Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

torstai 27. syyskuuta 2012

Kurjat

Tänään piti esitellä suuri ryhmätyömme - juliste Kansanyhteisön kisoihin liittyen.

Ongelmiahan ilmeni jo alussa: joukossamme oli Pätijä ja hänen sidekickinsä Bulgariasta. Molemmilla on vähän sellainen sammaltava aksentti. Itsehän puhun aivan täydellistä englantia. Pätijä halusi ottaa projektin tosissaan, koska paikalle tuli jostain isoista firmoista edustajia. Sopi mulle. Pätijä halusi, että lasketaan budjettisuunnitelma kisoille. Täh? Vähän silleen kautta rantain yritän sitten selittää, että niin ehkei tähän vaadita mitään niin hankalaa, senkus vaan vastataan kysymyksiin. Ja nimenomaan minä selitin, koska meitä oli tasan kolme projektitapaamisessa: mä, Pätijä ja Sidekick... Kaikilla muilla oli "kiireitä". Ja sidekick on nimensä mukaisesti kaikessa pätijän kanssa samaa mieltä.

Suurena esiintymispäivänämme käymme sitten luokan eteen papereidemme kanssa. Aikaa on annettu viisi minuuttia ja meitä puhujia on ryhmässämme kuusi. Tiivistän oman osuuteni 40 sekuntiin, sillä verukkeella että joku muu saa sitten ylimääräiset kymmenen sekuntia. En ole todellakaan mikään yleisön edessä puhuja, mutten ainakaan pyörry, ala änkyttää tai puhuhyvinnopeastikaikkisanatputkeenkutenmullaolijoskusvielätapana. Tulee Sidekickin vuoro. Kaveri puhuu. Puhuu vähän lisää ja puhuu mitä mieleen tulee ja mietin, että pystyiskö sitä vaan keskeyttään ja antaan puheenvuoron seuraavalle. Eikä puhu edes asiaa, vaan yrittää olla hauska, heittämällä sekaan "Who the fuck cares anyways" ja "They'll just be pissed" -tyylisiä kommentteja. Koko ryhmä on jähmettynyt myötähäpeään. Vilkuilen vähän hermostuneena arvoisia neuvojiamme, jotain isojen pankkien project managereja. Kaverit seisoo siellä hyvin kivikasvoisina. Tuskanhiki nousee otsalle. Muu yleisö liikehtii levottomina. Kumma maa!

Loistan taas valokuvaustaidoillani. Skotlannista puhuttaessa kehutaan yleensä vaan Edinburghia ja mollataan, että Glasgow on ruma teollisuuskaupunki. Edinburgh oli pikavisiitilläni aika huikea arkkitehtuuriltaan, mutta henkilö, joka haukkuu Glasua betonihelvetiksi ei selvästikään ole nähnyt liiemmin neuvostoarkkitehtuuria.

Pätijä keskeyttää Sidekickin omalla jutullaan ja varmaan koko meidän loppuryhmä ylistää Jumalaa. Ollaan ihan varmasti menty yli viiden minuutin. Tajuaako Pätijä tiivistää? Ei, ei tietenkään. Aloittaa hyvin laajan ja yksityiskohtaisen selostuksensa siitä, että Urheilukisoista voi tosiaan myös hyötyä jotakin. Yksi neuvojista pysäyttää hänet, ihan liian myöhään mun mielestäni, sanoo, että hänen pitää lähteä pian ja että meidän esitys on kestänyt jo yli 20 minuuttia ja ei ilmeisesti olla vielä edes puolessa välissä. Pieni häpeäkuolema. Kun vihdoin päästään lavalta pois, kello on niin paljon, ettei kaikki ehdi pitää esityksiään. Meidän 5-min esitykseen meni yhteensä melkein  puoli tuntia. Hienoa!
Mikä tästä teki ehkä vähän huvittavaa, oli kuinka P halusi tehdä vaikutuksen neuvovaan yleisöömme, että sitten kun jos hän hakee heidän firmoistaan harjottelupaikkaa, siellä ei olla silleen, että "Ai sä olet se tyttö, jolla oli se surkea esitys.". Meinasin kysyä, että kokiko hän nyt näyttäneensä parhaat puolensa asiantuntijoille, mutta olisi ollut vähän liian ilkeää jo.

Strathclyden yliopisto syö muuta kaupunkia sisäänsä... Teatteri tuli vastaan kävelyretkellä.

Tänään iski ahdistus päälle, että enkö saa mitään aikaseks. Piti mennä (edelleen) kierteleen niitä pankkeja, että sais tilin avattua, mutta sitten arvoisa huonenaapurini valaisi minua, että tarvitsen jonkun Bank letterin mukaani, jonka saa kaks työpäivää tilaamisen jälkeen. Sitten tilin avaamisessakin voi kuulemma kestää pari viikkoa... Hyvin menee. Otin vähän selvää pankkitileistä täällä päin maailmaa, ja kas! Esimerkiksi Bank of Scotland perii jokaisesta kansainvälisestä maksutapahtumasta 9,5 puntaa. Siis melkein 12 euroa! Mun suunnitelmissa onkin siis löytää joku Nordean partneri, jonka kautta automaatista rahan nostaminen olis ilmaista, nostaa törkeästi käteistä (tilillänihän on aina törkeästi rahaa) ja pistää ne käteisenä brittitilille! Ha!

...joo, ehkä tää ei tuu käytännössä onnistuun niin hyvin. :D 

Koska jokaisella itseään kunnioittavalla yliopistolla on myös oma hautuumaa.

Palloilin tässä yks aamupäivä kaupungilla, postia etsien. Katsoin google mapsista ennakkoon postin paikan ja vähän, miten sinne pääsee, mutta sitten en kuitenkaan löytänyt sinne. Harhailen ja harhailen uudelleen ohi kulmien, jotka mun piti muistaa. Olen aiemmista eksymisistäni viisastunut, niin ettei tarvinnut vaeltaa kuin kaksikymmentä minuuttia ja kehtasin jo poiketa leipomoon apua kysymään.
Kulman takana, sanoo hän. "You can't miss it!"
No olin kyllä 'missannut' sen jo useampaan otteeseen, tajuan löytäessäni viimein perille. Pihalla on vain pieni kyltti postille ja koko laitos on kaupan sisässä! Ei itellaoranssia missään! 

Kotona maailmalla. Tämä ei siis postin kyltti.

Huomenna pitää vihdoin ja viimein valita kurssit! Ollaan käyty tää viikko luennoilla (9-5 pelkkiä luentoja, not nice) ja kokeiltu vähän kaikkea. Ihan hyvä, koska en olisi osannut valita kursseja pelkän nimen perusteella. Tai ainakaan en olisi ymmärtänyt, että mitä siellä sitten opiskellaan. Economics kuulosti ennakkoon ihan kauhealta, mutta luultavasti valitsen sen. Luulin, että human resources management olisi jotain ihan muuta kuin kaksi kaljua miestä mustissa hevipaidoissa näyttämässä meille videoita musiikkia kuuntelevista kissoista. Luultavasti en valitse sitä. Luultavasti tulen katumaan päätöstä hartaasti :(

Kaikki kurssit ei ole kauppatieteen kursseja! Yliopisto suuressa armollisuudessaan antaa valita vielä lisäksi yhden (1!) kurssin jotain muuta! Eli siis englantia, historiaa tai politics. Kysyin Chelsealta, mitä englannin kurssilla tehdään. Luetaan kirjoja, sanoi. Ehkä myös kirjoitetaan jotain. Sopii mulle!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

BALLS!

Oon nyt asunut täällä viikon, enkä ole vielä palannut itkien Suomeen. Jee!

Torstaina oli tosin turhautumispäivä, kun ei ollut mitään tekemistä ja satoi kaatamalla, mut muuten on ollut kivaa. Torstaita jotenkin ärsytti entisestään se, kuinka arvoisa kämppikseni J saksasta tuli siihen, että "Ai, ette oo tänäänkään tehneet mitään? No mulla on ollut ihan paras kiireinen päivä, olin bla bla bla... Mun kaverit on niin parhaita. Mutta hei, kyllä säkin varmaan jonkun kaverin saat."
No siis, jotkut ihmiset on vain tuollaisia, eikä tarkota pahaa. J ei ole. J on paha.
Se muistuttaa vähän sitä tyttöoravaa Disneyn 'Miekka kivessä' -elokuvasta puhetavaltaan. Sellasta pulppuavaa sirkutusta ja vähän heliumkikatusta väliin. Kuulostaa harmittomalta, mutta sitten välissä sieltä jostain iskee aina piikki! Jenkkikämppikselle tämän isän kuolemasta, toiselle saksakämppikselle tämän kielitaidoista ja niin eespäin. Paha!

Kuolleiden kukkulan hautakiviä.
Kaikki hautakivet siellä on hyvin massiivisia obeliskeja tai kappeleita.
Tuohon siniselle sopisi joku mietteliäs teksti.

Perjantaina oli business schoolin faculty meeting. Lähdin taas kotoa joku 20 minuuttia etuajassa kolmen sadan metrin matkaa varten, sillä täällä eksyy. Kartalla kampus näyttää ihan simppeliltä, mutta todellisuus on toinen. Hämäriä kujia, labyrinttejä. Piilotettuja sisäänkäyntejä. Kuka ihme on keksinyt rakentaa kukkulalle? Kaikkien noiden portaiden ravaaminen on raivostuttavaa. Sitten esimerkiksi joihinkin rakennuksiin on pakko mennä tietyistä sisäänkäynneistä, mitä ei tietenkään tiedä, ennen kuin kokeilee, koska muuten ei pääse tiettyyn kerrokseen.

No löysin paikalle nipin napin ajoissa. Rakennukset on nimittäin sisältä myös sokkeloita. Tervetuloa Strathclydeen, Skotlannin parhaaseen kauppatieteiden opinahjoon, te 400 olette eliittiä, odotamme sen mukaisia tuloksia... Ei mitään kummoista. Siten esittelevät, että joku maailmankuulu professori Harvardista on vierailulla ja ehtii puhua meille muutaman sanan ja esitellä tutkimustaan. Raikuvien aplodien saattelemina sisään kävelee tummatukkainen silmälasipäinen pukumies, jolla on tummat viikset ja parta. Alkaa puhumaan ja kuulostaa hyvin kuivalta amerikkalaiselta, yritän miettiä mistäpäin tuollainen aksentti on. Esittelee meille tuoreimman tukimuksensa alkoholin käytön vaikutuksista opiskeluun monien taulukoiden avulla. Luulen eka, etten ymmärrä oikein häntä, näyttää nimittäin siltä, että absolutistit menestyvät kehnommin kuin vähän alkoholia käytävät. Parhaiten opinnoissaan menestyvä ryhmä näkyy olevan kohtuukäyttäjistä seuraavat, juuri ennen alkoholisteja! Vilkuilemme hieman hämmentyneinä toisiamme, joku tekee muistiinpanoja. Mietin, josko  siis tulisikin lisätä alkoholinkulutusta. Testiryhmiä on kuulemma ollut Ranskasta ja Italiasta Yhdysvaltojen lisäksi ja nyt tutkimusta jatkettaisiin Skotlannissa. Pyytää mahdollisimman monia mukaan testiryhmään, antaa yhteystietoja, jne.
Kertoo tutkimuksen nimen, mutta että lyhenteenä se on B.A.L.L.S. Sali kikattaa. Mies vaikuttaa hieman närkästyneeltä.
"That's right! BALLS! Because I've got BALLS too!" Rytmikäs musiikki alkaa soimaan. Sali hämärtyy ja lavan valaisee liikkuvat värikkäät spotit. Kaveri vetää jostain esiin pimeässä hohtavia palloja ja alkaa jonglööraamaan, kunnes pallot lentävät joka suuntaan. Sitten mies vetää takin yltään raivoissaan, täydellisesti musiikin tahtiin. Sitten solmio napsahtaa irti, paita lentää ja housut myös. Hämmentynyttä, vähän panikoituvaa naurua. Lopuksi lasit, tukka ja viikset!

Edessämme seisoo lyhyt, kalju mies raidallisissa pöksyissä ja tennareissa.
"Hiya there", kaveri sanoo uusseelantilaisella aksentilla. Ihmiset on pökertyä naurusta. Aika moni on pettynyt, ettei alkoholitutkimus ollutkaan totta. Esitys jatkuu ja nyt puhutaan sopeutumisesta sun muusta. Kaikkia naurattaa. Kaveri esittää kohtauksia ja tekee kaikki roolit yksin. Joka hahmolla on oma aksentti. Vaikken mikään ekspertti tietenkään ole niin hyvin autenttisilta kuulostavat mulle. Hyvin huoliteltua. Loppuhuipennus on pakkopaidasta vapautuminen.

Joillakin oli varaa...

Sitten leikitään suunnistusta kampuksella! Ollaan saatu omat ryhmämme ja jakaannutaan niihin. Paitsi minä, joka en ole nähnyt sähköpostia, koska en saanut koko ohjelmaa auki. Palloilen aikani eksyneenä ja löydän sitten oikeaan paikkaan. Meitä on kuusi. Kierrämme paikasta paikkaan etsien vastauksia ja materiaalia saamaamme projektiin, tehdä joku juliste Kansanyhteisön kisoihin (Commonwealth games), urheilukisoihin, jotka pidetään täällä 2014. Ryhmäämme yhdistää vierastus kahta tyyppiä kohtaan, jotka pätevät etunenässä ja kulkevat meidän muiden edellä kauhealla kiireellä. Meitä kiinnostaisi mennä jompaan kumpaan yliopiston Staboista istumaan ja jutteleen. Eksytään varmaan kymmenen kertaa eri rakennuksissa, koska toinen pätijöistä ei usko painettuun sanaan tai jää lukemaan mitään kylttejä. Minähän olen tässä viime aikoina viisastunut tosiaan siinä, että kannattaa tosiaan varmistaa, minne on menossa ennen kuin menee.

"Hei, siinä on lappu ettei siitä saa mennä!" piiperrän.
Pätijä tekee who-cares -eleen ja avaa oven. Laukaisee palohälytyksen. Kaikki muut facepalmaa ja mua naurattaa. Ollaan jonkun rakennuksen kellarissa, eikä mistään tunnu pääsevän pois. Kohta paikalle kiiruhtaa vartija ohjaamaan meidät pois. Nolottaa. Feisbuuk on ihana. Sain jo tarkastettua pätijän ja huomasin hänen olevan EYP:n jäsen ja innokas photoshoppaaja!  Voi hitto kun kehtaisin linkittää tänne hänen kuviaan, muttei se varmaan ole sopivaa. Rinnassani roihahtaa rakkaus, kun näen hänen leikatun naamansa auringonlasku-merimaisemaan pläntättynä!

Mentiin illalla vielä pubikierrokselle kämppisten kanssa, ilman Pahaa Oravaa. Siideri on halpaa, mutta jos juo kaksikin pintiä, niin se on aika paljon! Leikitään totuutta ja tehtävää juomapelinä, niin että tehtävän kohdalla juodaan.

Lauantaina muut lähtee Loch Lommondille, mä suunnistan kaupungille ottamaan valokuvia ja kiertämään pankkeja, että mihin avaisin tilin. Unohdan kameran kotiin, en käy yhdessäkään pankissa. Sitten ostan Lidlistä jonkun leipäsen, koska siinä lukee "traditional Scottish". Yritän olla länsimaalainen ja syödä kävellessä, jolloin en huomaa lattialla olevaa muovipalasta, vaan astun sen päälle. Pala liukuu altani ja olen kaatua. Onnistun räjäyttämään hillotäytteisen "leipäsen" huivilleni ja kaatamaan viereisen ständin. Jatkan matkaa yltä päältä hillossa kuin mitään ei olis tapahtunut...

Ja eksyn. Yhtäkkiä ei ole mitään hajua, missä olen! Kadut on oudon nimisiä, eikä missään ole näkyvissä mitään maamerkkejä. Olen mitään ajattelematta siirtynyt vaan kaupasta kauppaan, katsomatta mistä tulin. Harhailen sivukatuja ja toivon pääseväni kotiin ennen pimeää. Olen arviolta kahden kilometrin päässä kampuksesta, enkä tiedä yhtään mihin suuntaan mennä. Kävelen pari minuuttia ja pian olen jotenkin maagisesti teleportannut itseni kampukselle!
Uskomatonta! Harry Potter!

torstai 20. syyskuuta 2012

Society, you're a crazy breed

Aikido, equestrian, trampoline, shinty, boxing...

Siinä muutama yliopiston urheiluseuroista. Eilen oli koulun (lälläslää, kutsun yliopistoa kouluksi) urheiluliiton esittelypäivä, jossa kaikki 46 seuraa pitivät omaa pöytäänsä. Siellä oli monta klubia, josta olisin halunnut lisätietoa, ja suunnilleen jokainen seura jakoi karkkia tai kakkua. Kakku ja liikunta on lyömätön yhdistelmä! Sali, mihin seurat oli koottu oli kuitenkin ihan liian pieni verrattuna väkimäärään! Oli epäreilua pysähtyä liiaksi aikaa ja minähän olen hyvin moraalinen ihminen. Nappasin mukaani kuitenkin muutaman lappusen ja luullakseni liityn ainakin laskuvarjohyppykerhoon, koska se kuulostaa aika siistiltä. Hinta oli jotain 140 punnan luokkaa ja hirvitti hieman, mutta kun vertasin sitä vastaaviin Suomen hintoihin ja muihin Brittein hintoihin (Japanin annoin kuitenkin olla) totesin sen melko kohtuuhintaiseksi, ellei erittäin edulliseksi. Sisältää koulutuksen, ekan hypyn ja koko vuoden jäsenyyden.

Juggling club, anime society, Terry Pratchett fans, Whisky Society, Nigerian Students, Sateenkaarikerho...

Okei, sateenkaarikerho? Mitäköhän ne tekee siellä kokouksissa - puhuu homoudestaan? Kommunistikerho ja anti-kapitalistiyhdistys oli kans aika huvittavia ideoita, varsinkin näin kauppatieteiden opiskelijana. Sitten hain vuoroin kakkua kristittyjen pöydästä ja sitten muslimiseuralta. Sain myös koraanin iltalukemiseksi. (hyvä, kun mulla on täällä ennestään vaan Uusi Testamentti). Tekis mieli liittyä kaikkiin yhdistyksiin! Liityin jo kansainväliseen kerhoon vähän kun pakosta, vaikkei mulla ollut opiskelijakorttia mukana. Aion kuitenkin saastuttaa sosiaalisen elämäni vaikka millä pipertämisellä, niin että mulla on parin kuukauden kuluttua taas turvallinen verkko kontakteja joka hätään!

Eilen oli myös jos jonkinlaista muuta ohjelmaa. Kansainvälisille opiskelijoille oli infotilaisuus, josta myöhästyimme, eikä päästy sisään, koska kämppiksillä kesti liian kauan laittautumisessa. Vähän ärsyttävää, koska ne kuitenkin ties ajan jo aamusta saakka. Sitten oli kansainvälisten sosialisointitapaus, jossa tarjolla ruokaa! Oltiin taas myöhässä, joku kakskyt minuuttia, koska tyttöjen piti taas alkaa laittautumaan jonkun hiton pitkän kaavan mukaan. Olin ihan pöllämystynyt tollasesta käytöksestä. Ilmanen ruoka ei oo mikään leikin asia! Kaverit ei oo lämmenneet myöskään Pizza Hutin tai Domino'sin ilmaispizzoille. Jono oli saapuessamme jäätävä, ja nopeudeltaan ku reitti Disneylandin vuoristorataan uuden vuoden aamuna, mutta sitä helpotti hieman kun kävi hakees juomatiskiltä vähän viiniä... Kun päästiin istumaan olin jo aika hyvällä tuulella!

Koska tää oli tällänen 'meet n greet' -tilaisuus, koin pakolliseksi puhua jollekin. Kas, sopivasti vieressä istui komeita ranskalaisia insinööriopiskelijoita. Kutsuttiin pojat mukaan kanssamme skottitansseihin, mutta eivät lähteneet. Se oli nimittäin ohjelmassa seuraavaksi. Yks kerros ylemmäs liittomme rakennuksessa ja säkkipillisoitto alkoi! Tanssit oli vähän kaaosmaisia, koska joku meni aina jossain kohtaa sekaisin ja aiheutti ketjureaktion, mutta hauskaa oli! Siellä oli myös tanssiesityksiä, joita en nähnyt ihmismuurin takaa, mut päätettiin tapaamani kiinalaisen kanssa taputtaa kuitenkin oikein raikuvasti ja tunteella.

Olin niin varma tätä kuvatessani, että horisontti on suorassa... Läheiseltä Necropolikselta, kuolleiden kukkulalta!

Oon nyt tullut siihen tulokseen vuosien tutkinnan seurauksena, että saksalaiset ei ole hauskoja. Arvoisat kämppikseni yrittää kovasti heittää läppää, mut ei se kauheen hauskaa ole. Kaikki tapaamani saksalaiset on olleet myös jaarittelijoita, jotka tarttuu koko ajan turhiin yksityiskohtiin. Niuhottajia siis!
Eilisen illan grand finale oli kansainvälinen pubi-ilta. Joo, aika paljon ulkomaalaisohjelmaa yhden päivän aikana. Pubi oli kuitenkin aika mielettömän hieno, entinen pankki! Aika jännää oli siemailla kahden punnan Crowmooria varmaan viistoista metriä korkeassa tilassa, jonka kattoa kiersi patsaat. Juttelin taas jollekin kiinalaisille (niitä on täällä paljon) ja sitte saksalaisille ja jenkeille (niitäkin on paljon) ja lopuksi jollekin hyvin humalaiselle, pahanhajuiselle irkulle, jonka puheesta en olisi varmaan saanut selvää, vaikka kaveri olisi selvin päin ollutkin, ja skotlantilaiselle tytölle, jonka oletin edellisen tyttöystäväksi. Väärin meni! Tyttö alkaa avautuun jossain vaiheessa, että irkku vaan lyöttäytyi sen seuraan jossain vaiheessa, että tyypistä oli hankala päästä eroon, ja että hän hakee nyt jotain juomista itselleen. Eikä hän koskaan palannut!
Pelin nimi oli siis Kuka-Huolii-Humalaisen-Irkun. En minä ainakaan! Ines Belgiasta halusi kotiin ja minä ritarillisena sankarina tarjouduin saattamaan hänet läpi Glasgown hämyisten kujien.

Irkku jäi Maikelle! Maike sanoo tulevansa kohta ja pyytää meitä odottaan ovella. Odotetaan joku kymmenisen minuuttia, mut lähdetään sitten. Game over!

maanantai 17. syyskuuta 2012

The Great Escape

Olen muuttanut. Jee.

Jätin Suomen tuossa eilen aamupäivällä, hieman disorientoituneessa tilassa. Perjantaina oli läksiäiset tosiaan (kiitos kaikille osallistuneille!), jotka jatku pitkälle lauantaiaamuun. Heräsin patjalta Anniksen lattialta (olenhan hieno ihminen) joskus yhdentoista aikaan siihen kun kaiuttimet pauhaavat Himiä ja Eetun kännykän herätys pimputtaa super mariota. Luuttuan lattioita ja hölötän jotain tajuttomana makaavalle ystävälleni. Sitten ei kun DNA-kauppaan ja mummun luo sukulounaalle! Oli hienoa käydä asioilla kun oli legginsit ihan repaleiset, takki jossain moskassa ja silmäkulmat vanhasta meikistä tuhriutuneet, vesipesusta huolimatta.

Saavuin Edinburghin lentokentälle joskus puolilta päivin. Lentokoneessa vieressäni istui joku suomalainen tyttö, jolle suomi tuotti jo monen opiskeluvuoden jälkeen hankaluuksia niin paljon, että yritti vaihtaa engelskaan! Sisäinen fennomaanini oli tyrmistynyt. Suomea ei todellakaan vaihdeta englantiin. Japani tai puola tai vaikka mordva on vielä ihan okei, mutta ei nyt sentään englanti! Sitähän puhuu melkein kaikki!

Lentokenttäbussissa eteeni istui kaks suomalaista rouvaa ja viereeni suomalainen nuori mies. Kovin kotoisissa tunnelmissa siis lähdettiin liikkeelle. Edinburghin juna-asemalla muhun iski joku pöljyyskohtaus. Olin suunnitellut meneväni bussilla Glasgowiin ja idea oli hyvin pinttynyt mieleeni. Etsin siis bussiasemaa. Seuraan jotain merkkejä, joissa lukee, että "Korvaava bussilinja, tähän suuntaan". Löydän bussin, sen edessä heiluu joku mies auttaas ihmisiä sisään. Auttaa minutkin.

Nousen siis bussiin, jonka määränpäästä mulla ei ole hajuakaan. Joo! Kahdenkymmenen minuutin kuluttua huomaan, että ollaan jossain lähiössä. Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua ollaan maaseudulla. Merta, nummia ja lampaita. Bää! Mulle alkaa hitaasti valjeta, että tarkoitus ei ole lähteä landelle ja saatan olla väärässä bussissa! Tekstaan hieman huolestuneena Moonalle, koska eihän sitä nyt voi kysyä asiaa kuskilta sentään. Moonapalvelun avulla tajuan nousta bussista pois, keskellä ei mitään, nähdessäni toisen bussin.
Hieman viisastuneena kysyn kuskilta:
"Mihin menossa?"
"Edinbra", vastaa hän. Rintsikkapaikka kuulostaa kovasti siltä, mistä lähdinkin, niin nousen kyytiin. Nyt mulle valkenee, että junat ei tällä reitillä toimi kyseisenä päivänä, niin bussi korvaa ilmaiseksi junapalveluja. Pian bussiin nousee pari muuta tyyppiä. Olen ihan hiljaa, mutta tietävät silti istua viereeni. Ovat suomalaisia. Kerron hyvin tietäväisenä bussin tarkoituksen ja määränpään.

On ihan okei huolestua, jos maisema matkalla suurkaupunkiin näyttää suunnilleen tältä.


