Saapuu syksy

Syksy on saapunut Hongkongiin! Lämpötilat eivät kohoa enää yli kolmenkymmenen ja ilmankosteuskaan ei tunnu enää hurjalta. Joku iltapäivä huomasin, että onpas viileää ja moitin saman tien itseäni tästä alisuorituksesta, koska lämpötila oli kuitenkin yli 25:n asteen. Mitäköhän Skotlannin viiman pariin palaamisesta tulee? No, ei ole tämän hetken murhe!

Olen joutunut viime aikoina (ja oikeastaan nytkin, eläköön prokrastinaatio!) puurtamaan akademian parissa. Strategy&Policy -tunnilla meidän ryhmä pärjäsi niin hyvin Business Strategy -pelissä, että päästiin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hyvä menestyksemme ei kyllä ollut mun ansiotani. Ryhmässämme yksi teki n.70% työstä, toinen 20% ja minä  viimeiset kymmenen. Muut ei sitten tehnyt mitään, mikä tuntuu olevan täällä ihan yleinen järjestely. Viime tunnilla pidettiin esitelmä tähän astisesta työstämme. Valmistelin powerpoint-esitelmän, joka, vaikkakaan ei ollut sieltä esteettisemmästä päästä, oli täyttä asiaa. Tää 70%:n poika ei kuitenkaan ollut luottanut siihen, että pysyn sanassani, vaan oli valmistellut oman esitelmän ja vaati, että mennään sen mukaan. En nyt jaksanut harata vastaan, mutta olisi sanonut heti alusta, että aikoo tehdä noin!

Mä olen luonnostani ihan surkea esitelmänpitäjä. Olen tärissyt ja änkyttänyt yleisön edessä kerta toisensa jälkeen, niin, että oletan jo jokaisen kerran olevan nöyryyttävä. Vuoteni viisitoistapäisen komitean puheenjohtajana kuitenkin sai mussa puhtia aikaan. Jos alan puhumaan yleisön edessä, niin muahan myös kuunnellaan. Näin ollen siinä missä muut ryhmät mumisi 40-henkisen luokan edessä kämäsiä esitelmiään, itse aloitin omani sellaisella reippaudella, että koko luokka vaikeni! Joutuivat myös olemaan hiljaa seuraavat kolme minuuttia, sillä mun äänenpainoni ei anna sijaa kuiskinnalle. En tajua mikä hinku noilla mannerkiinalaisilla on tehdä hullun tylsiä esitelmiä, joissa liuskat on täynnä tekstiä ja äänensävy niin monotoninen, että aihe kuin aihe muuttuu tylsäksi.

Mitäs muuta olen tehnyt viime aikoina? Keskiviikkona olin baarissa parin vaihtarikaverin kanssa. Keskiviikot on naisten iltoja, mikä tarkoittaa sitä, että naiset pääsee ilmaiseksi sisään ja myös juomat on ilmaisia. Tilanteen luulisi aika monelta olevan helppo lähteä käsistä. Olen (tai ainakin yritän olla) aika harkitsevainen alkoholin käyttäjä niin seuraan aika tarkkaan omaa unit-per-hour-mittariani. Olen alkanut seuraamaan vähän kavereitani, kun muutaman kerran niillä on mennyt niin yli (taksiin oksentaminen, kadulle sammuminen), että pistää miettimään. Vaikka itsellekin sattuu välillä ylilyöntejä, vähän tuntuu välillä erikoiselta, että muut ohittaa ne vaan olan kohautuksella. Kyllä joku aina pitää huolen -asenne on itselle vieras.

Viime viikolla oltiin One Dim Sumissa, joka on Prince Edwardissa (Tai Taishissa, kuten minä sitä kutsun) oleva Michelin-ravintola. En ennen Hongkongia ollut koskaan käynyt michelin-ravintoloissa. Täällä niitä löytyy vaikka millä mitalla ja osa on sangen huokeitakin. One Dim Sumissa syötiin koko päivän edestä, eikä loppusumma ollut kuin viiden euron paikkeilla per ruokailija. Dim sumista ei saa koskaan oikein hyviä kuvia, koska ruoka katoaa niin nopeasti kuin se tuleekin. Häpeäkseni olen itse suurimpien ahmattien joukossa. Mulla on siihen myös etulyöntiasema, koska osaan syödä puikoilla huomattavasti paremmin, kuin muut vaihtarit. Puikoilla syöminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaa, mutta kaverini välttelevät sitä usein viimeiseen asti, jolloin kädet eivät tietenkään totu oikeaan asentoon. Saatan olla vähän fennomaani, mutta epäilen, että suomalaisten kanssa olisi samaa ongelmaa. Olisi kiva tavata suomalaisia ihan vaan keskustellakseen tällaisista asioista!

Viime viikonloppuna kävimme myös Lamman saarella rantareissulla ja vähän patikoimassa. Menimme rannalle pidemmän kaavan kautta, jolloin matka kesti kyllä yli tunnin. Olin matkanjohtajana! Kerroin etukäteen reitistä, kestosta ja kehoitin laittamaan jalkaan hyvät jalkineet. Varmistin, että tämä oli kaikille ok, mutta kuitenkin tavatessamme yksi tytöistä oli varvastossut jalassa ja valitti sitten koko matkan, ettei pysy perässä/jaksa.

Lamman saari oli ihanan rauhallinen. Saarella ei ole autoja, eikä siten kauheasti rakennuksiakaan. Auringon porotus teki osasta matkaa armottoman, mutta muuten vehreissä maisemissa kulkeminen oli ihanaa! Itse rantaa oli hehkutettu hirveästi. Se oli kyllä kaunis ja vesi kirkasta ja puhdasta, mutta aika tarkkaan sai valita leirinsä paikan, ettei toisella puolella ollut voimala hallinnut maisemaa. Rannalla oli myös selvästi enää länsimaalaisia - Hongkongin rantsukausi taitaa olla ohi jo kauan sitten! Mulle lämpötila oli varjossa maatessa juuri sopiva. Onnistuin myös pysymään palamatta, mikä teki reissusta entistä paremman. Katsoin vähän aikaa sitten ihosyövästä dokumentin ja päätin vakaasti, että enää en muuten pala.

Niin joo ja viimeinen rändöm kuva ennen kuin yritän uudelleen jotain opiskelun tapaista: Kowloonin moskeija!

Mä oon meripeikko

Aika kulkee täällä ihan eri yksiköissä. On nimittäin se elämänvaihe, missä tapahtuu niin paljon ja kaikki on niin uutta, että viikko on kuin vuosi ja parin päivän aikana ehtii luomaan hurjia siteitä vasta tapaamiinsa ihmisiin. Tuntuu, että olisin ollut täällä jo vaikka kuinka kauan, vaikka aikaa on mennyt vain kaksi viikkoa! Ja millaiset kaksi viikkoa!

Perjantaina pääsin vihdoin kunnon karaokeen melkein neljän vuoden tauon jälkeen! Olin ehtinyt jo harmistua kuullessani karaoken HK:ssa olevan hyvin kallista, mutta kyselemällä löytyi myös edullisempi paikka. (Muistaakseni) Mong Kokissa pääsi lauleskelemaan oman huoneen suojiin neljän tunnin pakettihintaan $200, n.20 euroa. Pelkästä karaokesta tämä olisi ollut aika paljon, mutta kun hintaan sisältyi kolmen ruokalajin illallinen ja viiniä/kaljaa, oli diili kohdallaan. Olin matkassa itseäni useamman vuoden nuorempien kanadalaistyttöjen kanssa, joiden into oli kyllä pinnassa. Tytöt hihkutti amerikkalaista RnB:ta, One Directionia ja Justin Bieberiä... Itse en ollut koskaan kuullutkaan puolistakaan biiseistä! Olen lauleskellut perinteisesti jiipoppibiisejä, mutta masiinalla oli harvinaisen hankala hakea japaninkielisiä biisejä! Viimeksi karaokessa ollessani englanniksi laulaminen oli aika rasittavaa hankalien äänteiden kanssa (japaniin verrattuna) mutta nyt ei ollut enää ongelmia. Kai tästä englanniksi elämisestä on jotain hyötyä! :D

Lauantaina tehtiin eri porukalla kaipaamani retki rannalle! Olin kuullut ennakkoon, että täällä on hyvät biitsit niin paloin halusta uppoutua mereen. Mikään rantalöhöilijä en ole kalmankalpean hipiänikään kanssa, mutta uiminen on aina ollut parasta. Suuntasimmekin lounasaikaan Shek-O:n rannalle. Ensin kuljettiin MTR:llä, sitten bussilla maisemareittiä vuoristossa ja suoraan rannalle! Oikein kätevää. Matkaan meni vaihtojen ja muiden osallistujien odottelussa noin 1,5h, mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Vaikka oli lauantai ja kovin kaunis päivä, ranta ei ollut mitenkään täynnä.

Viihdyin aaltojen parissa tosi hyvin, vaikka välillä tuli rasvaamisesta huolimatta panikoitua palamista. Ranta oli todella siisti ja hyvin hoidettu: huomattavasti Yyteriä lyhyemmällä pätkällä oli n. viidenkymmenen metrin välein rantavahteja. Meri oli ihastuttavan lämmin ja tuuli helpotti rannan kuumuutta. Käytiin itävaltalaisen Katharinan kanssa jossain välissä hakemassa ruuaksi grillikojuista paistettua kanaa ja maissia, maistui näissä maisemissa muuten aika taivaalliselta, eikä hintakaan huimannut (n.3€ per naama).

Auringon laskiessa palasimme kaupunkiin ja menimme Katharinan kanssa tapaamaan saksalaiskavereitamme Nilsiä ja Sebastiania illalliselle! Kuljimme iltamarkkinoiden läpi, jotka siis ovat varmaan toista sataa pikku kojua myyden kaikenlaista krääsää. Sosiaalisesti vaurioituneena suomalaisena en mitenkään olisi halunnut ryhtyä mihinkään tinkaustouhuun, mutta kun K alkoi, olin minä siinä kakkosmiehenä auttamassa, että joo älä tuohon hintaan ainakaan osta. K:n katsoman astiasetin hinta laski $120 viiteenkymppiin, niin johan nauratti. Tapeltuamme aikamme illallisesta menimme alueelle tyypilliseen rapuravintolaan, jossa ravut valittiin ylläolevista sangoista. Meillä oli kuitenkin mukana belgialaisen Isabellin kasvissyöjäkaveri niin emme loppujen lopuksi ottaneet rapuja tai paljon mitään muutakaan mereneläviä. Tykkään ruokakäytännöstä, että pöytään tilataan paljon ja se jaetaan, mutta joskus tää touhu menee tosi hankalaksi. Mennään esimerkiksi BBQ-ravintolaan ja porukka haluaakin paistettua riisiä ja kevätkääryleitä.

Olisi paljon muutakin kerrottavaa, mutta taidan yrittää ryhmittää näitä edes jotenkin järkevästi.