Joulu on kerran vuodessa vaan

...Eikä kestäkään kuin 2½kk! Palasin Pohjolaan ja istuskelen täällä vielä pari päivää kouluhommien parissa, kun saan palata Glasuun ja opiskella vielä vähän lisää!

Taiteilimme pikkuveljeni, 6-w, kanssa piparkakkujunan. Hän vastasi koristeluista, rakenteellinen vinous on minun aikaansaannoksiani. Toisella puolella olisi vielä näkynyt hänen kirjoituksiaan - tänä syksynä opittiin lukemaan. Tein myös vanhimman pikkusiskoni, 11-w, kanssa piparkakkukoirankopin. Seuraavalla kerralla tehdään seimi!

Täällä ei ole lunta ja muut on kovin pettyneitä siitä. Itseäni ei oikein haittaa, kun olen jokseenkin tottunut jo tuohon sateiseen säähän :D Suomen syksy on silti pimeämpi, en ole ennen tajunnut. Skotlanti on ympäri vuoden paljon vehreämpi, Suomalainen väriskaala on paljon riisutumpi.

Onnellista joulua kaikille!

Terveisensä tuuli toi

Kuuntelen perinteistä ulkosuomalaisuus-itsenäisyyspäivälistaani ja fiilistelen joulukuun kuudetta. Itsenäisyyspäivä on jostain syystä ollut aina mun suosikkijuhlapyhäni. Silloin ei tarvitse tehdä mitään, kuten ostaa tai vastaanottaa lahjoja. Riittää kun on. Voin olla hyvillä mielin oma angstinen suomalainen itseni, katsella melankolisesti ikkunasta ulos pimeyteen ja polttaa kynttilöitä!
Yritin kyllä äsken katsoa linnan juhlia, kun tiedän monien ulkosuomalaisten pitävän tästä traditiosta kiinni, mutta eipähän se näkynyt ulkomaille! Kenties tähän on niksit tai Areenan asetus on uusi.

Itsenäisyyspäiväni alkoi vähän laiskasti, sillä on vapaapäivä. Nukuin melko lailla puoleen päivään, mistä johtuen sain kiirehtiä. Olin sopinut tapaavani kaverini Inesin yhdeltä Unionilla, jonne lampsimiseenkin menee melkein puoli tuntia. Mentiin syömään kantapaikkaamme Sauchiehall streetillä, jonka jälkeen suoritin jouluostoksia sen verran, että ostin huomisen järjestön joulupäivälliselle Secret Santaan lahjan. Oma kohteeni oli vähän mauton ja hajuton, sillä kuukauden vaivihkaisen tenttaamisen jälkeen en ole saanut hänestä muuta selville, kuin että hän pitää omenamehusta, silloin kun se on vanhempien farmilta. Kävin jopa hänen luonaan ja kyselin kaikesta asunnossa näkemästäni ("Ai, Dark side of Moonin vinyylin kannethan ne siinä. Pidätkö Pink Floydista? Ai et tiedä mistä puhun. Pidätkö ylipäätään musiikista? Ai, et...") ja tulin lopulta siihen lopputulokseen, että ostan vaan jotakin ja että olen tarpeeksi vahva ihmisenä kestämään sen, mikäli hän kovinkin valittaa saamastaan. Joten ostin pullon alkoholitonta (ko. henkilö ei pidä alkoholista) inkivääriviiniä ja kendaman! Kendama on mahtava japanilainen lelu, johon ihastuin jo 17-vuotiaana. Youtuben Nigahiga onnistui kulminoimaan kendaman aika hyvin.

Muuten en osta oikein joululahjoja. Olen varmaan ainoa, joka sanoo näin, mutten myöskään tykkää saada niitä... Jos tarvitsen jotain, ostan mieluummin sen itse kuin että jätän tärkeän hankinnan jonkun toisen vastuulle. Elämäntilanteeni ei myöskään suosi tavaran hamstraamista, minkä takia on hyvä, että olen tällainen antimaterialisti. Viime jouluna, vaikka olin ilmoittanut, että kiitos, käyttäkää rahanne muuhun, sain kuitenkin kaiken maailman koristelautasia ja tyynynpäällisiä. Tiedän, että pitäisi olla kiitollinen siitä, jos saa jotain, mutta mieluummin ottaisin jotain aineetonta vastaan, kuten vaikka elokuvaillan tai vaan kahvituokion. Ei kiitos velvollisuuslahjoja.

Kymmenen päivän päästä suuntaan jälleen Suomeen. Visiittini on alle kaksiviikkoinen, koska halusin kokeilla uudenvuodenviettoa Glasgowssa ja melko pian vuodenvaihteen jälkeen on kokeita. On mukava rauhoittua vähän pyhien jälkeen ennen kuin joutuu stressaamaan koulujuttuja. 

Lies

Terve taas kaikille kivoille kavereille Prokrastiomaasta! Lukukausi lähenee uhkaavasti loppuaan ja sitä ennen pitäisi saada väkerrettyä jos jonkinlaista tekstitiedostoa. Saatiin eilen takaisin meidän markkinointiessee (se jonka kannessa oli eka ne kuvat.. skrollatkaa pari merkintää alemmas jollette muista) ja saatiin siitä kunnioitettava 65%. Arvostelutaulukko on mielestäni 0-100%, mutta enpä ole koskaan mitään 55% huonompaa vielä saanut, niin ei ole tullut todistettua. En ole kauhean kunnianhimoinen opintojeni suhteen, mikä on vähän harmi. En saa sen suurempaa tyydytystä 80% kuin 50%, niin aika samantekevältä tuntuu. Pidän tärkeämpänä sitä määrää tietoa, mikä jää päähän kuin jotain numeroita paperilla (vaikka jälkimmäiset on varmaan työnsaannin kannalta merkittävämpiä). Oli vähän surkuhupaisaa kun tuutorimme kävi esseetä läpi ja huomautti alleviivauksistaan - ne olivat melko lailla kaikki Paintilla taiteilleen ruotsalaisen tytön osuudessa, sellaisia juttuja kun hän sanoi, että "näin tämä kuuluu tehdä". Hmm...

Käytän tämän tilaisuuden mahdollisuutena syventää ryhmätyöurputustani, sillä tapaan huomenna ehkä toivottomimman ryhmän kanssa ikinä. Meitä on neljä ja kaksi on vaihtareita. Toinen vaihtari on Espanjasta ja tosi mukava ja ihan turhaan hermoilee englannistaan. Toinen on Kiinasta ja puhuu jatkuvasti puhelimeen... Siis jatkuvasti. Tein aluksi sen virheen, että istuin hänen viereensä luennoilla, mutta tajusin parin kerran jälkeen vaihtaa paikkaa. Kaveri nimittäin puhuu puhelimeensa luennoilla! Ollaan pidetty myös muutama ryhmätapaaminen, jolloin hän on joko jättänyt tulematta TAI istunut siellä, ei ottanut osaa mihinkään vaan joko näpytellyt puhelintaan tai puhunut siihen. Jep... Sama juttu tutoriaaleissa kun pitäisi keskustella: hän keskittyy puhelimeensa ja kun tulee hänen vuoronsa vastata johonkin, hän sanoo, ettei voi ja käskee jonkun muun puhua puolestaan. Kolmas jäsen on ihan perus skottipoika, joka ei kuitenkaan ole käynyt vielä yhdelläkään luennolla (niitä taitaa olla kolme jäljellä), ei koskaan tee omaa osuuttaan eikä näytä liiemmin välittävän opinnoista muutenkaan. On melko huolestuttavaa olla ryhmässä, jossa minä olen akateeminen toivo.

En tiedä olenko kummempia puuhaillut viime aikoina. Olin perjantaina kavereideni Artin ja Inesin kanssa jossain Collegelandin venäläispippaloissa, vaikka oli kokemuksesta selvää, että Collegelandin pippalot on aika tylsiä. Tämä ei ollut mikään poikkeus, mutta onneksi seura oli mahtavaa. Art on kotoisin Latviasta ja puhuu äidinkielenään venäjää. Koko perjantai-illan hän kuitenkin väitti kaikille kivenkovaa, ettei puhu venäjää vaan on ihan latviankielisiä latvialaisia. Oli hieman nostettava hattua kaverille siitä, että pystyi sanomaan näin naama pokkana, eikä reagoida mitenkään siihen kun muut yrittivät puhua hänelle venäjää. Tilanne muuttui monta kertaa hilpeämmäksi, kun paikalle eksyi ihan oikea latviankielinen latvialainen. Tässä kohtaa on mainittava, että Art ei tosiaan puhu latviaa koko kouluelämänsä kestäneiden opintojen jälkeenkään. Hän ei mm. pystynyt Riikassa työskennellessään myymään jäätelöä latviankielisille asiakkaille. Kun tämä "aito" latvialainen alkoi hänelle iloisesti jotain selittämään, pidättelin vieressä naurua ja kaverini yritti vastailla "kyllä" tai "ei" kaikkiin kysymyksiin... Latvialainen oli kovin kummissaan. Kiusasin kaveriani muutenkin illan mittaan kysymällä mahdollisimman hankalista asioista, että miten tämä-ja-tämä sanotaan latviaksi. Mitäpä valehteli!

Joku bulgarialainen ykkösvuoden opiskelija yritti kaveerata kanssani ja jotenkin keskustelu ajautui siihen, miten nuoria kaikki ykkösvuotilaiset on.
"Miten niin?" hän ihmetteli.

"Kun ikähaarukka on luokkaa 17-18..."

"Niin, mutta ethän sä ole nyt kuin vuoden vanhempi kuin he!"

Tai viisi vuotta! :D Tämän tekee erityisen hilpeäksi se, etten ole mitenkään nuoren näköinen, eikä kukaan koskaan ota uskoakseen, että kämppikseni Koo on mua kome vuotta vanhempi. Kerrankin näin päin siis!

Jos mua hiukkasen onnistaa

Jälleen taka yksi opiskeluntäyteinen viikko... not.
Olen kyllä ihan kiitettävästi onnistunut hakkaamaan päätä näppäimistöön kirjoittamaan koulutöitä varten, niin että vielä ei ole aika panikoida. Onnistuin vakaalla päättäväisyydellä myös saamaan aikaisemmasta postauksesta tutun tytön ihanat kuvanmuokkaukset pois esseemme kannesta. Jouduin käyttämään tähän vakainta tuijotustani, jota itse kutsun Gant-katseeksi Phoenix Wright -pelisarjan Damon Gantin mukaan.

Kyseinen tyttö ei tainnut liiemmin välittää musta tämän jälkeen, mutta se oli mielestäni ihan käypä hinta.

Käytiin lauantain kämppikseni kanssa Kelvingroven museossa ja metroiltiin muutenkin ympäri kaupunkia. Glasgown metro on maailman kolmanneksi vanhin metrosysteemi, mutta koska se kattaa lähinnä kaiken Buchanan Streetistä länteen (ja mun elämäni pyörii melko täydellisesti itäpuolella) ei sitä tule käytettyä. Kärryt oli huvittavan pieniä Japanin metroon tottuneelle ja saivat olon kanssamatkustajien kanssa melko intiimiksi. Museossa oli kivaa, koska olen pikkukaupungista kotoisin oleva maalaistollo ja -- HERRANJESTAS, ONKO TUO DINOSAURUKSEN LUURANKO???

Välillä tuntuu, että muhun on aika helppo tehdä vaikutus... Siinä kun muut valitti Guy Fawkesin yönä, että ilotulitukset ei pysy musiikin mukana rytmissä, itse peittelin äimistystäni siitä, että ilotulituksia ylipäänsä tulitettiin musiikin tahtiin. Olen onneksi vähän sävelkuuro, niin en todellakaan huomaa jos mentiin eri tahtia. Pidän ilotulituksista muutenkin ihan erityisen paljon, varsinkin joulukaudenavajaistulituksista tällä viikolla, koska pystyin katsomaan niitä keittiön ikkunasta!

Olen Kelvingroven innoittaman ja muutenkin prokrastinaation siivittämänä tutkinut kuvakollaaseja maailman ihmeellisistä paikoista. Päädyn aina kysymään itseltäni, että miksen matkusta enemmän! Huvittaisi kauheasti lähteä retkelle Pariisiin tai Amsterdamiin tammikuussa. Täältä lentää sopuhintaan jos jonnekin ja tuntuu hukkaan heittämiseltä jos en käy tutkimassa Manner-Eurooppaa. Kuitenkin samanhenkisen matkaseuran löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Inesiä kiinnostaisi matkustaminen kanssa, mutta ikävä kyllä meidän mielikuvat lomasta ei vastaa ihan toisiaan. Itseäni kiinnostaisi yöpyä Damin venehostelleissa siinä missä kaverini ei uskaltaudu mihinkään kolmen tähden hotellia kämäisempään. Olisikin parempi löytää joku, jonka kanssa meillä olisi enemmän samankaltaiset ajatukset budjetista. Ehkä alan kuitenkin puhumaan aikeistani enemmän ääneen, niin josko seuraa löytyisi.

Can you hear me?

Olen kenties löytänyt Graalin maljan, sillä viskilasini ei ole viimeisen kahden tunnin sisässä tyhjentynyt paljon yhtään, vaikka siemailen siitä vähän väliä. On Halloween ja minä ja arvon kämppikseni istutaan salonkimme sohvilla (niitä on kolme, eläköön valinnan vara) ja teeskennellään opiskelevamme Youtuben tulenrätinänauhoitteen tahtiin (sopii viskiin).

Huomenna on tiedossa Halloween-juhlintaa! Meillä on kahdeksan hengen ryhmäpuku järjestettynä. Sen nimi on Snow Pimp (tai Snow Ho, en muista) and the Seven Sluts. Uskotteko, että moinen neronleimaus ei ollut omaa käsialaani! :D Osallistujat on kaikki järjestön hallituksesta niin ajattelin tämän olevan hyvä bonding-kokemus. Itse olen Bashful eli Ujo, joten mun ei tarvitse heittäytyä ihan räävittömäksi... Meillä on samanlaiset vaatteet kaikilla, joita sitten sai asustaa hahmonsa mukaisesti. Tänään kun kävin kaupoilla etsimässä tilpehööriä, oli kiva katsella kauppojen henkilökuntaa, jotka olivat innostuneet pukuleikkeihin työpaikalla. Olen myös sangen kiitollinen, etten joutunut huomista varten Dominatrix Slut-rooliin, enkä siis joutunut etsimään mitään lateksista tai mahdollisesti kivuliasta... Mennään kimpassa ensin jonnekin pippaloihin ja siitä kenties tanssimaan. Kivaa!

Pieni tuuletus onkin paikallaan, sillä täällä on saanut viime aikoina taas vähän tuskastella. Siinä missä viime vuonna joutui kirjoittamaan esseitä yksin tuon tuostakin, tänä vuonna kaikki on ryhmätyötä. Olin etukäteen jo kauhean skeptinen, koska joka ryhmään mahtuu perinteisesti ainakin yksi riippakivi, joka ei tee mitään ja mahdollisesti yksi pätijä, joka tekee kaikkea, mutta tietenkin aiheen vierestä ja tarpeettomissa määrin ja kenties myös haastaa riitaa. MDP-ryhmäni, jonka kanssa väsätään essee tai raportti per viikko vaikutti kuitenkin niin inhimilliseltä, että en jaksanut uskoa, että muutkin olisi yhtä toimivia.

Haluaisin kuitenkin puhua markkinoinnin ryhmästäni. Meitä on neljä ja työ, jota teemme on essee eri markkinointikeinoista, joita käyttää valitsemamme tuotteen, kuulokkeet, markkinointiin. Markkinointia varten töiden tulee aina olla tosi nättejä. Kaunis kansikuva olisi suotavaa. Yhtenä markkinointikeinonamme oli olla julisteet, joissa kuuluisat muusikot käyttävät meidän kuulokkeitamme. Samanlaista kuvaa voisi käyttää kansikuvanamme! Tämä kuulosti vallan mainiolta, mutta ikävä kyllä itselläni ei mitään kuvanmuokkaustaitoja ole, eikä edes sopivaa ohjelmaa. Ryhmämme ruotsalaisvahvistus kuitenkin vakuutti, että hän hallitsee homman ja tekee sen mielellään. Sanoi omaavansa paljon kokemusta!

Ilolla jäimme odottamaan tuotoksia. Kuulemma hän aikoi käyttää Beatlesia, Rollareita ja kuuluisia patsaitakin. Olin ihan, että vou, älä nyt liikaa rehki!

Eilen hän sitten esittelikin Facebook-ryhmässä tuotoksiaan meille muille. Ajattelin jakaa ne myös teidän iloksenne:

Tässä kuvassa on varmasti monelle tuttu Jimi Hendrix! Kuvaan kauniisti sulautuvat, modernia muotoilua esittelevä ruskea pampula on kuulokkeemme.

Myös Beatlesit pääsivät kokeilemaan tuotetta toisella korvalla ja poikien ilme on sen mukainen.

Näin luomme ammattimaisen kuvan tuotteestamme, olemmehan yliopisto-opiskelijoita! Tuijotin kuvia ensin hiljaisuuden vallitessa ja mietin, että olisi varmaan hyvä aika aloittaa uusi viinipullo. Luulin ensiksi nuoren ystäväni pilailevan, mutta ehei - hän oli kovin tyytyväinen tuotokseensa. Sillä aikaa kun panikoin pääni sisässä ja yritin keksiä nättiä tapaa sanoa "R U serioussss????", muut ryhmän jäsenet olivat käyneet apaattisesti painamassa tykkää-nappia.

Oloni on taas vähän sellainen, että olen autiolla saarella, jonkun marsueläinten ympäröimänä tai että olen eri ihmislajia tai jotain...
Jos haluatte auttaa turhautunutta markkinointiopiskelijaa, vastatkaa kiitos tähän kyselyyn kuulokkeidenkäyttötottumuksistanne. Vie alta minuutin!

EPIC nights out

Nomen est Omen

Eilen vedettiin järjestön kanssa EPIC pub crawl! Koska aiemmat järjestetyt pubikierrokseni rajoittui helmikuun merirosvokierrokseen, en oikein tiennyt mitä odottaa. Kaikki muut on hypettänyt viimeisen kuukauden tätä, mikä vähän kummastutti mua. Merirosvokierros oli tietenkin ihan kiva, mutta ei se nyt mitään elämää suurempaa hupia ollut. Vaellettiin vaan paikasta toiseen ja juotiin, ryhmänvetäjä oli kenties eniten humalassa. Kuinka hauskaa meidän kierroksella sitten voisi olla?

No, sanotaanpa nyt vain, että sana epic ei ollut  nimessä turhaan!
Osallistujia oli sata. Nämä sata jaettiin ovella neljään tiimiin, omani oli vihreä. Apuryhmänvetäjäni Jacobin mielestä kapteeneilla tuli olla hatut, joten hän oli varannut itselleen pörrökarhuhatun ja mulle ushankan eli karvalakin. Kun ihmiset valuivat sisään Unionille, saivat he kasvoille maalia joukkueen merkiksi ja samanväriset teepaidat. Aika monella oli jokin suosikkiväri etukäteen, joten ei alettu pakottamaan ketään vihreiksi. Muut joukkueenvetäjät oli hyvin agressiivisia. Minä ja Jacob ollaan aika rauhallisia (Green Peace), meille ei olisi tullut mieleen mennä toisten pöydän luota kiskomaan ihmisiä ja suttaamaan uudelleen vanhojen maalien päälle uutta väriä. Tää oli vähän tyhmää, koska ei niistä jäsenistä nyt kuulunut tapella... Paitojen ja kasvotaiteen lisäksi osallistujat saivat aloitusjuoman. Koska teemana oli olympialaiset, joka pubin jälkeen kaikki joukkueet kerääntyi George Squarelle leikkimään.

Sutsi satsi satsaa

Onneksi kaikki käymämme paikat oli aukion tuntumissa, sillä pelejä oli tunnin välein! Kaikki meni tosi hyvin. Tunnelma oli katossa ellei taivaalla. Keksittiin kaikkia tunnushuutoja ja -eleitä joukkueellemme ja leikkiessä kannustus oli kuin urheilutapahtumasta. Ohikulkijatkin jäi huvittuneina kuvaamaan ja seuraamaan toimintaamme ja pubeissa muut asiakkaat kyselivät, että mitä varten te olette tuollaisia. Oletteko jotain aktivisteja vai hä!

Neljä pubia, neljä leikkiä ulkona ja vähän tutustumisleikkejä oman ryhmän kanssa :) Kukaan ei juonut liikaa ja vaikka seurueeseemme liittyi matkan varrelta jos jonkinlaista porukkaa, ketään ei myöskään omien laskelmieni mukaan hukattu. Kirkkaanvihreät paidat toki auttoivat havannoimaan, missä kukin kulki, sillä muuten perjantai-illan pubit on aina ihan täpötäynnä. Hermoilin alkuun myös itse juovani liikaa, mutta hyvässä kontrollissa pysyttiin itse kukin. Mä, Jacob ja James (myös hallituksesta) oltiin kyllä loistava tiimi. En ollut jutellut poikien kanssa paljon aiemmin, niin oli mukava huomata, että meillähän on aika samanlainen huumorintaju. Hallituksella ei ole ollut vielä mitään yhteenkuuluvuusretkeä tai mitään, niin ollaan sangen sekalainen seurakunta. Itse pidän hyvää yhteishenkeä kovassa arvossa.

Olin yllättynyt siitä, kuinka helposti ihmiset sai mukaan leikkeihin ja muuhun toimintaan. Itse olin ihan liekeissä ja pidin ennen jokaista yhteisleikkiä sotaelokuvatyylisen puheen joukkueelleni ("Tonight we march to war!"). Ajattelin, että jossain vaiheessa porukalta loppuu kärsivällisyys mun juttuihin, mutta vastoin odotuksia kaikki oli innoissaan mukana. Lopussa kaikkien ääni oli kaikesta mesoamisesta käheänä, mutta tunnelma oli mukavan vapautunut. Palattiin Unionille ja liityttiin Oktoberfest-pippaloihin, josta porukka sitten hajaantui kuka mihinkin. Kämppikseni Koo oli matkassa mukana, niin ei tarvinnut kävellä yksin kotiin. Innolla jään odottamaan seuraavaa kierrosta!

Ryhmäkuva olisi onnistunut ehkä paremmin sisätiloissa,
mutta GoMA:n ympäröivät jouluvalot oli vaan liian ihanat ohikäveltäväksi.

When September ends

Huh, selvitty Freshers Weekista ehjana! Ei se ollut laheskaan niin kaaoksellista kun ajattelin! Jee!

Netittomyys jatkuu edelleen Lokakuun 11. saakka. Meilla oli hieman erimielisyyksia asuintoverini Katherinen kanssa internetista. Itse olisin kernaasti tilannut sen jo heti Glasuun tultuani tai suostunut siihen, etta Koo olisi hankkinut sen ennen muuttoa. Koo kuitenkin halusi hoitaa homman vasta itse saavuttuaan Glasuun (viime viikolla), joten tilaaminen jäi siihen vihoviimeiseen ruuhka-aikaan. Enää 15 päivää jäljellä...


Nyt on Week 1 eli opinnot on taasen alkaneet! En voi sanoa kauhean innolla odottaneeni opiskeluja... Mietin just viime viikolla, että oli aika jees palata Glasuun ja että elo on oikein makoisaa, kunnes muistin että niin joo ne opinnotkin alkaa jossain vaiheessa. Viikon eka luento oli kyllä fiinein kokemani, se oli nimittain Barony Hallissa, joka on kirkko! En tieda pidetaanko siella jumalanpalveluksia enaa, mutta valtavat lasimaalaukset ja urut oli kylla vaikuttavia. Olin vain puoli tuntia myöhässä. Alkuperainen ohjeistus oli, etta luento on Baronyssa, joka on opiskelijayhdistyksessa oleva baari ja ihan eri puolella kampusta...

Kävin viime sunnuntaina Edinburghissa (tai kuten itse tapaan sanoa, Edin-brassa) ja oli jo varmaan korkea aikakin. En viime vuonna kauheasti turisteillut, niin en oikeastaan tiedä Skotlannin nähtävyyksistä paljon mitään. Muut olivat kauhistuneita kuullessaan sunnuntain olevan ensimmainen kunnon käyntini. Käytiin linnassa, joka ei kylla mielestani olisi ollut hintansa (£15) arvonen jos olisin siita maksanut. Aurinko paistoi koko retken ja oli oikein mukavaa. Olen kokeillut myos muita brittiskottijuttuja viime aikoina. Söin ekan fish&chips annokseni eilen! Saattoi olla myos viimeinen, en ihan hirveasti perusta friteeratusta kalasta... Glasusta saa myos friteerattuja mars-patukoita, mutta saatan jattaa taman kulinarisen elamyksen valista ihan suosiolla terveyssyista. En ole kokenut myoskaan ilmeisesti muuallakin Euroopassa suosittuja sipsivoileipia, koska pelkästään vitivalkoinen vehnäleipä + sipsit -kombinaation ajatteleminen nostaa kolesteroliarvojani ja luo iholleni epäpuhtauksia, saati sitten jos sinne väliin laittaisi majoneesia tai pekonia. Olen kuitenkin sen verran brittiläistynyt, että voin syoda välipalaksi sipsejä. Suklaaleipää opin syömään onneksi jo Japanissa!

