Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Scone Palace and Blair Athol distillery

Tuli vedettyä toinenkin retki tässä vähän aikaa sitten! Tällä kertaa veimme 27-päisen seurueen katsomaan Sconen palatsia ja vähän maistelemaan arvoviskiä. En ollut paljoakaan mukana järjestelyissä, vaan ryhdyin toiseksi vetäjäksi vasta kun yksi edellisistä ilmoitti, ettei pääse. Sainkin paljolti siis parhaat palat päältä!

Lähtö oli aamulla kahdeksan maissa, mikä tarkoitti sitä, että piti olla aikaisin liikkeellä jälleen. Kaksi tyyppiä oli ilmeisesti jäänyt kotiin nukkumaan, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että bussissa oli enemmän tilaa. Yritin jutella mahdollisimman paljon osallistujille. Mukana oli muutama tyyppi Skyen retkeltä niin juttua riitti ihan kiitettävästi. Bussikuskimme ei ollut yhtä sosiaalinen kuin Skyella mukana ollut Stuart. Tämä tyyppi ajoi vain hiljaa, eikä kommentoinut mitään ohittamaamme.

En tiennyt Sconen palatsista yhtään mitään etukäteen (koska en luonnollisestikaan ollut käynyt sielläkään), mutta olin kehitellyt jos jonkinlaista tarinaa ja legendaa bussissa luettavaksi. Kymmenen teatterivuottani ovat onneksi aikaansaaneet sen, että ääntäni jaksaa kuunnella edes hetken ja niin vain koko bussi saikin kuulla pikteistä ja Skotlannin kuninkaista. Sconen palatsi oli melkoisen mahtavan näköinen!



Palatsi oli sangen komea sisältäkin! Ulkona tepasteli riikinkukot ja ympärillä oli lääniä ja puistoa vaikka millä mitalla. Parasta antia oli kuitenkin palatsiin kuuluva labyrintti!


Jokunen tyyppi sinne eksyikin, mutta itse selvisin sokkeloista muutaman minuutin ennätysvauhtia! Labyrintti on kenties kesäisin haastavampi, kun pensaikossa on kunnon lehdet. Kivaa sen läpi juokseminen joka tapauksessa oli.

Keskeltä löytyi tällainen hehkeä impi. Hänen altaansa oli vähän roskainen talven jäljiltä, mutta mitäpä pienistä!


Sitten luvassa olikin viskikierros! Eksyimme matkalla, tai pikemminkin kuski eksyi, mikä oli melko huvittavaa. Hän ajoi vahingossa Blair Athollin kylään, vaikka Blair Atholin viskitislaamo sijaitsee Pithlochryssa. Onneksi reitti oli nopea korjata. Blair Atholin viskiä ei myydä monessakaan paikkaa, sillä suurin osa siitä menee osaseksi Bellsin blended viskiin, joka on siis halvempaa tavaraa kuin Single malt -viskit. Kierros oli mielenkiintoinen ja oppaamme oikein hyvä. Aikeissani oli ollut ostaa oikein kunnon viskiä, mutta £80 hintalaput palauttivat maanpinnalle ja ostinkin sen sijaan kympin pullon Bellsiä.



Olin onnessani Pithlochryssa vapaa-aikaa viettäessämme, sillä kerrankin kyseessä oli paikka, jossa olin ollut! Saatoinkin siis kertoa kanssamatkustajille, että jäätelö täällä on hyvää ja että lähistöllä on suuri pato.


Suurimman osan päivästä paistoi aurinko! Skotlannissa asumattomat eivät osaa arvostaa tällaisia luonnonihmeitä... Tällaisen yhden päivän retken vetäminen Skyen jäljiltä tuntui muuten ihan lepsulta hommalta. Mikä noin lyhyessä aikaa olisi voinut edes mennä pieleen! ...varmaan aika paljon. Kaikki meni kuitenkin hyvin, mikä tärkeintä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintosia paikkoja tosiaan oot päässy kiertämään! Ite ootan kesällä häämöttävää melkein kahtaviikkoista Irlannissa... Maisemia! Linnoja! Kaikkea jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Skotlannissa on tosi paljon kaikkea nähtävää, olen iloinen joka paikasta, jossa olen päässyt käymään.

      Ooh Irlanti on aika ihana! Toivottavasti säät suosivat :)

      Poista