Das Lied der Deutschen

Töiden vihdoin loputtua syyskuussa päätin lähteä lomalle ulkomaille. Päädyin Saksaan viikoksi, sillä halusin nähdä tuttuja ja saada ilmaisen majoituksen. En ollut koskaan käynyt Keski-Euroopassa, mutta luin koulussa saksaa ja olen aina halunnut päästä kokeilemaan sen puhumista tuntemattomille.

 Matkani alkoi kulinaristisilla elämyksillä Frankfrut Hahnin kentällä. En ole koskaan oikein innostunut pikaruuasta Glasgowssa, mutta HK:ssa tykkäsin $5:n pikkuranskiksista!

Hahnista Frankfurtiin matkaaminen oli aika hankalaa, sillä busseja ei ollut kuin yksi, eikä se kulkenut joka tunti. Menin ajoissa jonottamaan, että pääsin kyytiin. Bussi pysähty FFM HBF:lla. Oli keskiyö ja mulla oli tulostettuna kaverin antamat ohjeet, että miten pääsen hänen kämpilleen. Hän oli kirjoittanut, mitä junalinjoja käyttää, mutta ei, mihin suuntaan! Reittikartoissa näkyi aina koko alue, joten sieltä oli aika toivotonta yrittää löytää oikeaa asemaa. Arpomalla n. 50% valinnoistani meni oikein. Vähän väliä nousin yhdestä junasta pois ja odotin uutta päästäkseni toiseen suuntaan. Aika stressaavaa, kun tiesin, että nyt vietiin jo viimeisiä junia.

Oikealle asemalle päästessä kaverini ei ollut kirjoittanut, mitä uloskäyntiä käyttää. Paikalla ei tietenkään ollut karttoja, joten käytin vielä toiset 30 minuuttia etsimään n. 150 metrin päässä olevaa rakennusta. Vaan sitten kun olimme kasvotusten elämä ei ollutkaan enää niin vaikeaa.

Seuraava päivä oli sateinen. Kiersin Frankfurtia jalan, ihmetellen, että tältäkö tämä Eurooppa näyttää! Se, että pulveriruokaa valmistavalla Maggilla oli oma liike oli mielestäni varmaan ihmeellisempää kuin Goethe-talo tai mitkään nykytaideteokset.

Illalla menimme syömään japanilaiseen Muku-ravintolaan, koska se on kuuluisa ja japaninkieliset arvostelut TripAdvisorilla olivat todella hyvät! Saimme odottaa ikuisuuden, koska meillä ei ollut varausta, mutta raamen oli sen arvoista. Henkilökunta meni sekaisin kielipolitiikastamme, kun minä puhuttelin henkilökuntaa japaniksi, seuralaiseni saksaksi ja keskenämme puhuimme englantia. Tämä johti siihen, että tarjoilija puhui seuralaisellenikin pelkästään japania! :D Tämän jälkeen meidän piti mennä ihmettelemään korealaista puutarhaa, joka oli kuitenkin myöhäisestä ajankohdasta johtuen suljettu!

Toisena päivänäni aloitin pikkukaupunkivisiittini, tällä kertaa Mainziin. Lomasta huolimatta olin ihan surkeassa mielentilassa aamulla, eikä sade kauheasti auttanut oloa. Oloni kuitenkin parani päivän mittaa, kun aloin kokeilemaan saksankielentaitojani. Ostin palan juustokakkua, eikä se ollut niin vaikeaa, kuin mitä olin pelännyt. Myyjä oli kärsivällinen, kun en tiennyt miten pyytää haarukkaa. Tilanne oli etäisesti samankaltainen kuin aikoinaan japanin kieltä taitamattomana Japanissa asuessa, paitsi nyt kyllä tiesin paljon saksaa, en vain osannut käyttää sitä. Luen toisinaan uutiset saksaksi, mutta olin silti paljon ylpeämpi tuosta kakkusiivusta kuin yhdestäkään uutisartikkelista. Illalla menimme kaverini kanssa syömään kebabia.

Kolmantena päivänä oli vihdoin aurinkoista! Suuntasin Darmstadtiin, jossa oli minua kiinnostavaa art nouveau -arkkitehtuuria. Illalla menimme kaverini kanssa pihviravintolaan. Sitten haimme Rewestä viiniä ja hortoilimme Frankfurtin keskustassa elegantteina ihmisinä pienessä hiprakassa. Palasimme hänen asunnolleen ja katsoimme Conan the Barbarian -elokuvaa viskin kera.

Seuraavana päivänä kaverini ehdotti yllättäen, että mennään Kölniin! Mikäs siinä, varsinkin kun minun ei tarvinnut ajaa! Jalkapallopelin takia ruuhka oli aika karseaa ja parkkipaikan löytymiseen meni ikuisuus. Itse Köln oli aika kiva ja dom mahtava!

 Söimme curry-wurstia Reinin varrella. Kuulemma tosi saksalaista. En pitänyt. Ei sinänsä mikään yllätys, koska en pidä markettimakkarasta, ketsupista tai ranskanperunoista. Eipä tuo ongelma ollut, hänelle enemmän syömistä! :D

Kävimme Lindtin suklaamuseossa, joka oli paljon mielenkiintoisempi, kuin mitä olisin osannut odottaa. Sen jälkeen kiertelimme kauppoja ja seurasimme katutaiteilijoita. Minä en anti-kuluttajana ollut kiinnostunut ostamaan mitään ja onneksi kävelemään tottumaton kaverini väsähti parin tunnin päästä. Kotimatka tuntui autobahnilla pimeässä ihan hullun pitkältä. Yllätyin myös siitä, miten kalliita saksalaiset huoltoasemat ovat. Haimme marketista pakastepizzaa ja ruokatarvikkeita sunnuntaita varten, sillä Saksassa kaupat ovat edelleen sunnuntaisin suljettuina. Työväen sortoa!

 Sunnuntaina tapasin kesällä Glasgowssa valmistunutta kaveriani. Hän oli perunut suunnitelmamme tähän mennessä aika monesti... Menimme kuitenkin jäätelölle ja hän esitteli minulle Frankfurtin keskustaa. Pilvenpiirtäjät eivät tehneet minuun ehkä toivottua vaikutusta, sillä FFM on aika pikkukaupunki HK:n verrattuna. Oli kuitenkin hauska nähdä ja nauttia aurinkoisesta iltapäivästä. Joimme apfelweinia Mainin varrella ja juttelimme niitä näitä. Sen jälkeen palasin kämpille ja menimme asuinkaverini kanssa Frankfurtin kiinalaiseen puutarhaan ja jälleen kebabille. Sitten oli määrä suunnata Saksan reissuni kohokohtaan, kauan odotettuun saksalaiseen saunaan...

Hard Rock Hallelujah!

Löysin tänään kivan sanan Redditistä. Funemployment. Silloin kun on työtön, mutta on kivaa. Loma, jolloin on tosi, tosi vähän rahaa...
Mulla on tiedossa kaksi työhaastattelua oman alan hommiin. Ensimmäinen on huomenna ja tiedän jo logistiikkasyistä, etten pysty ottamaan sitä vastaan, vaikka sitä tarjottaisiinkin. Kahden ja puolen tuhannen punnan palkka olikin vähän liian hyvää ollakseen totta opiskelijalle. Toinen haastattelu on maanantaina ja vaikka se ei rahapuolen suhteen ole kauhean merkittävä, olisi ihan mukava saada tekemistä.

Olen aloittanut jälleen salikäynnit. Eilen olin hyvin tyytymätön, kun salikorttini ei vieläkään ollut valmis ja ilmaisin pahennukseni henkilökunnalle. Kotiin tultuani tajusin, etten ole edes ostanut sitä. Olen vaan kävellyt sisään, että lol ettekö tiedä kuka oon! Hieman ehkä hävettää.

Eilen olin ostamassa vaatteita työhaastatteluuni. Tajusin tässä nähkäätten, ettei ole varmaan kovin suotavaa mennä työhaastatteluun Harry Potter -paita päällä. Näin ollen ostinkin jonkun bleiserin siihen Harrtyn päälle... Samalla nappasin mukaani paketin alushousuja. En kuitenkaan tarkistanut itse pakettia, vaan oletin sen olevan se sama, kuin mitä viimeiset pari kertaa. Kotona ostoksiani purkaessa minua ilahduttivatkin koon XXL sloggi maxit!

Ei se silti mitään. Sunnuntaina nimittäin söin Hard Rock Cafessa 71 pennillä. Kovan rokin kahvilalla oli nimittäin syntymäpäivä, jonka kunniaksi menu oli pilkkahintaan. Saavuin paikalle avaamisaikaan, ounastellen suuria jonoja, jotka olivat silloinkin aika mitäänsanomattomat. Kun kävelin paikan ohi myöhemmin päivällä, jonoa ei ollut enää yhtään! Pidin vielä teini-ikäisenä Hard Rock Cafe -konseptia tosi coolina ja paitoja makeina. Myöhemmin olen kuitenkin tajunnut, että aika muovinen konseptihan tuo on... Oli kuitenkin kiva päästä viimein käymään, sillä normaalisti paikan purilaiset ovat hyvinkin hintavia. Olin paikalla yksin ja se oli jotenkin vaivaannuttavaa - Glasgowssa ei selvästikään ole sellaista yksin syömisen kulttuuria, kuin mitä Hongkongissa. Siis kyllä varmaan suurin osa syö päivällisensä seurassa Hongkongissakin, mutta on paljon yleisempää pyytää pöytää yhdelle. Nyt mulle katettiin neljän hengen pöytä, vaikka sen olisi kai voinut erottaa kahdeksi kahden hengen pöydäksikin? Ehkä tila ja sen puute eivät tule olemaan koskaan niin suuria ongelmia Skotlannissa. Hampurilainen kuitenkin oli maukas ja täyttävä, vaikken siitä muulloin normihintaa maksaisikaan.

Xian ja Terrakottasotilaat

Pingyaon jälkeen nousimme tosiaan jälleen luotijunaan kohti Xiania. Xian on entinen pääkaupunki, joka tunnetaan lähinnä terrakottasotilaistaan. Meidän reissun kaikki kohteet oli otettu jostain netin kiinamatkapaketin ohjelmasta, kun emme halunneet liiemmin miettiä aihetta. Olin kuitenkin innokas näkemään kuuluisat sotilaat.

Saavuimme Xianiin yhdentoista maissa illalla ja olin huolissani, josko selviäisimme metroon, sillä Pekingin metron viimeiset junat lähtivät jo puoli yhdeltätoista. Xian kulki onneksi tunnin jäljessä, niin selvisimme hyvillä mielin hostellille. Jostain kumman syystä minä maksoin sängystäni n. kolme euroa yöltä, kun pojilta veloitettiin tuplahinta (joka oli siis se normaali). Kauheasti en voinut aiheesta riemuita, sillä meidät sijoitettiin eri makuusaleihin, vaikka molemmat olivat sekasaleja. En voi sanoa olevani ihan hirveän tyytyväinen hostellin toimintaan, jos heidän mielestään on hyvä idea jakaa ryhmä niin, että ainoa nainen menee kiinalaismiesten saliin ja pojat länkkärisaliin... Hostelli oli kuitenkin siisti, henkilökunta puhui englantia ja sijainti oli ok.

Huonosti nukutun yön jälkeen (kiinalaisten miesten kuorsaus...............) suuntasimme kohti legendaarisia terrakottapatsaita. Kuljimme ensin bussilla asemalle, mikä oli vähän huvittavaa, koska emme tienneet miten maksaa, mutta kukaan ei myöskään osannut opastaa meitä niin pummilla mentiin. Lippu terrakottia katsomaan maksoi 150yuania, mutta opiskelija-alennus kattoi puolet hinnasta. Olin tästä tyytyväinen, sillä tuo on noin 23 euroa, enkä ole nyt ihan varma saiko rahalle mitään vastinetta. Sotilaat olivat ihan komeita, mutta kovinkaan lähelle niitä ei päässyt. Jos halusi hyvälle kuvapaikalle, siitä tuli maksaa 200 yuania per kuva... Monet kiersivät oppaiden kanssa, sillä kuten muissakaan museoissa, täälläkään ei kauheasti mitään opastauluja tai lehtisiä ollut, joista oppia. Englanninkielinen opas oli kuitenkin aika kallis varsinkin näin pienelle ryhmälle, joten emme suostuneet lukuisin meitä jahdanneiden naisten tarjouksiin. Jossain vaiheessa löysimme kosketusnäytön, josta sai tietoa sotilaista ja aikakaudesta, mikä oli hyvä, sillä muuten visiitti olisi jäänyt melko laihaksi. Olen aina ollut vähän nörtti, niin halusin lukea kaiken mahdollisen patsaista. Terrakottasotilaat on vähän harhaanjohtava nimitys, sillä iso osa patsaista on ihan muuta: on mm. virkamiehiä ja akrobaatteja. Yksikään patsaista ei kuitenkaan ollut lapsi tai naispuolinen, että kenties hänen keisarillinen korkeutensa ei ollut kiinnostunut viemään hautaan haaremiaan. Lopussa löysimme myös mahtavan dokumenttia näyttävän 3d-elokuvateatterin suoraan 80-luvulta: pyöreän teatterin seinät oli vuorattu näytöillä, joten katsojat sai olla koko toiminnan keskuksessa :D

Paikalla oli paljon valkoisia ja jonkin verran mustia ja ruskeita, mikä tuntui 99%:n kiinalaisen Pingyaon jälkeen hassulta. Tykkään olla ruotsalaisen Samin seurassa, sillä me vaikutamme olevan geneettisesti hyvin lähellä toisiamme: sama hiusten ja silmien väri, sama ihotyyppi. Mä olen suomalaiseksikin todella kalpea ja pisamainen, mistä johtuen palan helposti, en rusketu. "Normi"valkoisetkaan ei yleensä ymmärrä, kuinka varovainen tässä on oltava auringon suhteen. Sam ymmärtää! Tapasimme aikoinaan Pat Sin Lengin vaelluksella ja tunsin syvää hengenheimolaisuutta heti jo silloin, kun hän ehdotti aurinkorasvataukoja tunnin välein.

Sitten olikin aika palata Xianiin! Aurinko oli laskemassa ja päätimme syödä katuruokaa muslimialueella. Paikka oli melko lailla turisteja täynnä, mutta hetken kuljettuamme pääsimme eroon pääkaduista rauhallisemmille sivukujille, joissa yllätys yllätys myös ruuan hinta laski ja laatu nousi. Alueella olisi ollut myös moskeija, mutta koska sinne pääsy maksoi 25 yuania, emme olleet kauhean innoissamme. Kiina on aika ärsyttävä siinä, että joka ikinen askel maksaa, ihan kuin jossain mobiilipelissä. Ensin maksetaan pääsymaksu, sitten maksetaan kartta, sitten opastus, sitten pääsymaksu alueen sisäisiin paikkoihin ja maksu tarvittavista varusteista (esim huivi tässä kohtaa). Tuntuu ihan hullulta, varsinkin kun hintoja vertaa keskivertokiinalaisen palkkaan! Enpä haluaisi järjestää mitään perhelomaa Kiinassa.

Seuraavana päivänä menimme käymään Xianin museossa. Kiinan museot on ilmaisia, mutta sisään päästäkseen lippuja tuli jonottaa ja esittää henkilökorttinsa/passinsa. Aika kauan siellä sai jonottaa, mutta museo oli ihan mielenkiintoinen. Sen jälkeen kävelimme lähistöllä olevalle Villin Hanhen Isolle Pagodalle. Temppelialueelle oli tietenkin pääsymaksu. Olimme vähän väsyneitä, joten alueen kiertäminen oli lähinnä penkiltä toiselle siirtymistä ja välillä seinämaalausten tutkimista. Itse pagodaan emme menneet, sillä sinne oli taas (ylläri!) erikseen pääsymaksu. Mun mielestä on jotenkin härskiä, että uskonnollisessa paikassa vierailu maksaa tyyliin kymmenen euroa - entäs ne oikeasti uskonnolliset ihmiset! Ehkä jos olisin vähemmän köyhä en ihan huomaisi kaikkea härskiyttä.,,

Somppailimme takaisin muslimialueelle. Kuplateetä, sitten lisää Xianin erikoisruokia. Tällä kertaa vuorossa oli vyönuudelit, joista laittaisin kuvan, jos blogger ei tappelisi vastaan. Vyönuudelit oli hyvin leveitä nuudeleita, jotka tarjoiltiin ihanassa lihaliemessä kasvisten ja naudanlihan kanssa. Todella hyviä. Olin alkuun huolissani, että miten löydämme ne, koska ruokaoppaani tarjosi nimeä vain länkkäriaakkosilla, mikä ei ymmärrettävästikään riitä mihinkään, mutta sitten luin kohdan, jossa kehoitettiin etsimään kaksi hillittömän monimutkaista kirjainmerkkiä + nuudelimerkki. 57:n vetoa per merkki! Hyvin ne löytyivät ja olivat kyllä todella herkullisia.

Sitten olikin aika ostostella ja valmistautua seuraavan päivän koitokseen - Huashanin vuoristossa vaeltamiseen!

Tuu mun vaimoksein

Kiinalainen uusi vuosi lähestyy, kuin myös Malesian reissu. Suunnitelmana on nyt paeta Kuala Lumpurista saman tien Langkawin saarelle. Olisin alkuun halunnut sukelluskurssille, mutta ilmeisesti Malesian parhaat alueet eivät sovi siihen tähän vuodenaikaan. Lopun reissun suunnitelma on auki ja minäpä pidän siitä.

Uuden vuoden kunniaksi asuntolalla tarjottiin ruuanlaittokurssia! Eilisessä laitettiin nyyttejä ja tämänpäiväiseen kuuluu seesamipallot ja kalapullat. Tunnelma eilen oli aika mukava, ellei vähän kaoottinen. Pienessä huoneessa heilui lukuisat veitset ja muutama Saksassa harjoittelun tehnyt HKlainen toisteli osaamiaan saksankielisiä sanoja, paikalla olleiden saksalaisten yrittäessä hyvin kiusaantuneina ymmärtää tätä omaperäistä ja luovaa ääntämistä. Saimme kuitenkin aikaan varsin erinomaisia mykyjä. Skotlannissa laitan aika pitkälti japanilaista ruokaa, joten gyouza, japanilainen versio jiaozista, oli aika tuttu juttu. HK-version täyte oli hieman erilainen ja paistamisen ja höyryttämisen sijaan mykyt keitettiin. Gyouzan täytteeseen laitan yleensä porsaan jauhelihaa, kiinankaalia, kevätsipulia, inkivääriä, chiliöljyä ja valkosipulia. Näihin tuli kahta eri lihaa, vain hyvin vähän kaalia ja jonkin verran inkivääriä, plus mausteita. Pääsin tässä kohtaa mainitsemaan kaikille kuulijoille japanilaisen soijakastikkeen ylivoimaisesta paremmuudesta, mikä varmasti kiinnosti kaikkia.

Meidän piti olla neljän hengen ryhmissä, mutta minun ja tapaamani Julian ryhmässä ei ollut muita. Julia piti reseptiä ihan hyvänä, mutta ihmetteli kuitenkin saksalaisena, miksemme käyttäneet sipulia ja makkaraa täytteessä. Olin salaa tyytyväinen pieneen ryhmäämme (enemmän ruokaa), mutta tuplamäärän rypyttäminen hieman kauhistutti. Ihan turhaan - olimme jopa nopeampia kuin monet muut. Wonton-taikinakiekot siis täytetään ja taikina taitellaan nätiksi nyytiksi. Itse olen harrastanut tätä rypyttämistä jo useamman vuoden, niin olen kyllä sangen tehokas siinä, mutta ei lopputulos edelleenkään mitään kauneuskisoja voita. Paras tapaamani rypyttäjä on skottikaverini James, joka heti ensimmäisestä kerrasta alkaen taitteli paljon kauniimpia nyyttejä kuin allekirjoittanut. Skotlannissa gyouza-partyni kulkevat tätä rataa: kutsu kavereita illallistamaan, laita kaverit tekemään manuaalinen työ (pilkkominen, rypytys). Itse vastaan paistamisesta ja autan syömisessä. Tällä kertaa vastasin sekoittamisesta, rypyttämisestä ja etenkin syömisestä. Olin varmaan aika ärsyttävä pari, koska Julia vielä keitteli nyyttejä, kun itse olin aloittanut syömisen :D

Sekä kiinalaiset että japanilaiset nyytit ovat todella herkullisia, mutta aika vaivalloisia laitettavia. Tämänkertaisiin nyytteihin jauhoimme puolet jauhelihastakin itse, ihan vaan veitsellä. Olisin osannut tehdä kiinanyyttejä ihan reseptiäkin seuraamalla, mutta halusin lisää opetusta rypyttämiseen. Paikalla oli muutama mannerlainen, jotka esittelivät innoissaan, miten heidän alueellaan nyyttiä väännellään ja aika origamimaisia tuloksia siitä tuli. Mietin itsekseni, että tuosta saa kyllä varmaan viisikymmentä avioliittopistettä. Itse laittaisin ehdottomasti Tinderiin tai OkCupidiin kuvia nyyteistäni jos olisin noin taitava. Ikävä kyllä ainoa mahtava kykyni on taputtaa käsiä todella kovaa ja hyvin eri tahdissa kuin muut!

Those kicks were fast as lightning

Takana on taas kiva viikonloppu!

Perjantaisin mulla on luentoja seitsemään saakka. Ei ollut mitään suunnitelmia, niin laitoin kaverilleni Danielille viestiä, että viskiä tai drinkkejä, miten ois. Hänhän suostui, joten suuntasimme Tsim Sha Tsuihin Knutsford Terracelle, joka on mun suosikki ei-ladies night vaihtoehto. Knutsford Terrace on pieni kävelykadunpätkä piilossa rakennusten välissä, jonka varrella on ravintoloita ja baareja. Tsim Sha Tsui on Kowloonin puolella (eli ei kaukana yliopistosta) ja tällä nimenomaisella alueella on paljon vähemmän expatteja ja turisteja kuin mitä Wanchaissa tai LKF:ssa, ei liiemmin filipinonaisiakaan. Aika kallistahan tuo oli, varsinkin kun Danielin takia emme päässeet Happy Houriin :D Oli kuitenkin kiva rentoutua ja istua vaan drinkki kourassa, sen sijaan, että olisi aina jossain jumputuspaikassa väistelemässä humalaisten ranskalaisten kouria ja suttunaamaisten tyttöjen ilmaisvodkapaukkujen läikytyksiä. En muutenkaan usein käytä rahaa alkoholiin (ellen osta huoneeseeni viiniä/viskiä), että ehkä tuo kerran menettelee.  Ostimme illan toisessa baarissa "kannun" Magnersia, joka paljastui ehkä vähän päälle litran annokseksi. HK:n pintit on kooltaan melko minimalistisia. Kannun hintakin oli luokkaa $288, että siinä oli varmaan elämäni kallein siideri! Magners, vaikkei suosikkisiiderini, oli kuitenkin mukavan kotoisan makuinen. Vaikka vaihtovuosi on ollut aika mahtava, kaipaan välillä Skotlantiin. Varsinkin silloin, kun juomavesi on loppu, eikä sitä tosiaan saa lisää omasta rakennuksesta... Toisaalta kaipaan myös Suomeen ja Japaniin, että en tiedä auttaako missään maassa oleskelu asiaa olennaisesti!

Lauantaina menimme samaisen Danielin kanssa testaamaan vähän nuudeleita. Raamenia tällä kertaa tsukemenin, eli dippausnuudelien, muodossa. Oli todella hyvää! Samaan hintaan (HKD88) sai valita ottaako 100, 200 vai 300 grammaa nuudeleita. Minä otin tietenkin niin paljon kuin mahdollista. Hyvä päätös, loistava kulhollinen. Soijapohjaiset liemet on harvinaisuus HK:n raamenpaikoissa, jossa kaikki tuntuu olevan tonkotsua, joka on itselle liemistä vähiten mieluisin.

Syötyäme suuntasimme HK:n elokuva-arkistoon. HK:ssa on tehty vaikka minkälaista filmiä takavuosina, joten oli mielenkiintoista katsastaa ilmainen näyttely. Olen vanhojen filmien ystävä ja vaikken ole vielä montaakaan HK-leffaa nähnyt, kiinnostaa! Elokuva-arkistolla myös esitetään elokuvia, mutta ikävä kyllä päivän filmit oli jo loppuunmyyty. Katselimme kuitenkin lumoutuneina (tai kenties eilisestä väsähtäneinä) pätkiä eri aikakausien klassikoista. Daniel on aika hyvä kaveri, sillä hän ei anglosaksisuudestaan huolimatta ole vaatimassa, että koko ajan täytyy puhua. Itse kaipaan välillä suomalaisen kulttuurin hiljaisuutta - välillä kun vaikkapa länsieurooppalaisten kanssa hengaa ja vaikenee, ne kiusaantuvat kovasti. Sain myös vihdoin tietää, että asuinrakennukseni takana oleva Run Run Shaw media centre on nimetty elokuvamoguli Run Run Shawn mukaan. Näyttelyssä oli aikajana hänen vaiheikkaasta elämästään. Meitä huvitti erityisesti hänen avioliiton solmimisensa 90-vuotiaana ja eläkkeelle jäämisensä yli satavuotiaana. Niin ne vaan toiset jaksaa!

Arkiston jälkeen emme olleet mitenkään nälkäisiä, mutta istuuduimmepa kuitenkin kahvilaan suklaakakkua ja kahvia (minä matcha lattea) nauttimaan. Vähän hinnat hirvitti, varsinkin kun tuntuu, että kulutan nykyään niin paljon rahaa, mutta enpä kuitenkaan jättänyt kakkua hyllyyn... Tässä kohtaa olimme melko ähkyssä ja raukeita raskaasta elämästämme. Vierimme takaisin kampukselle lepäämään, sillä sunnuntaina oli edessä melkoinen koitos. Siitä lisää ensi kerralla.

Easy living

Terveisiä joululomalta! Viimeinen kokeeni oli tosiaan tiistaina, joten olen viettänyt jo monta päivää mukavaa aikaa. Aloin toteuttaan pitkäaikaisia (=kaksi viikkoa) haaveitani ja menin syömään vähän nuudeleita Mong Kokiin Tokyo Tsukiji-ravintolaan. Paikka oli suositeltu OpenRicessa ja kaverini Steven oli antanut sille kolme pistettä. Ramen on Stevenille ehkä vielä vakavampi asia kuin mulle. Mulla oli reissussa mukana 200HKD, eli 20€, jonka piti riittää lounaaseen ja hiustenleikkuuseen. (riittihän se) Sen lisäksi ostin kookosmehun ja parit pullat myöhemmille kaffitteluille ja muuta sälää. Suuruudenhulluudessani luulin saavani vielä samalla rahalla peiton, mutta ei se HK ihan niin edullinen ole.

Kävin keskiviikkona vihdoin myös hevoskilpailuissa Happy Valleyn radalla. Hevoskilpailut on yksi niistä asioista, joita HK matkaoppaat aina hehkuttaa. Sinne voi mennä lyömään vetoa suosikkiheppansa puolesta ja katsoa, kuinka dollarit karkaavat... Paikalla oli todella paljon länsimaalaisia ihmisiä (tunsin oloni lyhyeksi!). En ole kauheasti kiinnostunut vedonlyönnistä, mutta olihan tuo mielenkiintoinen visiitti. Hevosten kilpailujen välissä oli aina puoli tuntia, minä aikana oli jotain väliaikaviihdettä sun muuta.

Aika monet vaihtarit on lähteneet kotiin tällä viikolla, niin hyvästejä on riittänyt. Olemme käyneet syömässä dim sumia siis oikein urakalla, kolmesti tällä viikolla. Dim sum on siis pieniä annoksia erilaisia kiinalaisia herkkuja. Hyvin tasokkaassakin dim sum paikassa (Michelin-ravintola) ei välttämättä tarvitse maksaa itseään kipeäksi - yleensä laskut on pyörineet siinä 3-6 euroa per henkilö.

Tänäänkin kävimme lounaalla syömässä vähän dim sumia. Sen jälkeen suuntasimme Kowloonin puistoon Tsim Sha Tsuihin. Tykkään puistosta todella paljon, koska siellä on flamingoja ja lintuaitauksessa papukaijoja sun muita. Vaikka sunnuntaisin sielläkin on paljon filipinonaisia hengailemassa, on siellä silti aika rauhallista ja tilavaa. Ihmistungos käy välillä tosi ahdistavaksi. Sää oli todella kaunis ja oli mukavaa istua kavereiden kanssa ja olla vaan. Rustailin siinä jotain piirustuksiakin. Auringon laskiessa siirryin meren rantaan katselemaan punertuvaa taivasta.

Niin joo, joku Felix on unohtanut Kindlensä tän lukukauden aikana meidän kerroksen keittiöön useasti... Tässä vähän aikaa sitten nostin sen pöydälle näkyvälle paikkaa (ettei Felix vaan unohda!), niin eikös sieltä välistä pudonnut lappunen, joka paljastui oikein rakkauskirjeeksi! Ihanaa :) Jos vaan Alice tietäisi, kuinka huonon huolen Felix pitää arvotavaroistaan...