Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

torstai 29. marraskuuta 2012

焼き尽くす太陽 影を黒く染める

Kalenterissa on enää yksi isompi deadline. Toistan, kalenterissa on enää yksi isompi deadline tälle kuulle! Ensi viikollekaan ei ole mitään perusesseita isompaa merkittynä. Ihan uskomaton tunne. Näin kauniisti ilmaistuna viimeiset kolme viikkoa on ollut aika infernaaliset, koska enpä ole tehnyt mitään muuta kuin opiskellut. Jollen huomenna innostu vaeltamaan, olen käynyt marraskuussa kampuksen ulkopuolella kerran.
Tässä kuvatodiste:


Käytiin I:n kanssa japanilaistyylisen ravintolan Yo!Sushin sunnuntaibuffetissa. £19.50, tunti aikaa syödä. Siellä oli tosi paljon kiinalaisia! Siis tyyliin 70% asiakkaista, mikä oli vähän kummallista ja mietinkin, että onkohan siellä normaalistikin tuollainen etninen jakauma. Ehkä he ajattelivat, että sopivat kalustoon? Vähän kun että vaikka Malesiassa olisi Liettualainen ravintola ja kaikki suomalaiset menis sinne istumaan!
No mutta kuitenkin, ruoka oli kehnoa, minkä saattoi arvata etukäteenkin. Paljon saatiin syötyä siitä huolimatta! Kaikki maistui hyvin teolliselta tai ei sitten miltään (itse sushi), mutta olin varautunut tähän. Kaikki japaninjättäneet japanilaiset kommentoi kanssa, että kunnon sushia ei kyllä saa J-maan ulkopuolelta. Silti se on niin kovin suosittua länsimaissa! Kenties jos makunystyröitäni ei olisi hemmoteltu pilalle tuoreella kalalla ja taiteella, mäkin osaisin arvostaa ketjuravintoloiden tai markettien sushia Euroopassa.

Odotan lomaa kyllä kuin kuuta nousevaa. Oon joutunut jättämään luentoja välistä, että sain kaikki koulutyöt ajallaan valmiiksi ja oon pahasti jäljessä. Tarkoitus olisi saada kurottua välimatkaa muihin umpeen... Tähän opintostressiin tottuminen vie kyllä aikansa. Tää kuu on ollut poikkeuksellisen hektinen, niin ei ole ehtinyt tekeen oikein yhtään mitään muuta kuin istuun kirjastossa kahdestatoista kahteentoista kyhäten surkeita esseiden ja raporttientapaisia kokoon. Tästä lähin en kyllä aio enää tinkiä esimerkiksi kuntosalikäynneistä. Hulluksihan tässä muuten tulee! Onneksi oon saanut ihan hyviä tuloksia tähän mennessä. Mulla saattaa tosin olla melko matalat standardit, köh köh, mutta mitään en ole vielä feilannut!

Sininen taivas. Kun muutin tänne, kuvittelin jotenkin, ettei täällä koskaan näkisi aurinkoa tai sinitaivasta. Olin onneksi väärässä! Sää vaihtelee tosi paljon, mutta melkeen joka päivä näkee aurinkoa ees vartin. Oon ehkä yltiöoptimistinen, mutta mun mielestä se on jo aika paljon. Voisin vaikka vannoa, ettei aurinko paista yhtä usein kotikaupungissani Suomessa.

Onnistuin hukkaamaan kännykkäni, mikä on lievästi sanottuna ketuttanut. Kyseessä ei onneksi ollut mikään arvopuhelin, vaan useamman vuoden ikäinen perusnokia ja liittymäkin oli pre-paid, jossa oli tyyliin 2 puntaa luottoa jäljellä. No tässä kiireessä en kuitenkaan oo ehtinyt ees miettimään koko asiaa, mutta nyt kun tulee mieleen, että joo, soitanpas sinne niin enpäs muuten soitakaan. Mielestäni kadotin sen tänne Prokrastinaatiomajaani, mutta koska olen etsinyt useampaan kertaan lattiasta kattoon kymmenen neliön habitaattini tuloksetta, joudun myöntämään tappioni. Puhelinta ei ollut näkynyt löytötavaratoimistossakaan. I:kin valittaa kadottaneensa tavaroita huoneeseensa ja sitten ne ei ole löytynyt mistään määrästä hakemista huolimatta! Ja näissä selleissä on siis sänky, työpöytä+tuoli ja vaatekaappi jokaisessa, joten mahdollisia piiloja on hyvin rajatusti.

Mysteeristä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Ghetto spirit

Terveisiä Opiskeluluolasta, Student Villagen sydämestä.

On sinällään ihan sama, että asuu isossa kaupungissa, koska en enää muista, koska olisin viimeksi poistunut kampukselta muualle kuin Aldiin täydentämään muonavarantoja. Muistini on tunnetusti surkea, mutta siitä kun kävin Ulkomaailmassa on siis useampia viikkoja.

Täällä eletään jatkuvassa kiireessä. Tehtäviä pitäisi tehtailla valmiiksi hurjaa vauhtia. Laskeskelin, että tässä kuussa on yhteensä joku 12 deadlinea. Meinasin eka tämän tajutessani saada jonkun hepulin, mutta sitten ryhdistäydyin, kirjoitin päivämäärät tarralapuille ja liimasin seinään. Aina kun jotain on valmiina, yhden lapuista saa repiä pois. Näin tämä sujuu! Enää viisi esseetä, markkinoinnin koe ja markkinoinnin raportti ja joulukuun tehtävät, niin puolentoista kuukauden loma kutsuu! Olettaen siis, että elän edelleen siinä kohtaa. Kirjoitin tällä viikolla kaksi tasoltaan hieman erikoista esseetä ja kuusi analyyttista bibliografiaa. En ole jaksanut pitää enää henkilökohtaista päiväkirjaakaan, koska a. olen iltaisin hyvin väsynyt, enkä siltikään saa nukutuksi ja b. epäilen vahvasti, että nykyisen elämäntilanteeni yksityiskohdat kiinnostavat myöhemmin :D

Ostin lentoliput Suomeenkin, että ilmeisesti vietän siellä jouluni. Lentolippujen hankinnassa oli ongelmia, mutta nyt kun ne on olemassa, helpottaa opiskelua. On jotain, mihin keskittyä. Olin viime joulun Japanissa ja se oli tosi hyvä joulu. Tänä vuonna oletan, että kun laskeudun Tampereen lentokentälle, metsä on puuterilumen peitossa ja kaikkialla on punaposkisia lapsia, jotka leikkivät lumisotaa ja hihkaisevat väliin, että 'Voi juku!'. Olen saattanut kenties vieraantua hieman jo kotimaani joulunvietosta... Tuntuu vähän erikoiselta ja melkein huijaamiselta palata Suomeen noin pitkäksi aikaa näin pian! Vastahan olen ollut täällä kaksi kuukautta ja loman alkaessa kolme. Tuntuu ihan pöhköltä, että loma on niin pitkäkin. Meillä kauppatieteen ihmisillä ei myöskään ole kokeita tammikuussa, joten tämä on oikeasti Loma. En ole tajunnut varautua mihinkään työntekoonkaan, niin edessä saattaa ihan aikuisten oikeasti olla loma.


Piparkakkutaloja viime joululta Japanista. Niitä oli kaksitoista. Juttu lähti siitä, että pidimme naapurustossa jäähyväisjuhlat, koska minä ja arkkiviholliseni kämppis H olimme lähdössä pois. Juhlat kuitenkin epäonnistuivat täydellisesti, koska idioottipomomme oli kutsunut jotain meille tuntemattomia liiketuttujaan talon (ei siis hänen talonsa!) täyteen, niin ettei suurin osa naapuruston mummeleista mahtunut sisään, vaan joutuivat kääntymään pois. Koko ilta meni ihan mönkään ja kämppikseni ja huonetoverini K, joka on edelleen yksi parhaimmista kavereistani, purskahti itkuun. Illan idea oli ollut kiittää naapuruston jäseniä, jotka olivat auttaneet meitä kaikessa tosi paljon, eikä sille ollut alkuunkaan tilaa. Mä hätäännyin, koska olen superhuono tilanteissa kun joku itkee. Yritin sitten kömpelösti lohduttaa K:ta. Sanoin, että viedään kiitokseksi pipareita naapureille (eksoottista).
"Tehdään piparkakkutalo. Hitot, tehdään kokonainen kylä piparkakkutaloja!"
K:ta alkoi naurattaa mun mahtipontisuuteni. Myöhemmin mua hieman hirvitti, koska ootteko koskaan yrittäneet tehdä pipareita ilman uunia ja ihan eri aineksilla? Ei ole ihan helpoin homma! Taikina oli eri väristä kuin mihin olin tottunut ja mikroon mahtui vaan muutama pala kerrallaan. Mikroon, kyllä vain.
Onnistuin kuitenkin jotenkin ja sain talot ehjinä koottuakin ja siinä vaiheessa kenellekään talossa ei ollut epäselvyyttä suomalaisista kirosanoista. Muut saivat sitten koristella. Ne oli aika söpöjä, mahtuivat kämmenelle.

Tykkään leivontahaasteista. Tänä vuonna 5-vuotias pikkuveljeni ilmoitti Skypessä haluavansa, että tehdään piparkakkusilta. Kaksi vuotta sitten tehtiin piparkakkumerirosvolaiva. Karkit sijoitti hän, yksityiskohtiin minä käytin aikaa enemmän kuin kehtaan myöntää.


Veljeni on kasvanut siinä uskossa, että sisko kyllä toteuttaa kaiken, mitä hän sattuu pyytämään... Tämä oli vielä ihan ok silloin kun hän halusi synttärikakuksi tiikerin tai seuraavana vuonna auton, mutta kun hän pyysi robottikakkua, joka kävelisi ja puhuisi, jouduimme käymään syvällisen keskustelun fysiikan ja kakkujen laeista. Tai kun tein hänelle origameja! Alkuun lentokoneet ja eläimet riittivät, mutta sitten olisi pitänyt tehdä Kuolontähti tai edes avaruusalus, jolla olisi kunnolliset laskeutumistelineet.

Avauduin tässä joku päivä kämppikselleni I:lle, että me asutaan ghetossa. 'Miten niin?' kysyi hän. Tuntui hieman hölmöltä joutua edes perustelemaan, musta ghettoutemme on ilmiselvää! Esimerkiksi naapurirakennuksessa oli pippalot ja ne heitti porukalla sieltä ikkunasta vessanpytyn alas! Me asutaan opiskelijakylän halvimmassa asuntolassa, joka sattuu olemaan kaikista isoinkin - ghetot ovat tunnetusti täynnä köyhiä. Asunnossamme on viisi ulkomaalaista ja yksi skotti, eli mamuja täynnä! Porukka on sen mukaista. Kalliimmissa asuntoloissa on hissit ja erikseen postilokerot! Meidän rappuun kun tulee postia, se on yhdessä iloisessa läjässä alakerrassa! Sieltä saa sitten etsiä omansa ja ottaa vaikka naapurinkin postin mukaansa, jos on uteliaalla päällä. Aussikaverini lähetti minulle hurmaavan postikortin alastomasta miespuolisesta henkilöstä ja siinä kohtaa kun minä sain sen käsiini, jokainen rapussa oli jo nähnyt sen.
Meillä tuossa käytävällä on joku koittanut ilmeisesti silittää vaatteitaan, koska kokolattiamatossa on pari silitysraudan muotoista kärähtänyttä kohtaa. Keittiö + olohuone on aika minimaalinen, kun miettii, että se on tarkoitettu kuudelle ihmiselle. Siksi onkin hämmentävää, että ykköskerroksen asunnossa on aina bileet! Miten niille mahtuu sinne porukkaa? Makasin tiistaiyönä rättiväsyneenä sängyssä, saamatta unta, ja sitten alakerrasta alkaa kuulua vaimeana Gangnam Style ja porukan äänet, kun ne laulaa, että "O-o-o-oppa gangnam style".

I on nauranut ghettojuttua jo kohta viikon... M:n ja PO:n mielestä se ei ollut yhtään hauskaa, eikä tämä paikka todellakaan ole mikään ghetto! Ettäs tiedätte!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Remember, remember

Oon blokannut suurimman osan normaliisti käyttämistäni nettisivuista, koska rästissä on sellainen läjä opiskelujuttuja, että meinaan purskahtaa itkuun joka kerta, kun kalenteria ja deadline-paljoutta katson! Kummasti kuitenkin onnistun prokrastinoimaan vaikka millä mitalla, enkä kovasta yrityksestä huolimatta saa mitään aikaiseksi... Paitsi nanoani! Saisin tässä kuussa aikaan varmaan pari kolme kämäistä romaanikäsikirjoitusta.

Eilen oli Guy Fawkesin yö ja sen kunniaksi suuri ilotulitus rannassa! Tänään oli kansantaloustieteen tentti ja sen kunniaksi istuin eilen huoneessani kirja kädessä! Onneksi näin perjantain ilotulituksen, joka tuli jostain tuolta idästä päin. Se oli yybermahtavaa pauketta, massiivisia raketteja ja hoin vain itsekseni "Sugoisugoisugoisugoi" näin hybridikansalaisena.

Meillä on yksi kreikkalainen tutor/luennoitsija, joka on jostain syystä tosi suosittu tyttöjen keskuudessa. Kyseessä on siis kolmekymppinen mies, ei edes mitenkään hyväkuntoinen tai komea, mutta nyt on tosiaan tiistai ja olen molempina päivinä saanut kuulla siitä kuinka ihana hän on, ihan eri ihmisiltä! Mun mielestäni kyseessä on sangen huvittava heppu, joka kuulostaa ihan siltä Madagascarin kuningas Julien-kissamakilta... Muut oli ihan kauhuissaan kun avauduin mietteistäni. Kunkulla on uskolliset alamaiset :D

En ole kehdannut tästä julkisesti (tai yksityisesti) liiemmin avautua, mutta arvoisat asuintoverini ovat kiivaasti yrittäneet parittaa mua näiden vähän alle kahden kuukauden aikana. Se alkoi hienovaraisilla 'Eikö hän tuolla tiskin ääressä olekin hyvännäköinen? Mene puhumaan!' -kommenteilla ja siirtyi sitten tässä syksyn mittaan 'Tässä on kuva veljestäni. Hänellä on vakituinen työpaikka ja hän soittaa bändissä, joka sai juuri levytyssopimuksen. Hän pitää metallimusiikista, pitkistä kävelyistä rannalla ja pohjoismaalaisista tytöistä' -kommentteihin. Kaverit on ihan tosissaan, tämä ei ole läppä! Mietin välillä, että onkohan ne oikein keskustelleet aiheesta?
"Joo, kyllä meidän varmaan pitäisi hankkia tuolle suomalaiselle joku seuraksi. Kuulin, miten se taas eilenkin hihitti yksikseen keittiössä."

K:lla on pian synttärit ja ollaan järkkäämässä jotain suurempaa rumbaa sen takia... En odota innolla. Viimeksi oli M:n synttärit ja hommattiin sille kallis lahja, kakku ja muuta jännää, eikä se tykännyt yhtään. Meillä on vähän eri käsitykset myös siitä, minkä verran lahjan on sopiva maksaa. C:n mielestä meidän kannattaa lykätä rahamme yhteen, jotta voimme ostaa jotain kivaa ja kallista! Mun mielestä meidän kannattaa lykätä pennimme yhteen ja ostaa ananas!

Ananas on simppeli. Ananas on ystävällinen. Kukaan ei voi olla ilahtumatta saadessaan ananaksen.
Epäilen, ettemme osta ananasta.

torstai 1. marraskuuta 2012

Syödäänkö Suomessa keksejä aamiaiseksi?

"Danonella oli hankaluuksia saada keksit myymään Suomessa, koska Suomessa ei syödä aamiaiseksi keksejä."
"Eikö Suomessa syödä aamiasella keksejä?"
"Muokattuaan markkinointistrategiaansa, kekseistä tuli Danonen lippulaiva Suomessa."
"Nyt siellä siis syödään keksejä?"
"Minä en ymmärtänyt, eikö Suomessa siis aiemmin syöty aamiaiseksi keksejä?"
"Kumpa meillä olisi täällä joku skandi selittämässä!"

Tämän viikon MDP:n helmi oli esitelmät älypuhelinsovelluksista. Saatiin itse valita kohde ja näin saimme kuunnella neljä peräkkäistä vartin sepustusta instagramista...

Rentoudun tässä Lana del Rayn tahtiin ja odotan keskiyötä, koska sitten alkaa marraskuu! Jee! Tää kirjoitetaan-kirja -leikki on vähintäänkin absurdi, koska marraskuu on ihan järkyttävän täynnä kaikkia kouluhommia.

Hyppynarumies oli aukiolla pomppimassa vähän ajoissa, mutta sitten meluisa Halloween-kansa ajoi hänet pois! Mun ja I:n halloween on näköjään paljon aiottua kesympi - molemmat istutaan huoneissamme opiskelemassa, joka on siis universaali koodisana dataamiselle.
Tänään ulkona saa riehua, koska Halloween, mutta auta armias, jos joku yrittää jälleen sisään väkisin niin kuin viimeksi. Vessan ikkunan alapuolella odottaa vati täynnä kylmää vettä, jonka voi sitten kipata kuin vallihaudalta ikään väkijoukon päälle! C meinasi toteuttaa tämän jo lauantaina, mutta kaatoi vatiin epähuomiossa (niin varmaan) kiehuvaa vettä ja se ei olis ollut enää ihan okei.

K onnistui suututtamaan Pahan Oravan tänään. Pahalle Oravallehan ei saa sanoa mistään. Tänään kun PO kertoi lukevansa paljon kirjoja. Kysyin, että saanko arvata sen kirjamakua.
"Olet twaikkufani."
Bingo! K sattuu kävelemään ohitte ja tirskuu. PO:n katse ei värähdäkään ja sitten se sanoo, mitä kaikki twilight-fanit tässä kohtaa:
"I only like it for the books, not the movies."
K repee. Mä sanon vakavasti, et on ihan okei pitää erilaisista kirjoista, koska olen ollut tässä samassa kohtauksessa kymmenen kertaa aiemmin, eri ihmisten kanssa. PO mulkaisee meitä murhaavasti ja marssii pois. Minä ja K ollaan:


Sain Freshers weekillä muslimiyhdistykseltä Muhammadin elämänkerran. En ihan tiennyt, että mitä sillä tehdä. Täällä huoneessa oli ennestään Uusi Testamentti, niin kenties alan keräilemään uskonnollisia opuksia?

Haluaisin jakaa nyt kuitenkin kanssanne tämän vapaasti kääntämäni opetuksen. Muhammad sanoo:
"Minä ja ihminen, joka huolehtii orvosta, tulemme tekemään rauhan merkkejä Paratiisissa."