Ohi on48!

Viime viikonloppu oli taas se aika vuodesta, että tuotettiin lyhytelokuvia. Nimittäin Uneton48, Suomen ripeimpänä lyhytelokuvakilpailuna itseään markkinoiva pläjäys täytti taas minun ja monen muun elokuvantekijän viikonlopun. Ideahan on, että 48h aikana tehdään 2-8minuuttia pitkä oleva lyhytelokuva. Pakolliset elementit ja genre saadaan perjantai-iltana, sunnuntaina tulee palauttaa tuotos. Alkuperäisenä ideana oli, että oli genre mikä tahansa, teemme jääkiekkoelokuvan 'Vuonna 95', jossa olisi ollut poikarakkautta. Saatiin kuitenkin genreksi romance ja idea liikkui aika kauas alkuperäisestä. Aikani irvistelin genrelle, koska olisin mieluusti tehnyt mitä tahansa, mutta lopputulos oli tosi nätti ja kiva. Siitä sai olla hyvin ylpeä! Olin mukana hommassa toista kertaa, joten en ollut enää ihan uuno. En edelleenkään tietenkään osaa kuvata tai leikata tai mitään, mutta mulla on kymmenen vuotta näyttelijänkokemusta harrastajateatterista ja rutkasti mielipiteitä, joita olen kaikkien riemuksi valmis jakamaan!

Viime vuonna olin ihan ihmeissäni 'renderoinneista' tai 'exportoimisesta', mutta nyt homma sujui melko tottuneesti. Meillä oli hyvä ryhmä ja vaikka työjako olikin hyvin epätasainen, viikonloppu oli mukava. Viime vuonna mulla oli lauantaina kymmenen tunnin työvuoro, nyt poikkesin vain pikkusisarusteni kanssa elokuvissa. Mun kämppäni oli onneksi lähellä kuvauspaikkaamme ja tukikohtaamme, niin pääsin kotiin välillä nukkumaan (tiedän, huijausta!) ja täydentämään muonavarastoja. Toimin origamivastaavana eli paperinpyörittäjänä eli tuottajana. Mulla on tapana kritisoida paljon johtavia henkilöitä, joten on hyvä jos mulle laittaa vähän vastuuta! Tänä vuonna kävi kuitenkin niin kuin viime vuonnakin, että päädyin tuotantoon aika viime metreillä. Jatkossa tekisinkin mieluummin niin, että:
1. nimeän itseni tuottajaksi kuukautta aiemmin. piste.
2. hoidan järjestelyt (kuten rahoitus ja muonitus!) valmiiksi useamman viikon etuajassa, vaikka tekisinkin sen Timbuktusta saakka.
3. en luovuta valtaa muille. Pidän pystyssä omaa natsihallintoani ja tuotantoon pääsee vain, jos sanoo mitä haluaa tehdä ja että sitten toteuttaakin sen!
Ongelma on nimittäin se, että jos joku muu on vallassa, hyväksyn sen (mutta jupisen itsekseni joka välissä) ja jättäydyn sivuun, koska oletan, että tämä henkilö hoitaa kaiken. Jos näin ei käy, niin jupina senkun yltyy!

Mulla alkoi tänään työt. Vietän nyt kuherruskuukautta työpaikkaani, että varmaan ensi viikolla alkaa jo valitusvirsi, mutta tänään olin kyllä mielissäni. Kaikki ihmiset vaikutti tosi mukavilta. Työhaastattelussahan mulle puhuttiin jo urapoluista firman sisällä, nyt sain kuulla mihin mun kannattaisi hakea ensi vuodeksi! Mulla ei ole suhteita, joten olen alottanut kesätöistäkin ihan pohjalta. Oon vahtinut lapsia, myynyt lehtiä, siivonnut tehtaassa ja sitä rataa. Kesätyöni on yleensä olleet fyysisesti raskaita ja kehnopalkkaisia. Tämä työ tuntuikin siis ideana jo juhlalta, kun istun ilmastoidussa toimistossa ja näpyttelen tietokonetta. Nyt sain kuulla, että on hukkaan heittämistä, että joku mun koulutustaustaiseni ja kielitaitoni omaava henkilö tekee niin simppeliä hommaa. Että "Sun pitää hakea tähän-ja-tähän firmaan, aloituspalkka siinä-ja-siinä hommassa kesätuuraajana on summa x" (joka oli yli puolet tämänhetkisistä säästöistäni...). Olin ihan ihmeissäni tästä. Tiedän, että mulla on vankka kielitaito ja aina sitä markkinoidaan, että kielitaidosta on hyötyä. Enpä vain ole koskaan työelämässä siitä mitään kertynyt! Torikauppiaana osasin puhua toki ahvenista usealla kielellä, mutta työttömänä ollessanikin työkkäri ei katsonut, että osaamisellani olisi mitään merkitystä työnsaannin kannalta kotikaupungissani. Olen oppinut, että on samantekevää, miten ihmeellisiä asioita olen tehnyt tai mitä osaan, töitä saadaan suhteilla ja suhteilla. Ilman suhteita täytyy olla oikeanlaista työkokemusta, johon tarvitaan muuten suhteita tai tosi hyvää tuuria ja sipaus jotain mieletöntä, jota epäilen itsestäni puuttuvan. Vaikka olisin kuinka ainutlaatuinen lumihiutale ansioluetteloni kanssa, sillä ei ole mitään merkitystä, ellen tunne oikeita ihmisiä. Ja minä en.

Olen ollut työnsaannista aina tällainen katkera vanha pieru. Sitten tulee joku ja sanoo, että mun pitäisi hakea isoon globaalisti toimivaan firmaan Z hyvään asemaan, koska juuri munlaisia ihmisiä ne siellä tarvii. Kuulostaa liian hyvältä? Aion ottaa tästä tarkemmin selvää!