Olen joutunut viime aikoina (ja oikeastaan nytkin, eläköön prokrastinaatio!) puurtamaan akademian parissa. Strategy&Policy -tunnilla meidän ryhmä pärjäsi niin hyvin Business Strategy -pelissä, että päästiin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hyvä menestyksemme ei kyllä ollut mun ansiotani. Ryhmässämme yksi teki n.70% työstä, toinen 20% ja minä viimeiset kymmenen. Muut ei sitten tehnyt mitään, mikä tuntuu olevan täällä ihan yleinen järjestely. Viime tunnilla pidettiin esitelmä tähän astisesta työstämme. Valmistelin powerpoint-esitelmän, joka, vaikkakaan ei ollut sieltä esteettisemmästä päästä, oli täyttä asiaa. Tää 70%:n poika ei kuitenkaan ollut luottanut siihen, että pysyn sanassani, vaan oli valmistellut oman esitelmän ja vaati, että mennään sen mukaan. En nyt jaksanut harata vastaan, mutta olisi sanonut heti alusta, että aikoo tehdä noin!
Mä olen luonnostani ihan surkea esitelmänpitäjä. Olen tärissyt ja änkyttänyt yleisön edessä kerta toisensa jälkeen, niin, että oletan jo jokaisen kerran olevan nöyryyttävä. Vuoteni viisitoistapäisen komitean puheenjohtajana kuitenkin sai mussa puhtia aikaan. Jos alan puhumaan yleisön edessä, niin muahan myös kuunnellaan. Näin ollen siinä missä muut ryhmät mumisi 40-henkisen luokan edessä kämäsiä esitelmiään, itse aloitin omani sellaisella reippaudella, että koko luokka vaikeni! Joutuivat myös olemaan hiljaa seuraavat kolme minuuttia, sillä mun äänenpainoni ei anna sijaa kuiskinnalle. En tajua mikä hinku noilla mannerkiinalaisilla on tehdä hullun tylsiä esitelmiä, joissa liuskat on täynnä tekstiä ja äänensävy niin monotoninen, että aihe kuin aihe muuttuu tylsäksi.
Mitäs muuta olen tehnyt viime aikoina? Keskiviikkona olin baarissa parin vaihtarikaverin kanssa. Keskiviikot on naisten iltoja, mikä tarkoittaa sitä, että naiset pääsee ilmaiseksi sisään ja myös juomat on ilmaisia. Tilanteen luulisi aika monelta olevan helppo lähteä käsistä. Olen (tai ainakin yritän olla) aika harkitsevainen alkoholin käyttäjä niin seuraan aika tarkkaan omaa unit-per-hour-mittariani. Olen alkanut seuraamaan vähän kavereitani, kun muutaman kerran niillä on mennyt niin yli (taksiin oksentaminen, kadulle sammuminen), että pistää miettimään. Vaikka itsellekin sattuu välillä ylilyöntejä, vähän tuntuu välillä erikoiselta, että muut ohittaa ne vaan olan kohautuksella. Kyllä joku aina pitää huolen -asenne on itselle vieras.
Viime viikolla oltiin One Dim Sumissa, joka on Prince Edwardissa (Tai Taishissa, kuten minä sitä kutsun) oleva Michelin-ravintola. En ennen Hongkongia ollut koskaan käynyt michelin-ravintoloissa. Täällä niitä löytyy vaikka millä mitalla ja osa on sangen huokeitakin. One Dim Sumissa syötiin koko päivän edestä, eikä loppusumma ollut kuin viiden euron paikkeilla per ruokailija. Dim sumista ei saa koskaan oikein hyviä kuvia, koska ruoka katoaa niin nopeasti kuin se tuleekin. Häpeäkseni olen itse suurimpien ahmattien joukossa. Mulla on siihen myös etulyöntiasema, koska osaan syödä puikoilla huomattavasti paremmin, kuin muut vaihtarit. Puikoilla syöminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaa, mutta kaverini välttelevät sitä usein viimeiseen asti, jolloin kädet eivät tietenkään totu oikeaan asentoon. Saatan olla vähän fennomaani, mutta epäilen, että suomalaisten kanssa olisi samaa ongelmaa. Olisi kiva tavata suomalaisia ihan vaan keskustellakseen tällaisista asioista!
Viime viikonloppuna kävimme myös Lamman saarella rantareissulla ja vähän patikoimassa. Menimme rannalle pidemmän kaavan kautta, jolloin matka kesti kyllä yli tunnin. Olin matkanjohtajana! Kerroin etukäteen reitistä, kestosta ja kehoitin laittamaan jalkaan hyvät jalkineet. Varmistin, että tämä oli kaikille ok, mutta kuitenkin tavatessamme yksi tytöistä oli varvastossut jalassa ja valitti sitten koko matkan, ettei pysy perässä/jaksa.
Lamman saari oli ihanan rauhallinen. Saarella ei ole autoja, eikä siten kauheasti rakennuksiakaan. Auringon porotus teki osasta matkaa armottoman, mutta muuten vehreissä maisemissa kulkeminen oli ihanaa! Itse rantaa oli hehkutettu hirveästi. Se oli kyllä kaunis ja vesi kirkasta ja puhdasta, mutta aika tarkkaan sai valita leirinsä paikan, ettei toisella puolella ollut voimala hallinnut maisemaa. Rannalla oli myös selvästi enää länsimaalaisia - Hongkongin rantsukausi taitaa olla ohi jo kauan sitten! Mulle lämpötila oli varjossa maatessa juuri sopiva. Onnistuin myös pysymään palamatta, mikä teki reissusta entistä paremman. Katsoin vähän aikaa sitten ihosyövästä dokumentin ja päätin vakaasti, että enää en muuten pala.
Niin joo ja viimeinen rändöm kuva ennen kuin yritän uudelleen jotain opiskelun tapaista: Kowloonin moskeija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti