Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

lauantai 30. elokuuta 2014

Hongkongissa on kuuma

Otsikkoon typistyy mielipiteeni vaihtokohteestani. On.

Ensimmäinen viikko uudessa asuinmaassa kääntyy iltaansa. Olen yleisesti ottaen viihtynyt tosi hyvin! Läksin siis Suomesta viime sunnuntaina. Jätin kotikaupunkini kuuden bussilla ja yhdentoista maissa lähti lentoni S7-yhtiöllä. Suomen päässä kaikki sujui vallan mainiosti. Lentokoneessa tapasin muita suomalaisia, jotka olivat lähdössä vaihtoon Honkkareihin. Oli kiva vähän jutustella ja seura osoittautui varsin mukavaksi välietapilla Moskovassa. Domodedovon kenttä oli sellainen kapea, ihmisiä tupaten täynnä oleva labyrinttihelvetti, jossa ohjeita sai vain pa ruski, että puolentoista tunnin vaihtoaika tuntui melko stressaavalta. Enpä ole koskaan ole ollut niin kiitollinen pari vuotta istumistani venäjän tunneista! Koko transit-prosessissa oli jos jonkinlaista ihmeellistä byrokratiaa: vanhoihin lippuihin mm. tarvittiin joku leima, jolla ei sitten loppujen lopuksi ollut mitään väliä. Olin tosi kiitollinen päästessäni seuraavalle lennolle!


 Sen jälkeen kaikki onkin onneksi mennyt hyvin. Lentokentältä pääsi viivein kampukselle, josta sain suoraan avaimet käteen. Huoneeni on siisti ja moderni, huonetoverini mukava. Näköalassa ei valittamista, kuten yllä näkyy! Huoneessa on maksullinen ilmastointi ja tuuletin, niin ei täällä tarvitse nukkuessa kärvistellä.


Yliopiston kupeessa on kunnon kokoinen ostoskeskus, jossa on suureksi hilpeyden aiheekseni mm. jäärata. En tiedä mitä luistelu maksaa, mutta siellä oli tarjolla myös luistelukoulua!


Ruoka on hyvää! Ylläoleva on japanipikaruokaketju Yoshinoyasta. Japanilaiset brändit ja tuotteet löytyy kyllä joka paikasta. 7Elevenin japskituotteisiin ei ole laitettu edes kiinankielisiä tuoteselosteita jostain syystä...







Otin heti alkuun sen asenteen, että auringon kanssa ei leikitä. Olen suomalaiseen tai skotlantilaiseen mittakaavaankin katsoen erittäin kalpea, enkä hevillä rusketu. Sen sijaan kivuliaat palamiset ovat tuttu juttu, eikä niiden alta ole koskaan kuoriutunut mitään pronssikerrosta. Ostinkin päivänvarjon/sateenvarjon (kaikista kypsimmän, minkä löysin) ja aurinkorasvaa reippaalla 80 kerroksella! Siirryn varmaan kevyempään rasvaan syksyllä, mutta nyt saan luvan olla ylivarovainen. Sain kuulla ensin hieman irvailua muilta länkkäreiltä päivänvarjostani, mutta nyt parin päivän jälkeen moni muukin on todennut sen hyväksi ideaksi, jos ei muuten niin paetakseen porotuksen kuumuutta. Pari kertaa iho on vähän punoittanut, mutta kunnon vesikellopalamista ei ole vielä käynyt. Ulkona olo on varjoni kanssa ihan ok, kunhan ei tarvitse kamalasti urheilla tai ihan tuntitolkulla ulkoilla. Ilmankosteus on melkoinen, mikä tekee olon helposti tukalaksi pilvisenäkin päivänä. Lämpötilat on öisin n.25 astetta, päivisin kymmenen enemmän. Olen oppinut arvostamaan sadetta ja tuulta ihan eri tavalla! Tulinpa sanoneeksi myös jotain, mitä en ikinä olisi itsestäni uskonut: "Onpa ikävä Skotlannin säätä!"


Kampuksella on kivoja maisemointiyksityiskohtia, kuten ylläolevassa kuvassa näkyy! Yliopiston rakennukset tuntuu aika massiivisilta verrattuna Strathclydeen, mutta määrä on pienempi.


Ensimmäisellä viikolla on ollut kaikenlaista orientaatiotoimintaa. Mikään Fresher's week tää ei ole, kyllä saa oikein olan takaa olla itse järjestämässä tekemistä, kun yliopiston puolesta aikatauluun kuuluu ehkä yksi kursseihin kuuluva aktiviteetti tai ilmainen lounas (kuva yllä). Yliopiston ruokaloissa syö huokeasti ja mielestäni ihan hyvin. Noissa ilmaisissa ruokatarjoiluissa ruoka on selvästi yritetty tehdä sopimaan länsimaiseen makuun, mikä oli tuomittu epäonnistumaan. Itse hamstrasin vaan gyoozaa koska gyouza on kiva <3

Ollaan turisteiltu ympäri kaupunkia MTR:lla, käyty Ikeassa, hankittu simkortit, syöty paljon ja käyty Lantaun saarella. Pitää varmaan saman tien alkaa kirjoittamaan toista postausta, koska muuten tästä tulee joku kilometri postaus. Odotan innolla arkeutumista ja sitä, että löydän paikkani elämässä täällä. Nyt on kuitenkin kiva vielä pällistellä kaikkea!

perjantai 22. elokuuta 2014

Ei laaksoa, ei kukkulaa

Välietappini Suomessa vierailu on sujunut ihan mallikkaasti. Olen syönyt Hesburgerissa ja pällistellyt marketissa pulled pork -tuotevalikoimaa. Kuusi vuorokauttani kotimaassa on puolessa välissä. Olen tässä parin päivän aikana tullut siihen tulokseen, että mulla on ensinnäkin liian suuri perhe ja toisekseen, että tätä maailmanmatkustushommaa ei kannata tehdä pidemmän päälle, jos elämään kuuluu lapsia. Sellaiset uskomattoman pienet asiat, kuten elokuvan katsominen yhdessä tai aamiaisen tekeminen nousee uskomattomiin mittoihin.

Ihmiset ei oikein ymmärrä kuinka lyhyt aika kuusi päivää on, vielä silloinkin kun selitän, että tämä on ensimmäinen ja luultavasti tämän vuoden ainoa visiitti Suomeen. En voi nähdä kaikkia, varsinkaan kahden kesken. Ei, en halua tehdä mitään kymmenen minuutin pikavisiittejä. Tuntuu, että aina kun astun kotimaan kamaralle, niitäkin puolituttuja, joita en näkisi yhtään sen useammin vaikka asuisinkin täällä, kiinnostaa ihan hirveästi viettää jotain yhteistä tacoiltaa. Niin, onhan se kiva nähdä kavereita, mutta joudun kyllä laittamaan ihmisiä raakaan tärkeysjärjestykseen. Onneksi olen tarpeeksi rohkea ollakseni kärttyinen ja tarpeeksi suorasukainen.

Suomessa on pari hyvää asiaa, mm:

1. hanat. Yksi hana, yksi kahva. Need I say more? Yhdestä suuntaa tulee lämmintä, toisesta kylmää.

2. vessan ovet, jotka aukeaa ulospäin, ei sisäänpäin. Voin vain kuvitella, miten hankalaa esimerkiksi raskaana olevilla naisilla on ahtautua pieniin vessakoppeihin ja taiteilla itsensä jonnekin vessanpytyn tuolle puolen saadakseen oven kiinni.

3. käsisuihkut vessoissa. Japanissa näitä ei ole, mutta pytyssä on bidet-toiminto, joka ajaa joissain kohdin saman asian.

On Suomessa varmaan jotakin muutakin hyvää, joku ilmainen koulutus yms sinnepäin, mutta näiden asioiden puute harmittaa monta kertaa joka päivä.

Viimeinen viikko ennen matkalle lähtöä oli aika hurja. Viime viikon torstaina kävin vielä loch Lommondilla. Ilta oli sateinen, mutta meidän sattuessa paikalle sade taukosi. Kävelimme peilityynen rannassa ja ystäväni testasi vessan akustiikan. Istuutuessamme laiturin päähän järven rannalle alkoi viimein sataa. Lempeää sadetta oli mukava katsella sateenvarjon alla.





Perjanataina oli läksiäiseni, joissa oli tosiaan 70 brasilialaista poikaa, joista tunsin ainakin viisi. Oli hillittömän hauskaa, varsinkin kun kaverini olivat panostaneet koristuksiin. Seinällä oli peli, jossa piti etsiä minua kiinalaisten joukosta. Ohjelmassa oli myös paljon pöydillä tanssimista. Ajauduttuani juhlista toiseen suuntaan, poikkesimme vielä Merchant Chippiessä, joka on Skotlannin paras kalaa ranskiksilla -paikka. Itse kun en ole friteeratun ruuan vannoutunut ystävä, en pahemmin ole ranskiksia tilaillut. Nyt kokemus oli kuitenkin mukava, jos ei muun niin alkoholin takia.


Viiminen päivä oli aurinkoinen ja tunteikas. Yleensä hoidan hyvästit sanomalla moro ja kävelemällä pois perisatakuntalaiseen tapaan, mutta nyt hyvästeihin kuului monta tuntia lentokentän penkillä istumista ja normaaliuden teeskentelyä. Joskus on vaikea ymmärtää tätä elämäntyyliä tai miksi aina pitää olla lähtemässä.



Suomessa sain kuitenkin tehdä jotain, mitä olen halunnut koko vuoden: pääsin saunaan! Se se vasta onkin mukavaa. 



Nyt on jäljellä enää matka Hongkongiin. Se on kuitenkin kestoltaan lyhyempi kuin mitä matka Skotlannista tänne, uskokaa tai älkää, niin kenties en ole ihan voimaton päästessäni Venäjän tuolle puolen.Tai sitten kaikki nämä hyvästit lamauttaa.

maanantai 11. elokuuta 2014

Tuule sinne missä

Viikon kuluttua olen Suomessa.
Kahden viikon kuluttua olen Hongkongissa.
Tanaan olen toissa.

Olen pitanyt tamanvuotisesta kesatyopaikastani. Pidin myos viimevuotisesta, niin etta hyva putki paalla! Kansainyhteison kisat on viimein ohi ja turistimaara kaupungissa vahentynyt. Olin katsomassa nyrkkeilyn loppuottelua uudella Hydro-areenalla. Parempi puoliskoni esitti asian hyvin vakuuttavasti, kunnes paljastui, etta kyseessa oli tosiaan kärpässarjan loppuottelu. Ajatus 40-kiloisista miehista hutkimassa toisiaan oli alkuun niin huvittava, ettei meinannut saada henkea.  Ihan vakuuttavaa katsottavaa nyrkkeily oli lajia tuntemattomallekin. Sessio kesti kolme tuntia, silla otteluita oli melkoinen maara. Ihan hyvaa vastinetta varmaan rahoille, mutta oma keskittymiseni herpaantui olemattomaksi 45:n minuutin jalkeen...

Puhelimeni kuvaohjelmat muokkailevat kuvia aina valilla itsekseen, niin huvittavalta kuin se kuulostaakin!


Urheilijoiden lahdettya alkoi muut kesariennot: sakkipillifestivaalit! Tyopaikkani majoittaa parisataa sakkipillinsoittajaa ja rumpalia. Heidan oikeutenaan on harjoitella missa vaan ja milloin vaan. Sanonpa vaan, etta jokainen turisti, joka sanoo tykkaavansa sakkipilleista ei ole ymmartanyt millaista helvettia on kun toimiston ymparille ikkunoiden aareen (koska heijastus) on kokoontunut 30 soittajaa, jotka kaikki harjoittelevat omia juttujaan eri tahtiin tai muuten vaan lammittelevat soittimiaan! Musiikkia on keskimaarin 12 tuntia paivassa. Koska tyosuhdeasuntoni on tuossa minuutin paassa toimistolta, ei melua paase pakoon kotiinkaan!

Tarykalvoni kaipasivat kiireesti taukoa tasta kaikesta, kun huomasin sakkipillisoiton jatkuvan paani sisalla myos yoaikaan. Eilen suuntasimmekin siis Samye Lingin buddhalaiseen temppeliin etelaiseen Skotlantiin. Temppelissa kaynnista oli ollut puhetta jo jonkin aikaa. Arvon kuskini sanoi etukateen, etta matkaan menee tunti. Google Maps sanoi, etta kaksi tuntia. Olinkin hammentynyt siihen saakka kunnes paasimme Glasgown ulkopuolelle: Autobahneihin tottunut ystavani kurvasi maaseudun serpentiiniteillakin 70k/h, kun itse vieressa mietin etta mita tahoa tassa nyt sitten kuuluu rukoilla. Kayttamamme auto on Saksasta ja siksi siina on ratti vasemmalla puolella. Kypsana aikuisena yritin teeskennella rinnalla ajaville ja vastaantulijoille, etta ajan ilman kasia, mutta ketaan ei kiinnostanut... Voisinpa sanoa, etta pettymys oli pieni.

Paiva oli sangen sateinen. Ei paljoa haitannut, pääasia oli, etta paasi matkalle!





Temppeli oli aika hyvin keskella ei mitaan.









Tuntui hassulta ajatella, etta Skotlannin maaseudulta loytyy tallainenkin paikka. Temppeli oli kuitenkin hyvin vakuuttava ja olen iloinen, etta paasin sen nakemaan. Ympariinsa kaveli munkkeja perinteisiin kaapuihin ja crocseihin verhoutuneina. Tykkasin varsinkin varikkaasta teehuoneesta, jossa naki jos jonkinlaista matkustajaa.  Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja ennen kaikkea hiljainen! Useiden kaupungissa oleskeltujen kuukausien jalkeen valilla unohtaa maaseudun hiljaisuuden.
Temppelilta lahdettyamme pysahdyimme Lockerbyn kylaan illalliselle. Pubiruoka oli loistavaa karmeassa nalassa. Parempi puoliskoni valitsi sivistyneemman annoksen kun taas mina otin varmaan viiden tuhannen kalorin annoksen ranskalaisia, sipulirenkaita, nyhtopossua, kanafiletta ja pekonia BBQ-kastikkeessa ja juustossa. Oli muuten hyvaa.


Ruuan jalkeen oli hyva paasta vahan leikkimaan!

Enaa tama viikko toita jaljella, sitten laksiaiset (joihin on kutsuttu 80 brasilialaista) ja sitten onkin aika jattaa hyvastit melkein vuodeksi Skotlannille!