Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

torstai 11. lokakuuta 2012

Il était une fois... l'espace!

Terveisiä taas täältä Glaswegasista, haggiksen ja käsittämättömän solkotuksen luvatusta maasta!

Puolustaudun nyt jälkimmäiseen sillä, että kysehän on omasta osaamattomuudestani. Koulussa meille opetettiin vain engelskaa, eikä skottimongerrusta. Saan jälkimmäistä akateemisen ympäristöni takia niin pienissä annoksissa (Aldin kassa, kirjaston vartija) ja niin lyhyinä hetkinä, etten ole ehtinyt sisäistää sitä vielä paljoakaan. Skottiaksenttikin menee asteissa. Skotlantilaisten luennoitsijoiden aksentti on kyllä läsnä, muttei sellainen, että rajoittaisi kauheasti ymmärtämistä. Kämppis K:n nuotti on skotlantilainen, puhe ymmärrettävissä. Opiskelutoverini jotkut puhuvat vähän hankalammin jo, mutta ihan vielä pysyy kärryillä, kun keskittyy. Siivooja tokaisee varmaan hyvät huomenet ja minä tuijotan kauhuissani, että puhutko sinä minulle ja oliko tuo englantia?

On taas jotenkin tuntunut, että mua yritetään savustaa ulos täältä. Väkersin MDP-läksyjä tässä maanantaiaamuna. Sanoivat siellä origamipallotunnilla, että ens kerraksi "Katsotte pari videota ja vastaatte muutamaan kysymykseen.". Olin kieltämättä kyllä unohtanut koko jutun, mutta sain videot katsottua ja kysymyksiin vastattua puoli tuntia ennen historian luentoa. MDP-sessio alkaisi heti historian jälkeen. No niin, sitten huomaan viimeisen tehtävän:
Kirjoita 1000 sanan essee jostain viimeaikaisesta konfliktista jonkun yrityksen eettisessä toiminnassa ja siihen käytetyistä toimintamenetelmistä. Tehtävä vaikuttaa kurssiarvosanaan. Deadline seuraava sessio.
Seuraava sessio? Tuijotan ruutua epäuskon vallassa. Ai niinku puolentoista tunnin kuluttua? Kävin siinä sitten itsekseni sellaisen kahdenkymmenen sekuntin hepulin ja paniikkikohtauksen, että eihän näin voi olla, tuhannen sanan esseestä vois varoittaa etukäteen ja oo-ää-öö, kunnes ryhdistäydyin, hengitin syvään ja aloin naputtelemaan 500 sanan tuntivauhdilla kuvaelmaa RAY:n toiminnasta. 1½ tuntia myöhemmin painan 'Lähetä' -nappia like a boss. Sain kasaan 800 sanaa lähteineen kaikkineen. Myöhemmin samana päivänä joku toisen ryhmän tyyppi valittaa, että huomasi tehtäväannon vasta tänään, hänellä on vain kaksi päivää aikaa kirjoittaa! Oon vähä sillee, että bitch please!

Meidän yliopiston nettipalvelu ei tarjoa mitään sähköistä henkilökohtaista lukujärjestystä, joka on näin suoraan sanottuna ihan vitun ärsyttävää. Missasin esimerksiksi historian tutoriaalin (sain tänään tietää), koska se alkoikin eri viikolla kuin muut. Jouduin ottamaan historian englannin sijasta, kun englanti olisi mennyt markkinoinnin kanssa ristiin ja olenkin täällä jo kertonut lämpimästä suhteestani markkinoinnin luennoitsijaan. Tänään oli toinen tutoriaali ja olin niin nolona siellä kun vaan olla ja voi. En osannut sopertaa mitään viimeviikkoiseen poissaolooni, muuta kun, että "En tiennyt", mulla ei ollut tarvittavia papereita mukana, en ollut tehnyt läksyjä, enkä osannut osallistua mihinkään tunnilla käytävistä keskusteluista.  Niin ja mulla ei ole kirjaa, en ole valinnut esseeni aihetta (en ees tiennyt koko esseestä). Puhuttiin teollisesta vallankumouksesta näin niin kuin paikallisena ilmiönä. Kaikki muut kerto kotipaikkakuntiensa kehityksestä ja mä en olisi osannut edes sijoittaa kaupunkeja kartalle.
Poistun sieltä entistä kiusaantuneempana etsimään seuraavan tutoriaalin paikkaa. Oon kirjoittanut sen itselleni ylös. Etsin kyseisen rakennuksen, oikean kerroksen ja luokan. Kas, siellähän onkin jo porukkaa! Aika vanhan näköisiä. Matkailututoriaali pitäis olla alkamassa. Istun vaan alas iloisesti hymyillen ja odotan tunnin alkamista.
Projektorille lävähtää kuvaus ebola-viruksen leviämisestä. Mulle valkenee, ettei kenties matkailussa mennä ihan näin syvälle, joten hyvin vaivihkaa liukenen luokasta kasvot jokseenkin punaisina. Palaan asunnolle ja olen varma olevani hyvin epäonnistunut opiskelija. Mailaan tutorille, että "BYÄÄH EN LÖYTÄNYT OIKEAA LUOKKAA!!! ÄLKÄÄ POTKIKO MUA POIS PLIIS PLIIS TEEN KAIKKI TEHTÄVÄT AINA!!! AUTTAKAA JOKUUU EN OSAA".
...No olin kenties vähän hillitympi. Parin tunnin kuluttua tulee vastaus, että "Matkailun tutoriaalit alkavat vasta kahden viikon kuluttua, odotamme innolla tapaamistanne". Hmm.

On ollut mielenkiintosta huomata eroja arvoisien kämppisteni ruokatottumusten suhteen. Skotti K on joku kaksvitonen, syö lähinnä perusruokaa (keittää kaks perunaa ja paistaa palan kalaa sen kaveriksi). Jenkki C on "terveysintoilija". Perustelee kaiken syömisensä sillä, että tässä on paljon sitä-ja-sitä ja voi vitsit tää on siis niiin terveellistä. Pahalla Oravalla, M:lla ja I:llä ei ole mitään hajua ruuanlaitosta. I keittää pastan laittamalla sen ekaks kattilaan, kattilaan kylmää vettä ja sitten levyn päälle. Pahaa Oravaa ei saa kukaan neuvoa, hän kyllä tietää itse parhaiten! Kaveri teki rinkeleitä joku päivä, halusi niihin sellaisen kullanruskean pinnan. "Sivele kanamunaa", kehotettiin. Ei, ei saa neuvoa! Hän laittaa elintarvikeväriä!
Mutta oikeesti, millasessa maailmassa elämme, jos joku 24-vuotiaana ei ole koskaan pessyt pyykkejään tai laittanut ruokaa?

Britannia on luokkayhteiskunta ja ruokakaupassa käydessä voi myös ilmentää omaa luokkaansa! Sainsbury's on kallis, Tesco vähän vähemmän kallis ja Lidl + Aldi vähiten kalliita. Koska mamuna koen olevani ihan omaa luokkaani ja siis varakkuusjärjestelmän ulkopuolella, shoppaan ylpeästi aika aldipitoisesti. Näin tekee myös kämppis I. C on Sainsburyväkeä, K ja M tescolaisia. Mä olen tosiaan valmis kävelemään puoltoista kilometriä Lidlille ihan vaan niiden kolkytä penniä halvempien porkkanoiden toivossa. Kaupassa käynti kävellen on rasittavaa, koska ihan sama mihin liikkeeseen menee, edessä on Portaat. Menomatkalla se, että joku sai päähänsä rakentaa yliopiston mäen laelle ei tunnu missään, mutta paluumatkalla ostoskassien kanssa 150 porrasta tuntuu vähän tuskallisilta. Reittiä pystyy vaihtelemaan, mutta hurjaa ylämäkeä ei pääse karkuun...
Reippailin tänään Lidliin ja löysin matkalla jotain jännittävää: Taikakaupan! "Tarot & Magicks" oli liikkeen nimi. Mainostivat ulkoständissä tekevänsä tarotluentoja. Ikkunassa oli salaperäisiä naamareita. Kenties uskallan joskus ilman kauppakasseja sisällekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti