Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

maanantai 15. lokakuuta 2012

Attention waterpumps!

Laiska viikonloppu jää taakse.

Vietin perjantai-iltaa kämppikseni I:n kanssa. Haettiin eka suklaata kaupasta, sitten istuttiin sohvalle ja puhuttiin kaikenlaista kevyttä talvisodasta Ruandan kansanmurhaan, Belgian jakaantumisesta ja äitiysloman sopivaan pituuteen. Sitten kello olikin puoli kaksitoista ja me molemmat totesimme haluavamme jäätelöä. Googlettelin siinä sitten, että mistä saamme jätskiä puolen yön maissa. Kaiken logiikan mukaan joku keskustan pikkukauppa olisi kellon ympäri auki, mutta väärässä olin. 1,1 mailin päässä oleva Tesco oli auki yötä päivää! Epäilin, että I ei jaksaisi lähteä sinne saakka, mutta väärässä olin. Kysyttiin Pahalta Oravalta, että tarviko se jotain. Pyysi meitä ostamaan ilmapatjan... Jätimme pyynnön jostain syystä huomioimatta.
Kävelimme sinne siis sen 1,7 kilometriä, keskellä yötä Euroopan kolmanneksi vaarallisimmassa kaupungissa! Puolessa matkaa I kysyi, että onko mulla puhelin mukana, kun hän unohti omansa. Olihan mulla, mutta huomautin, ettei mulla oikein ole kenenkään numeroita. "Ei, kun jos tarvitsee soittaa poliisit."
Hän oli huomattavasti enemmän varuillaan.

Kyseinen Tesco on oikein kunnon kokoinen kauppa. Oli hassua olla ostoksilla yöllä. Musiikki soi, niin kuin päivälläkin, mutta käytävät oli tyhjiä, eikä kassalle todellakaan tarvinnut jonottaa. Yksin olisi ollut ehkä vähän apokalyptinen meininki, mutta kahdestaan saimme riidellä siitä, mitä jäätelöä ottaa. Jos olisi auto, niin tuolla kävisi mielellään öisin kaupassa! Jäätelövalikoima oli vähän tylsä. Ei ollut sillä tavalla irtojäätelöä tarjolla kuin mitä Suomessa tai Japanissa. Häagen-Dazsilla ja Ben&Jerrysiä sai pikkupurkeissa, mut muuten oli vaan isoja kokoja. Mautkin oli luokkaa suklaa-vanilja. Ehkä jäätelö on sesonkituote.

Paluumatkan kohokohta oli kohtaaminen sangen humaltuneen miesporukan kanssa. Kaverit oli jatkamassa eri suuntaan kuin me, jotka halusimme ylittää kadun. Liikennettä oli kuitenkin melkoisesti, joten yksi porukasta marssi keskelle katua seisomaan haara-asennossa ja pysäytti autot. Hieman noloina siinä sitten jatkettiin matkaa...

Kämpille päästessämme istuttiin olohuoneessa ja televisiosta tuli mun suureksi riemukseni Das Boot. Me katottiin sitä saksantunneilla yläasteella, muttei koskaan päästy loppuun. Elokuva ja sen tunnari on kummitelleet päässäni siitä lähtien, niin näin kuuden vuoden jälkeen tuntui jo hyvin henkilökohtaiselta saada tietää, miten elokuvan miehistölle käy. I:n mielestä saksalaisten, dubbaamattomien sotaelokuvien katsominen puoli neljään saakka ei kuulostanut kovin houkuttelevalta, joten jäin yksin vahtimaan merta. Kannattaa katsoa, hyvä elokuva!

Muuten mun on pitänyt tänä viikonloppuna keskittyä historian esseeseen. Luin jostain, että taustatyöhön kuuluu käyttää päivä, joten päätin viettää lauantain ja sunnuntain kirjastossa. Luinkin kaksi kirjaa, mutta ne eivät ikävä kyllä liittyneet mitenkään industrialismiin... Voisinkin mennä saman tien lukemaan aiheesta.

Huomenna saa taas lähteä selvittelemään asioita, kun markkinoinnin tutoriaalit alkaa ja mä en ole missään ryhmässä, koska se, johon ilmoittauduin on poistettu. En löytänyt nimeäni myös mistään listasta. Mulla tuntuu olevan jokaisen kurssin tutoriaalien kanssa ongelmia... Oon melko varma, että suurin osa ekana vuonna yliopiston keskeyttäneistä stressaantuu ja turhautuu vaan tähän epäselvyyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti