Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Taiwan times #2

Turisen Taiwanista useammassa osassa, ettei tule kilometripostauksia.
Toisena Taiwaninpäivänämme heräsimme varhain, kiitos aikaisen nukkumaanmenoajan. Söimme aamiaista hostellilla, joka oli melko lailla tyhjä. Olimme maksaneet salipedeistä hostellissa, mutta huoneemme oli meitä lukuunottamatta tyhjä, mikä tietenkin sopi mainiosti. Taipein hostelleja valitessa valinnan vaikeutta loi lähinnä se, että kaikilla paikoilla oli niin kovin hyvät arvostelut. Ilmainen aamiainen kuitenkin voitti. Katharina veti totuttuun tapaan viisi siivua paahtoleipää suklaalevitteellä, kun itse ällistelin suoritusta vieressä. Pystyn syömään valtavia määriä, mutta vain jos ruoka on jotain mahtavaa.

Päivä oli todella kaunis. Metro+bussiyhdistelmällä suuntasimme palatsimuseoon. Olimme päättäneet, ettemme ole mitään tyhmiä turisteja, vaan aiomme oppia historiasta.




Koska oli lauantai, museo oli kuitenkin ihan tupaten täynnä mannerkiinalaisia turistiryhmiä... Joka vitriinin eteen sai jonottaa, mikä tietenkin söi viihtyvyyttä. Museo oli kiinnostava paikka, mutta koska olen itse enemmän miekka- ja haarniskakiinnosteinen, ei hoviväen kipot ja nuuskarasiat uponnut ihan täydellä teholla. Oli kuitenkin hämmästyttävää nähdä esineitä eri vuosisadoilta (ja vuosituhansilta!) ja tajuta, kuinka vanhasta sivilisaatiosta on kyse.

Museon jälkeen palasimme MRT-asemalle nälkäisinä. Katuruoka on Taiwanissa halpaa, joten ostimmekin eilisen tapaiset pannukakut (hyvää!) ja toisesta kojusta kevätkääryleet. Katharinalla on vähän erikoinen mentaliteetti, että jos vaikka syömme katuruokaa, meidän tulee silti syödä samasta kojusta samaa tavaraa ja sanoi, että nyt saman matkan aikana ei syödä enää pannareita. En ihan tajunnut sitä, mutta lupasin vatsalleni, että söisimme kyllä mitä tykkäämme.

Jatkoimem Taipeikierrostamme etsien temppeleitä, jotka eivät kuitenkaan olleet siellä, missä piti! Asemalla, johon päädyimme oli markkinatori meneillään, jota kiertelimme pieneen naapuristotemppeliin. Ihastuin siihen vähän, koska se oli nuhjuisuudessaan vähän autenttisempi, kuin rikkaat turistitemppelit. Ostimme kojusta mehut ja taikomanjuut ja istuuduimme puistoon nauttimaan auringonpaisteesta.


Lisää temppeleitä!


Suuri jono mochipaikkaan! Mun teki kovasti mieli liittyä jonon jatkeeksi ja saada selville, mistä on kyse, mutta koska se oli tosiaan niin pitkä (ei näy kuvassa) ja hidas, pelkäsin meidän sitten seisoskelevan kylmässä tunnin.


 Taipei on skoottereita täynnä! Risteyksissä liikennevalon vaihtumista odottelevat skootterilaumat oli huvittava näky. Eka en tajunnut, että niitä vaan on niin paljon, eikä kyseessä ole mikään taiwanilainen skootteroitu versio Helvetin Enkeleistä.



Sitten menimme pällistelemään Taipei 101 -rakennusta, joka on kaupungin korkein pytinki. Itse olen ehkä saanut jo yliannostuksen korkeista pilvenpiirtäjistä, mutta kun se kerran oli matkan varrella, miksi ei! Katharina olisi halunnut nousta ylös torniin, mutta hänen mielensä muutui, kun sanoin, että jään itse katutasossa olevaa ostoskeskusta kiertämään. Hissilippu ylös olisi maksanut yli kymmenen euroa... Kaverini ei kuitenkaan halunnut mennä yksin ja jätti siksi menemättä. Tämä on itselleni ihan käsittämätöntä logiikkaa, että jättää jotain välistä, koska ei saa seuraa. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan menimme kahville.

Seuraava etappi oli kiivetä elefanttivuorelle näköalatasanteelle. Hostellilla meille oli sanottu matkan olevan ehkä kymmenen minuuttia, mutta paikan päällä meitä odotti valtava määrä portaita. Eikun kipuamaan! Pääsimme näköalatasanteelle, josta avautui maisema Taipein ylle. Matka olisi vielä jatkunut ylemmäs, mutta koska se oli 300 porrasta ilman lupausta paremmista maisemista, päätimme jäädä puolimatkaan.









Auringonlasku oli kaunis! Pimeässä epäsäännöllisten portaiden alas kapuaminen oli entistä haastavampaa, mutta tunnelma oli jännä. Alas päästyämme päätimme mennä baariin yksille, Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä kaverini mielestä oli liian aikaista juoda alkoholia (lol) ja hän halusi syödä jotain, muttei kuitenkaan ilman minua, joka säästelin nälkääni yömarkkinakaduille. Annoin lopulta periksi ja söimme yhdessä, vaikka mietin, että jos roolit olisi olleet toisteppäin, olisin itse vain hakenut lähimmästä kojusta syömistä ja sillä hyvä.

Xilinin yömarkkinat oli niin valtavan täynnä väkeä (lauantai...), että sieltä ei saanut hyviä kuvia. Kiersimme väkipaljoudessa ja ostimme aina välillä jotain syötävää. Annokset oli pieniä, niin olo pysyi sopivana. Suurinta iloa tuotti ehkä, kun löysimme vihdoin kojun, joka möi friteerattua maitoa! Olin kuullut tästä maailman ihmeestä etukäteen ja vannonut etsiväni sen käsiini. Kävi ilmi, että maito olikin itseasiassa maitokiisselipalloja vartaassa friteerattuna. Maitokiisselin ystävänä sopi minulle, mutta tiedä sitten tulisiko tuota useammin syötyä. Ostimme puolen litran kuplateet (taromaku, puolitettu sokerimäärä), friteerattua kalmaria ja pihvilihaa pieninä paloina. Olen jo tottunut siihen, että eurooppalaisten kanssa ei suoranaisesti jaeta ruokaa. Toiselle voi tarjota maistiaisen, mutta muuten syödään kiltisti omat annokset, joten en yllättynyt siitä, että keskityimme omiin safkoihimme. Ruoka oli todella hyvää ja halpaa! Kellon lähennellessä keskiyötä palasimme pikkuhiljaa hostellille. Hyvä päivä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti