Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Och aye

Kesä on kääntynyt loppuun. Täällä keskellä ylämaiden kukkuloita sitä ei oikein huomaa. Lämpötilat on olleet koko ajan 10:n asteen tuntumassa.

Töitten ulkopuolella olen vaeltanut. Heinäkuussa kaverini tuli käymään. Katherinen kanssa kävelimme Old Lodge:n raunioille. Matkaa sinne oli ainakin viisitoista kilometriä ja samat takaisin, mikä on hieman liikaa ulkoilumieltymyksilleni. Normaalisti olisin ehdottanut maastopyöräilyä, mutta kaverini K on vähän arka oudolla tapaa, joten se olisi saattanut olla kohtalokasta. Rauniot olivat kuitenkin tosi hienot! Old Lodge oli loistossaan iso talo. Paikan päällä ei tapahtunut mitään tragediaa, vaan uuden rakennuksen valmistuessa kaikki pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttivat uuteen paikkaan, vieden vanhasta rakennuksesta katon, ettei tarvitsisi maksaa veroja.

Oli kiva tehdä pitkiä vaelluksia, kun oli seuraa. Yksin ei tule lähdettyä pitkille reissuille siltä varalta, että kyllästyn tai sää muuttuu surkeaksi. Mikään ei ole ihan niin ihastuttavaa, kuin heinäkuinen kostea viime kukkuloilla, joka repii ihon kasvoilta ja jättää naaman punaiseksi seuraavaksi kolmeksi päivää.

Tykkään olla keskellä luontoa. On nummet ja vihreät kukkulat, joilta noruu ohuita valkoisia virtoja vettä alas aina sateen jälkeen. Maa on märkää. On jokia ja järviä, paljon peuroja ja lintuja. Hieman kuusimetsää. Kanttarelleja, jokunen mustikka. Ilma on puhdasta, vettä voi juoda luonnosta. Vaikka  maisema on hyvin erilaista kuin mitä Satakunnassa, missä kasvoin, jotenkin varsinkin metsässä kulkeminen rauhoittaa hieman. Joskus on vaikeaa olla tällainen maanpakolainen. Mulla ei ole mitään ankkuria minnekään, niin voin vapaasti ajelehtia paikasta toiseen.

Perjantaina matkalla Fort Williamiin ruokaostoksille pomoni kanssa juutuimme liikenneruuhkaan. Lehmät olivat tiellä! Täällä vaeltelee lauma lehmiä ja nyt ne olivat päättäneet vallata tien. Heitä ei tietenkään kiinnostanut, että meidän piti päästä liikkeelle. Hihitimme tilanteelle. Viittäkymppiä käyvä pomoni tunnusti, että hänestä tuntui, että hän oli järjestellyt elämänsä väärin. Kadutti. Että hän ei koskaan tiennyt, että oli sellainenkin vaihtoehto, että voi vaeltaa maailmaa. Meni hetki tajuta, että tässä tämä ihminen, jolla on hyvin suuri palkka, työsuhdeauto ja ilmainen viiden makuuhuoneen talo on kateellinen minulle! Mun elämä kuulostaa kai joskus jännittävältä ja on totta, että siitä on hyvin pitkä aika, kun mulla on ollut jotain arjen tapaista pidempään, kuin pari kuukautta. Vaikka olen itse valinnut tämän elämän ja nauttinut siitä, on pakko myöntää, että ainainen lähteminen on tosi raskasta. Viime vuonna Skotlannista lähteminen oli vaikeaa, samaan tapaan toukokuussa Hongkongista lähtiessä oli hankaluuksia selittää itselleen, miksi en nyt enää näe näitä rakkaita ihmisiä.

Viikon, kahden sisällä palaan Glasgowhun. Mulla on tosi mahtava asunto Merchant Cityssa! Olin eilen käymässä Glasgowssa allekirjoittamassa sopimukset (seitsemän tuntia matkustamiseen yhtä paperia varten...) ja uusi kämppikseni Elisa vaikutti oikein mukavalta. Kävimme lounaalla ja pinteilla, tapasin hänen kavereitaan. Vaikka harmittaa lähteä täältä nummien keskeltä, on myös mukavaa tietää, että on kivoja asioita tiedossa. Viimeinen vuosi yliopistoa ja sitten karkaan taas jonnekin!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Asuntojahti jatkuu

On elokuu, mutta mielessäni se on heinäkuu ja heinäkuu oli kesäkuu. Kesäkuu Glasgowssa työttömänä mansikoita mussuttaessa ei nimittäin tuntunut miltään. Harjotteluni etenee hurjaa vauhtia ja elo on oikein mukavaa. Mikäs tässä kun on kaunis asunto kauniissa paikkaa ja nettikin toimii jälleen. Valmistaudumme omistajaperheen vierailuun ja vaikka on kiire, kaikki stressi on pääni sisällä. Paitsi ehkä se yksi.
Asunto syksyksi.

Tämän viikonlopun on satanut, joten olen linnoittanut olohuoneeseeni syömään jauhelihakeittoa ja selaamaan asuntoilmoituksia. Se kuulostaa kivalta, mutta oikeasti se on aika kamalaa... Kesäkuinen asuntoni maksoi 295 puntaa ja löytyi, kun laitoin facebookkiin ilmoituksen, että kesäasuntoa vailla - sain tarjoukset viidestä huoneesta. Toisen yliopistovuoteni asunto löytyi, kun lähetin Katherinelle sopivia ilmoituksia ja hän kävi asuntoesittelyissä meidän molempien puolesta. Lukaalimme maksoi 260 puntaa per henkilö ja oli kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta.

Nyt olen joutunut etsimään asuntoa yksin netistä, neljän tunnin päässä Glasgowsta. Vastailin ilmoituksiin suunnilleen jokaisella nettisivulla. Huoneesta saa pulittaa vähintään 300 puntaa, suurin osa on 400 punnan tuntumassa (=567€), joka on mun mielestä tosi paljon, koska sijainnit saattaa olla jossain idyllisen Southsiden gangstanaapurustoissa tai jossain pikkukylissä, jotka kuuluu Glasgowhun vaan postinumeronsa perusteella. Haluaisin asua kävelymatkan päässä yliopistolta, koska pidän kävelemisestä ja olen huono ehtimään busseihin ja juniin. Toisaalta listan halvempia ilmoituksia pidin automaattisesti epäilyttävinä. 55-vuotias mies etsii asuuntoonsa kämppistä 200 punnalla, ainoa vaatimus on, että pitää olla nainen? Öööh...
Ei auta valittaa.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että en koskaan saa vastauksia ilmoituksiini. Oletin jotenkin, että tämä olisi hyvin suoraviivainen kauppaprosessi: joku myy, minä ostan. Ilmoitukseni oli luokkaa:
 "Hei, näin ilmoituksesi. Olen A, opiskelen B ainetta C yliopistossa. Olen hiljainen ja siisti. Haen huonetta alueelta D ja budjettini on E puntaa. Jos huone on vielä vapaa, voisin tulla katsomaan sitä jonain päivänä. Olen vapaa päivinä F G. Minulle voi soittaa aikaan H. Kuulemisiin!"

Hiljaisuus pisti kuitenkin miettimään, että kenties vastaukselta vaaditaan enemmän. Työpaikkojakaan  ei saa, kun vaan ilmoittaa, että tässä minä olen, valmiina työntekoon (yritetty on!). Monessa ilmoituksessa pyydettiinkin kertomaan itsestään ja kiinnostuksen kohteistaan enemmän. Ensin lisäsin ilmoitukseeni, että olen juuri palannut Hongkongista. Sitten, että tykkään teatterista ja stand-upista.
Tänään vihdoin tajusin, että minun pitää kirjoittaa vastaus nimenomaan ilmoituksen laatijalle. Tämä on enemmänkin treffi-ilmoituksen kirjoittamista, kuin että vain listaisin, että täällä ollaan. Tutkin ihan uudella tapaa ilmoituksen kuvia ja etsin viitteitä ilmoituksen jättäjän persoonallisuudesta - ai elokuvajulisteita? Kiinnostavaa. Näin ollen syntyi uusi ilmoitusformaattini:
"Hei, tosi kivoja kuvia asunnostasi! Onkohan huone vielä vapaa? Olen A, opiskelen B, C. Siivoan omat sotkuni, varsinkin ruokaa laittaessani ja leipoessani. Tykkään molemmista tosi paljon ja ihannekämppikseni olisikin sellainen, joka tykkää syödä pullaa ja kakkua. Olen aika rauhallinen tyyppi - ei mitään bileitä tai klubeja kiitos. Menen mieluummin istumaan pubiin ja jaksan jauhaa Game of Thronesista tuntikausia."

Yllättäen GoT-fanin vastaus tuli vartissa! (itsehän kuulun niihin harvoihin, joiden mielestä GoT on vaan ok) Kuulemma sopisimme hyvin asumaan yhteen. Tästä lähtien puhun vaan pullantuoksuisista keittiöistä ja fanitan mitä sitten asunnon asukas fanittaakaan. Mitäs sitä jos vähän totuutta värittää - siinä kohtaa kun asia tulee julki mulla on toivoakseni jo katto pään päällä viimeiseksi yliopistovuodeksi.

...tai sitten tää menee niin, kuin 17-vuotiaana kun yritin kaveerata luokkatoverini kanssa Japanissa sanomalla, että tykkään Narutosta (en tykännyt) ja hän innostui tosi paljon ja alkoi kyselemään joka kerta tavatessamme lempihahmoistani. Sitten hän osti mulle Naruto-avaimenperän ja mä jouduin alkaa katsomaan ninjaseikkailuista joka viikko, kun hän halusi keskustella aina viikon jaksosta.

Tarkemmin ajateltuna mä en ole oppinut virheistäni yhtään mitään.