Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isle of Skye. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isle of Skye. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Is love to Skye #3

Kertaanpa vielä Skye-retken viimeisen päivän, vaikka sen jälkeen onkin tapahtunut vaikka mitä.

Kolmantena päivänä nousimme ihan liian varhain aamiaiselle. Matkanjärjestäjätoveriani Zhanetia ärsytti, kun ihmiset ei olleet bussissa sovittuun aikaan. Olin yrittänyt aiemmin sanoa, että ilmoitetaan varttia aikaisempi alkamisaika, niin latinotkin on bussissa ajallaan, mutta hän ei pitänyt ehdotuksestani. Itse otin tämän aika rennosti - aikataulumme oli aika väljä. Yritin selittää (olematta ihan liian ärsyttävä), että eri kulttuureissa on erilainen aikakäsitys ja että monikaan myöhästelijöistä ei välttämättä ajattele olevansa ollenkaan myöhässä. Tämä oli kuitenkin kaverilleni käsittämätöntä, koska se ei kuulunut hänen kulttuuriinsa!

Paluumatka ei kuulostanut yhtään ankealta, sillä saman reitin sijaan reittimme kulki Loch Nessin ja Invernessin kautta. Kävimme Loch Nessin rannalla olevan Urquhartin linnan raunioilla. Tykkäsin tosi paljon! On ehjien linnojenkin prameutta kiva katsoa, mutta raunioissa on tunnelmaa!

Säät suosi meitä kolmantenakin päivänä. Urquhartin jälkeen tehtiin pari valokuvausstoppia ja ajettiin sitten Invernessiin, joka on noin Porin kokoinen kaupunki. Kämppikseni Kath on sieltä (siis Invernessistä, ei Porista) kotoisin, joten odotin tätä innolla. Invernessissä oli määrä syödä lounasta kukin missäkin. Meiltä kysyttiin ravintolasuosituksia, jolloin ilmoitin vain kaikki ketjuravintolat, kuten Weatherspoonin! : D

Matka jatkui yllätysetappiin, nimittäin Cairngormsin kansallispuistoon Aviemoreen! Bussi kiipesi kiemuraista tietä vuoren rinnettä ylös hiihtokeskukseen. Viimeistään tällä retkellä tajusin, kuinka monimuotoinen Skotlannin luonto on. Vuoria peitti lumikerrokset, vaikka ylhäälläkin lämpötila oli nollassa. Brasilialaiset ja malesialaiset olivat haltioituneita, koska näkivät ensimmäistä kertaa kunnolla lunta. Oli hauska saada jakaa moinen kokemus heidän kanssaan.

Vuorilta laskeuduttuamme pysähdyimme vielä Pithlochryn pikkukaupunkiin kahvitauolle. Söimme jäätelöä ja kävelimme ympäärinsä söpöjä katuja. Sen jälkeen vuorossa oli Glasgowhun paluu. Jossain vaiheessa vilkaisin oppaan penkistä taakseni - koko bussi nukkui! Retki oli imenyt tehokkaasti mehut osallistujista. Glasgowssa sain osakseni ylettömän määrän kiitoksia ja halauksia. Ilmeisesti matka oli oikein mukava. Reippailin siitä sitten vielä iloisesti kotiin, kiitollisena mahtavasta viikonlopusta!

Kuvat, jotka ovat käänteisessä aikajärjestyksessä:

Kuvat ei tee näille maisemille oikeutta!


Superinsinöörien laatima juna

Oli hankala saada arvon osallistujamme pysymään poissa laskettelijoiden tieltä!


Lounaaseen kuuluu aina sipsit

Nessiekin tuli nähtyä!







Aamiainen pekonilla

Much romance

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

To Skye is love #2

Toisena päivänä heräsin pirteänä, sillä isossa pehmoisessa guesthouse-sängyssä oli hyvä nukkua. Pukeutuminen huolestutti, sillä pelkäsin ilmanalan olevan vaeltaessa jotain Mäkkärin lastensynttärikierrosten pakastimen luokkaa pukeutumisesta riippumatta. Koska mulla ei tosiaan ole mitään kunnon ulkovaatteita, olin pakatessa turvautunut luovuuteen. Sain kaveriltani Jacobilta lahjaksi yhden hänen fleece-puseroistaan, joka oli kokoa 50. Tämä sopi vallan mainiosti, sillä alle mahtui useampi kerrasto ohuempia paitojani. Fleecen päälle vielä Primarkin ulkoilutakki toimittamaan sateensuojan virkaa, niin olin melko valmis kohtaamaan mitä Skyella oli tarjota. Pillifarkkujen päälle kollarit niin jalatkin säästyivät viimalta.

Hostellin aamiainen oli melko mainio. Yksittäisten annosten laittamisessa kesti jonkin verran, kun ryhmän koko oli niin suuri, mutta sangen proteiinipitoinen aamiainen oli mielestäni loistava juttu. En halunnut kenenkään pyörtyilevän vuorille. Zhanetin mielestä buffetaamiainen tyyliin murot ja maitoa olisi kätevämpi, mutta itse pidin tätä parempana.


Aamiaisen jälkeen kävelimme huimat 400m katsomaan Caisteal Maolin raunioita. Aikaisempina vuosina  ryhmät olivat tarponeet ihan raunioiden tuntumaan, mutta koska sinne ei vienyt kunnon polkua ja olin saanut varoituksen reitin hankaluudesta, kävelimme vain satamaa pitkin valokuvia ottamaan. Jokunen rohkea päätti tarpoa kuitenkin linnalle, mutta kertoivat myöhemmin katuneensa sitä, koska mutaa riitti kuulemma puolisääreen saakka.




Saimme kaikki bussiin suunnilleen ajoissa. Zhanet vietti päivän mikrofonin ääressä ja minä keskityin juttelemaan kanssamatkustajille. Ensimmäinen pysäkki oli Sligachanin silta, jonka jokeen kasvot kastaessaan saavuttaa ikuisen kauneuden. Virta oli kuitenkin niin voimakas, että kehotimme kaikkia pysymään ihan vaan rannalla. Kaikki jopa tottelivat!


Tämän jälkeen siirryimme Portreen kylään, joka on myös Skyen suurin "kaupunki". Sää oli melko mainio. Haimme leipomosta makeaa purtavaa, mutta koska olen heikko en saanut syötyä eclair-leivostani ja porkkanakakkukin oli työn ja tuskan takana, vaikka erinomaista olikin. Meillä oli muutenkin laukut täynnä kaikkea makeaa pikkupurtavaa, ettei vahingossakaan missään vaiheessa tulisi nälkä.




Portreen jälkeen oli vuorossa mielestäni matkan tärkein osa: kiipeäminen Storrin vanhalle ukolle. Storr on Wikipedian mukaan kivinen kukkula, mun mielestäni se oli VALTAVA VUORI.









En oikein edes tiedä, mitä tästä sanoa. Näköalat oli henkeäsalpaavat. Reitin piti olla hyvin yksinkertainen seurata, joten päästin suurimman osan ryhmää ennen itseäni. Kipuamiseen piti mennä vain 45 minuuttia, mutta itse onnistuin kuluttamaan tunnin. Oletin olevani hidas, mutta itse kiivetessä tajusin olevani ryhmän keskiarvoa selvästi reippaampi. Reitti oli myös sangen mutainen ja epäselvä tai sitten en osannut lukea merkkejä - ei kyllä osannut kukaan muukaan. Tuntui, että polkuja oli joka puolella ja päädyinkin kulkemaan ihan omituista ja melko vaarallista reittiä... Onneksi en jäänyt mihinkään jumiin tai mitään. Ukko Storrin juurelle saapuessani olin kuitenkin ensimmäinen paikalla. Katselin kummastuneena ympärilleni, kunnes tajusin muiden kiivenneen toiselle nyppylälle. No, väliäkös tuolla kunhan kaikki viihtyivät.

Fiilistelin yläilmoissa aikani, kunnes päätin laskeutua. Se olikin helpommin sanottu, kuin tehty, sillä en nähnyt kapuamaani reittiä missään. Tuumailin siinä sitten hetken ja yritin etsiä jonkun kuljettavan näköisen polkusen. Laskeutuminen tapahtui melkein nelinkontin, sillä kivet irtoilivat jatkuvasti ja pelkäsin tasapainoni puolesta jyrkässä mäessä. Vastaan tuli kaksi ryhmän brasilialaispojista, toivotin heidät tervetulleiksi ja varoitin reitin vaikeudesta. Pojat kiittivät neuvoistani ja yrittivät kiivetä suoraan edestäni, mikä oli ihan tyhmä idea, koska kaikki irroittamani kivet olivat valua heidän päälleen. Pääsin viimein laskeutumaan ja kiitin mielessäni kaikkea sitä kiipeilyä, mitä lapsena tein. Osasinpahan varoa.

Laskeutuminen ei ollut yhtään niin hauskaa kuin kipuaminen. Vaikka alas mennessä ei tullut liioin lämmin ja se oli siten miellyttävämpää, oli reitti jo "tuttu" eikä ollut mitään ihmeellistä mitä odottaa. Lisäksi kenkäni tuntuivat huomattavasti epämukavammilta alamäessä. Säästyin liiemmin likaamasta vaatteitani, mikä oli Stuart-kuskin mielestä loistavaa. Koko ryhmä löysi tiensä takaisin bussille, mukaanlukien tapaamani kaksi brassipoikaa, jotka tosin saapuivat 20 minuuttia muita jäljessä. Minut nähdessään he alkoivat taivastelemaan, että jumasklavida miten ihmeessä pääsin kiipeämään alas sitä reittiä. He olivat muutaman laskeutumisepäonnistumisen jälkeen pyörineet ylhäällä turvallista reittiä etsien aikansa. Kohautin vain olkapäitäni, sillä olinhan minä heitä varoittanut. On vähän hankalaa olettaa, että joku toinen ei pystyisi samaan kuin mitä itse. Olinhan itsekin ekaa kertaa Storrin ukkoa moikkaamassa. Hyvä kuitenkin, että pojatkin saivat laskeuduttua ehjin nahoin.









Kävimme Lealtin vesiputouksilla ja sitten ajoimme saaren pohjoispuolta pitkin takaisin Kyleakiniin, pysähtyen aina välillä valokuvaamaan. Reitti muuttui melkoiseksi serpentiinitieksi. Kuski oli melko vaikuttava, sillä parhaimmillaan tie muistutti leveydeltään liioittelematta suomalaista pyörätietä. En mitenkään ymmärtänyt, miten renkaat edes mahtuivat asfaltille!


Hostellilla olisi ollut tarjota jälleen livemusiikkia, mutta viereisessä pubissa nauttimamme illallisen jälkeen olin liian poikki edes piipahtamaan paikan päällä.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

To love is Skye

Ensi viikolla alkaa kahden viikon pääsiäisloma! Jee! Kaikki muut lähtevät lomareissuille tai käymään kotikonnuillaan, mutta minä olen suunnitellut leiriytymistä KIRJASTOON. Kirjojen välissä on hyvä piileskellä kevätauringolta :) On täällä onneksi pari muutakin kaveria kärvistelemässä. Syödään yhdessä sitten pannukakkuja ja pekonia.

Lasken viime viikonlopun kevätlomaireissukseni, sillä johdin kaverini kanssa 40 kansainvälistä opiskelijaa viikonloppureissulle Skyen saarelle. Koska kumpikaan meistä ei ollut 1.) koskaan käynyt Skyen saarella ja 2.) koskaan toiminut matkanjohtajana, viikonloppu oli sangen mielenkiintoinen. Suurimmaksi taiteenlajiksi osoittautui juurikin väistellä kysymyksiä, kuten:
"Kuinka usein sä oot käynyt täällä?"

"Joo, eka kerta tänä vuonna kato."

Kaikki meni kuitenkin hyvin. Kukaan ei kadonnut mihinkään tai loukkaantunut. Oltiin Zhanetin kanssa hyvin valmistautuneita, meillä oli jopa ensiapulaukku mukana. Perjantaina lähdimme Unionilta bussilla kahdeksalta. Kaikki oli ajoissa ja hyvillä mielin. Olin laittanut osallistujille useaan otteeseen sähköpostia siitä, että Skyella on ihan hiton kylmä ja varautukaa Siperiaan. Painotin myös useaan otteeseen, että ballerinat, korkkarit tai tennarit ei ole sopivia jalkavarustuksia, vaikka Ellie sanoi, että aina joku silti ilmestyy retkelle pikku converseissaan. Nyt kuitenkin ilmeisesti runsas caps lockin käyttö oli auttanut, sillä jokaisella oli kunnon kengät jalassa ja hyvin vaatetusta mukana.


 Itse vuokrasin kenkäni Tisosta. £15 viikolta, osoittautui parhaaksi sijoitukseksi ikinä!


Mieltäni ilahdutti kulkea kalliissa brändipopoissa koko viikonloppu :D

Tiso oli kauppana melkoinen Disneyland kaikkine koristeineen.

Ajettiin ensin Glasgowsta Glencoen vierailijakeskukseen. Bussikuski Stuart oli ylimukava ja rentouduinkin pian. Bussin mikrofoniin höpöttäminen oli aluksi vähän kummallista puuhaa, mutta muuttui ihan jees-hommaksi mitä enemmän pulisin. Yritin ottaa mahdollisimman paljon kontaktia ryhmään ja ihan perisuomalaisen suorasukaiseen tapaani kehotin kaikkia katselemaan ympärilleen ja esittäytymään jokaiselle näkemälleen uudelle tyypille. Tämä oli hyvä idea, koska jotkut matkalaisista eivät rohjenneet esittäytyä vierustovereillensakaan.



Stuart tuntee Skotlannin tiet kuin taskunsa ja osasi siksi tehdä hyviä maisemareittejä ja pysäytti hyville valokuvauspaikoille. Sää oli koko perjantain melko surkea - satoi tai tihutti räntää ja tuuli niin, että palelin lukuisien vaatekerrastojenikin alla.
Glencoen jälkeen kävimme Fort Williamissa lounaalla ja sitten Glenfinnanin Viaductilla (Tylypahkan pikajuna kulkee sen yli). Reitti maisemapaikalle kavutessa oli melko vaivalloinen, vaikka matka olikin lyhyt. Ylhäällä näköalapaikka oli niin mudan peitossa, että kaikki joutuivat pakkautumaan pienelle ruohokukkulalle. Kehotin kovaan ääneen kaikkia olemaan varovaisia, sillä pudotus olisi kohtalokas. Pari kaveria ei kuitenkaan kuunnellut, vaan meni reunalle kurakkoon ottamaan kuvia - yksi heistä liukastui ja lensi melkein reunalta alas. Kaikki selvisimme säikähdyksellä ja tämä tyttö kuraisilla vaatteilla, onneksi. Tämän jälkeen myös varoituksiani kuunneltiin tarkemmin.




Suuntasimme sitten kohti Eilean Donanin linnaa. Matkalla kuitenkin sain huomata kuinka kapeiksi ylämaiden isot tietkin kävivät. Päädyimme keskellä-ei-mitään suuren autoletkan päähän pysähdyksiin. Stuart kysyi vastaantulevalta autolta, mitä oli käynyt. Liikenneonnettomuus, kuulemma. Stuart kääntyi puoleeni ja kertoi, että kun liikenne on poikki, raivaamisessa menee yleensä useita tunteja, joskus yön yli. Vaihtoehtona oli kääntyä ja mennä kiertotietä, joka veisi monta tuntia kauemmin, mutta jollemme kääntyisi nyt, ei mahdollisuutta siihen tulisi enää kapealla tiellä. Edessämme ollut pakettiauto teki täyskäännöksen ja lähti toiseen suntaan. Hikoilin siinä sitten hetken ja yritin päättää - kiertoreitti tarkoittaisi, että koko päivän aikataulun saisi heittää roskakoppaan ja olisimme hostellilla Kyleakinissa myöhään, mutta odottelu saattaisi myös tuhota reissun ihan alkuunsa. Lopulta sanoin, että mikäs meillä täällä odotellessa kun juuri syötiin. Päätös osoittautui onneksi oikeaksi, sillä ei mennyt kuin puoli tuntia ja jono liikkui taas. Kiitin mielessäni kaikkia pelastustyöntekijöitä ja uskomatonta onneamme - pääsimme linnalle vain puoli tuntia myöhässä, ja vaikka sulkemisaika oli jo koittanut, työntekijät olivat jääneet odottamaan meitä ja pitivät meille kierroksemme.



Tämän jälkeen olimmekin jo ihan Skyen tuntumassa! Hostellille päästessä check-in oli melkoinen sekamelska, mutta siitäkin selvittiin. Muutama ranskalainen tyttö valitti siitä, että joutuivat nukkumaan sekasalissa, mutta kyseessä oli kyllä ihan heidän oma vikansa. Sanoin matkan aikana varmaan viiteen kertaan (ja ääneni kuuluisi vallan mainiosti ilman mikrofoniakin, kiitos erinomaisten keuhkojeni), että jos jollakulla on toiveita huoneiden suhteen, esim kenen kanssa haluaa majoittautua tai jos haluaa kulttuurisista syistä olla vain oman sukupuolen kanssa, kertoo siitä meille NYT. Tytöt eivät kuitenkaan ilmeisesti kuunnelleet vaan tulivat ihan check-innin lopussa valittamaan, kun jäljellä oli vain yksi huone. Hostellin nimi on Saucy Mary's Lodge ja meidät oli jaettu 2:n, 3:n, 4:n ja 8:n hengen huoneisiin. Kahden hengen huoneet olivat melko loistavia, tilavia guest house-huoneita - sänkykin oli paljon mukavampi kuin omani kotona! Painotin kaikille ryhmässämme, että guest house -huoneet ovat hostellin antamia - kaikki ovat maksaneet 'vain' normaalista hostellipunkasta, mutta ryhmän koon takia meitä löytyy eri huoneista. Onneksi normaalit hostellisängytkin vaikuttivat olevan oikein mukavia, sillä emme kuulleet mitään napinaa huoneista. 

Hostellilla on oma pubi ja ruoka oli kaikkien mielestä oikein hyvää! Illalla luvassa oli live-musiikkia, mutta ikävä kyllä se alkoi vasta yhdentoista maissa. En mitenkään jaksanut istua iltaa yli kymmeneen, joten hipsimme huoneeseemme ja painuimme unten maille. Pienen pätkän videota bändin lämmittelystä kuitenkin sain.
Huomatkaa luova perspektin vaihto.

Halusin kirjoittaa koko reissun yhteen postaukseen, mutta tästäpä tulisi kilometripostaus :D Liikaa asiaa!