Hyvästi selvä päivä!

Olen nimittäin palannut Glasuun ja täällähän sataa melkein joka päivä! Olin jotenkin unohtanut kyseisen seikan... Tottunut Suomessa siihen, että sää ei muutu vartin välein.
Tänään on kuitenkin saatu nauttia auringonpilkahduksista:

Uudessa kodissani ei viela ole internetia, niin saan hyodyntaa julkisia palveluja ja hoitaa asiat kirjaston kautta... Täällä ei luonnollisestikaan ole skandeja näppäimistöllä, niin manuaalisesti saan ne suorittaa ja se on muuten rasittavaa. Alt + 132 on ä, 148 on ö. Teen kaikkeni, jotta voisin noita kirjaimia olla kirjoittamatta, koska painan koko ajan virheellisesti ja halutun sijaan tulos onkin esim ▓ tai ♂. Sanavalinnat teenkin nyt siis tilanteen mukaan, kuinka runollista!

Freshers Week on ihan liian lähellä, eikä toimintasuunnitelma ole ollenkaan valmis. Stressasin aihetta vaikka miten ensin, kunnes Katherine komensi ottaan rennosti. Kukaan tuskin kuolee kehnon johtajuuteni tai yleisen epäjärjestyksen takia. Luultavasti.

Saavuin maahan siis keskiviikkona, Glasuun illalla. Nukuin lentoasemalla ja aamulla matkasin central stationille. Alkusuunnitelma oli tilata taksi, mutta vuorokauden matkustus ei tuntunut missään, niin reippailin sitten viimeiset 2,5 kilometria. Asuntoa en ollut n♪2hnyt (<noin kay jos ei oo tarkkana mitä painaa) ennen, kun Katherine oli hoitanut sen puolen. Rappu muistutti hieman jotain huumeslummia, jos vertaa siihen lukaaliin, jossa suveni vietin. Itse asunto on kuitenkin kiva. En luonnollisestikaan osannut operoida lämmitystä, ikkunoita, suihkua tai ulko-ovea, mutta vuorokauden matkustamisen jälkeen jo se kun sai laskea kaikki kantamukset maahan, potkaista jalkineet pois ja rojahtaa sohvalle oli melkoista juhlaa. Jossain vaiheessa tietenkin tajusin, etta koska varastointifirma ei ollut tuonut kamojani, mulla ei ollut lakanoita, peittoa tai tyynyä illaksi. Olikin siis melkoisen vilpoista sohvalla.

Oon tulostani saakka ravannut edestakaisin joka paikkaan. Asuntoa vuokraava firma muistutti vuokran olevan maksamatta ja etta se ehdottomasti täytyy maksaa muuttovuorokauteni aikana... Olivat kuulemma laittaneet aiheesta viestiä Katherinelle, joka ik♪2vä kylla asuu pienella saarella jossain Skotlannin edustalla ilman internettia. Fundeerasin aikani, et miten muka saan rahat heidän tilinneen niin nopeaan. Skottitilini ilmoitti Nil ja Suomesta rahojen siirtoon menisi ainakin pari vuorokautta. Katherine kehotti nostamaan rahat (£520) ja tallentaan ne suoraan firman tilille. Katsoin siis pankin osoitteen kartalta, ajattelin nostaa rahat vieresta ja sitten vaan tallentaan! Simples!

...ei. Siihen meni varmaan nelja tuntia.
Ensin en meinannut löytää konttoria. Olin vahingossa katsonut automaatin sijainnin, en itse pankin.

Kun olin vihdoin pankin edessä, ei missään ollut FREE WITHDRAWALS -automaattia.

Kun loysin sellaisen (kaukaa), en voinutkaan nostaa koko summaa, koska tililläni oli jokin käteisnostoraja. Ymmarsin taman jo noin 15 minuutin saatamisen jälkeen.

Palasin kirjastolle 250 punnan setelinippu taskussani, koneelle nettipankkiin muuttamaan asetuksia, mutta tunnukset ei ollutkaan mukana.

Kipaisin siis 1,5 kilometrin päähän asunnolle hakemaan tunnukset, muuttaan asetukset ja sitten nostaan rahat, viimein pankkiin tallettaan ne ja sitten soittaan vuokraisännälle, et homma hoidettu. Kilometrejä koko operaatiolle tuli varmaan yli kymmenen.

Onneks mulla on silti jopa kahdet kengät niin pystyy juokseen paikasta toiseen. Kun sade on kastellut yhdet, on kuiva pari jo odottamass. Luksusta!

Mietin hiljaa mielessäin

Ensi viikolla palaan Glasuun.

En odota matkustamista yhtään innolla. Lennän eka Tampereelta Stanstediin Raikun siivin ja jatkan matkaa Glasuun viiden tunnin odotuksen jälkeen iltayhdeksältä, koska se oli halvempaa. Aion viettää romanttisen yön matkalaukkuni kanssa Glasgown lentokentällä ja aamulla olisi tarkoitus noutaa avaimet uuteen kämppään. Halusin koko kesän telttailla, mutta se ei onnistunut (kuten ei viime kesänäkään) ja olin siitä harmissani, kunnes tajusin harrastavani lentokenttäretkeilyä useamman kerran vuodessa! Melkein yhtä hyvä, ellei parempi. Lentokentillä on usein sisälle jumiin jääneitä lintuja, joita voi bongailla. Lisäksi voi käydä logobingoa pikaruokaketjuilla ja laskea montako kertaa kivääriä kantavat poliisiparit kulkee ohitse. Yksin matkalaukun kanssa nukkuminen vaatii melkoista leiriytymistä. Mielestäni olen vuoden aikana kehittynyt hyvin boheemiin suuntaan.

En oikein tiedä millä mielin olen Suomen jättämässä. Jätin viime syksynä jo sellaiset hyvästit mielessä, että on ollut nurinkurista palata paikan päälle parin kuukauden välein. Odotan kyllä arkeen pääsyä, mutta olen hei heilunut kotimaassa nyt vähän vaille neljä kuukautta. Pidempään kuin kumpikaan skotlanninjaksoni. Se tuntuu huijaukselta. On ollut hyvä käydä töissä ja siellä oli vielä mukavaakin, mutta silti tuntuu, että olen auttamattoman irti suomitouhuista. Luulin tänä aikana integroituvani perhe-elämään ja luovani lisää kultaisia muistoja syksyllä vaalittaviksi, mutta ennen pari viikkoa sitten koittanutta kesätöiden loppua olin nähnyt samassa kaupungissa asuvia pikkusisaruksiani vain muutaman kerran ja silloinkin vain ohimennen. Olen myös joutunut hyväksymään, että vanhempi osa sisaruskatraastani on jo sen ikäistä, että ei niitä huvita viettää aikaa kuin kavereiden kanssa.

Onneksi omista kavereista on ollut seuraa. Kesään on mahtunut hurjasti kaikkea, se ei ole lipunut vain tyhjänä ohitse. On silti sellainen olo, että jotain tärkeää jäi tekemättä. Tunsin niin kyllä viime vuonnakin, että kenties kyseessä on vaan sellainen "jäikö kahvinkeitin päälle" -juttu. Vielä pari viikkoa sitten tuntui, että aikaa oli määrättömiin. Että loppusuunnitelmilla ei mikään kiire ollut! Nyt kun päiviä on viimein rajallinen määrä, tuntuu taas siltä, että pitäisi saada jotain merkittävää aikaan. Siinä taitaa kyllä olla enemmän kyse sellaisesta logiikasta, että "jos nyt teen asian x henkilön y kanssa, kaipaan molempia jatkossa vähemmän".

Onneksi järjestöllä on jos jonkinlaista toimintaa Freshers Weekille, niin ei aika ainakaan pitäisi tekeminen loppua.

Ja kaiken kaikkiaan on kuitenkin oikein hyvä päästä takaisin yliopistolle, varsinkin sen kuntosalille, sillä olen paisunut kuin pullataikina kesän aikana!

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas

Kun silloin huhtikuussa otin puheenjohtajan pestin vastaan, eräs hallituksen jäsen kysyi multa, olenko hyvä lasten kanssa. Vastasin, että on mulla ainakin kokemusta, kun pikkusisaruksia on tosiaan puolen tusinaa.
"Hyvä", sanoi hän. "Koska tämän järjestön johtaminen on pitkälti kun yrittäisit hallita päiväkotiryhmää."

Hah hah haa, minä nauroin ja olin samalla kauhuissani, kun tiedostin kuinka vähän (en mitään) tiesin johtamisesta. Viime päivinä tämä keskustelu palautui mieleeni kun kaksi tyyppiä alkoi riitelemään.
Se kuulosti minun korvaani suunnilleen tältä:

A: En pidä Voldemortin Vanukkaista, ei tehdä niiden kanssa yhteistyötä.
B: Niin kun Voldemortilla ei ole nenää. Raa-sis-tii!
A: Mitä??? VOISIT HIEMAN VAROA SANOMISIASI!
B: Se oli vitsi, dorka!
A: Ei mielestäni ollenkaan hauska tai sovelias! Jos sinulla on jotain sanottavaa, jätä se kokoukseen, jos sinua tarvitsee sinne enää kutsuakaan.
B: Painu vittuun saatanan homoluuseri!! Huumorintajuton ääliö-kusipää-parsannarskuttaja!

Itse olin vieressä vähän että:

A yllättäen tuohtui saamastaan ryöpytyksestä, joten keskusteltuani hänen kanssaan yritin puhua neutraalisti myös B:n kanssa. Saatuani kuulla "saatanan holhoamisestani" ja "viisivuotiaiden tasolla toimimisesta" aloin hyvin nopeasti nirskuttelemaan hampaitani.

Tavoittelen tässä nyt sisäistä rauhaa...

Onneksi kesä on tuonut mukanaan taas vaihteeksi niin mukavia asioita. Olen kokeillut SUP-lautailua, pelannut lisää tennistä, käynyt kesäjuhlissa, kuutamouinnilla, sirkuksessa (!) ja katsomassa maan mainiota Cirque Draculaa. Cirque Dracula pyöri jo pari vuotta sitten Turussa, kun kaupunki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Olin silloin esitystä katsomassa ja se hurmasi niin, että olin saada hepulin aina kun aihetta edes ajattelin. Kun kuulin shown uudelleenlämmityksestä joskus alkuvuonna, aloin odottaa innolla. Kakkosversio oli ihastuttava. Tosi kaunista, visuaalista tykitystä. Se ei yltänyt silti ekan Cirque Draculan tasolle, jos olisi, olisin repinyt varmaan housuni, mutta siinä olikin suunnattomat saappaat, joihin harpata. Pidin silti paljon!

Lai lai lai~ Vampyyritaidettaa, ei mitään tylsiä riitoja vuosien pattoutuneen vihan jäljiltä. Yhyy angst. En ihan tiedä miten päiväkodeissa riidat selvitetään. Jotenkin epäilen, että anteeksi pyytämään pakottaminen ja "Nyt halaatte!" ei toimi tässä. Kenties pitää kysyä joltain tarhatädeiltä tai -sediltä neuvoa!

Kahvi kaunistaa!

Yritin vähän parannella blogin ulkoasua (lue; vaihdoin yhdestä valmisteemasta toiseen) kun edellinen särki silmiä niin.

Olen tässä odotellut, koska iPodini olisi ladannut tarpeeksi, että voisin hilpaista lenkille, kunnes tajusin, että koko laite ei ole ollut odotteluaikanani edes tietokoneessa kiinni! Näin juuri...

Tajusin tänään yhden asian itsestäni. Tai pikemminkin opin pukemaan sen sanoiksi. Pidän nimittäin persoonallisista ja erikoisista ihmisistä, jotka uskaltavat sitten puhuakin jostain ihan käsittämättömistä. Reippaasti normeista eroavia hiippareita! Jos joku tekee jotain (mun) normaalista poikkeavaa ihan vakavana, sydämeni on pakahtua riemusta. Esimerkiksi olin jälkeenpäin melko hilpeä, kun tapaamani ihminen oli sangen intohimoisesti valittanut, että Pauligin kahvikojusta ei saanut normaalia maitoa.
Pyysin tarkentamaan.

"No, kun siellä oli vain sitä laktoositonta", sanoi hän.

Minä: "Ai maitojuomaa vai hyla-maitoa?"

"Sitä maitojuomaa, sitä kyllä löytyi vaikka millaista purkkia!"

M: "Mutta eihän se maistu eriltä? Se hyla-maito on sitä iskukuumennettua makeaa.."

"Kyllä pitää olla tarjolla myös tavallista maitoa!"

M: "Mitä se sitten olisi, punaista vai kevytmaitoa vai...?"

"Ihan sama, kunhan siinä on laktoosia!"

Nyökkäilin vaan että 'Vai niin', koska keskustelukumppanini oli melko tuohtunut ja hihitin tätä keskustelua sitten myöhemmin itsekseni. Ehkä kahviloissa pitäisi olla tarjolla myös maitoa ekstralaktoosilla! Käyttäähän sitä joku reilummin sokeriakin sumppinsa seassa niin miksei sitten tupla-annos laktoosia!

Ehdoton suosikkiominaisuuteni on ehkä avoin turhamaisuus miehissä. Nähdäkseni turhamaisuus koetaan suomalaisessa kulttuurissa hyvin epämiehekkääksi piirteeksi, joten saan suurta riemua siitä, jos seuraani eksyy hyvin turhamaisia heteromiehiä. Muutenkin muitakin epämaskuliinisiksi koettuja piirteitä omaavat heteromiehet piristävät eloani kummasti.

Ilahduttavia piirteitä on myös ylenpalttinen intoilu jostain muille kuulijoille käsittämättömästä harrastuksesta. Vaatii suurta mielenrauhaa pysyä tyynenä kun kaveri puhuu intohimoisesti kuuluisista minigolffareista tai intoilee kokoontaitettavista polkupyöristä.

Onneksi olen itsekin melko hupaisa (joskus surkuhupaisakin...) olento, niin kenties tuotan jollekulle muulle samanlaista riemua!

jonkin toimijan kannalta edullinen, sattumanvarainen tapahtuma

Piti laittaa tämä jo aikaisemmin... Nimittäin Uneton48-teoksemme! Ei päästy finaaliin tai mitään, mutta itse olin tuotokseemme erittäin tyytyväinen. Tekemisessä ei tosin ollut samaa epätoivoa, kuin mitä viime vuonna, jolloin mm. poistuin kuvauksista kymmenen tunnin työvuoroani varten ja allergiat oli niin pahat, että koko viikonloppu oli vain yhtä kyneltulvaa ja väsynyttä kiirettä. Viime vuonna sain myös ajella kaupungin pakua, jonka koin hyvin mieltä ylentäväksi. Mutta kuitenkin, tämän vuotinen festivaali oli myös hyvin mielenkiintoinen.

Tässä siis lyhytelokuvamme Onni:

Vaik itse saan vain viivähtää

Olen näemmä tavallistakin laiskempi päivittämään blogia kesällä! Mutta tämän oli tarkoitus olla ulkosuomalaisblogi, nyt olen kesäsuomalainen!

Olen ollut kyllä melko kunnollinen kesäsuomalainen, sillä on tullut grillattua ja saunottua ja niin edelleen. Ostin myös lenkkitossut, niin olen niitä ahkerasti kokeillut. Tässä ei siis ole mitään vitsiä! Harrastan liikuntaa ja käyn eväsretkillä kauniissa luonnossa siinä määrin, että ihan epäilyttää, että mitä normaaliminälle on tapahtunut.  Sille nörttiminälle, joka aikatauluttaa päivänsä sen mukaan, paljonko Skyrimia ehtii pelaamaan ja joka kuuntelee Pink Floydia aamukolmeen samalla kun lukee elokuva-arvosteluja 80-luvun fantasia- ja vampyyrielokuvista. Hiuksetkin on vaalentuneet kaikesta tästä auringonpaisteesta. Mulla ja kaverillani Jammilla on ollut aktiviteettikesä, niin ollaan mm. pelattu tennistä, käyty melomassa ja kävelyillä. Lisäksi ollaan kehitelty uusia ihan killereitä tanssiliikkeitä!

Kotimaassa on tullut oleskeltua jo 2½ kuukautta! Vähän tämä ajan kulu joskus ihmetyttää. Vielä lukiossa elämä tuntui melko tasapaksulta ja joka vuosi samanlaiselta. Mun elämäni on ollut ylioppilaaksi pääsyn jälkeen vaan kokoelma muutaman kuukauden mittaisia jaksoja. Aloitin työt heti lukiosta päästyäni. Myin torilla kalaa kesäkuulta elokuun loppuun, jonka jälkeen siirryin tilastopalvelulle pariksi kuukaudeksi. Sitten lähdinkin saman tien lokakuussa Japaniin vapaaehtoistyöhön. Sieltä tammikuulla palatessani sairastelin pari viikkoa, ilmoittauduin työkkäriin, jossa kiristelin hampaita kun minulle kerrottiin, että kaltaisiani yhteiskunnasta syrjäytyneitä nuoria on niin paljon... Seuraavat pari kuukautta tein teatteria ja odotin yliopistotuloksia. Pääsin huhtikuussa kaupan kassalle töihin ja siellä istuinkin elokuun loppuun. Syyskuussa muutin Skotlantiin. Ehdin olla maassa vain kolme kuukautta, kun jo palasin kuukaudeksi Suomeen lomalle. Sitten taas nelisen kuukautta opiskelua ja toukokuussa siirryin jälleen kotikaupunkiini. Arki ei varsinaisesti ole ehtinyt harmaantua kauheasti.

Suunnilleen puolentoista kuukauden päästä palaan jälleen Glasgowhun, jouluksi jälleen Suomeen, tammikuussa Skotlantiin, toukokuussa Suomeen ja syksyllä vaihtoon vuodeksi jonnekin päin Aasiaa! Sitten taas varmaan Suomeen, syksyllä Skotlantiin. On hienoa, kun elämä on suunniteltuna! En usko, että kauheasti kerkeän tässä kyllästymään elämääni. Skotlanti-Suomi -väliin sen sijaan...

Pidän sormet ristissä, että pääsisin Japaniin vaihtoon, koska neljännen maan ottaminen tähän pyöritykseen tuntuu aika raskaalta idealta. Mainitsin tästä joskus Inesille, joka ei ymmärtänyt mua alkuunkaan. Hänen mielestään olisi hukkaan heittämistä, jos palaisin Japaniin. I näki opiskelijavaihdon pitkänä turistireissuna, mitä se varmaan monelle onkin. Mua kuitenkin houkuttaisi paluu toiseen kotiini.
Kun kerran puhun sujuvaa japania, olisi joskus kiva käyttääkin sitä! En tavannut ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana yhtään japanilaista. Välillä jossakin vastaan tuli japanilaisia turisteja, mutta en ole niin avoin, että osaisin pysäyttää ihmisiä ja hihkaista "Hei, puhun samaa kieltä kuin te!". Nyt kuitenkin kun olen kansainvälisen seuran puheenjohtaja, tulen kunnon mafioson tavoin (mulla on melko mielenkiintonen kuva roolistani) käyttämään yhteyksiäni ja skaalaamaan esiin vaikka sen yliopiston ainoan japanilaisen. Varokoon hän vain! Meistä tulee sydänystäviä!

Kyuushuun maalaismaisemat ja vuodenajat erosivat täysin siitä, mihin Hokkaidoolla asuessani olin tottunut. Olin Kumamoto-kenissä Minamatan pikkukaupungissa vapaaehtoistyöissä kolme kuukautta ja pohjoisessa Hokkaidoolla Sapporon miljoonakaupungissa vaihdossa kouluvuoden.

Ohi on48!

Viime viikonloppu oli taas se aika vuodesta, että tuotettiin lyhytelokuvia. Nimittäin Uneton48, Suomen ripeimpänä lyhytelokuvakilpailuna itseään markkinoiva pläjäys täytti taas minun ja monen muun elokuvantekijän viikonlopun. Ideahan on, että 48h aikana tehdään 2-8minuuttia pitkä oleva lyhytelokuva. Pakolliset elementit ja genre saadaan perjantai-iltana, sunnuntaina tulee palauttaa tuotos. Alkuperäisenä ideana oli, että oli genre mikä tahansa, teemme jääkiekkoelokuvan 'Vuonna 95', jossa olisi ollut poikarakkautta. Saatiin kuitenkin genreksi romance ja idea liikkui aika kauas alkuperäisestä. Aikani irvistelin genrelle, koska olisin mieluusti tehnyt mitä tahansa, mutta lopputulos oli tosi nätti ja kiva. Siitä sai olla hyvin ylpeä! Olin mukana hommassa toista kertaa, joten en ollut enää ihan uuno. En edelleenkään tietenkään osaa kuvata tai leikata tai mitään, mutta mulla on kymmenen vuotta näyttelijänkokemusta harrastajateatterista ja rutkasti mielipiteitä, joita olen kaikkien riemuksi valmis jakamaan!

Viime vuonna olin ihan ihmeissäni 'renderoinneista' tai 'exportoimisesta', mutta nyt homma sujui melko tottuneesti. Meillä oli hyvä ryhmä ja vaikka työjako olikin hyvin epätasainen, viikonloppu oli mukava. Viime vuonna mulla oli lauantaina kymmenen tunnin työvuoro, nyt poikkesin vain pikkusisarusteni kanssa elokuvissa. Mun kämppäni oli onneksi lähellä kuvauspaikkaamme ja tukikohtaamme, niin pääsin kotiin välillä nukkumaan (tiedän, huijausta!) ja täydentämään muonavarastoja. Toimin origamivastaavana eli paperinpyörittäjänä eli tuottajana. Mulla on tapana kritisoida paljon johtavia henkilöitä, joten on hyvä jos mulle laittaa vähän vastuuta! Tänä vuonna kävi kuitenkin niin kuin viime vuonnakin, että päädyin tuotantoon aika viime metreillä. Jatkossa tekisinkin mieluummin niin, että:
1. nimeän itseni tuottajaksi kuukautta aiemmin. piste.
2. hoidan järjestelyt (kuten rahoitus ja muonitus!) valmiiksi useamman viikon etuajassa, vaikka tekisinkin sen Timbuktusta saakka.
3. en luovuta valtaa muille. Pidän pystyssä omaa natsihallintoani ja tuotantoon pääsee vain, jos sanoo mitä haluaa tehdä ja että sitten toteuttaakin sen!
Ongelma on nimittäin se, että jos joku muu on vallassa, hyväksyn sen (mutta jupisen itsekseni joka välissä) ja jättäydyn sivuun, koska oletan, että tämä henkilö hoitaa kaiken. Jos näin ei käy, niin jupina senkun yltyy!

Mulla alkoi tänään työt. Vietän nyt kuherruskuukautta työpaikkaani, että varmaan ensi viikolla alkaa jo valitusvirsi, mutta tänään olin kyllä mielissäni. Kaikki ihmiset vaikutti tosi mukavilta. Työhaastattelussahan mulle puhuttiin jo urapoluista firman sisällä, nyt sain kuulla mihin mun kannattaisi hakea ensi vuodeksi! Mulla ei ole suhteita, joten olen alottanut kesätöistäkin ihan pohjalta. Oon vahtinut lapsia, myynyt lehtiä, siivonnut tehtaassa ja sitä rataa. Kesätyöni on yleensä olleet fyysisesti raskaita ja kehnopalkkaisia. Tämä työ tuntuikin siis ideana jo juhlalta, kun istun ilmastoidussa toimistossa ja näpyttelen tietokonetta. Nyt sain kuulla, että on hukkaan heittämistä, että joku mun koulutustaustaiseni ja kielitaitoni omaava henkilö tekee niin simppeliä hommaa. Että "Sun pitää hakea tähän-ja-tähän firmaan, aloituspalkka siinä-ja-siinä hommassa kesätuuraajana on summa x" (joka oli yli puolet tämänhetkisistä säästöistäni...). Olin ihan ihmeissäni tästä. Tiedän, että mulla on vankka kielitaito ja aina sitä markkinoidaan, että kielitaidosta on hyötyä. Enpä vain ole koskaan työelämässä siitä mitään kertynyt! Torikauppiaana osasin puhua toki ahvenista usealla kielellä, mutta työttömänä ollessanikin työkkäri ei katsonut, että osaamisellani olisi mitään merkitystä työnsaannin kannalta kotikaupungissani. Olen oppinut, että on samantekevää, miten ihmeellisiä asioita olen tehnyt tai mitä osaan, töitä saadaan suhteilla ja suhteilla. Ilman suhteita täytyy olla oikeanlaista työkokemusta, johon tarvitaan muuten suhteita tai tosi hyvää tuuria ja sipaus jotain mieletöntä, jota epäilen itsestäni puuttuvan. Vaikka olisin kuinka ainutlaatuinen lumihiutale ansioluetteloni kanssa, sillä ei ole mitään merkitystä, ellen tunne oikeita ihmisiä. Ja minä en.

Olen ollut työnsaannista aina tällainen katkera vanha pieru. Sitten tulee joku ja sanoo, että mun pitäisi hakea isoon globaalisti toimivaan firmaan Z hyvään asemaan, koska juuri munlaisia ihmisiä ne siellä tarvii. Kuulostaa liian hyvältä? Aion ottaa tästä tarkemmin selvää!

Wednesday Morning, 9 A.M

Elo kotimaassa on alkanut melko rauhallisesti. Ihmisten puute järkytti, en oo tuntenut kotikaupungin pienuutta yhtä voimakkaasti sitten siirtyessäni 18-vuotiaana miljoonakaupunki Sapporosta tänne takaisin. Ekan kerran ruokakaupassa oli vähän orpoa, kun en tajunnut, että en varmaan syö nyt sitten samoja juttuja enää. Olin tyystin unohtanut, että hedelmät ja liha myydään kilohinnoittain (ei vaan Aldissa) ja mietin, että miten mango voi maksaa vitosen. Samoin yritin tällaisena tökerönä maahanmuuttajana etsiä viinipulloa ja särkylääkkeitä Lidlistä. Ei sujunut jostain kummasta syystä.

Asustan kivassa yksiössä keskustassa ja työpuolikin näyttäisi viimein vähän valoisammalta. Olin haastattelussa vähän vähemmän sulava, mutta ainakin mulla oli hyvät vaatteet ja haastattelija oli käynyt läpi mun cv:ni. Kysyttiin tulevaisuuden urasuunnitelmista, joita mulla ei oikeastaan ole. Mulla oli mukelona tavoitteita, kuten muuta Japaniin, opi miekkailemaan, ryhdy presidentiksi ja niin eespäin. Koska olen society president, koen viimeisen kohdan täytetyksi, kuin myös kaksi edellistäkin :D Viime vuosina tavoitteeksi nousi myös johtaa jotain NPO:ta, jollainen international society on, joten sekin voidaan laskea tehdyksi. Kutsua linnanjuhliin vielä odotan, se oli mielessä yläasteikäisenä. Meiltä kysyttiin kasiluokalla terveystiedossa mitä halutaan tehdä opiskelun jälkeen. Kaikki muut vastasi, että mennä naimisiin ja perustaa perheen ja mä katsoin niitä ihan silmät pyöreinä. Mietin, että olenkohan muita kamalasti lapsellisempi kun mun haaveissa valloitin maailmaa ja tein jotain ylimaailmallisen fantastista ja ennenkuulumatonta. Tuntui hassulta, ettei kukaan muu haaveillut suurista seikkailuista. En nyt sitten tiedä olenko vielä onnistunut kovasti seikkailemaan. Pitänee jatkossa yrittää enemmän!

Tää kortteli on vanhusten valtaama. Asunto kuuluu isoisälleni, joka ilokseni vierailikin täällä tänään! Puoli seitsemältä aamulla! Soitti jopa ovikelloa ennen kuin marssi sisään ja alkoi sitten selittää, miten sähkölaitteet toimii, vaikka olen ollut täällä jo viikon ja tajusin jopa eilen miten mikroa käytetään. Se on mukavaa saada vieraita...
Kun maanantaina palasin kotiin pyöräreissultani ja sisäpihalla lukitsin pyörääni, huusi naapurin mummo parvekkeeltaan:
"Ei siitä portista saa kulkea niin paljon! Se kuluu ja menee rikki!"

Mietin hiljaa, että et mummo ole tosissasi, mutta napsautin japanivaihteen päälle ja kiitin oikein kauniisti mummoa huomaavaisuudestaan iloisesti hymyillen, itse kun en olisi tullut edes ajatelleeksi moista! Ilahduttavaa asua näin huomaavaisessa naapuristossa!

Ines laitto viestiä, että ghetossa on ollut jo pari päivää vesi ja sähköt poikki. Miten tää ei yllätä mua :D

Tähän loppuun ilahdutan teitä äitienpäiväkakullani. Äiti on ottanut kaiken ilon irti suomeenpaluustani. Ensin sain tulla käymään viime viikolla leipomaan kakun ja sitten tällä viikolla sain leipoa masaliisaa ja vuokaleivoksia hänen juhliinsa.

少年よ神話になれ

Keskiviikkoa oli siis tosiaan MDP:n älypuhelinsovelluskilpailu, jonka finaaliin päästiin. Oltiin harjoteltu hieno esitelmä ja olin itse päättänyt, etten pyörtyisi. Vaivauduin jopa meikkaamaan oikein kunnolla, niin että näytinkin asiaankuuluvalta.

Meidän esitelmä meni hyvin. Se videoitiin, joten piti käyttäytyä nätisti koko ajan. Meillä oli jakaa tiivistelmä markkinointitutkimuksesta, joka oltiin tehty ekstrana ja tuomaristo oli ihan innoissaan meidän liikeideasta. Meidän jälkeen oli pari heikohkoa esitelmää, koska ryhmästä puuttui väkeä tai idea ei ollut kummoinen. MDP:n työmoraali ei tunnetusti ole korkea. Sitten tuli viiminen ryhmä, jonka ehdin ennen lähtöäni näkemään. Niillä oli laatikollinen leivoksia tuomaristolle. Kohoteltiin tyttöjen kanssa vähän kulmakarvoja toisillemme. Lahjontaa! Varsinkin kun leivoksia oli vaikka millä mitalla, mutta ne oli vain tuomaristolle, vaikkei meitä ollut yleisössä kun ehkä kymmenen enää siinä kohtaa. Tän ryhmän idea ei kanssa ollut mikään kummoinen, mutta voi sitä tuomariston mielistelyn määrää! Alkoi jo vähän naurattaa, että ootteko tosissanne. Ja ne kehvelit vielä voitti! Oltiin vähän pöllämystyneitä tästä oman ryhmän kesken. Ilmeisesti meillä on vielä paljon opittavaa...

No, ei voi mitään! Keskiviikko oli muutenkin tosi kiireinen päivä, koska sain lähteä sieltä suoraan clubs & societies AGM:n (annual general meeting). Joku kiva nuori mies istui siellä viereeni ja kyseli kaikenlaista, kun ei ymmärtänyt mitä tapahtuu ja pelkäsi joutuvansa puhumaan. Oli juuri nimetty psykologiaseuran varapuheenjohtajaksi. Olin vaan, että "Joo, ei mitään. Piilottelet vaan täällä takana mun kanssa.". Kunniakkaasti edustimme järjestöjämme! Oli ihan lohduttavaa tietää, että joku muukin on pihalla vastuutehtävistään. Sen jälkeen mentiin arvoisien asuinkumppaniemme kanssa asuntoesittelyyn, mutta koska paikka oli kaukana JA tosi kallis, eikä oikeen minkään näkönen, hylättiin se melko pian. Sitten piti mennä oman seuran kokoukseen. Tää oli vuoden viimeinen kokous ja olen nyt käynyt yhteensä kahdessa kokouksessa, molemmat nimitykseni jälkeen. En liiemmin tiennyt edes mitään kansainvälisestä seurasta, ennen kun ne teki musta puheenjohtajansa. Nykyinen puheenjohtaja on ollut vissiin tosi hyvä virassaan, mutta ei osannut kyllä kauhean hyvin perehdyttää mua tehtäviinsä. Pyysin, että hän olisi esitellyt mut ihmisille, joiden kanssa mun täytyy asioida, mutta hänellä ei kai kiireittensä takia ollut aikaa. No, osaan ihan varmasti johtaa parin tuhannen ihmisen järjestöä lonkalta!
Suunniteltiin ensi vuoden tapahtumia, joihin moneen mulla ei ollut mitään sanottavaa, kun en tänä vuonna ollut osallistunut melkein mihinkään. Vähän hirvittää tää koko touhu välillä, mutta aion kyllä yrittää parhaani koko ensi vuoden!
...Toivottavasti se riittää.

Ensi keskiviikkoa lennän jo Suomeen. Tiistaina Glasusta Stanstedille ja keskiviikkoaamuna matka jatkuu kotimaahan. Sunnuntaina varastointifirma tuo pahvilaatikoita, tiistaina ne vie kamani säilöön kesäksi. Syksyksi ei ole vielä asuntoa, mikä on vähän fail, mutta ei johdu pelkästään musta. Ollaan katottu PO:n, K:n ja I:n kanssa yhdessä asuntoja, mutta meidän kriteerit ei täsmää. PO haluaa asua West Endissä (toisella puolen kaupunkia), eikä sille esimerkiksi kelpaa yliopiston vieressä oleva Dennistoun, vaikka vuokrataso on vähän halvempi, eikä kyseessä ole mikään huono alue. I haluaa asua keskustan tuntumassa ja K kaukana siitä. En ihan tiedä miten tää tulee toimiman syksylläkään... Saatan joutua lähteen soolouralle tästä.

Hurja ajatella, että yksi kouluvuosi on jo takana. Vastahan täne tultiin! Glasgow ei ole enää vieras, uhkaava paikka, eikä yliopisto tunnu niin järkyttävän sekavalta. Opinnoissa pärjääminen ei stressaa niin paljon, vaikka eka vuosi olikin varmaan helpompi kuin tulevat. Vaikka tänne muutto olikin tällainen päähänpisto (kuten kaikki tärkeät päätökseni...) oon ollut tosi iloinen siitä. Eka vuosi oli ainakin tosi mukava ja vaikka tää kuherruskuukausi uuden maan kanssa tästä loppuisikin, ensi vuodelle on luvassa kaikkea kiinnostavaa ja kolmantena vuotena lähdenkin jo vaihtoon! Vaihto toimii hyvänä motivaationa opinnoille ensi vuonna, koska täytyy olla riittävät arvosanat sitä varten.

Juuri nyt tulevaisuus tuntuu siis sopivan jännittävältä, mikä on erittäin hyvä :)

We're all going on a summer holiday

Oli iha hurja opiskelu-urakka tässä välissä... NOT.
Nythän olen jo kesälomalla. Sain nimittäin kaikista loppukokeista vapautuksen. Taloustieteen keskiarvo oli lopulta 60.6 kun yli 60 piti olla, ettei tarvinnut alkaa kokeeseen lukemaan. Oli kyllä jo melko lailla tuurista kiinni siis. Vähän tuntui hassulta aloittaa kesäloma jo huhtikuussa, varsinkin kun maaliskuun jälkeen ei ole ollut kunnolla enää mitää. Ei silti valittamista! Varmasti sitten joskus kun aikuistun ja joudun oravanpyörään kaipaan nykyistä vapautta.

Menin ja ostin lentolipun Suomeenkin. Funtsin, että mitä turhaan nyhjään täällä, ku voin olla himajin kotimaassa, jossa mulla ei ole varaa alkoholiin tai vaatteisiin! Pitää siis pois paheen tieltä! Syön vaan porkkanoita ja istun sisällä, etten vahingossakaan rusketu. Kesätöitä ei nimittäin ole vielä löytynyt. En ole luopunut täysin toivosta, mutta huonolta näyttää. Olisi kyllä aika absurdi ajatus olla syyskuun puoleen väliin toimettomana. Kenties otan siis osaa kaiken maailman projekteihin tai ryhdyn taiteilemaan urakalla. Katusoittajaksi musta ei ikävä kyllä ole musikaalisuudettomuuteni takia.

Ihan toimettomana ei ole tarvinnut täällä sentään istua. Puheenjohtajuuden myötä on ollut kaikkea järjestöhommaa parille päivää. Olen saanut paljon kehuja ulkonäöstäni. Kuulemma näytän puheenjohtajalta, joten pärjään ihan hyvin ensi vuonna! Aion siis jatkossakin näyttää samalta, niin kaikki menee hyvin! Neuvoina olen saanut, että 'tee vain mitä tykkäät' ja 'älä hamstraa itsellesi liikaa tekemistä, vaan koita delegoida'. En usko kummankaan kanssa olevan mitään ongelmia, kunnen mikään ahkeruuden perikuva ole.

Meidän piti MDP:ssä tänä lukukautena suunnitella oma älypuhelinsovellus. Mun ryhmän sovellus oli iLoyal, joka tallentaa käyttäjän bonuskortit sun muut etukortit yhteen paikkaan, niin ei tarvi loputtomiin lompakkoa kaivella kassalla. Kuten MDP-henkeen kuuluu, meidän tuli kirjoittaa aiheesta viisi esseetä, niin että lopussa kukaan ei varmastikaan enää pitänyt ideasta! Meidän idea oli kyllä ainakin vakavammin otettava kuin jotkut muiden joukkueiden ideoista. Yksi ryhmä oli kehittänyt sovelluksen, joka pisti puhelimen pelit ja äänet pois päältä. Kaikki kuunteli vähän nyökyttäen, kunnes kissamakitutorimme Kunkku Kreikasta huomautti, että eikö olisi helpompaa sulkea puhelin tai laittaa äänettömälle. Ei ollut käynyt tämän ryhmän mielessä...

No niin, ilmeisesti taso on ollut melko samanlaista kaikissa ryhmissä, koska meidä ryhmä pääsi finaaliin! Tämä oli nimittäin kilpailu ja voittajalle on luvassa rahapalkinto yhdeltä alan yritykseltä. Pari viikkoa sitten teimme videopitchin sovelluksestamme, jonka perusteella pääsimme sitten jatkoon. Keskiviikkona on määrä esitellä ideamme leijonankita-ohjelman tyyliin yritykselle, joka palkinnon jakaa. Vähän jännittää! Oon aina ollut ihan säälittävä esitelmänpitäjä, mut MDP:n myötä se on vähän helpottunut, ainakin jos esiinnyn oman ryhmän kanssa. En edelleenkään ole lähelläkään hyvää, mutta ainakaan en ole pyörtyä aina kun pitää puhua.

Pitää katsoa joku varastofirma pitään mun kamppeita kesäloman ajan ja ostaa vähän kesävaatteita pohjolaa varten. Toivottavasti löytäisin edes sen verran töitä, että saisin katettua kesäasumisen kulut!

Pomo piilossa

Lomat on lusittu!

Torstaina on math&stat-koe, jota olen siis jo yrittänyt kahdesti. Kolmas kerta toden sanoo! En oo kyllä ees harjotellut, taidan kokeilla vielä ens viikolla uudelleen.... Järkevää touhua! Huomenna tosin kaverini Johanna tulee tänne ja, vaikka hän ei sitä vielä tiedäkään, saa hän toimia excel-oppaanani! Jee!

En saanut eilen unta, joten aloin katsomaan 'Kaichou ha meido sama' -nimistä animea neljältä aamuyöllä. Oon tosi huono kirjottaan japania latinalaisilla aakkosilla, suomennettuna nimi ois varmaan, että puheenjohtaja on sisäkkö. Siis sellainen sisäkkökahvilatyttö. Yritin sitten nukahtaa piirrettyjen ääreen, mutta ei siitä mitään tullut. Stressaan jotakin. Ei oo tiedossa kesätöitä ja olin budjetoinut aika lailla sen varaan.  Tänään oli vaihtoinfo, jossa sanottiin, että vaihtoon kannattaa varata vähintään £4000 yhdelle lukukaudelle. Koko lukuvuosi tuskin tekee tuplasummaa, mutta rahaa olisi jostain käärittävä valtion tukien lisäksi. Vaihtoon lähdetään siis kolmantena vuonna ja mun tutkinnossa se on pakollinen. Haluisin ehdottomasti lähteä koko vuodeksi. Jännitin tätä hetken, kunnes aloin murehtimaan talousasioitani. Mietin, että tarvisin kenties johtamiskokemusta.

Illalla oli international societyn joku tapaaminen, missä valittiin johtokunnan jäsenet. Menin sinne ihan mielenkiinnosta, kun kerran mainoksessa luvattiin pikkusuolaista, mutta kun paikalla ei ollut kamalasti väkeä, päädyin hakemaan virkaa yöllisen animetuokion inspiroimana. Näin minusta tuli järjestön puheenjohtaja! Joo, en nyt pilaile. Kyseessä on myös hyvin iso järjestö, joka järjestää kaikenlaista koko ajan. Eka olin vähän trallalaa I'm a president of something~! kunnes tajusin, että ryhdyin sitten johonkin, mistä en tiedä mitään ja mihin mulla ei varmaan ole minkäänlaisia valmiuksia. Taas. Mielessäni oli siis johtamiskokemuksen kartuttaminen, kun kerran ainetta opiskellaankin, mutta olisin ihan mielelläni voinut vetää jotain kymmenen hengen jumppakerhoakin. No, toivottavasti tulee mielenkiintoinen ensi vuodesta ja että järjestö on vielä vuoden kuluttua pystyssä! Kenties olen hommaan niin epäpätevä, että muut johtokunnan jäsenet ryhtyy kapinaan ja vallankaappaukseen. Päivitän siinä tapauksessa kyllä draamasta tännekin.

Sunnuntaina tapaan tän vuoden puheenjohtajan, joka sitten valmentaa mua vastuutehtäviinsä. Mulla ei ole kyllä tapana, mutta toivottavasti en kadu tätä päätöstä jatkossa...

Accept my egg and this feeling

Pääsiäisloma!
Meneillään edelleen, vaikka pääsiäinen onkin jo ohi. Varmistin juuri kalenteristakin.

Maaliskuu oli tosiaan tehtäviä täynnä. Viiminen viikko ennen loman alkua oli sitä, että oli jatkuva kiire, mikä on vielä ihan ok, mutten pystynyt stressin takia nukkumaan. Tämä johti parin päivän jälkeen siihen, että saatoin maata salongin sohvalla (yritin keksiä jotain hienompaa sanaa sille tuloksetta...) ja tuijottaa seinää ilmeettömänä tunnin. K ja I huolestui tästä lopulta niin, että käskivät mun hakea pidennystä palautuspäiviin.

Selvittiin kuitenkin hengissä! Loma alkoi sillä, että PO ja K lähti pois. PO Saksaan ja K Itävaltaan laskettelemaan. Mä ja I ollaankin oltu täällä kahdestaan nää kaksi viikkoa ja meno on ollut sen mukaista. Arvoisat K ja PO epäili, ettemme poistuisi sohvalta mihinkään. Miten väärässä olivatkaan! Ensimmäinen päivä meni kymmenen elokuvan parissa, joista yhtäkään emme katsoneet alusta loppuun. Toisena päivänä alkoi vaikka millainen aherrus!

Tutustuimme perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin origamiveneiden kautta. Tässä ikävä kyllä on jo haaksirikko meneillään. Ines kuvasi myös videon, missä laulamme My heart will go onia. Ilmassa saattoi olla lievää mökkihöperöyttä...

Aprillinpäivä oli ihan loistava, koska Ines on ihan yhtä trolli kuin mitä minäkin. Muistatte varmaan vielä hurmaavan entisen kanadalaiskämppiksemme Michellen. Hänellähän oli tapana hankkiutua teepusseista eroon pudottamalla ne ikkunasta ulos alakertalaisten riemuksi. Olemme sitemmin tutustuneet suoraan hänen huoneensa alapuolella majailevaan Amelieen, joten päätimme toki muistaa häntä aprillinpäivän kunniaksi.

Täytimme hedelmäpussin kuumalla vedellä ja teepusilla (kuvan tumma kohta pussissa). Nimikortin avatessa sisäpuolella luki 'aprillia' ranskaksi. Tein insinööritaidoillani narua jätesäkistä jonka sidoimme tähän pakkaukseen. Hilasimme sen sitten alas Michellen huoneen ikkunasta ja läväytimme Amelien ikkunaa vasten. Hän oli varmaan kaivannutkin jo tällaisia terveisiä!

Seuraavaksi päätimme ilahduttaa myös alapuolisen asuntomme asukkeja. Koska oli myös pääsiäinen, keitin kanamunia ja koristelimme ne sitten elegantisti tussilla.

Taiteilijanlahjani pääsivät jälleen esille! Aiemmasta innostuttuamme muna pääsi kanssa hedelmäpussiin, koristeeksi laitettiin hurmaava rusetti ja hilattiin salongin ikkunasta jälleen jätesäkkiköydellä alakertalaisten avoimesta olohuoneen ikkunasta sisään. Siellä asuva Linda ihastui kovasti yllätysmunaamme, jonka ilme on kyllä, vaikka itse sanonkin, melko charmantti. Meidät kutsuttiin käymään kakkukahveille, jossa ei ollut mitään jekkuja! Jee!

Arvatkaa jäikö tämä tähän? No ei tietenkään! Seuraavaksi päätimme kirjoittaa rakkauskirjeet katutasolla asuville pojille, jotka on ollut hyvin veemäisiä naapureita. Sujautettiin se oven ali ja signeerattiin, että blondi kolmoskerroksesta (Linda). Heidän 'vieraansa' on yrittäneet väkisin tunkea meidän asuntoon sisään, porraskäytävässä haisee aina pilvi heidän tupruttelujensa ja viljelmiensä takia ja kaverit voivat alottaa bileet koska tahansa. Myös neljältä aamuyöllä tiistaisin. On hämmentävää, että miten ne saa porukkaa mahtumaan lukaaliinsa.

Sama rakkauskirje kirjotettiin myös mun ja I:n kaverille Artille, joka asuu kanssa ghetossa. Koska pidämme Artista, hän sai kirjeen lisäksi myös suurten tunteiden symbolina samanlaisen pääsiäismunan, kuin mitä alakertalaiset.

Dear Artjoms,

When I look at you

the sky is clear & blue

When I miss you, I feel this pain

it is like eternal rain

My heart is raging like a storm

when I see you around the dorm

I come upon you kneeling,

accept my egg and this feeling

Kiss

Runoilusta vastasin minä. Vähän harmitti, ettei ollut aikaa hioa tätä tunteiden tunnustusta pidempään. Sujautimme kirjeen sisään hänen raollaan olevasta ikkunasta, mutta munaa ei saanut sinne mahtumaan, joten päätimme mennä kylään. Idea oli, että toinen meistä olisi huomaamatta livahtanut A:n huoneeseen ja asettanut munan kirjeen viereen ikkunalaudalle. A:lla oli kuitenkin vieraana jo hyvin tarkkaavainen Amelie, niin ettei tämä onnistunut. Pyörittelin pääsiäismunaa kädessäni ja yritin keksiä paikan, mihin sujauttaa se huolimattomasti, jolloin se ilmakuplan takia särkyi käteeni! Tungin sen lähimpään laukkuun ja oli pieniä vaikeuksia pitää pokka. A on hyvä tyyppi, mutta myös erittäin hyväuskoinen, joten hän olisi varmaan ihmetellyt ikuisesti tätä romanttista yllätystä, ellei Amelie olisi mennyt kertomaan illalla, että olimme olleet luovalla päällä. Harmi!

Loman eka viikko sää oli ihan mahtava, joten tehtiin ostosmatkoja (sellaisiin hienoihin putiikkeihin kuin mm. Tesco, Lidl ja Aldi koska ollaan täällä vähän mässäilty) ja mentiin fiinille necropolikselle hautausmaapiknikille. I ei ollut käynyt hautausmaalla sitten lapsuutensa, joten oli unohtanut pelkäävänsä niitä kuollakseen, myös auringonpaisteessa... I ei ole koskaan leiponut, joten opetin hänen tekemään kauralastuja. Hän onkin tehnyt niitä nyt kolmesti! Ollut oikein mukava leppoisa loma. Illallisia, korttipelejä ja lautapeli-iltoja, vähän kylillä riekkumista, karaokea ja hyvää ruokaa. Ja ensi viikolla kaverini Suomesta tulee käymään. Jee!

Hyvää syntymäpäivää Akira Kurosawa

Mulla ei oikeesti ole aikaa tehdä puoliakaan siitä, mihin oon taas tänään onnistunut kuluttaan aikaa (jonkun rändömtutun 100 lomakuvaa fabossa, kymmenen vuohenjuustoreseptiä ja pari kynsiblogia, vaikken ees lakkaa kynsiäni), mutta olen aina ollut tosi tehokas prokrastinoimaan, niin menköön!

Sää on ollut koko viikon melko kurja, millä ei sinänsä ole väliä, koska esseiden määrä on painostanut istumaan sisällä ja tuottamaan hienostunutta akateemista tekstiä. Eilen kuitenkin kurssikaveri sai suostuteltua mut ulos. Kaduin sitä heti ulos astuttuani, sillä taivaalta pyrytti lunta ja maa oli loskanen. Mentiin sitten Boteco-nimiseen ravintolaan Merchant Cityyn ja kenkäni oli puolimärät sinne päästyämme. Lähdin mukaan lähinnä kohteliaisuudesta, koska oon hengannut tän tyypin kanssa viimeksi viime vuonna, eikä se silloinkaan ollut kovin hauskaa seuraa. Oon kuitenkin aina valmis uskomaan, että ihmiset muuttuisi jossain aikajaksossa mielenkiintosemmiksi! Hän vastaa kovin paljon mun stereotypiaani bulgarialaisista ja romanialaisista (päänsisäinen jakoni on yhdistänyt nämä kaksi maata samaksi kulttuurilliseksi alueeksi): paljon meikkiä, kirosanoja, vähän suvaitsemattomat mielipiteet ja kehnohko englanti. No, stereotypiat sikseen. Hänen suurin muutoksensa viime vuodesta oli se, että hän vihasi skotlantilaisia nykyään. Mä vaan nyökkäilin, koska mulla ei nyt liiemmin pahaa sanottavaa tämän maan väestöstä ole. Tämä on muuten aika usein puheeksi nouseva aihe... Oon ollut vastaavassa keskustelussa kahdesti aiemminkin, eikä nää siis ole mitään humoristisia höpinöitä. Ineskin sanoi, että on ainakin pari kertaa ollut mamuseurueessa, jossa muut on alkanut yhtäkkiä avautumaan pattoutuneista tunteistaan valtaväestöä kohtaan. Tervetuloa Skotlantiin, jossa maahanmuuttajat vihaavat Sinua!

Seurue suureni hieman ja yritin osallistua keskusteluihin, mutta taisin olla vähän eri aallonpituuksilla muiden kanssa. Muut kertoilivat syövänsä ulkona vähintään pari kertaa viikossa ja muutenkin laveammista elämäntyyleistään. Mä käyn Aldissa ruokaostoksilla, viikossa kuluu £10-15 ruokaan ja usein syön kuulkaa puuroa! Kurssikaveri esitteli laukkuaan ja lompakkoaan, kun ne oli niiiin hienot, vaikka ne olikin sitten siis vaan jotkut kopioversiot Alviero Martinin karttakuosista... Ei sopinut ollenkaan yhteen heidän elitististen lomamatkasuunnitelmiensa kanssa! Tää mun kurssikaverini myös halasi oikein sydämellisesti jokaista tapaamaansa tyyppiä, mikä oli vähän kiusallista, kun itse en tällasena jurona länsisuomalaisena harrasta tuntemattomien rutistelua. Yritin siinä sitten keksiä jotain rentoja ja sulavia tervehdyksiä, näytti varmasti hyvin luontevalta :D Siirryttiin johonkin collegelandin pippaloihin, joissa yks ecuadorilainen mies seurueestamme yritti saada mua pummimaan kanssaan tuntemattomilta juomia. Mua vähän nauratti se, kun ehdotus tuntui musta tosi sopimattomalta ja hän vaan intti, että joo joo, mennään. Lähdin kuitenkin aika pian kotiin, kun kengät oli jo litimärät ja nyt olis tosi huono aika sairastua.

Loppuviikonlopuksi olen lukittautunut huoneeseeni kera rooiboos ja Pink Floyd, koska tiistaina on taloustieteen tentti, torstaina esseen DL ja perjantaina toisen esseen palautuspäivä... Ja eilenkin piti palauttaa essee! Teoriassa jos menestyisin tuossa tentissä, saisin vapautuksen loppukokeesta, joka olis kyllä tosi hienoa, koska oon ihan surkea taloustieteessä.

Mutta, huhtikuussa on kahden viikon pääsiäisloma! Ollaan suunniteltu Inesin kans kaikkea kivaa puuhaa. Sen jälkeen on kanssa mukavaa, koska kaverini Suomesta tulee käymään. Kevättä kohti :)

Disease is growing, it's epidemic

Voi voi voi...

Mitä olenkaan saanut selville kanssaihmisistäni. En tiedä, uskaltaako niille edes nauraa! Ihmisten yleistietämyksen heikkous täällä on muokannut kuvaani maailmasta melko lailla. En voi alkaa kutsumaan joka toista vastaantulijaa tyhmäksi, joten asteikon on täytynyt laajeta merkittävästi. Uusia luokkia tietämättömyyden ja tyhmyyden rinnalla onkin 'peruna' ja 'ameeba'.

Tämähän lähti siis käyntiin siitä, kun viime postauksessakin valitin, että ryhmäläiseni eivät olleet kuulleet Aurinkokuninkaasta tai Stalinista. Yritin tuloksetta vakuutella itselleni, että hei kulttuurierot, varmasti nämä tyypit tietää mua ja puolta Suomea paremmin jostain toisesta aiheesta. Kuten Geordie Shoresta!
Kämppikseni K ei myöskään ollut koskaan kuullut kenestäkään Ludvigista, mutta Stalinin hän tiesi luojan kiitos. Olen tässä parin päivän aikana saanut esimerkkejä ihmisten yleistietoudesta ja oloni on muuttunut hieman yksinäiseksi. Nimenomaan yksinäiseksi. Mitään ylemmyydentuntoa siitä ei saa, että keskustelukumppani ei tiedä mikseivät astronautit ole käyneet auringossa. Olenko kenties eri ihmislajia? Onhan muitakin minunlaisiani? Ottakaa yhteyttä!

Saan ihan hirveästi huonoa karmaa tai jotakin lähimmäisilleni nauramisesta, mutta kun kämppikseni PO, jonka jutut annan yleensä valua yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska se ei yleensä ihan mieti, mitä puhuu (West Endissä oli raiskaussarja ja PO nauroi hillittömästi kun kuvitteli miten I tai K reagois jos niitä yritettäis raiskata.. Mulla oli vähän vaikeuksia liittyä tähän ilonpitoon.) on antanut muutaman aika hillittömän esimerkin yleistiedoistaan. En muista mitä keskusteltiin K:n kanssa keittiössä, mutta alkuräjähdys siihen jotenkin liittyi. PO kysyi, mikä se oli. Koska PO opiskelee fysiikkaa, oletin ettei se vaan tiennyt englanninkielistä ilmaisua, joten tarjosin saksankielistä vastinetta. Never heard. Kirjoitin sen vielä paperille siltä varalta, että peruna-suussa-lausumiseni ei ole kauhean selvää. K alkoi sitten selittää tätä juttua hänelle, melko samaan tapaan mitä mä selitin aiheesta viime kesänä 9-vuotiaalle pikkuveljelleni.
Toisen kerran puheeksi tuli maantieto, tästä on jo vähän aikaa ja Maike Saksasta oli kanssa täällä vielä silloin. Puhuttiin jotain Eurooppaan liittyvää ja kävi ilmi, että kumpikaan, ei M eikä PO, osannut nimetä Saksan naapurivaltioita! PO tarjosi Italiaa ja Valko-Venäjää, M Venäjää. Kummallakaan ei myöskään ollut mitään hajua siitä, mitä Hitlerille kävi, mutta molemmat kuitenkin uskoivat, ettei äijä enää ole hengissä!
Ihan vähän aikaa sitten puhuttiin uskonnosta. Meillä on välillä vähän vakavia nää keittiökeskustelut :D
Tässä keskustelussa PO totesi olevansa kristitty, mutta ettei usko Jeesukseen.
Ei usko Jeesukseen.
Kristitty.
Mistähän se kuvittelee sen 'Christ'-osan tulevan christianiin!

Alan ymmärtää, miten Suomi pärjää Pisan testeissä sun muissa! Syy ei ole, että me oltais jotenkin supernerokkaita tai hyviä, vaan oletan että kaikki muut on vaan niin hitosti huonompia. Olin mieluusti syyttämässä koulujärjestelmää tästä, että kyllä nyt on jotain vikana, mutta yks kurssitoverini Bulgariasta sanoi, että heidän systeeminsä on ihan paska, mutta hänkin tietää, ettei Venäjä ja Saksa ole vierekkäin. Hänellä oli antaa vielä aivottomampia esimerkkejä kanssaihmisistämme: hänen skottikämppiksensä, kysyttäessä Britannian pääkaupunkia vastasi ihan tosissaan, että Englanti. No niin, aivopieru, eikö joo? Joohan?? Tyypille huomautettiin, niin että se Englantihan on tuo eteläinen osa Britanniaa, nyt haettiin pääkaupunkia. 'Ai niin joo', vastaa tyyppi. 'Edinburgh!'.
Toinen kaverini tuttu taas väitti sinnikkäästi, että aurinko kiertää maata ja joka planeetalla on oma aurinko! Onko nää ihmiskunnan valioyksilöt vaan sattumalta kasaantunut lähipiiriin, vai onko tilanne muuallakin yhtä pöhkö?

K puolustelee mulle, että vika ei ole systeemissä, vaan että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostunut kaikesta. Että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostuneet oppimaan tietyistä asioista, ja että niitä on paljon. Että nämä ihmiset voivat menestyä muuten elämässään, koska kaikki tieto ei yksinkertaisesti ole tarpeellista! (kuulosti vähän samalta kun mun perustelut 10-vuotiaana, että miksi jotkut kouluaineet oli ihan turhia) Eikö teillä Suomessa ole tälläisiä ihmisiä?
En tiedä! Onko meillä suuri joukko terveitä aikuisia, jotka luulisi Suomen ja vaikka Puolan olevan naapurimaita? Oma kaveripiirini on koulutustasoltaan hyvin laidasta laitaan ja tuttavapiiristä löytyy monta helmeä, joita olen kuvitellut antiesimerkeiksi järjen jättiläisyydestä, mutta kenenkään en ole koskaan kuullut lausuvan mitään yhtä päätöntä ääneen, kuin mitä täällä olen saanut kuulla. Luulin oman epic failini olleen, etten ennen tänne tuloa tiennyt, kuka Britannian pääministeri oli. Se ei tunnu enää kovin merkittävältä tietämättömyydeltä...
Ehkä me Suomessa ollaan parempia piilottamaan tyhmät ihmisemme tai oma osaamattomuutemme!

Joo... Ja Strathclyde ei tosiaan ole mikään huono yliopisto. Varsinkin mun ja PO:n kurssit on tosi arvostettuja, jonne tarvii hyvät arvosanat sisällepääsyyn. Millaistakohan meno on kehnotasoisissa yliopistoissa? Toisaalta, tässähän voi alkaa pitämään itseään melkein älykkäänä!

Sun mahtis on jatkuva aikojen taa... NOT!

Me saatiin joskus viime joulukuussa tällainen luova projekti managementiin ja olin ensiksi ihan innoissani, koska hei, jotain muuta kuin esseitä ja raportteja! No sitten tietenkin selvisi kuinka tuskastuttavaa on tehdä luovia töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole mitenkään luovia. Meidät on aineen tutoriaaleihin jaettu muutenkin kuuden ihmisen yksikköihin ja omassani olo on ollut välillä melkoista kärvistelyä. Joka tutoriaalissa (niitä on yks joka parillinen viikko) meidän on pitänyt tehdä tehtäviä liittyen case study:n, yleensä yhteen, kahteen tosi tylsään ja naurettavan pitkään akateemiseen artikkeliin. Aikaa on vähän, tehtäviä on paljon ja jokainen vaikuttaa kurssiarvosanaan. No, tässä ryhmässä on kaksi bulgarialaista. Toinen on kiva, toinen ei. En nyt haluaisi yleistää, mutta tapaamieni romanialaisten ja bulgarialaisten kanssa on ollut lähes poikkeuksetta tosi hankala tehdä yhteistyötä, koska he eivät kuuntele tai hyväksy muita kuin omia ideoitaan. On tosi tuskastuttavaa tehdä tehtäviä, jos toinen ei ymmärrä kysymystä, vaan tulkitsee sitä jollain ihan abstraktilla, tosi hankalalla tapaa, eikä ole valmis kuuntelemaan tarkennusta, että mistä tässä on kyse. Olen tästä päätellyt, että tänne valikoituu vain tietynlaisia kaakkoiseurooppalaisia. Rikkaiden perheiden primadonnia.

Eli siis kenenkään muun ideoilla ei ollut mitään merkitystä, koska meidän piti tehdä asiat tämän yhden tytön mielen mukaan. Koska ryhmästä löytyy myös brittityttö, joka on hirvittävä drama queen, meillä on ollut tälläsiä jännittäviä puhumattomuuden jaksoja tässä projektissa. Sitten on kaksi skottipoikaa, jotka ei luonnollisestikaan kommentoi mihinkään tai tee mitään. Aina kun on pitänyt tavata, joku jättää tulematta joko antamatta mitään syytä tai sitten jonkun ihan naurettavan syyn varjolla ("Oli nälkä niin piti mennä syömään"). Jos nähdään toisiamme, ei voida moikata... On ollut hyvin hankala saada mitään aikaiseksi, varsinkin kun yksi vielä valittaa tuutorille, että kun hän yksin tekee kaiken, byhyy, eikä kukaan tee mitään ja kaikki on vaan hänelle ilkeitä, mikä ei nyt sekään ole totta. Sitten kun tavataan, aika käytetään muiden tekemisten arvosteluun! Jos joku poistuu vaikka vessaan, häntä aletaan haukkumaan. Hyvä tiimihenki jee jee...

Meillä on esitelmämme lopussa pieni talkshow, jossa on sitten kolme johtamisen tyyliä hahmoina (autocratic, democratic & laissez-fare), johon mä kirjotin käsikirjotuksen. Mun oli tarkoitus kertoa tästä ideasta kun tavattiin, mutta muut olivat ystävällisesti käyneet sitä jo läpi 20 minuuttia ja syynänneet läpi kaikki heittomerkkivirheeni. Tekstiä oli siis kolme sivua, joten ihan hirveän montaa niitä ei voinut olla. Draamaqueen oli ystävällisesti alleviivannut jokaisen kulttuuriviittauksen, koska hän ei ymmärtänyt niitä. Hankalimmaksi tässä osoittautui repla, jossa autokraattinen pomo huomauttaa tietämättömyyttään, että vaikkei välitäkään pahemmin työntekijöidensä mielipiteistä, uskoo heidän olevan firman systeemiin tyytyväisiä, koska ovat antaneet hänelle lempinimen Aurinkokuningas. Se varmasti tarkoittaa sitä, että kaikki on yrityksessä kohdallaan!

Ongelmaksi muodostui siis, ettei kukaan ryhmämme briteistä tiennyt kenestäkään Aurinkokuninkaasta. Kokeilin varovasti, että niin Ludvig XIV, mutta ilmeisesti tämä ei kuulunut heidän historianopetukseensa. Olin vähän hämmentynyt, mutta päätin sitten muuttaa esimerkin tunnetummaksi. Kyselin vähän, että mitä teillä sitten opetettiin historiassa ja kuulemma 'kaikki tärkeät jutut, kuten toinen maailmansota', joten tämän inspiroimana vaihdoin Aurinkokuninkaan Staliniin! Isä aurinkoinen! Saatatte arvatakin jo, mitä kävi. En nyt haluaisi arvostella näin suorasukaisesti jonkun valtion koulutusjärjestelmää, mutta miten hitossa eurooppalaiset yliopisto-opiskelijat ei tiedä, kuka Stalin on??? Olin ihan pöllämystynyt tästä! ＼(゜ロ＼)(／ロ゜)／
Katherine sitten selitti mulle, että niin kun heillä oli historia vain valinnaisena ja silloinkin sitä oli vain tunti viikossa... Mulle alkoi pikkuhiljaa valottumaan, miten pärjäsin syksyn historian valinnaiskurssillani niin hyvin: Tiesin varmaan enemmän ennakkoon kuin koko muu 100-henkinen luokka yhteensä! Nuoria ei kuulu päästää koulusta pois 17-vuotiaina, jos ne ei ole koskaan kuulleet Stalinista. Hitto, tämä koko juttu meni niin pääni ylitse, että julistin perustavani historiakerhon yliopistoon, johon jokaisen on pakko liittyä! Ei, vaan urani tulkoon olemaan yliopiston admissions officessa, ja jokaista hakemusta käsitellessäni teen muutaman yleissivistyskysymyksen. Jos vastaa väärin, takaisin koulunpenkille! ＼(◎o◎)／！

Okei, nyt lopetan tän dramaattisen mesoamisen. Vaihdoin siis esimerkkiä kolmannen kerran. Nyt se on Voldemort ja tää tuntuu melko surkuhupaisalta. Mun on vähän hankala sulattaa koko juttua.

Isä aurinkoinen rakastaa sinua!

Itse esitelmä on huomenna ja sitten voin toivoakseni sanoa hyvästit näille ihmisille. Meillä on muutenkin käsikirjoituksen kanssa ongelmia, koska draamaqueen, joka huom. valitsi itse roolinsa ja heti ensimmäisenä, pitää osaansa liian nolona, eikä suostu sanomaan siksi kaikkia repliikkejä, koska esimerkiksi "Oh dear" ei voisi koskaan kuulua hänen normaaliin sanavarastoonsa... Ärsyttävä bulgarialainen taas on ottanut vapauksia koristella omia repliikkejään kirosanoilla, koska koko juttu on tietty paljona hauskempi, jos hän puhuttelee muita as bitches.

Yhyy... Kevätloma, tule jo!

Olen minä sua kattellut, niin

Mun on pitänyt tulla tänne valittaan surkeudestani jo keskiviikosta lähtien, mutta kädet alkaa vasta nyt oleen siinä kunnossa, että jaksan kirjoittaa mitään.

Olin keskiviikkona bodypumpissa ja elin jossain harhakuvitelmassa, että olen He-Man... Tein ihan liian lujaa ja liioilla painoilla, hyvä etten pyörtynyt. Hurjasta venyttelystä huolimatta lihaskipu oli seuraavasta päivästä alkaen sellainen, että hienomotoriset toiminnot, kuten hampaiden pesu, on ollut erittäin haastavia. Olen välillä huutanut Inesiä avaamaan mulle ovia ja jos näkisitte mut ja I:n seisomassa vierekkäin niin tajuaisitte täydellisesti tilanteen säälittävyyden. Sitten hampaani alkoi särkeä hirvittävästi, epäilemättä kehnosta harjaamisesta johtuen, jolloin jouduin ottamaan selvää, miten hammashuolto täällä pelaa. Kun olin jahkailtuani viimein valmis soittamaan hammaslääkäriin, oli perjantai kello kuusi ja olivat pistäneet pillit pussiin viikonlopun ajaksi! Miten sattuikaan... Soitettava sinne kuitenkin on ja koko viikonlopun olen katunut omaa toimettomuuttani. Hammassärky on sellainen, että epäilen heidän asemalla repivän useamman hampaan pois. Mulla oli vielä viime elokuussa hammasraudat, niin voisin tietenkin saman tien siirtyä tekareihin.

Päätinkin siis liittyä sellitovereideni seuraan ja lähteä Unionille Mexican Fiesta Friday:n. Tässä sen mainos:

Meidän huomiomme kiinnittyi lähinnä kohtaan free food. No todellisuudessa 'food' tässä yhteydessä tarkotti tortillasipsejä. Meininki ei ollut järin meksikolainen ainakaan musiikin puolesta, mutta koska kukaan meistä ei tiennyt mitään meksikolaisesta musiikista, emme sitä osanneet kaivatakkaan. Naapuripöydässä istui international society ja kävin siellä välillä iloisesti haastelemassa. Ensin sain ilmaisen juoman, sitten toisen ilmaisen juoman ja lopulta ilmaiset juomat koko seitsemän hengen seurueelleni. Ei vastalauseita!

Iloinen illanviettomme katkesi palohälytykseen! Koko paikka tyhjennettiin ja K yritti tuloksetta synnyttää paniikkia. Odotimme ulkona jännittyneinä draamaa, liekkejä ja palokuntaa, mutta paloautot kävivät vain kääntymässä pihassa ja poistuivat sitten. Väärä hälytys! Siirryin tästä sitten kotosalle, jossa huomasin, että meidän ryhmäesseestä MDP:n puuttui loppukappale ja referenssit. Deadlineen oli tunti, joten päätin uhmata särkeviä jäseniäni ja kenties hienoista hiprakkaani kirjoittamalla jutun loppuun. Miten hienoa! Juuri näin tieteellistä tekstiä tuotetaan!

Meillä on täällä käymässä yks PO:n kaveri Saksasta ja kaverin kaveri. Näistä tyypeistä on ollut hupia! Ensinnäkin, ne saa mun puolesta olla vaikka loppuvuoden, koska ne tiskaa ja siivoo keittiötä aika tiuhaan. Siks toisekseen, toinen heistä alkoi strippaamaan kun istuttiin baarissa. Joku ranskalainen biisi alkoi soimaan ja tää kaveri kiipesi pöydälle ja alkoi esiintyä kappaleen tahtiin. Oli melko ilmiselvää, ettei ollut ensi kertaa asialla. Siinä kohtaa, kun vyö lähti ja alettiin riisumaan housuja, jouduttiin kiskoon kaveri alas ettei saataisi porttikieltoa paikkaan. Hän on myös muuten absolutisti.

Muuten olen maannut sängyssä, potenut kaikenlaista särkyä katsoen Youtubesta muumeja ja feminismivideoita naishahmoista videopeleissä. Välillä yritän tasoittaa mökötystäni kuuntelemalla Tuu mun vaimoksein, mutta koska poltin äsken ruokaa laittaessa käteni, aion angstata sitä lopun päivää. Huomenna voin sitten aloittaa synkistelyn siitä, kuinka jäljessä olen kaiken kipuilun takia.

Laupiaat lätyt

On päässyt käymään niin, että yhteisöstämme poistui eräs.
Nimittäin M, jota olen kutsunut pääni sisällä (koska olen ylen ystävällinen ja sympaattinen luonne) hoboksi, eli kodittomaksi, otti ja muutti pois! Emme olleet ihan hirvittävän surullisia tästä. Itse asiassa pidimme bileet, joita siivitti neljän ruokalajin ravintolaillallinen K:n miesystävän ravintolasta. En ole ikinä syönyt niin hyviä simpukoita!

Mikä sitten johti tähän dramaattiseen juonenkäänteeseen?
No, viikko oli siihen saakka ollut kovin normaali. Tämä eräs ei edelleenkään vetänyt vessaa jälkeensä tai tiskannut astioitaan. Keittoa ja puuroa syötiin haarukoilla, koska kaikki lusikat olivat poissa, senkin jälkeen kun asiasta oltiin sanottu kolmesti. K itki itsensä uneen ja PO nirskutteli hampaitaan kiukusta.
Asunto C:stä alapuoleltamme (ollaan D) tultiin valittamaan huoneessa 2 asuvasta henkilöstä. Piti tehdä muka sellanen pikainen mindcheck, että kukas siellä nyt sitten voisikaan asua, vaikka kerrokseemme kavunneen tytön kettuuntunut ilme kertoi jo paljon. Hobo haettiin paikalle ja muut vetäytyivät kohteliaasti nurkan taakse kuuntelemaan.
Saimme selville, että C2:ssa asuva tyttö oli viimeisen muutaman viikon aikana saanut useita käytettyjä teepusseja ikkunalleen ja ikkunasta sisään. Hän nimittäin piti ikkunaansa auki, kuten kaikki täällä, ja yläpuolella asuva henkilö oli kehittänyt tämän näppärän tavan hankkiutua teepusseista eroon! Miksi vaivautua viemään roskia roskikseen, kun ne voi nakata ikkunasta ulos alempien kerrosten murheeksi! Näinhän keskiajallakin tehtiin. Valittaja oli ymmärrettävästi aika vihainen, varsinkin kun hobo oli asenteella 'Whatever'.

Näiden tempausten huumoriarvo oli laskenut merkittävästi ja oltiin hyvin tuskastuneita tilanteeseen. Yhtäkkiä sitten hobo ilmoittaa muuttavansa pois toiseen asuntolaan kavereidensa luokse! K oli ainoa, joka esitteli pahoittelunsa asian suhteen, me muut toivotimme hyvää jatkoa. Nyt, pari viikkoa myöhemmin olemme saaneet melkein kaikki tavarat takaisin (esimerkiksi astiat hän oli ihan vahingossa pakannut matkalaukkuunsa) ja uskallamme toivoa, että tuholaisongelmasta on päästy!

Alakertaan tuli jossain vaiheessa viime viikkoa lappu, että kristityt tulee tekeen teille lättyjä, olkaapa kotosalla! Yliopiston Christian union aikoi näin levittää ilosanomaa. No meidän asuntoon saa aina tulla ilmaisen ruuan kanssa, joten niin odotimme tiistai-iltana salongissa kristittyjä jo monta tuntia heidän saapumistaan ennen. Aika kului hitaasti ja tilanne muistutti jännitystasoltaan elävästi joulupukin odottamista lapsena. He tulivat sitten, pelasivat vähän korttia ja istuivat kanssamme hetken samalla kun yksi paistoi lättyjä.

No ei näyttänyt tältä. Itse asiassa jokainen lätty oli palanut (paistaja saattoi olla ensikertalainen), eikä maistunut oikein miltään, mutta oli silti oikein mukavaa, että tulivat. Ne toi siirappiakin! Voisi itsekin inspiroitua letunpaistoon joku päivä.