Edinbörössä suuntaan samantien juna-asemalle lippua ostamaan. Ei mitään kiertoreittejä! Onnistun ostamaan menopaluun, mutta väliäkös tuolla. Katson laiturin väärin ja olen nousta väärään junaan. Viisastun ja nousen oikeaan. Joku komea nuori mies tarjoaa mulle kovin ystävällisesti apuaan, josta tietenkin kieltäydyn, koska olen karski nainen ja totta kai jaksan nostaa 20kg:n matkalaukun yhdellä kädellä!

Glasgowssa piristyn, kun tajuan saapuneeni uuteen kotikaupunkiini! Queen St -aseman ulkopuolella ja matkain aikana kovasti valaistuneena ymmärrän nousta kolmen korttelin matkaani varten taksiin. Annan tippiä melkein puolet matkan hinnasta kuskille, jonka puheesta en ymmärtänyt mitään, puhtaasti siitä ilosta, että olin viimein perillä!

Asuntola-asuntomme on pieni, mutta ihan siisti. Huoneeni on pieni ja tullessa siisti. Sitten avasin matkalaukkuni, peitin tavaralla lattian ja johan oli kotoisaa! Meitä on täällä kuusi. Kaks saksalaista, yks jenkki, belgialainen ja skotti. Sangen kansainvälistä siis! Toinen saksalaisista ja jenkki on vaan vaihtareina ja lähtee kotiin vuodenvaihteen jälkeen. Ollaan kaikki vähän vanhempaa sakkia.

Saksalainen Maike muodostu suosikikseni, koska kun vihdoin olin jokseenkin asettunut ja istunut alas päivän koitoksista, oli kello kahdeksan illalla. Olin syönyt viimeksi viideltä aamulla brittien aikaa, joten hieman heikotti. En tietenkään maininnut asiasta, mutta tiedostin olevani liian heikossa kunnossa lähteäkseni ulos seikkailemaan ruuan perässä. Arvoisa kämppikseni laittoi meille kahdelle ruokaa! En pystynyt sanoiksi pukemaan sitä suurta rakkauden tunnetta joka valtasi mieleni.


Aamupäivää ilahduttivat nämä kaksi nuorta miestä...
...jotka soittivat meille säkkipilliä kilteissään! Kaverit marssi vaan tohon aukealle asuntolarakennusten välissä ja soittivat. Monet tuli ikkunoiden ääreen kuuntelee. Aika jees, ellen sanois!


Eilen en jaksanut lähteä muiden mukaan mihinkään, mutta tänään maybe. Kaikenlaisia bilekutsuja satelee joka puolelta! Oikeesti, ollaan saatu kutsut varmaan viiteentoista eri paikkaan. En muistanu tätä aspektia isossa kaupungissa asumisessa, että kadulla kävellessä joku yrittää aina pysäyttää ja tuputtaa mukaan lappuja ja nenäliinoja (okei, varmaan vaan Japanissa) ja niin eespäin. Saatu myös kupongit, joilla saa pizza hutista ilmaset juustopizzat! Jee!

Oon ollu jo kahteen otteeseen ostoksilla. Ekalla kerralla kaikkee mitä nyt yleisesti tarvii. Kauppojen määrä ja brändien tuntemattomuus on jotenkin ylivoimasta ja musertavaa, että H&M:n pääseminen oli suuri helpotus, ihan vaan, koska tiesi mistä sukat löytyy ja minkä hintasia niiden kuulus olla. Ruokaostokset oli ja ihan kamalaa! En tiennyt mitä mun kuuluis ostaa ja kaikki tuntu oudon hintaselta. Mikä vihannes on squash ja mihin sitä käytetään? Miten omenoilla voi olla kappalehinta? Miksi kanafileet on pakkasessa?
En myöskään osaa avata ikkunoita, käyttää ovia, vessaa, suihkua, hanoja, tai mitään muutakaan! Miten sää voi vaihdella koko ajan? Nyt ilta-aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun kakskyt minsaa sitten satoi kaatamalla ja varmana sataa vielä! Tänään on satanut varmaan viis kertaa.
Hankala ajatella, että täällä mä nyt sitten asun, mutta kai tää tästä lähtee sujumaan!

Nyt lopetan tän kilometrinpostauksen, ennen kuin pää menee liian pyörälle!

torstai 6. syyskuuta 2012

私のことだけを見ていてよ

Voi jumasklavida! Ens viikolla! Sitä ennen on toki vielä läksiäiset.

En ole tietenkään saanut mitään aikaiseksi. En tosin ymmärrä, mitä mun olis pitänyt varsinaisesti saadakaan tehtyä, mut joka tapauksessa luultavasti tuhlaan aikaani koko ajan, kunnen jotain ihmeellistä suomalaista tee. Pitäis varmaan saunoa kanteleen ja ruisleivän kanssa vielä kun voin...

Oon käyny vaatteita läpi kierrätyskasaan ja sit siihen toiseen, josta valitaan vielä mukaan otettavat. Semifinaali käynnissä. Matkalaukkua ei oo vielä ostettu, mutta tuskin mitään jumbokokoista hankin, kunnei matkatavaroilla saa painoakaan olla ku 20kg. Käsimatkatavaroita Ryanair sallii kymmenellä kilolla, mutta läppäri vienee niistä suurimman osan.

Työt on vihdoin loppu. Olin viimeisen asiakkaan kohdalla aika, että kuule gangnam style ja suljin kassan oikeen suurieleisesti.

Ehdittiin tässä tosiaan tyttöjen kanssa vierailla Kaunasissa pari päivää. Oli aika hulvaton reissu pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Muun muassa hotellissa, heti saavuttuamme... Kello oli puolen yön paikkeilla. Kaveri kokeilee saamaamme avainkorttia huoneen oveen aikansa, kunnes yhtäkkiä ovi aukeaa, sisältäpäin! Oven avaa joku mies, pullo kädessään ja puolipukeissa. Seuraa puolen sekunnin shokki, jonka jälkeen lähden marssimaan poispäin naama punaisena. Mies ovelta ja huoneessa olevat miehet saavat juonesta kiinni ja alkavat nauraa. "Welcome! Free stay!"
Saatiin kuitenkin lopulta ihan oikea avain oikeaan oveen, eikä siellä ollut mitään yllätyslahjoja odottamassa ^^'
Aamiainen. Edessä olevan "wienerin" täyte oli seesamia. Takana oleva sarvi oli sitten hyvää! Kermaista lihatäytettä (oikeen kunnon lihaa) ja kanttarelleja. Kuulemma joku liettualainen erikoisuus. Hyvä kun seurueessa oli Liettuaan perehtyneitä, niin tiesi vähän mitä kannatti syödä. Olin ehkä vähän rasittavaa matkaseuraa. Mulla ei ole tapana rättiväsymyksen tai valvomisenkaan jälkeen nukkua kovin myöhälle, että olin "jo" ysiltä jalkeilla muita kahville kiskomassa!

Cocktaileja halvalla! Onnistuttiin valitseen kyllä hyviä drinkkejä. Jossain yökerhossa juomani Sour apple mojito oli paras. Harmi, ei kuvaa.

Taivaallista suklaakakkua ihanan kirpeällä kirsikkahillolla. En ole normaalisti suklaakakun fani, mutta tämä vei kielen mennessään. Tää oli ihan loistava ravintola muutenkin: melkein mitään listalla ei ollut tilattavissa, koska pulju kuulemma sulki ovensa seuraavana päivänä! Ihan ymmärrettävää, mutta miksei tarjoilija voi kertoa sitä? Ottaa tilauksen vastaan ja kertoo sitten, että joo, näistä ei oo mitään tarjolla nyt. Tilasin sitten harmikseni pizzaa. Miksi syödä pizzaa, kun voi halvalla syödä hienompaakin? Kotonakin saa pizzaa! Olin nyreä kyllä ihan turhaan, sillä kasvispizzani oli erinomaista. Kirkkaasti paras plätty kun olen koskaan syönyt! En kuitenkaan sortunut laittaan pizzalle ketsuppia ja majoneesia, vaikka tää on kuulemma liettualainen tapa. Sitten kun tota jälkkäriä tilattiin, niin tarjoilija kuuntelee meitä kärsivällisesti ja kirjoittaa muistiin ja kertoo sitten, ettei listalla ole kuin omenapiirakkaa ja yllä olevaa kakkua. Huoh!

Ylisöpö "ratikkahissi".

Kirkon katolla. Loistava idea rakentaa kirkolle näköalatasanne! Voi mennä sitten rukoilemaankin lähemmäs jumalaa!
Ei ollut ennen tullut mieleenkään, että Baltiassakin voi lomailla. Oli kyllä melko kannattavaa, kaikki kun oli niin helppoa ainakin tällä seurueella. Rahaa meni myös yllättävän vähän. Ostokset mukaan lukien niin reissulle tuli hintaa siinä 210 euron paikkeilla. Enemmän tälläisiä lomia, että voi syödä huoletta ravintoloissa, ilman että lasku karkaa käsistä.
Matkalla sattu tietenkin eeppisiä mokia. Joskus juodessaan voi "tehdä ainot" ja biljardissa "hannat"...