Torstaina oli tosin turhautumispäivä, kun ei ollut mitään tekemistä ja satoi kaatamalla, mut muuten on ollut kivaa. Torstaita jotenkin ärsytti entisestään se, kuinka arvoisa kämppikseni J saksasta tuli siihen, että "Ai, ette oo tänäänkään tehneet mitään? No mulla on ollut ihan paras kiireinen päivä, olin bla bla bla... Mun kaverit on niin parhaita. Mutta hei, kyllä säkin varmaan jonkun kaverin saat."
No siis, jotkut ihmiset on vain tuollaisia, eikä tarkota pahaa. J ei ole. J on paha.
Se muistuttaa vähän sitä tyttöoravaa Disneyn 'Miekka kivessä' -elokuvasta puhetavaltaan. Sellasta pulppuavaa sirkutusta ja vähän heliumkikatusta väliin. Kuulostaa harmittomalta, mutta sitten välissä sieltä jostain iskee aina piikki! Jenkkikämppikselle tämän isän kuolemasta, toiselle saksakämppikselle tämän kielitaidoista ja niin eespäin. Paha!
Kuolleiden kukkulan hautakiviä.
Kaikki hautakivet siellä on hyvin massiivisia obeliskeja tai kappeleita.
Tuohon siniselle sopisi joku mietteliäs teksti.
Perjantaina oli business schoolin faculty meeting. Lähdin taas kotoa joku 20 minuuttia etuajassa kolmen sadan metrin matkaa varten, sillä täällä eksyy. Kartalla kampus näyttää ihan simppeliltä, mutta todellisuus on toinen. Hämäriä kujia, labyrinttejä. Piilotettuja sisäänkäyntejä. Kuka ihme on keksinyt rakentaa kukkulalle? Kaikkien noiden portaiden ravaaminen on raivostuttavaa. Sitten esimerkiksi joihinkin rakennuksiin on pakko mennä tietyistä sisäänkäynneistä, mitä ei tietenkään tiedä, ennen kuin kokeilee, koska muuten ei pääse tiettyyn kerrokseen.
No löysin paikalle nipin napin ajoissa. Rakennukset on nimittäin sisältä myös sokkeloita. Tervetuloa Strathclydeen, Skotlannin parhaaseen kauppatieteiden opinahjoon, te 400 olette eliittiä, odotamme sen mukaisia tuloksia... Ei mitään kummoista. Siten esittelevät, että joku maailmankuulu professori Harvardista on vierailulla ja ehtii puhua meille muutaman sanan ja esitellä tutkimustaan. Raikuvien aplodien saattelemina sisään kävelee tummatukkainen silmälasipäinen pukumies, jolla on tummat viikset ja parta. Alkaa puhumaan ja kuulostaa hyvin kuivalta amerikkalaiselta, yritän miettiä mistäpäin tuollainen aksentti on. Esittelee meille tuoreimman tukimuksensa alkoholin käytön vaikutuksista opiskeluun monien taulukoiden avulla. Luulen eka, etten ymmärrä oikein häntä, näyttää nimittäin siltä, että absolutistit menestyvät kehnommin kuin vähän alkoholia käytävät. Parhaiten opinnoissaan menestyvä ryhmä näkyy olevan kohtuukäyttäjistä seuraavat, juuri ennen alkoholisteja! Vilkuilemme hieman hämmentyneinä toisiamme, joku tekee muistiinpanoja. Mietin, josko siis tulisikin lisätä alkoholinkulutusta. Testiryhmiä on kuulemma ollut Ranskasta ja Italiasta Yhdysvaltojen lisäksi ja nyt tutkimusta jatkettaisiin Skotlannissa. Pyytää mahdollisimman monia mukaan testiryhmään, antaa yhteystietoja, jne.
Kertoo tutkimuksen nimen, mutta että lyhenteenä se on B.A.L.L.S. Sali kikattaa. Mies vaikuttaa hieman närkästyneeltä.
"That's right! BALLS! Because I've got BALLS too!" Rytmikäs musiikki alkaa soimaan. Sali hämärtyy ja lavan valaisee liikkuvat värikkäät spotit. Kaveri vetää jostain esiin pimeässä hohtavia palloja ja alkaa jonglööraamaan, kunnes pallot lentävät joka suuntaan. Sitten mies vetää takin yltään raivoissaan, täydellisesti musiikin tahtiin. Sitten solmio napsahtaa irti, paita lentää ja housut myös. Hämmentynyttä, vähän panikoituvaa naurua. Lopuksi lasit, tukka ja viikset!
Edessämme seisoo lyhyt, kalju mies raidallisissa pöksyissä ja tennareissa.
"Hiya there", kaveri sanoo uusseelantilaisella aksentilla. Ihmiset on pökertyä naurusta. Aika moni on pettynyt, ettei alkoholitutkimus ollutkaan totta. Esitys jatkuu ja nyt puhutaan sopeutumisesta sun muusta. Kaikkia naurattaa. Kaveri esittää kohtauksia ja tekee kaikki roolit yksin. Joka hahmolla on oma aksentti. Vaikken mikään ekspertti tietenkään ole niin hyvin autenttisilta kuulostavat mulle. Hyvin huoliteltua. Loppuhuipennus on pakkopaidasta vapautuminen.
Joillakin oli varaa...
Sitten leikitään suunnistusta kampuksella! Ollaan saatu omat ryhmämme ja jakaannutaan niihin. Paitsi minä, joka en ole nähnyt sähköpostia, koska en saanut koko ohjelmaa auki. Palloilen aikani eksyneenä ja löydän sitten oikeaan paikkaan. Meitä on kuusi. Kierrämme paikasta paikkaan etsien vastauksia ja materiaalia saamaamme projektiin, tehdä joku juliste Kansanyhteisön kisoihin (Commonwealth games), urheilukisoihin, jotka pidetään täällä 2014. Ryhmäämme yhdistää vierastus kahta tyyppiä kohtaan, jotka pätevät etunenässä ja kulkevat meidän muiden edellä kauhealla kiireellä. Meitä kiinnostaisi mennä jompaan kumpaan yliopiston Staboista istumaan ja jutteleen. Eksytään varmaan kymmenen kertaa eri rakennuksissa, koska toinen pätijöistä ei usko painettuun sanaan tai jää lukemaan mitään kylttejä. Minähän olen tässä viime aikoina viisastunut tosiaan siinä, että kannattaa tosiaan varmistaa, minne on menossa ennen kuin menee.
"Hei, siinä on lappu ettei siitä saa mennä!" piiperrän.
Pätijä tekee who-cares -eleen ja avaa oven. Laukaisee palohälytyksen. Kaikki muut facepalmaa ja mua naurattaa. Ollaan jonkun rakennuksen kellarissa, eikä mistään tunnu pääsevän pois. Kohta paikalle kiiruhtaa vartija ohjaamaan meidät pois. Nolottaa. Feisbuuk on ihana. Sain jo tarkastettua pätijän ja huomasin hänen olevan EYP:n jäsen ja innokas photoshoppaaja! Voi hitto kun kehtaisin linkittää tänne hänen kuviaan, muttei se varmaan ole sopivaa. Rinnassani roihahtaa rakkaus, kun näen hänen leikatun naamansa auringonlasku-merimaisemaan pläntättynä!
Mentiin illalla vielä pubikierrokselle kämppisten kanssa, ilman Pahaa Oravaa. Siideri on halpaa, mutta jos juo kaksikin pintiä, niin se on aika paljon! Leikitään totuutta ja tehtävää juomapelinä, niin että tehtävän kohdalla juodaan.
Lauantaina muut lähtee Loch Lommondille, mä suunnistan kaupungille ottamaan valokuvia ja kiertämään pankkeja, että mihin avaisin tilin. Unohdan kameran kotiin, en käy yhdessäkään pankissa. Sitten ostan Lidlistä jonkun leipäsen, koska siinä lukee "traditional Scottish". Yritän olla länsimaalainen ja syödä kävellessä, jolloin en huomaa lattialla olevaa muovipalasta, vaan astun sen päälle. Pala liukuu altani ja olen kaatua. Onnistun räjäyttämään hillotäytteisen "leipäsen" huivilleni ja kaatamaan viereisen ständin. Jatkan matkaa yltä päältä hillossa kuin mitään ei olis tapahtunut...
Ja eksyn. Yhtäkkiä ei ole mitään hajua, missä olen! Kadut on oudon nimisiä, eikä missään ole näkyvissä mitään maamerkkejä. Olen mitään ajattelematta siirtynyt vaan kaupasta kauppaan, katsomatta mistä tulin. Harhailen sivukatuja ja toivon pääseväni kotiin ennen pimeää. Olen arviolta kahden kilometrin päässä kampuksesta, enkä tiedä yhtään mihin suuntaan mennä. Kävelen pari minuuttia ja pian olen jotenkin maagisesti teleportannut itseni kampukselle!
Uskomatonta! Harry Potter!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti