Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hong Kong pronounciation

Sain tänään vaihtoyliopistoltani sähköpostia. Ensin luulin siinä olevan huonetoverini tiedot, mutta kyseessä olikin HK:lainen "buddyni". Ilmeisesti aika monilla yliopistoilla on tämä tsydeemi, että määrätään vaihto-oppilaille paikalliset kaverit opettaan yhteiskuntaan sulautumista. Oline enmmän kuin mielissäni! Olen myös aloittanut kantoninkiinan opiskelun vihdoin ja viimein, koska sähköpostiviestissäni tulevalle bff-Jessielle väitin opetelleeni jo joitakin perusfraaseja. Aikaisemminhan kantonin opiskeluni kaatui lataamani applikaation perin erikoisiin fraasivalintoihin, kuten joku saattaa muistaakin. Tänään googlettelin töissä hieman tavallisempia sivustoja, joiden nauhoitteiden perässä toistelin "Mitä kuuluu - minä en ole kiinalainen - kiitos" tason fraaseja. Lausuminen oli aika vaikeaa, kun kantoninkiinan intonaatio on kovin erilainen mistään muusta osaamastani kielestä, joten päätin kuunnella HK-poppia! Sen tahtiin on tässä sitten iltaa istuskeltu.

Tässä kun aloin oikein lausumista pohdiskelemaan, mietin, että lausutaankohan Hongkong itsessään jotenkin erikoisesti kantoniksi, joten googletin "Hong Kong pronounciation". Päädyin hieman aiheeseen liittymättömään englantivideoon, mutta koska olen mestari eksymään nettiin (luen säännöllisesti julkaisuja, kuten Men's fitness ja Black women's beauty), jäin videota katselemaan.

My name is Ian and today I'm going to talk to you about pronounciation and intonation.

Loistavaa! Tässä lienee ongelmani ydin.

I'd like to ask you a question: do you think people have difficulties understanding you?

Jessöör. En kyllä ymmärrä miten: omasta mielestä mongerrukseni on sangen selkeää.

Do people often ask you to repeat what you're saying?

Itse asiassa eivät. Perusskottireaktio tuntuu olevan tuijottaa toista kiusaantuneena, kunnes ymmärrän kysyä että niin tajusiks sä mitä mä just sanoin.

If so, you might have problems with your English pronounciation.

Ehdottomasti! Olen englannin suhteen edelleen puhtaasti kirjaviisas: opin kieltä lukemalla korkeasti arvostettuja klassikoita ja vähän vähemmän korkeasti arvostettua fanfiktiota. Joka tapauksessa sanavarastoni on hyvin laaja ja koostuu pääasiassa sanoista, joita en osaa lausua. Tämä aiheuttaa ongelmia jos yritän pitää vaikkapa esitelmää harjoittelematta sitä ääneen. Muistan edelleen kuinka MDP-luennolla seisoin luokan edessä ja yritin puhua esitteistä, tietämättä miten brochure lausutaan. Siinä hiki virtasi.

And also your native Chinese accent may be hindering your ability to speak English clearly.

Ai tästä se johtuikin! Täytyy tunnustaa, että en kyllä ole aiemmin osannut ottaa tätä aspektia huomioon!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Summertime sadness

Istun viikonloppua töissä kahden tuulettimen välissä ja yritän olla aikuinen, enkä käyttää laitetta robottimikrofoninani. Glasgowssa on kuuma, kuten muuallakin Euroopassa, joten ilmastoitu toimisto on ihan mukava paikka oleskella.
Kotimaassa on kaverin häät, joihin en kuitenkaan kyennyt osallistumaan. Loistavan seurani menetyksen tuottamaa kurjuutta paikatakseni kuvasimme miehekkeen kanssa eilen loistavan tervehdysvideon. Kuvaaja oli huolissaan, etten ollut tarpeeksi rento, joten join pullon kuohuviiniä kuvauksia ennen ja niiden aikana. Kovasti rupesikin runosuoni sykkimään! Jälki oli niin hienoa, etten rohkene sitä tänne laittaa...


 Oon ottanut nyt tavaksi aurinkoisina päivinä mennä iltakävelyille. Ilta-aurinko on vaan hieno!




Glasgowssa on nyt meneillään paljon kaikenlaista. On Commonwealth gamesit, suuri urheilutapahtuma, ja sen yhteydessa jos jonkinlaista pienempää polemiikkia. Olin torstaina vapaalla, joten vietin aikaani asioiden hoitelun parissa. Matkalla pankkiini näin oikein kunnon kokoisen tappelun! Turistin olivat alkaneet käsirysyyn St Enochin edessä ja paikalle tarvittiin poliiseja tilannetta rauhoittelemaan. Mutristelin siinä huuliani, että joo,. oikein kansain yhteistyötä taas... Kaupunki on muutenkin nyt ihan uskomattoman täynnä turisteja. Jos normaalistikin koittaa vältellä viikonloppuisin kaupungille lähtöä, nyt ei tee mieli käydä edes arkena. Hyvähän se silti on, että on meininkiä!

En vieläkään oikein osaa suhtautua Hongkongiin lähtöön. Joskus selailen ihan innoissani jotain turistisivuja, mutta useimmiten yritan työntää koko aiheen mielestä. Ei vielä. Vähän jännittää kuinka dramaattinen tästä lähdöstä tulee. Kai se selviää vain ajan kanssa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tekeville ihmisille

Hongkongiin meno senkus lahenee! Kirjoittelen tata kahvitauoltani niin ääkköset jaa pois. Tanaan sain sahkopostilla pakkauslistan. Aloin lukea listaa innoissani, kunnes tormasin melkoisiin poljyyksiin. Listalla oli paljon itsestaanselvia tarkeita juttuja, kuten passi ja rahaa, mutta kaytannon asumisjuttuihin mennessa alkoi arsyttaa!


Kumeja. Ei liity itse aiheeseen mitenkaan.

"Bring a laptop computer to Hong Kong if necessary."

Onko jossain opiskelijoita, joiden koko tutkinto ei roiku tietotekniikan varassa? Yliopistolla ei kuulemma ole tarjota WiFi:ta, joka kuulosti noin niinkun akkiseltaan nololta. Kehottivat tuomaan myos omat internetkaapelit mukana.

"Bring personal items such as toothpaste to Hong Kong if necessary."

Itsehan en kayta hammastahnaa niin ei tuo ole sitten tarpeellista. Tai hammasharjaa. Kai sita nyt vuoden ilman hampaiden harjausta parjaa!

"The Student Residence Office does not provide bedding items for all residents.  You are required to bring along a light package including a pillow, a pillow case, linen, blanket, daily use apparels and items into the Hall."

Musta tuntuu, etta listauksen kirjoittaja ei ole pahemmin maailmalla palloillut. Pakatkaa omat peitot ja tyynyt mukaan? Joo, just nehan mulla oli ekana mielessa sallitussa 20kg:n matkatavaroissani! Tasta sain hienon flashbackin vaihtoaikaani 17-vuotiaana, kun juuri ennen hostperheen vaihtumista uuden perheen hostsisko tuli kysymaan multa, etta toinko omat peitot ja tyynyt mukanani Suomesta vai taytyyko heidan ostaa sellaiset. En kasita miksei yliopisto tarjoa vaikka maksusta petivaatteita uusille opiskelijoille. Kotiyliopistossani kaikille asuntoloihin muuttaville tarjotaan peitto ja tyyny, onnekkaimmille saapujoille myos petivaatteet. Lakanat ovat rumia ja tyynyt hyvin ohkaisia, mutta hitto, kylla se lammittaa mielta ettei tarvitse ensimmaisena paivana lahtea etsimaan Ikeaa. Ulkomailta lakanoiden sun muiden raahaamisen vaikeuden lisaksi petivaatteet tuppaavat olemaan eri kokoisia eri maissa.  

"Bring appropriate clothing to Hong Kong as listed below: 
  • Jeans
  • T-shirts
  • Runners
  • Dark-colored suit (for presentation)
  • Dress (for presentation)
  • Sweaters
  • Scarf
  • Warm jacket
  • Water-proof jacket"
s    Vaatteet tulee olemaan mun suurin ongelma, koska kaikki kamani nyt on hyvin lansimaalaisia. Luultavasti mun on myos varattava kaikki vuoden aikana tarvitsemani vaatteet mukaan, silla ainakin Japanissa olin jo pelkan 170-sentin varteni takia aivan liian iso naisten vaatteisiin. Siihen kun lisaa viela muumimaisen keskivartaloni ei kauheasti ole asiaa pyorimaan sopoissa pienissa kiinalaisissa brandiputiikeissa. Ilmaisut, kuten 'lammin takki' on yhta sanahelinaa! Hongkong kuuluu subtropiikkiin, jossa pakkanen tai edes alle 15 asteen lampotilat on urbaaneja legendoja. Hongkongilaisen, suomalaisen ja skotlantilaisen nakokulmista 'kylma' ja 'lammin' tarkoittaa hyvin eri asioita. Vahan hirvittaa kylla HK:n kuumankostea ilmatila. Olen juuri tottunut Skotlannin tuulisen viileaan ilmastoon ja pelkaan, etta ensimmaiset pari kuukautta tulee olemaan ihan tuskaa. Tai mahdollisesti koko kymmenen kuukautta! Lisaksi siella tuskin on sopivaa pomppia missaan bikineissa. Oikeasti taidan vaan purkaa lahtostressia pikkuasioihin. Eikohan taa kaikki tasta selvia!



torstai 17. heinäkuuta 2014

Bara ha utsukushiku chiru

Glasgown kesä on ollut yllättävän kiva. On lämmintä. Sade ja tuuli ovat vähemmän jokapäiväisiä kuin muihin vuodenaikoihin. Piknikit ovat mahdollisia. Maa on kuiva.

Kuten mainitsin aiemmin, työpaikkaani kuuluu työsuhdeasunto, jossa olen nyt elellyt kuukauden verran. Tästä johtuen työmatkani on vain minuutin, mikä usein johtaa siihen, että saan pinkoa töihin etten ole myöhässä. Lounastaukoina voi istua nurmella kukkien keskellä ja paistatella auringossa. Siis teoriassa. Yleensä on paljon kivempaa mennä kotiin ja katsoa Come dine with me:tä telkkarista.


Vapaapäivisin voi etsiä Glasgown parhaita maisemia.





Lähestyvät Commonwealth Gamesit tarkoittavat varmaan kiirettä töissä. En kuitenkaan jaksa stressata. Mulla on lentoliput välille Glasgow-London-Tampere Helsinki-Moscow-Hongkong hankittu, mulla on paikka, missä asua ja töitä. Viisumiasiat on hoidettu. Mulla on kavereita ja oon terve. Töiden jälkeen on kiva mennä uimaan tai salille. Suurin murheeni just nyt on tikku etusormessa, jonka sain kun poimin ruusun jonkun toisen puutarhasta miehekkeelle. Karma iski kovin nopeasti.

En tiedä mihin tämä elämä on menossa, mutta juuri nyt on hyvä olla.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Londonburi

Voisin vähän höpistä kesästäni. Puolitoista kuukautta sitten vaikutti siltä, että aion tosissani paneutua tähän mamuelämään, kun vuokrasopimuksen loppu häämötti (ei jatkoa), töitä ei ollut tiedossa ja passi oli menossa vanhaksi. Eli siis koditon, työtön ja ilman mitään papereita! UKIP kiittää!
Tänä kesänä päätin jäädä nimittäin Glasgowhun. Mulla ei valitettavasti ole Suomessa kauheasti elämää, niin että viime kesäkin meni siinä, että kerran viikossa jollakin sukulaisella oli aikaa mulle ja toisella (ja joskus jopa kolmannella!) kertaa viikkoa näin jonkun harvoista, joskin tärkeistä, kotikaupungissani jäljelläolevista kavereista. Muun ajan olin töissä tai hengasin yksin asunnollani. On hieman hankalaa luoda arkea ja elämää maahan, jossa vierailee vain pari kuukautta, olkoonkin kyseessä kotimaa. Haastattelin tässä viime kuukausien aikana kavereitani ja selvisi, että ainakin muutama tosi hyvä kaveri oli aikeissa jäädä Glasuun - miksen siis minäkin! Ongelmaksi muodostui vain lähestyvä asunnottomuuteni ja kykenemättömyyteni saada töitä. Passi oli erääntymässä niin vaihtoehdotkin kapenivat. Eräänä päivänä ryhdistäydyin ja päädyin varaamaan Megabus-liput Lontooseen passinuusintareissulle! Kyseessä oli ensimmäinen visiittini Englantiin muutenkin, niin oli jo korkea aika.

Läksin siis toukokuisena maanantaina aamuviideltä kohti etelää! Megabus oli ihan OK matkustuskeino. Lentoliput Lontooseen eivät olisi myöskään kalliita, jos ne ostaisi vähän aikaisemaa kuin neljä päivää ennen matkaa... Bussi oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin odotin. Aikaisesta ajankohdasta riippuen kenties, bussi oli vain puoliksi täynnä ja sain oman penkkirivin koko matkalle. Kokeneena matkustajana yhdeksän tunnin bussimatka ei ollut erityisen paha, saman verranhan sitä tulee lentokentällä istuskeltua vaihtoja odottaessa! Nyt sentään oli maisemia. Ikävä kyllä olin unohtanut supermahtavan lounaani kotiin, niin sain nauttia matkasta veden ja purukumin voimin. Kiitos, Jenkki...


Myöhäisestä varausajankohdastani johtuen hostelleissa ei myöskään ollut liiemmin valinnanvaraa. Päädyin West Two Londoniin, joka nautti arvostelujen perusteella vähintäänkin mielenkiintoisesta maineesta (Stay here only if you're desperate). Minut sijoitettiin kuitenkin naisten makuusaliin (vaikka olin maksanut halvemmasta sekasalista) ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Yksi huoneeni naisista antoi minulle heti vinkkejä, että mistä löytyy parhaat kylpyhuoneet ja niin edespäin. Huone oli siisti ja sänky ok.


Nää ihmiset jonotti johonki Herlokki Solmus-museoon.

Olin taidemuseolla avaamisaikaan - paras idea ikinä, koska sain kulkea huoneissa aika usein yksinäni. Lähtiessäni oli ruuhkaa moninkertainen määrä, enkä usko, että olisin nauttinut kierroksestani läheskään yhtä paljon väenpaljoudessa.



 Asioin erinnäisissä ylihinnoitelluissa kahvilaketjuissa vähintään kahdesti päivässä ilmaisen internetin toivossa, mobiilidatakiintiöni oli nimittäin loppumassa. Istuessani Starbucksissa eräs amerikkalaisnainen istuu viereeni ja kysyy, miten sinne internetiin pääsee. Minähän neuvon. Sitten minun pitää kertoa hänelle, miten hän voi soittaa tähän ja tähän numeroon. Missä me muuten ollaan? Miten tämä sana kirjoitetaan? Voiko hän soittaa minun puhelimestani, voinko minä soittaa puhelimestani hänen siskolleen? Mistä hän saa taksin, miten tähän-ja-tähän paikkaan pääsee? Lopulta hän sanoi kiitos, toivotti jumalan suojelusta ja ojensi minulle dollarin, josta yritin kohteliaasti kieltäytyä. Koko operaatio nauratti - enhän minä turistina osannut vastata mihinkään hänen kysymyksistään. Lisäksi niin selvä amerikkalaisuus oli huvittavaa: hän vain istui viereeni ja vaati minua auttamaan häntä, ilman mitään pahoitteluja tai mitään. Lopuksi dollari kouraan ja nainen häippäsee!


Hei tää on se kellotorni Kingdom Heartsista!

Osuin ihan sattumalta nähtävyyksille, mulla ei ollut suurlähetystön ja taidegallerian lisäksi mitään sen kummempia tavoitteita reissulleni. Ajattelin, että mieluummin tutkin paria paikkaa ajan kanssa, kuin että juoksen kymmenessä paikkaa kamalassa kiireessä. Kaikenlaisia hienoja paikkoja sitä tulikin löydettyä. Suurin havaintoni oli kuitenkin kun tajusin, miten skotlantilaiselta kuulostan. Aksentissani on edelleen selvä suomalaissävy, mutta vasta Englannissa tajusin, että Glasgow on tarttunut myös omaan puheeseeni!


Odotin suurlähetystössä käyntiä paljon, koska mielessäni se oli joku suomalainen teemapuisto, jossa kaikki puhuisi suomea, söisi salmiakkia ja käyttäisi farkkuja töissä. Olen aikaisemmin käynyt Suomen suurlähetystössä Tokiossa ja siellä oltiin niin hurmaavan epämuodollisia muuhun Japaniin verrattuna, että oikein ihastutti. Lontoon toimisto on pieni pytinki, joka oli täynnä samalla asialla olevia. Ensin hätäännyin, että ehdinkö edes kahdessa tunnissa asioimaan, mutta ilmeisesti kaikki muut olivat tulleet koko perheen voimin.


Naisilla oli Marimekon olkalaukut ja kaikilla käsissä Helsingin Sanomat. Olen tässä maassa asuessani muuttunut vähän ujommaksi suomalaisten suhteen, enkä kaikesta yrittämisestäni huolimatta uskaltanut puhua muille odottajille. Mulla on japanista opittu tapa kaveerata ihmisten kanssa ("Ai sulla on sama etunimi/kansalaisuus/ihonväri/lempikirja/sukka kuin mulla?? OMG ollaan parhaita kavereita!!") joka ei tunnu toimivan kovin hyvin suomalaisten kanssa. Olenkin lukuisten epäonnistumisteni jälkeen muuttunut paljon varautuneemmaksi.

Tiskille päästyäni virkailija vain tuijotti minua. Tervehdin. Passiasiat hoidettiin. Hän käveli pois ja minä jäin seisomaan paikalleni hämmentyneenä. Suomalaiseen asiointiin ei kuulu mitään chitchättiä. Ei korulauseita tai ylimääräisiä virkkeitä. Virkailijaa ei kiinnostanut toivottaa hyviä päivänjatkoja tai kysyä oliko jotain muuta. Hän kääntyi kannoillaan ja jatkoi muuta asiointiaan. Poistuin paikalta mykistyneenä ja yritin järkeistää josko olin anglosaksistunut täällä elellessäni. Kauan en kuitenkaan ehtinyt hämmennyksessäni pyöriä, sillä suurlähetystön fasiliteettien puutteessa oli kauhea vessahätä.


Onneksi tästä pytingistä löytyi vessat.

Hostellilla huoneeseemme eksyi vähän erikoisempi tapaus. Hänen sänkynsä oli täynnä supermarkettimuovikassillisia ja tällainen laukku:


Vaikuttaa imelältä? Tarkemmalla vilkaisulla näki, kuinka kassiin oli väkerretty pikku viestejä, kuten "Dykes will perish" ja "Kill all lesbians". Jee! Illan tullen kaikki muut huoneessa asuvat menivät nukkumaan. Noin yhdentoista maissa tämä uusi nainen palasi. Hän tuli sisään ja alkoi kaivaa laukkuaan. Tätä jatkui puolen tuntia, enkä ollut unihämärässäni enää varma penkoiko hän omia laukkujaan. Sitten hän lähti, palasi ja meni huoneessa olevalle käsienpesualtaalle. Antoi veden valua kaksi sekuntia, sulki hanan. Uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen varmaan viisikymmentä kertaa. Poistui välillä huoneesta, palasi. Alkoi penkoa laukkuja uudelleen. Käveli noin viiden metrin huonetta edes takaisin. Poistui, palasi. Jossain vaiheessa eräs tyttö huoneesta laittoi valot päälle. Oli selvää, ettei meistä kukaan nukkunut. Naisen palatessa huoneeseen hän sammutti valot, jatkoi aikaisempaa rumbaa ja poistui taas. Valot laitettiin uudelleen päälle. Nainen yritti sammuttaa valoja taas palatessaan, jolloin hänelle sanottiin, että ne pysyvät päällä.
"Mutta en halua herättää ketään!"
Totesimme kaikki yhteen ääneen, että hereillä ollaan.

Hän ei suostunut tulemaan huoneeseen valojen ollessa päällä, sanoi haluavansa jotain laukusta. Kukaan ei suostunut valojen sammuttamiseen. Lopulta nainen lähti ja osa huoneen tytöistä lähti alakertaan pyytämään apua henkilökunnalta. Naista pyydettiin siirtymään toiseen huoneeseen, mistä tuli vaikeaa, koska hän ei suostunut nostamaan laukkujaan pois valojen ollessa päällä. Lopulta hän kuitenkin suostui lähtemään laukkuineen ja uskalsimme viimein sammuttaa valot. Kello oli kaksi. En usko, että kukaan nukkui loppuyönä. Omassa päässäni pyöri vain, että mitä ihmettä laukuissa oli sisällä?

Lontoon reissulta palatessani sain bussissa puhelun: ainoaa työpaikkaa, jota olin (muutaman sadan muun tapaan) hakenut tarjottiin mulle. Siihen kuului asunto. Sitten olikin hankalampi olla hymyilemättä!