Taiwan times #4

Vielä viimeisen kerran siitä Taiwanista! :D

Maanantain otimme rennommin. Suuntasimme ensin Tamsuihin, josta määränä oli mennä Bali Sunsetin ranta-alueelle. Päivä oli kuitenkin niin pilvinen ja sateisen oloinen, että päädyimme vaan kuljeskelemaan Tamsuissa meren rannalla ja käymään läheisessä temppelissä ja markkinakadulla. Aika intensiivisten turisteilupäivien jälkeen oli kiva ottaa elo vähän rennommin.

Lounasajan lähestyessä jatkoimme matkaa Beitouhun ja vaihdoimme siellä Xinbeitoun MRT-linjalle, joka oli enemmän kaupunkijunan tapainen...
Beitoussa oli jotain sellaista, jota odotin eniten Taiwanin reissulta: kuuma lähde! Rakastan kylpemiskulttuuria Japanissa ja vaikka tiesin, että kokemus Taiwanissa olisi vähän erilainen, olin innokkaana matkassa.

Pyörimme aikamme puistossa ja ympäristöä tutkien, kunnes nälkä vei veiton. Menimme syömään raamenravintolaan, lähinnä koska sen edessä oli pitkä jono ja kaikella HK-logiikalla jonon päässä on aina jotain hyvää. Ja vai oliko! Raamen on siis japanilainen nuudelikeitto ja tässä ravintolassa oli kenties parhaat nuudelit, joita olen ikinä maistanut! Itse keitto oli herkullista (kuuman lähteen veteen tehty), possu mureaa ja ihanaa, marinoitu muna täydellinen ja nuudelit ravintolan itsensä tekemät. K ei ole yleensä nuudeli-ihmisiä, joten yllätyin hänen suostuessaan tähän valintaan. Meidän molempien ateria kului syvässä hiljaisuudessa, lukuunottamatta parin minuutin välisiä toteamuksia, että miten jokin voi olla näin hyvää. Pelkät bambunversotkin oli taivaallisia ja yhdessä liemen kanssa merilevä nostatti melkein kyyneleet silmiin.
Niin jos ei siis käy tästä ilmi niin hyvää oli!

Syönnin jälkeen tarkoituksenamme oli suunnata katsomaan kuumavesiallasta, joka olikin suljettu, koska oli maanantai. Vähän pettyneinä päätimme palata paikan päälle seuraavana päivänä. Nyt vaeltelimme katuja ylös rinnettä, etsien siellä olevaa temppeliä - tuloksetta! Oli ihan hauska nähdä eri kylpylöitä ja pieniä katuja, mutta hyvin olivat temppelinsä piilottaneet. Lopulta totesimme, että tuskin se olisi ollut edes niin kiinnostava jo näkemiemme viiden temppelin jälkeen.

Kylpyaika! Beitoussa on julkinen ulkokylpylä, jonne sisäänpääsy maksoi NTD40 (vähän päälle euro). Toisin kuin Japanissa, täällä miehet ja naiset kylpevät yhdessä, joten vaihdoimme uikkarit päälle vessassa ja uppouduimme kuumaan veteen. Onnistuimme osumaan paikalle ruuhka-aikaan, mutta eipä tuo enää mitään vedessä istuessa haitannut. K tunsi olonsa ensin epämukavaksi, koska hän ei ole tottunut oikein minkäänlaiseen kylpemiskulttuuriin. Pian hän kuitenkin rentoutui ja vietimme ihanan iltapäivän kuumassa vedessä kylmän tuulen puhaltaessa ympärillä.

Illalla K oli liian raukea lähteäkseen mihinkään, joten söimme katuruokaa (nam nam), ostimme umeshu-luumuviiniä 7Elevenistä ja menimme hostellille turisemaan illan päätteeksi

Viimeisenä aamuna (kyllä, Taiwankertomukset myös loppuvat joskus :D) pakkasimme, söimme aamiaista rauhassa ja suuntasimme takaisin luonnonvesiä ihmettelemään. Vesi yllättäen haisi vähän pahalle siinä olevan rikin takia, josta johtui myös vihreä väri. Asteiltaan se oli 60-95, eli hyvin kuumaa! Vesialue oli aidattu, eikä toiselle puolen ollut lupa mennä. Ilmeisesti täällä oli sattunut paljon onnettomuuksia, kun ihmiset keittivät vedessä kanamunia ja polttivat ihonsa samalla.

Oli se aika ihmeellinen juttu!
Tämän jälkeen suuntasimme kaikkien suosittelemaan mykyravintolaan, jonne olimme aikoneet jo aiemmin, mutta mokoma oli jostain syystä hankala löytää, vaikka olimme olleet jo ihan lähellä Chiang Kai Shekin muistomerkillä. Ravintolan sisäänheittäjä oli pitkä aurinkolasipäinen mies, jonka käsiä peitti tatuoinnit. Hän näytti niin perinteiseltä yakuzalta jo pukeutumistyylinsä takia, että olin jossain hilpeyden ja kammotuksen rajamailla. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin olla pyytämättä yhteiskuvaa.

Tilasimme listalta suosituimmat ruokalajit ja sitten jonkun extran. Ruoka tuli melko nopeasti ja näytti todella hyvältä. Ihan hyvää se olikin, mutta... Niin.. en tiedä olemmeko hemmotelleet makunystyrämme pilalle Michelinravintoloilla, mutta kaikki oli aivan liian mietoa ja rasvaista. Ruoka ei siis ollut ollenkaan huonoa, mutta en nyt tiedä suosittelisinko paikkaa kauheasti muille. Kiva kokemus, mutta Taipein paras ruoka taisi sittenkin olla japanilaista...

Kävimme vielä jälkkäreillä Ximenissä (mun oli pihvilihaa) ja sitten saimme suunnata hostellin kautta lentokentälle, jossa heittäydyin villiksi ja ostin pullon mallasviskiä. Glenmorangie oli tax freessa niin halpaa verrattuna brittihintoihin, että päätin nyt sitten kerrankin. Siihen meni sopivasti vielä kaikki Taiwanin dollarinikin. Sitten olikin kiva palata kotiin :)

Taiwan times #3

Niin, siitä Taiwanista edelleen...

Kolmantena päivänä suunnitelmana oli lähteä Taipeista vähän muualle. Päiväretkeksemme oli valikoitunut Jiufenin kylä parin tunnin matkan päässä. Tapasimme Taipein juna-asemalla kotiyliopistostani Strathclydesta tutun Nadian, joka suoritti siellä maisterin opintonsa. Junassa seuraamme liittyi hänen kaverinsa, joka oli myöskin opiskellut Briteissä. Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja saada paikallisia seuraksi ja oppaiksi, mutta me ei kyllä oltu mikään ryhmä. Nadia ja hänen kaverinsa puhuivat keskenään kiinaa koko reissun ajan ja kulkivat edellä, kun minä ja Katharina seurasimme vain turisteina perässä. Vähänhän tuo harmitti, varsinkin kun oli selvää, että kaikki puhumme englantia. Minä ja Katharina olisimme mielellämme kaveeranneet tyttöjen kanssa! 

No, oli kuitenkin tosi kivaa, että joku oli ohjeistamassa meidät perille. Reitti ei nimittäin ollut ihan itsestäänselvä. Ensin matkustimme tosiaan junalla ja sitten nousimme bussiin parin sadan metrin päässä asemasta, syötyämme eka parit kalamakkarat.

Oli kiva päästä ylös vuoristoon ja nähdä vähän maisemia. Sää suosi ja kaikki näytti melko eeppiseltä.

Jiufenissä oli aika taas syödä jotain, ettei vahingossakaan tulisi nälkä. Ohuen lätyn päälle vuoltiin maapähkinäsokerimurikasta täytettä. Lisäksi väliin tuli tarojäätelöä ja korianteria. Aika erikoista, mutta hyvää!

Idyllisten kujien läpi kulkemisesta olisi varmaan nauttinut hieman enemmän ilman väentungosta (jolle kuva ei todellakaan tee oikeutta). Kuljettuamme markkinakadun läpi oli aika kivuta hieman ylemmäs ja... öö... syödä. Tällä kertaa vuorossa oli Jiufenin erikoisuus: taropallot. Ei ollut mitään hajua, millainen ruoka kyseessä oli, mutta tuollaisia makeita palleroita ne oli. Paikka, jossa ne valmistettiin oli tosi mielenkiintoinen ja ravintolasta avautui mahtavat maisemat, mutta itse jälkkäri ei mielestäni ollut kummoinen.

Mistä Jiufen on tunnettu Taiwanin ulkopuolella on, että se toimi Henkien Kätkemän kaupungin mallina. Pystyinkin kuvittelemaan itseni kirmaamaan ylikasvaneena kymmenvuotiaana kujien halki vanhempieni muututtua sioiksi. (Ne syöpöt!)

Vähän kun poikkesimme pää"kadulta" oli jo huomattavasti rauhallisempaa, kunnes saimme kulkea ihan keskenämme. Jiufenissä oli ihasteltavaa!

Auringon laskiessa suuntasimme Jinguashin kullankaivajakylään, josta suoraan ylempänä oleva otos on. Meidät pakotettiin sisälle johonkin päärakennukseen katsomaan opasvideo rakennuksen restauroinnista. Se olisi varmasti ollut hyvin mielenkiintoinen, mutta koska kyseessä oli vanha japanilaistalo, jollaisessa olen itsekin asunut, en ihan osannut ihmetellä oikeita asioita - varsinkin kun kuljimme sisällä kengät jalassa ja tatamihuoneet oli peitetty tuoleilla.

Koko kylä oli japanilaista arkkitehtuuria. Illan kohokohta oli ehkä auringonlasku tai makkara, jollaiset söimme pimeän tullen. Makkaroita oli itse asiassa kaksi ja kyseessä oli eräänlainen hot dog: riisimakkaran sisään laitettiin normaali taiwanmakkara. Olen syönyt taiwanilaisia makkaroita ennenkin ja osasin siis varautua sen makeuteen. Katharina itävaltalaisena ei kyennyt ymmärtämään miksi hyvään makkaraan oli tungettu sokeria sekaan :D

Sitten olikin aika palata Taipeihin. Nousimme bussiin Jinguashista, joka vei meidät suoraan Taipeihin. Tämä olikin hyvä idea, sillä heti seuraavalla pysäkillä (Jiufen) oli väkeä niin paljon, että heistä mahtui tuskin kolmasosaakaan bussiin. Jo tulomatkalla oli melkoinen liikenneruuhka, matka takaisin oli ihan mahdoton! Ensimmäiseen etappiin, johon olisi kuulunut mennä vartti, kului yli puoli tuntia. Mikäs meillä silti siinä bussissa istuessa :)

Taipeihin päästyämme ryhmä hajosi. Oli vähän kiusallista, kun Nadia ja hänen kaverinsa tosiaan olivat vain kulkea aseman porteista, kunnes sitten muistivat, etteivät olleetkaan matkassa kahdestaan ja kääntyivät sanomaan moi. Arvostin sitä, että tytöt olivat lähteneet meille oppaiksi, mutta olisi ollut ihan kiva jutella jostain yhdessäkin...

Erottuamme minä ja Katharina päätimme mennä lasillisille. Jatkoin edellisen päivän japaniviskidrinkkilinjalla ja huomasin häpeäkseni, että ensimmäiset pari siemaisua saivat kasvoni punastumaan. KYLLÄ. Minä, suomalainen roteva nainen, koin periaasialaisen alkoholipunastuksen miedon drinkkini takia. En ihan ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta ensimmäisten juomiemme jälkeen molemmat tunsimme alkoholin suonissa, toisten juomien jälkeen olimme jo suorastaan hyvällä tuulella.
Sitten päätimme lähteä jälleen tutkimaan yömarkkinoita, lähinnä ruokailun merkeissä (en ole varma, tunsiko meistä kumpikaan tämän matkan aikana nälkää). Tilasin pihvilihaa rasiassa, järkyttävän suuren friteeratun kanafileen ja lisää kuplateetä. K oli miedommalla linjalla ja haki vaan rasian nuudeleita. Siinä istuessamme penkillä napostellessa vieressä istuvat pojat totesi japaniksi, että onpas kaunis nainen. Vaatimattomana lyylinä käännyin K:n puoleen ja sanoin poikien arvostavan hänen läsnäoloaan. Pojat meni tosi noloiksi ja kuten vähintään puolille tapaamistani japanilaisista, heille oli täysin käsittämätöntä, että joku valkoinen voi osata japania. He yrittivät keskustella keskenään, että mitäs nyt sanotaan, hei, osaakohan se ihan oikeasti...? jolloin alkoi jo vähän ärsyttää, että niin joo, olen tässä ja kyllä, ymmärrän teitä. Pojille tämä oli edelleenkin hankala tajuta, siitä huolimatta, että he olivat huippuyliopistosta, ja niin ensimmäinen käski toista kysymään, että missä olen oppinut japania, jolloin tämä yritti takellella saman lauseen englanniksi. Tässä kohtaa Katharinalta meni hermo ja hän vihjaisi vahvasti, että pojat voi varmaan mennä muuallekin, eikä suostunut yhteiskuviin. Poistuimme paikalta vähän naureskellen, itsemme ähkyyn syöneinä taas keskiyön tuntumilla.

Taiwan times #2

Turisen Taiwanista useammassa osassa, ettei tule kilometripostauksia.
Toisena Taiwaninpäivänämme heräsimme varhain, kiitos aikaisen nukkumaanmenoajan. Söimme aamiaista hostellilla, joka oli melko lailla tyhjä. Olimme maksaneet salipedeistä hostellissa, mutta huoneemme oli meitä lukuunottamatta tyhjä, mikä tietenkin sopi mainiosti. Taipein hostelleja valitessa valinnan vaikeutta loi lähinnä se, että kaikilla paikoilla oli niin kovin hyvät arvostelut. Ilmainen aamiainen kuitenkin voitti. Katharina veti totuttuun tapaan viisi siivua paahtoleipää suklaalevitteellä, kun itse ällistelin suoritusta vieressä. Pystyn syömään valtavia määriä, mutta vain jos ruoka on jotain mahtavaa.

Päivä oli todella kaunis. Metro+bussiyhdistelmällä suuntasimme palatsimuseoon. Olimme päättäneet, ettemme ole mitään tyhmiä turisteja, vaan aiomme oppia historiasta.

Koska oli lauantai, museo oli kuitenkin ihan tupaten täynnä mannerkiinalaisia turistiryhmiä... Joka vitriinin eteen sai jonottaa, mikä tietenkin söi viihtyvyyttä. Museo oli kiinnostava paikka, mutta koska olen itse enemmän miekka- ja haarniskakiinnosteinen, ei hoviväen kipot ja nuuskarasiat uponnut ihan täydellä teholla. Oli kuitenkin hämmästyttävää nähdä esineitä eri vuosisadoilta (ja vuosituhansilta!) ja tajuta, kuinka vanhasta sivilisaatiosta on kyse.

Museon jälkeen palasimme MRT-asemalle nälkäisinä. Katuruoka on Taiwanissa halpaa, joten ostimmekin eilisen tapaiset pannukakut (hyvää!) ja toisesta kojusta kevätkääryleet. Katharinalla on vähän erikoinen mentaliteetti, että jos vaikka syömme katuruokaa, meidän tulee silti syödä samasta kojusta samaa tavaraa ja sanoi, että nyt saman matkan aikana ei syödä enää pannareita. En ihan tajunnut sitä, mutta lupasin vatsalleni, että söisimme kyllä mitä tykkäämme.

Jatkoimem Taipeikierrostamme etsien temppeleitä, jotka eivät kuitenkaan olleet siellä, missä piti! Asemalla, johon päädyimme oli markkinatori meneillään, jota kiertelimme pieneen naapuristotemppeliin. Ihastuin siihen vähän, koska se oli nuhjuisuudessaan vähän autenttisempi, kuin rikkaat turistitemppelit. Ostimme kojusta mehut ja taikomanjuut ja istuuduimme puistoon nauttimaan auringonpaisteesta.

Lisää temppeleitä!

Suuri jono mochipaikkaan! Mun teki kovasti mieli liittyä jonon jatkeeksi ja saada selville, mistä on kyse, mutta koska se oli tosiaan niin pitkä (ei näy kuvassa) ja hidas, pelkäsin meidän sitten seisoskelevan kylmässä tunnin.

 Taipei on skoottereita täynnä! Risteyksissä liikennevalon vaihtumista odottelevat skootterilaumat oli huvittava näky. Eka en tajunnut, että niitä vaan on niin paljon, eikä kyseessä ole mikään taiwanilainen skootteroitu versio Helvetin Enkeleistä.

Sitten menimme pällistelemään Taipei 101 -rakennusta, joka on kaupungin korkein pytinki. Itse olen ehkä saanut jo yliannostuksen korkeista pilvenpiirtäjistä, mutta kun se kerran oli matkan varrella, miksi ei! Katharina olisi halunnut nousta ylös torniin, mutta hänen mielensä muutui, kun sanoin, että jään itse katutasossa olevaa ostoskeskusta kiertämään. Hissilippu ylös olisi maksanut yli kymmenen euroa... Kaverini ei kuitenkaan halunnut mennä yksin ja jätti siksi menemättä. Tämä on itselleni ihan käsittämätöntä logiikkaa, että jättää jotain välistä, koska ei saa seuraa. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan menimme kahville.

Seuraava etappi oli kiivetä elefanttivuorelle näköalatasanteelle. Hostellilla meille oli sanottu matkan olevan ehkä kymmenen minuuttia, mutta paikan päällä meitä odotti valtava määrä portaita. Eikun kipuamaan! Pääsimme näköalatasanteelle, josta avautui maisema Taipein ylle. Matka olisi vielä jatkunut ylemmäs, mutta koska se oli 300 porrasta ilman lupausta paremmista maisemista, päätimme jäädä puolimatkaan.

Auringonlasku oli kaunis! Pimeässä epäsäännöllisten portaiden alas kapuaminen oli entistä haastavampaa, mutta tunnelma oli jännä. Alas päästyämme päätimme mennä baariin yksille, Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä kaverini mielestä oli liian aikaista juoda alkoholia (lol) ja hän halusi syödä jotain, muttei kuitenkaan ilman minua, joka säästelin nälkääni yömarkkinakaduille. Annoin lopulta periksi ja söimme yhdessä, vaikka mietin, että jos roolit olisi olleet toisteppäin, olisin itse vain hakenut lähimmästä kojusta syömistä ja sillä hyvä.

Xilinin yömarkkinat oli niin valtavan täynnä väkeä (lauantai...), että sieltä ei saanut hyviä kuvia. Kiersimme väkipaljoudessa ja ostimme aina välillä jotain syötävää. Annokset oli pieniä, niin olo pysyi sopivana. Suurinta iloa tuotti ehkä, kun löysimme vihdoin kojun, joka möi friteerattua maitoa! Olin kuullut tästä maailman ihmeestä etukäteen ja vannonut etsiväni sen käsiini. Kävi ilmi, että maito olikin itseasiassa maitokiisselipalloja vartaassa friteerattuna. Maitokiisselin ystävänä sopi minulle, mutta tiedä sitten tulisiko tuota useammin syötyä. Ostimme puolen litran kuplateet (taromaku, puolitettu sokerimäärä), friteerattua kalmaria ja pihvilihaa pieninä paloina. Olen jo tottunut siihen, että eurooppalaisten kanssa ei suoranaisesti jaeta ruokaa. Toiselle voi tarjota maistiaisen, mutta muuten syödään kiltisti omat annokset, joten en yllättynyt siitä, että keskityimme omiin safkoihimme. Ruoka oli todella hyvää ja halpaa! Kellon lähennellessä keskiyötä palasimme pikkuhiljaa hostellille. Hyvä päivä :)