLIIS PLIIS TEEN KAIKKI TEHTÄVÄT AINA!!! AUTTAKAA JOKUUU EN OSAA".
...No olin kenties vähän hillitympi. Parin tunnin kuluttua tulee vastaus, että "Matkailun tutoriaalit alkavat vasta kahden viikon kuluttua, odotamme innolla tapaamistanne". Hmm.

On ollut mielenkiintosta huomata eroja arvoisien kämppisteni ruokatottumusten suhteen. Skotti K on joku kaksvitonen, syö lähinnä perusruokaa (keittää kaks perunaa ja paistaa palan kalaa sen kaveriksi). Jenkki C on "terveysintoilija". Perustelee kaiken syömisensä sillä, että tässä on paljon sitä-ja-sitä ja voi vitsit tää on siis niiin terveellistä. Pahalla Oravalla, M:lla ja I:llä ei ole mitään hajua ruuanlaitosta. I keittää pastan laittamalla sen ekaks kattilaan, kattilaan kylmää vettä ja sitten levyn päälle. Pahaa Oravaa ei saa kukaan neuvoa, hän kyllä tietää itse parhaiten! Kaveri teki rinkeleitä joku päivä, halusi niihin sellaisen kullanruskean pinnan. "Sivele kanamunaa", kehotettiin. Ei, ei saa neuvoa! Hän laittaa elintarvikeväriä!
Mutta oikeesti, millasessa maailmassa elämme, jos joku 24-vuotiaana ei ole koskaan pessyt pyykkejään tai laittanut ruokaa?

Britannia on luokkayhteiskunta ja ruokakaupassa käydessä voi myös ilmentää omaa luokkaansa! Sainsbury's on kallis, Tesco vähän vähemmän kallis ja Lidl + Aldi vähiten kalliita. Koska mamuna koen olevani ihan omaa luokkaani ja siis varakkuusjärjestelmän ulkopuolella, shoppaan ylpeästi aika aldipitoisesti. Näin tekee myös kämppis I. C on Sainsburyväkeä, K ja M tescolaisia. Mä olen tosiaan valmis kävelemään puoltoista kilometriä Lidlille ihan vaan niiden kolkytä penniä halvempien porkkanoiden toivossa. Kaupassa käynti kävellen on rasittavaa, koska ihan sama mihin liikkeeseen menee, edessä on Portaat. Menomatkalla se, että joku sai päähänsä rakentaa yliopiston mäen laelle ei tunnu missään, mutta paluumatkalla ostoskassien kanssa 150 porrasta tuntuu vähän tuskallisilta. Reittiä pystyy vaihtelemaan, mutta hurjaa ylämäkeä ei pääse karkuun...
Reippailin tänään Lidliin ja löysin matkalla jotain jännittävää: Taikakaupan! "Tarot & Magicks" oli liikkeen nimi. Mainostivat ulkoständissä tekevänsä tarotluentoja. Ikkunassa oli salaperäisiä naamareita. Kenties uskallan joskus ilman kauppakasseja sisällekin!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Voi perse.

Taas viikko vierähtänyt!

Oon niin jäljessä kaikesta koululukemisesta, et huippaa ajatellessa. Ajattelinki, et tästä vois tulla ongelmia opintielläni. En ole nimittäin tottunut opiskelemaan. Olen niitä, jotka jättävät kaiken viime tinkaan ja tekevät silloinkin vain ehdottoman minimin. On vieläkin aika käsittämätöntä, miten pärjäsin aikanaan yo-kirjoituksissa niin hyvin...
Oon markkinoinnissa jäljessä kuulemma joku 130 sivua? Kirjakaan ei ole vielä tullut. Tilasin sen Amazonista, lähettivät sen ja ilmoittivat arvioiduksi saapumispäiväksi 18. tätä kuuta? Viime viikolla tilattu jo, eikä tule mistään ulkomailta. Kenties joku tuo sen jostain Lontoosta kävellen? Kurssin luennoitsija on aika karismaattinen tyyppi ja sitä on kiva kuunnella - siis silloin ku se ei keuhkoa, että:
"Voi pojat, jossei tässä vaiheessa ole kirjaa, fucktards, niin hehheheh onnea vaan matkaan läpipääsyn suhteen. ÄLÄ SINÄ SIELLÄ NAURA TEENAGE NAZI!!!"
"Professori, en ole enää teini-ik--"
"YOU SHALL NOT PASS!!!"

Kyseinen henkilö on minulle aivan erityinen, koska meillä on samansuuntainen musiikkimaku (soitti 20th century boysin jonku luennon alussa) ja satuin kourimaan häntä portaikossa aiemmin tällä viikolla. Jep.
Rapussa oli siis täyttä. Seisoskelin siellä ihmisvilinässä ja liikautin kättäni jotenkin tyhmästi. Jotakin pehmeää kävi vastaan, tunnistin verhotuksi takapuoleksi. En sentään purista. Vedän käteni heti takaisin kiinni vartaloon (omaan) tuhoja tekemästä, jolloin kauhukseni vilkaisen lähentelyni kohdetta. Luennoitsijahan se siinä tunkee eteenpäin opiskelijamassan läpi. Käännyn nopeasti toiseen suuntaan.
Ehkei hän huomannut. Kättä perseellään. Onneksi oli takamus, eikä etumus.
Saakohan tästä lisää opintopisteitä?

Olen luonnollisesti onnistunut nolaamaan itseni jokaisena muunakin päivänä tässä(kin) maassa. Ainakin voin lohduttautua, että tällä kerralla ei ollut tv-kamerat paikalla!

Meinasin jäädä myös luokalleni tällä viikolla. Meillä on sellainen kurssi, kuin MDP, joka erottaa Strathyn perusyliopistoista kauppatieteiden saralla. Meistä valmennetaan muurahaisia työntekijöitä! MDP:ltä ei saa ehdottomastikaan tulla poissaoloja, koska se on kuulemma tutkintomme perusta ja jalusta ja alusta. Lupailivat jakaa meidät pikku ryhmiin, joissa sitten toimimme. No ryhmäjakoa ei ollut kuulunut keskiviikkoon mennessä, joten aloin oma-aloitteisesti surffaamaan verkkopalvelussamme. Tältä kurssilta ei saa olla kertaakaan poissa, muuta kuin terveyssyistä (joista pitää olla näyttöä), muuten tulee hylsy ja jää luokalleen. Vaivaisen puolen tunnin etsinnän jälkeen onnistun löytämään pikku merkinnän yhden sivun alakulmasta, jossa lukee, että 2H. Jaahas, koskas tuntini ovat? Ai, toissapäivänä...

No tämä tietenkin harmitti hieman, koska en ollut edes tieten tahtoen lintsannut. (niinkin on joskus käynyt) Mailasin sitten kauheasti tutoreita ja kaikkia et yhyy yhyy vika ei ollut minun. Saatiin sovittua se silleen, että menin toisen ryhmän tunnille. Onnistui vielä onneksi! Sitten kun eilen sinne tunnille menin, koitti yllätys. Siellä tehtiin origami-ilmapalloja. Uhkasivat jättää mut luokalleni origamipallojen takia? Not cool!

Pukeuduin eilen tavallista siistimmin ja meikkasinkin huolitellusti. Oli aika mennä vihdoin sinne kirotulle pankkikierrokselle! Kämppikseni I kysyi, miksi olin niin hienona tänään (=hyvin istuva jakku), ja kun kerroin, että lähden vihdoin asioille, kaveri repesi nauruun! "Kuka laittautuu pankkiin menoa varten!"
Minä? Ajattelin itsestäänselväksi, että pitää näyttää sellaiselta, että pankit haluaa mut asiakkaakseen. Kämppis M tosin totesi, että fiksu idea ja kehotti kovistelemaan, mikäli meinaavat venyttää toimenpiteitä.

*

Illalla oli ceilidh eli skottitanssit! Se lausutaan keilii. Nää oli kolmeviikkoisen maassaoleskeluni aikana jo toiset tanssit, joten hyvä putki menossa! Paikka oli opiskelijayhdistyksemme rakennuksessa 8. kerroksessa, jossa mulla oli ollut aamulla historian luento. (lukiossa hissanluokissa ei ollut baaria... siinä varmaan yliopiston ja lukion suurin ero) Siinä kun pompin tanssin pyörteissä, tuijottelin aamuista paikkaani, että oli vähän vaisumpi meno täällä luennon aikana.

Molemmat tanssit tähän mennessä on ollut oikein aloittelijaystävälliset, sillä kaikki tanssit opetettiin! Tarjolla oli myös jotain perinteistä naposteltavaa ja juomista, jotka jäivät meiltä tosin sivun suun, koska arvon kämppiksilläni kesti laittautuessa. Oon onneksi jo jokseenkin tottunut siihen näiden kolmen viikon aikana, että jos sovitaan lähtevämme kello kuus, lähdetään aikaisintaan seitsemältä.
Itse olen hyvin surkea, mekaaninen tanssija. Tarvitsen parin, että pysyn mitenkään tahdissa ja vaikka kuinka harjoiteltaisiin, mitkään askelsarjat ei tule mulle luonnostaan, vaan mietin tarkkaan aina mitä tämän ja tämän kohdan jälkeen pitää tehdä. Paritanssissa riittää sentään kunhan mukautuu parin askeliin.
Ceilidhistä löytyi paljon muakin onnettomampia tyyppejä! Jenkkikämppikseni C ei oppinut millään hyvin hyvin yksinkertaista reeliä, vaan lähti viidenkin tanssin jälkeen joka kerta väärään suuntaan tai alotti väärästä kohtaa. Kiinalaiset tytöt oli arvatenkin surkeita, koska niille tuotti ongelmia jo pitää kädestä vieraita ihmisiä ja se on aika tärkeä osa.
Mut kivaa oli! Varmasti menisin vielä kolmannenkin kerran, jos tilaisuus tulee!

torstai 27. syyskuuta 2012

Kurjat

Tänään piti esitellä suuri ryhmätyömme - juliste Kansanyhteisön kisoihin liittyen.

Ongelmiahan ilmeni jo alussa: joukossamme oli Pätijä ja hänen sidekickinsä Bulgariasta. Molemmilla on vähän sellainen sammaltava aksentti. Itsehän puhun aivan täydellistä englantia. Pätijä halusi ottaa projektin tosissaan, koska paikalle tuli jostain isoista firmoista edustajia. Sopi mulle. Pätijä halusi, että lasketaan budjettisuunnitelma kisoille. Täh? Vähän silleen kautta rantain yritän sitten selittää, että niin ehkei tähän vaadita mitään niin hankalaa, senkus vaan vastataan kysymyksiin. Ja nimenomaan minä selitin, koska meitä oli tasan kolme projektitapaamisessa: mä, Pätijä ja Sidekick... Kaikilla muilla oli "kiireitä". Ja sidekick on nimensä mukaisesti kaikessa pätijän kanssa samaa mieltä.

Suurena esiintymispäivänämme käymme sitten luokan eteen papereidemme kanssa. Aikaa on annettu viisi minuuttia ja meitä puhujia on ryhmässämme kuusi. Tiivistän oman osuuteni 40 sekuntiin, sillä verukkeella että joku muu saa sitten ylimääräiset kymmenen sekuntia. En ole todellakaan mikään yleisön edessä puhuja, mutten ainakaan pyörry, ala änkyttää tai puhuhyvinnopeastikaikkisanatputkeenkutenmullaolijoskusvielätapana. Tulee Sidekickin vuoro. Kaveri puhuu. Puhuu vähän lisää ja puhuu mitä mieleen tulee ja mietin, että pystyiskö sitä vaan keskeyttään ja antaan puheenvuoron seuraavalle. Eikä puhu edes asiaa, vaan yrittää olla hauska, heittämällä sekaan "Who the fuck cares anyways" ja "They'll just be pissed" -tyylisiä kommentteja. Koko ryhmä on jähmettynyt myötähäpeään. Vilkuilen vähän hermostuneena arvoisia neuvojiamme, jotain isojen pankkien project managereja. Kaverit seisoo siellä hyvin kivikasvoisina. Tuskanhiki nousee otsalle. Muu yleisö liikehtii levottomina. Kumma maa!

Loistan taas valokuvaustaidoillani. Skotlannista puhuttaessa kehutaan yleensä vaan Edinburghia ja mollataan, että Glasgow on ruma teollisuuskaupunki. Edinburgh oli pikavisiitilläni aika huikea arkkitehtuuriltaan, mutta henkilö, joka haukkuu Glasua betonihelvetiksi ei selvästikään ole nähnyt liiemmin neuvostoarkkitehtuuria.

Pätijä keskeyttää Sidekickin omalla jutullaan ja varmaan koko meidän loppuryhmä ylistää Jumalaa. Ollaan ihan varmasti menty yli viiden minuutin. Tajuaako Pätijä tiivistää? Ei, ei tietenkään. Aloittaa hyvin laajan ja yksityiskohtaisen selostuksensa siitä, että Urheilukisoista voi tosiaan myös hyötyä jotakin. Yksi neuvojista pysäyttää hänet, ihan liian myöhään mun mielestäni, sanoo, että hänen pitää lähteä pian ja että meidän esitys on kestänyt jo yli 20 minuuttia ja ei ilmeisesti olla vielä edes puolessa välissä. Pieni häpeäkuolema. Kun vihdoin päästään lavalta pois, kello on niin paljon, ettei kaikki ehdi pitää esityksiään. Meidän 5-min esitykseen meni yhteensä melkein  puoli tuntia. Hienoa!
Mikä tästä teki ehkä vähän huvittavaa, oli kuinka P halusi tehdä vaikutuksen neuvovaan yleisöömme, että sitten kun jos hän hakee heidän firmoistaan harjottelupaikkaa, siellä ei olla silleen, että "Ai sä olet se tyttö, jolla oli se surkea esitys.". Meinasin kysyä, että kokiko hän nyt näyttäneensä parhaat puolensa asiantuntijoille, mutta olisi ollut vähän liian ilkeää jo.

Strathclyden yliopisto syö muuta kaupunkia sisäänsä... Teatteri tuli vastaan kävelyretkellä.

Tänään iski ahdistus päälle, että enkö saa mitään aikaseks. Piti mennä (edelleen) kierteleen niitä pankkeja, että sais tilin avattua, mutta sitten arvoisa huonenaapurini valaisi minua, että tarvitsen jonkun Bank letterin mukaani, jonka saa kaks työpäivää tilaamisen jälkeen. Sitten tilin avaamisessakin voi kuulemma kestää pari viikkoa... Hyvin menee. Otin vähän selvää pankkitileistä täällä päin maailmaa, ja kas! Esimerkiksi Bank of Scotland perii jokaisesta kansainvälisestä maksutapahtumasta 9,5 puntaa. Siis melkein 12 euroa! Mun suunnitelmissa onkin siis löytää joku Nordean partneri, jonka kautta automaatista rahan nostaminen olis ilmaista, nostaa törkeästi käteistä (tilillänihän on aina törkeästi rahaa) ja pistää ne käteisenä brittitilille! Ha!

...joo, ehkä tää ei tuu käytännössä onnistuun niin hyvin. :D 

Koska jokaisella itseään kunnioittavalla yliopistolla on myös oma hautuumaa.

Palloilin tässä yks aamupäivä kaupungilla, postia etsien. Katsoin google mapsista ennakkoon postin paikan ja vähän, miten sinne pääsee, mutta sitten en kuitenkaan löytänyt sinne. Harhailen ja harhailen uudelleen ohi kulmien, jotka mun piti muistaa. Olen aiemmista eksymisistäni viisastunut, niin ettei tarvinnut vaeltaa kuin kaksikymmentä minuuttia ja kehtasin jo poiketa leipomoon apua kysymään.
Kulman takana, sanoo hän. "You can't miss it!"
No olin kyllä 'missannut' sen jo useampaan otteeseen, tajuan löytäessäni viimein perille. Pihalla on vain pieni kyltti postille ja koko laitos on kaupan sisässä! Ei itellaoranssia missään! 

Kotona maailmalla. Tämä ei siis postin kyltti.

Huomenna pitää vihdoin ja viimein valita kurssit! Ollaan käyty tää viikko luennoilla (9-5 pelkkiä luentoja, not nice) ja kokeiltu vähän kaikkea. Ihan hyvä, koska en olisi osannut valita kursseja pelkän nimen perusteella. Tai ainakaan en olisi ymmärtänyt, että mitä siellä sitten opiskellaan. Economics kuulosti ennakkoon ihan kauhealta, mutta luultavasti valitsen sen. Luulin, että human resources management olisi jotain ihan muuta kuin kaksi kaljua miestä mustissa hevipaidoissa näyttämässä meille videoita musiikkia kuuntelevista kissoista. Luultavasti en valitse sitä. Luultavasti tulen katumaan päätöstä hartaasti :(

Kaikki kurssit ei ole kauppatieteen kursseja! Yliopisto suuressa armollisuudessaan antaa valita vielä lisäksi yhden (1!) kurssin jotain muuta! Eli siis englantia, historiaa tai politics. Kysyin Chelsealta, mitä englannin kurssilla tehdään. Luetaan kirjoja, sanoi. Ehkä myös kirjoitetaan jotain. Sopii mulle!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

BALLS!

Oon nyt asunut täällä viikon, enkä ole vielä palannut itkien Suomeen. Jee!

Torstaina oli tosin turhautumispäivä, kun ei ollut mitään tekemistä ja satoi kaatamalla, mut muuten on ollut kivaa. Torstaita jotenkin ärsytti entisestään se, kuinka arvoisa kämppikseni J saksasta tuli siihen, että "Ai, ette oo tänäänkään tehneet mitään? No mulla on ollut ihan paras kiireinen päivä, olin bla bla bla... Mun kaverit on niin parhaita. Mutta hei, kyllä säkin varmaan jonkun kaverin saat."
No siis, jotkut ihmiset on vain tuollaisia, eikä tarkota pahaa. J ei ole. J on paha.
Se muistuttaa vähän sitä tyttöoravaa Disneyn 'Miekka kivessä' -elokuvasta puhetavaltaan. Sellasta pulppuavaa sirkutusta ja vähän heliumkikatusta väliin. Kuulostaa harmittomalta, mutta sitten välissä sieltä jostain iskee aina piikki! Jenkkikämppikselle tämän isän kuolemasta, toiselle saksakämppikselle tämän kielitaidoista ja niin eespäin. Paha!

Kuolleiden kukkulan hautakiviä.
Kaikki hautakivet siellä on hyvin massiivisia obeliskeja tai kappeleita.
Tuohon siniselle sopisi joku mietteliäs teksti.

Perjantaina oli business schoolin faculty meeting. Lähdin taas kotoa joku 20 minuuttia etuajassa kolmen sadan metrin matkaa varten, sillä täällä eksyy. Kartalla kampus näyttää ihan simppeliltä, mutta todellisuus on toinen. Hämäriä kujia, labyrinttejä. Piilotettuja sisäänkäyntejä. Kuka ihme on keksinyt rakentaa kukkulalle? Kaikkien noiden portaiden ravaaminen on raivostuttavaa. Sitten esimerkiksi joihinkin rakennuksiin on pakko mennä tietyistä sisäänkäynneistä, mitä ei tietenkään tiedä, ennen kuin kokeilee, koska muuten ei pääse tiettyyn kerrokseen.

No löysin paikalle nipin napin ajoissa. Rakennukset on nimittäin sisältä myös sokkeloita. Tervetuloa Strathclydeen, Skotlannin parhaaseen kauppatieteiden opinahjoon, te 400 olette eliittiä, odotamme sen mukaisia tuloksia... Ei mitään kummoista. Siten esittelevät, että joku maailmankuulu professori Harvardista on vierailulla ja ehtii puhua meille muutaman sanan ja esitellä tutkimustaan. Raikuvien aplodien saattelemina sisään kävelee tummatukkainen silmälasipäinen pukumies, jolla on tummat viikset ja parta. Alkaa puhumaan ja kuulostaa hyvin kuivalta amerikkalaiselta, yritän miettiä mistäpäin tuollainen aksentti on. Esittelee meille tuoreimman tukimuksensa alkoholin käytön vaikutuksista opiskeluun monien taulukoiden avulla. Luulen eka, etten ymmärrä oikein häntä, näyttää nimittäin siltä, että absolutistit menestyvät kehnommin kuin vähän alkoholia käytävät. Parhaiten opinnoissaan menestyvä ryhmä näkyy olevan kohtuukäyttäjistä seuraavat, juuri ennen alkoholisteja! Vilkuilemme hieman hämmentyneinä toisiamme, joku tekee muistiinpanoja. Mietin, josko  siis tulisikin lisätä alkoholinkulutusta. Testiryhmiä on kuulemma ollut Ranskasta ja Italiasta Yhdysvaltojen lisäksi ja nyt tutkimusta jatkettaisiin Skotlannissa. Pyytää mahdollisimman monia mukaan testiryhmään, antaa yhteystietoja, jne.
Kertoo tutkimuksen nimen, mutta että lyhenteenä se on B.A.L.L.S. Sali kikattaa. Mies vaikuttaa hieman närkästyneeltä.
"That's right! BALLS! Because I've got BALLS too!" Rytmikäs musiikki alkaa soimaan. Sali hämärtyy ja lavan valaisee liikkuvat värikkäät spotit. Kaveri vetää jostain esiin pimeässä hohtavia palloja ja alkaa jonglööraamaan, kunnes pallot lentävät joka suuntaan. Sitten mies vetää takin yltään raivoissaan, täydellisesti musiikin tahtiin. Sitten solmio napsahtaa irti, paita lentää ja housut myös. Hämmentynyttä, vähän panikoituvaa naurua. Lopuksi lasit, tukka ja viikset!

Edessämme seisoo lyhyt, kalju mies raidallisissa pöksyissä ja tennareissa.
"Hiya there", kaveri sanoo uusseelantilaisella aksentilla. Ihmiset on pökertyä naurusta. Aika moni on pettynyt, ettei alkoholitutkimus ollutkaan totta. Esitys jatkuu ja nyt puhutaan sopeutumisesta sun muusta. Kaikkia naurattaa. Kaveri esittää kohtauksia ja tekee kaikki roolit yksin. Joka hahmolla on oma aksentti. Vaikken mikään ekspertti tietenkään ole niin hyvin autenttisilta kuulostavat mulle. Hyvin huoliteltua. Loppuhuipennus on pakkopaidasta vapautuminen.

Joillakin oli varaa...

Sitten leikitään suunnistusta kampuksella! Ollaan saatu omat ryhmämme ja jakaannutaan niihin. Paitsi minä, joka en ole nähnyt sähköpostia, koska en saanut koko ohjelmaa auki. Palloilen aikani eksyneenä ja löydän sitten oikeaan paikkaan. Meitä on kuusi. Kierrämme paikasta paikkaan etsien vastauksia ja materiaalia saamaamme projektiin, tehdä joku juliste Kansanyhteisön kisoihin (Commonwealth games), urheilukisoihin, jotka pidetään täällä 2014. Ryhmäämme yhdistää vierastus kahta tyyppiä kohtaan, jotka pätevät etunenässä ja kulkevat meidän muiden edellä kauhealla kiireellä. Meitä kiinnostaisi mennä jompaan kumpaan yliopiston Staboista istumaan ja jutteleen. Eksytään varmaan kymmenen kertaa eri rakennuksissa, koska toinen pätijöistä ei usko painettuun sanaan tai jää lukemaan mitään kylttejä. Minähän olen tässä viime aikoina viisastunut tosiaan siinä, että kannattaa tosiaan varmistaa, minne on menossa ennen kuin menee.

"Hei, siinä on lappu ettei siitä saa mennä!" piiperrän.
Pätijä tekee who-cares -eleen ja avaa oven. Laukaisee palohälytyksen. Kaikki muut facepalmaa ja mua naurattaa. Ollaan jonkun rakennuksen kellarissa, eikä mistään tunnu pääsevän pois. Kohta paikalle kiiruhtaa vartija ohjaamaan meidät pois. Nolottaa. Feisbuuk on ihana. Sain jo tarkastettua pätijän ja huomasin hänen olevan EYP:n jäsen ja innokas photoshoppaaja!  Voi hitto kun kehtaisin linkittää tänne hänen kuviaan, muttei se varmaan ole sopivaa. Rinnassani roihahtaa rakkaus, kun näen hänen leikatun naamansa auringonlasku-merimaisemaan pläntättynä!

Mentiin illalla vielä pubikierrokselle kämppisten kanssa, ilman Pahaa Oravaa. Siideri on halpaa, mutta jos juo kaksikin pintiä, niin se on aika paljon! Leikitään totuutta ja tehtävää juomapelinä, niin että tehtävän kohdalla juodaan.

Lauantaina muut lähtee Loch Lommondille, mä suunnistan kaupungille ottamaan valokuvia ja kiertämään pankkeja, että mihin avaisin tilin. Unohdan kameran kotiin, en käy yhdessäkään pankissa. Sitten ostan Lidlistä jonkun leipäsen, koska siinä lukee "traditional Scottish". Yritän olla länsimaalainen ja syödä kävellessä, jolloin en huomaa lattialla olevaa muovipalasta, vaan astun sen päälle. Pala liukuu altani ja olen kaatua. Onnistun räjäyttämään hillotäytteisen "leipäsen" huivilleni ja kaatamaan viereisen ständin. Jatkan matkaa yltä päältä hillossa kuin mitään ei olis tapahtunut...

Ja eksyn. Yhtäkkiä ei ole mitään hajua, missä olen! Kadut on oudon nimisiä, eikä missään ole näkyvissä mitään maamerkkejä. Olen mitään ajattelematta siirtynyt vaan kaupasta kauppaan, katsomatta mistä tulin. Harhailen sivukatuja ja toivon pääseväni kotiin ennen pimeää. Olen arviolta kahden kilometrin päässä kampuksesta, enkä tiedä yhtään mihin suuntaan mennä. Kävelen pari minuuttia ja pian olen jotenkin maagisesti teleportannut itseni kampukselle!
Uskomatonta! Harry Potter!

torstai 20. syyskuuta 2012

Society, you're a crazy breed

Aikido, equestrian, trampoline, shinty, boxing...

Siinä muutama yliopiston urheiluseuroista. Eilen oli koulun (lälläslää, kutsun yliopistoa kouluksi) urheiluliiton esittelypäivä, jossa kaikki 46 seuraa pitivät omaa pöytäänsä. Siellä oli monta klubia, josta olisin halunnut lisätietoa, ja suunnilleen jokainen seura jakoi karkkia tai kakkua. Kakku ja liikunta on lyömätön yhdistelmä! Sali, mihin seurat oli koottu oli kuitenkin ihan liian pieni verrattuna väkimäärään! Oli epäreilua pysähtyä liiaksi aikaa ja minähän olen hyvin moraalinen ihminen. Nappasin mukaani kuitenkin muutaman lappusen ja luullakseni liityn ainakin laskuvarjohyppykerhoon, koska se kuulostaa aika siistiltä. Hinta oli jotain 140 punnan luokkaa ja hirvitti hieman, mutta kun vertasin sitä vastaaviin Suomen hintoihin ja muihin Brittein hintoihin (Japanin annoin kuitenkin olla) totesin sen melko kohtuuhintaiseksi, ellei erittäin edulliseksi. Sisältää koulutuksen, ekan hypyn ja koko vuoden jäsenyyden.

Juggling club, anime society, Terry Pratchett fans, Whisky Society, Nigerian Students, Sateenkaarikerho...

Okei, sateenkaarikerho? Mitäköhän ne tekee siellä kokouksissa - puhuu homoudestaan? Kommunistikerho ja anti-kapitalistiyhdistys oli kans aika huvittavia ideoita, varsinkin näin kauppatieteiden opiskelijana. Sitten hain vuoroin kakkua kristittyjen pöydästä ja sitten muslimiseuralta. Sain myös koraanin iltalukemiseksi. (hyvä, kun mulla on täällä ennestään vaan Uusi Testamentti). Tekis mieli liittyä kaikkiin yhdistyksiin! Liityin jo kansainväliseen kerhoon vähän kun pakosta, vaikkei mulla ollut opiskelijakorttia mukana. Aion kuitenkin saastuttaa sosiaalisen elämäni vaikka millä pipertämisellä, niin että mulla on parin kuukauden kuluttua taas turvallinen verkko kontakteja joka hätään!

Eilen oli myös jos jonkinlaista muuta ohjelmaa. Kansainvälisille opiskelijoille oli infotilaisuus, josta myöhästyimme, eikä päästy sisään, koska kämppiksillä kesti liian kauan laittautumisessa. Vähän ärsyttävää, koska ne kuitenkin ties ajan jo aamusta saakka. Sitten oli kansainvälisten sosialisointitapaus, jossa tarjolla ruokaa! Oltiin taas myöhässä, joku kakskyt minuuttia, koska tyttöjen piti taas alkaa laittautumaan jonkun hiton pitkän kaavan mukaan. Olin ihan pöllämystynyt tollasesta käytöksestä. Ilmanen ruoka ei oo mikään leikin asia! Kaverit ei oo lämmenneet myöskään Pizza Hutin tai Domino'sin ilmaispizzoille. Jono oli saapuessamme jäätävä, ja nopeudeltaan ku reitti Disneylandin vuoristorataan uuden vuoden aamuna, mutta sitä helpotti hieman kun kävi hakees juomatiskiltä vähän viiniä... Kun päästiin istumaan olin jo aika hyvällä tuulella!

Koska tää oli tällänen 'meet n greet' -tilaisuus, koin pakolliseksi puhua jollekin. Kas, sopivasti vieressä istui komeita ranskalaisia insinööriopiskelijoita. Kutsuttiin pojat mukaan kanssamme skottitansseihin, mutta eivät lähteneet. Se oli nimittäin ohjelmassa seuraavaksi. Yks kerros ylemmäs liittomme rakennuksessa ja säkkipillisoitto alkoi! Tanssit oli vähän kaaosmaisia, koska joku meni aina jossain kohtaa sekaisin ja aiheutti ketjureaktion, mutta hauskaa oli! Siellä oli myös tanssiesityksiä, joita en nähnyt ihmismuurin takaa, mut päätettiin tapaamani kiinalaisen kanssa taputtaa kuitenkin oikein raikuvasti ja tunteella.

Olin niin varma tätä kuvatessani, että horisontti on suorassa... Läheiseltä Necropolikselta, kuolleiden kukkulalta!

Oon nyt tullut siihen tulokseen vuosien tutkinnan seurauksena, että saksalaiset ei ole hauskoja. Arvoisat kämppikseni yrittää kovasti heittää läppää, mut ei se kauheen hauskaa ole. Kaikki tapaamani saksalaiset on olleet myös jaarittelijoita, jotka tarttuu koko ajan turhiin yksityiskohtiin. Niuhottajia siis!
Eilisen illan grand finale oli kansainvälinen pubi-ilta. Joo, aika paljon ulkomaalaisohjelmaa yhden päivän aikana. Pubi oli kuitenkin aika mielettömän hieno, entinen pankki! Aika jännää oli siemailla kahden punnan Crowmooria varmaan viistoista metriä korkeassa tilassa, jonka kattoa kiersi patsaat. Juttelin taas jollekin kiinalaisille (niitä on täällä paljon) ja sitte saksalaisille ja jenkeille (niitäkin on paljon) ja lopuksi jollekin hyvin humalaiselle, pahanhajuiselle irkulle, jonka puheesta en olisi varmaan saanut selvää, vaikka kaveri olisi selvin päin ollutkin, ja skotlantilaiselle tytölle, jonka oletin edellisen tyttöystäväksi. Väärin meni! Tyttö alkaa avautuun jossain vaiheessa, että irkku vaan lyöttäytyi sen seuraan jossain vaiheessa, että tyypistä oli hankala päästä eroon, ja että hän hakee nyt jotain juomista itselleen. Eikä hän koskaan palannut!
Pelin nimi oli siis Kuka-Huolii-Humalaisen-Irkun. En minä ainakaan! Ines Belgiasta halusi kotiin ja minä ritarillisena sankarina tarjouduin saattamaan hänet läpi Glasgown hämyisten kujien.

Irkku jäi Maikelle! Maike sanoo tulevansa kohta ja pyytää meitä odottaan ovella. Odotetaan joku kymmenisen minuuttia, mut lähdetään sitten. Game over!

maanantai 17. syyskuuta 2012

The Great Escape

Olen muuttanut. Jee.

Jätin Suomen tuossa eilen aamupäivällä, hieman disorientoituneessa tilassa. Perjantaina oli läksiäiset tosiaan (kiitos kaikille osallistuneille!), jotka jatku pitkälle lauantaiaamuun. Heräsin patjalta Anniksen lattialta (olenhan hieno ihminen) joskus yhdentoista aikaan siihen kun kaiuttimet pauhaavat Himiä ja Eetun kännykän herätys pimputtaa super mariota. Luuttuan lattioita ja hölötän jotain tajuttomana makaavalle ystävälleni. Sitten ei kun DNA-kauppaan ja mummun luo sukulounaalle! Oli hienoa käydä asioilla kun oli legginsit ihan repaleiset, takki jossain moskassa ja silmäkulmat vanhasta meikistä tuhriutuneet, vesipesusta huolimatta.

Saavuin Edinburghin lentokentälle joskus puolilta päivin. Lentokoneessa vieressäni istui joku suomalainen tyttö, jolle suomi tuotti jo monen opiskeluvuoden jälkeen hankaluuksia niin paljon, että yritti vaihtaa engelskaan! Sisäinen fennomaanini oli tyrmistynyt. Suomea ei todellakaan vaihdeta englantiin. Japani tai puola tai vaikka mordva on vielä ihan okei, mutta ei nyt sentään englanti! Sitähän puhuu melkein kaikki!

Lentokenttäbussissa eteeni istui kaks suomalaista rouvaa ja viereeni suomalainen nuori mies. Kovin kotoisissa tunnelmissa siis lähdettiin liikkeelle. Edinburghin juna-asemalla muhun iski joku pöljyyskohtaus. Olin suunnitellut meneväni bussilla Glasgowiin ja idea oli hyvin pinttynyt mieleeni. Etsin siis bussiasemaa. Seuraan jotain merkkejä, joissa lukee, että "Korvaava bussilinja, tähän suuntaan". Löydän bussin, sen edessä heiluu joku mies auttaas ihmisiä sisään. Auttaa minutkin.

Nousen siis bussiin, jonka määränpäästä mulla ei ole hajuakaan. Joo! Kahdenkymmenen minuutin kuluttua huomaan, että ollaan jossain lähiössä. Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua ollaan maaseudulla. Merta, nummia ja lampaita. Bää! Mulle alkaa hitaasti valjeta, että tarkoitus ei ole lähteä landelle ja saatan olla väärässä bussissa! Tekstaan hieman huolestuneena Moonalle, koska eihän sitä nyt voi kysyä asiaa kuskilta sentään. Moonapalvelun avulla tajuan nousta bussista pois, keskellä ei mitään, nähdessäni toisen bussin.
Hieman viisastuneena kysyn kuskilta:
"Mihin menossa?"
"Edinbra", vastaa hän. Rintsikkapaikka kuulostaa kovasti siltä, mistä lähdinkin, niin nousen kyytiin. Nyt mulle valkenee, että junat ei tällä reitillä toimi kyseisenä päivänä, niin bussi korvaa ilmaiseksi junapalveluja. Pian bussiin nousee pari muuta tyyppiä. Olen ihan hiljaa, mutta tietävät silti istua viereeni. Ovat suomalaisia. Kerron hyvin tietäväisenä bussin tarkoituksen ja määränpään.

On ihan okei huolestua, jos maisema matkalla suurkaupunkiin näyttää suunnilleen tältä.


Edinbörössä suuntaan samantien juna-asemalle lippua ostamaan. Ei mitään kiertoreittejä! Onnistun ostamaan menopaluun, mutta väliäkös tuolla. Katson laiturin väärin ja olen nousta väärään junaan. Viisastun ja nousen oikeaan. Joku komea nuori mies tarjoaa mulle kovin ystävällisesti apuaan, josta tietenkin kieltäydyn, koska olen karski nainen ja totta kai jaksan nostaa 20kg:n matkalaukun yhdellä kädellä!

Glasgowssa piristyn, kun tajuan saapuneeni uuteen kotikaupunkiini! Queen St -aseman ulkopuolella ja matkain aikana kovasti valaistuneena ymmärrän nousta kolmen korttelin matkaani varten taksiin. Annan tippiä melkein puolet matkan hinnasta kuskille, jonka puheesta en ymmärtänyt mitään, puhtaasti siitä ilosta, että olin viimein perillä!

Asuntola-asuntomme on pieni, mutta ihan siisti. Huoneeni on pieni ja tullessa siisti. Sitten avasin matkalaukkuni, peitin tavaralla lattian ja johan oli kotoisaa! Meitä on täällä kuusi. Kaks saksalaista, yks jenkki, belgialainen ja skotti. Sangen kansainvälistä siis! Toinen saksalaisista ja jenkki on vaan vaihtareina ja lähtee kotiin vuodenvaihteen jälkeen. Ollaan kaikki vähän vanhempaa sakkia.

Saksalainen Maike muodostu suosikikseni, koska kun vihdoin olin jokseenkin asettunut ja istunut alas päivän koitoksista, oli kello kahdeksan illalla. Olin syönyt viimeksi viideltä aamulla brittien aikaa, joten hieman heikotti. En tietenkään maininnut asiasta, mutta tiedostin olevani liian heikossa kunnossa lähteäkseni ulos seikkailemaan ruuan perässä. Arvoisa kämppikseni laittoi meille kahdelle ruokaa! En pystynyt sanoiksi pukemaan sitä suurta rakkauden tunnetta joka valtasi mieleni.


Aamupäivää ilahduttivat nämä kaksi nuorta miestä...
...jotka soittivat meille säkkipilliä kilteissään! Kaverit marssi vaan tohon aukealle asuntolarakennusten välissä ja soittivat. Monet tuli ikkunoiden ääreen kuuntelee. Aika jees, ellen sanois!


Eilen en jaksanut lähteä muiden mukaan mihinkään, mutta tänään maybe. Kaikenlaisia bilekutsuja satelee joka puolelta! Oikeesti, ollaan saatu kutsut varmaan viiteentoista eri paikkaan. En muistanu tätä aspektia isossa kaupungissa asumisessa, että kadulla kävellessä joku yrittää aina pysäyttää ja tuputtaa mukaan lappuja ja nenäliinoja (okei, varmaan vaan Japanissa) ja niin eespäin. Saatu myös kupongit, joilla saa pizza hutista ilmaset juustopizzat! Jee!

Oon ollu jo kahteen otteeseen ostoksilla. Ekalla kerralla kaikkee mitä nyt yleisesti tarvii. Kauppojen määrä ja brändien tuntemattomuus on jotenkin ylivoimasta ja musertavaa, että H&M:n pääseminen oli suuri helpotus, ihan vaan, koska tiesi mistä sukat löytyy ja minkä hintasia niiden kuulus olla. Ruokaostokset oli ja ihan kamalaa! En tiennyt mitä mun kuuluis ostaa ja kaikki tuntu oudon hintaselta. Mikä vihannes on squash ja mihin sitä käytetään? Miten omenoilla voi olla kappalehinta? Miksi kanafileet on pakkasessa?
En myöskään osaa avata ikkunoita, käyttää ovia, vessaa, suihkua, hanoja, tai mitään muutakaan! Miten sää voi vaihdella koko ajan? Nyt ilta-aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun kakskyt minsaa sitten satoi kaatamalla ja varmana sataa vielä! Tänään on satanut varmaan viis kertaa.
Hankala ajatella, että täällä mä nyt sitten asun, mutta kai tää tästä lähtee sujumaan!

Nyt lopetan tän kilometrinpostauksen, ennen kuin pää menee liian pyörälle!