Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Asuntojahti jatkuu

On elokuu, mutta mielessäni se on heinäkuu ja heinäkuu oli kesäkuu. Kesäkuu Glasgowssa työttömänä mansikoita mussuttaessa ei nimittäin tuntunut miltään. Harjotteluni etenee hurjaa vauhtia ja elo on oikein mukavaa. Mikäs tässä kun on kaunis asunto kauniissa paikkaa ja nettikin toimii jälleen. Valmistaudumme omistajaperheen vierailuun ja vaikka on kiire, kaikki stressi on pääni sisällä. Paitsi ehkä se yksi.
Asunto syksyksi.

Tämän viikonlopun on satanut, joten olen linnoittanut olohuoneeseeni syömään jauhelihakeittoa ja selaamaan asuntoilmoituksia. Se kuulostaa kivalta, mutta oikeasti se on aika kamalaa... Kesäkuinen asuntoni maksoi 295 puntaa ja löytyi, kun laitoin facebookkiin ilmoituksen, että kesäasuntoa vailla - sain tarjoukset viidestä huoneesta. Toisen yliopistovuoteni asunto löytyi, kun lähetin Katherinelle sopivia ilmoituksia ja hän kävi asuntoesittelyissä meidän molempien puolesta. Lukaalimme maksoi 260 puntaa per henkilö ja oli kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta.

Nyt olen joutunut etsimään asuntoa yksin netistä, neljän tunnin päässä Glasgowsta. Vastailin ilmoituksiin suunnilleen jokaisella nettisivulla. Huoneesta saa pulittaa vähintään 300 puntaa, suurin osa on 400 punnan tuntumassa (=567€), joka on mun mielestä tosi paljon, koska sijainnit saattaa olla jossain idyllisen Southsiden gangstanaapurustoissa tai jossain pikkukylissä, jotka kuuluu Glasgowhun vaan postinumeronsa perusteella. Haluaisin asua kävelymatkan päässä yliopistolta, koska pidän kävelemisestä ja olen huono ehtimään busseihin ja juniin. Toisaalta listan halvempia ilmoituksia pidin automaattisesti epäilyttävinä. 55-vuotias mies etsii asuuntoonsa kämppistä 200 punnalla, ainoa vaatimus on, että pitää olla nainen? Öööh...
Ei auta valittaa.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että en koskaan saa vastauksia ilmoituksiini. Oletin jotenkin, että tämä olisi hyvin suoraviivainen kauppaprosessi: joku myy, minä ostan. Ilmoitukseni oli luokkaa:
 "Hei, näin ilmoituksesi. Olen A, opiskelen B ainetta C yliopistossa. Olen hiljainen ja siisti. Haen huonetta alueelta D ja budjettini on E puntaa. Jos huone on vielä vapaa, voisin tulla katsomaan sitä jonain päivänä. Olen vapaa päivinä F G. Minulle voi soittaa aikaan H. Kuulemisiin!"

Hiljaisuus pisti kuitenkin miettimään, että kenties vastaukselta vaaditaan enemmän. Työpaikkojakaan  ei saa, kun vaan ilmoittaa, että tässä minä olen, valmiina työntekoon (yritetty on!). Monessa ilmoituksessa pyydettiinkin kertomaan itsestään ja kiinnostuksen kohteistaan enemmän. Ensin lisäsin ilmoitukseeni, että olen juuri palannut Hongkongista. Sitten, että tykkään teatterista ja stand-upista.
Tänään vihdoin tajusin, että minun pitää kirjoittaa vastaus nimenomaan ilmoituksen laatijalle. Tämä on enemmänkin treffi-ilmoituksen kirjoittamista, kuin että vain listaisin, että täällä ollaan. Tutkin ihan uudella tapaa ilmoituksen kuvia ja etsin viitteitä ilmoituksen jättäjän persoonallisuudesta - ai elokuvajulisteita? Kiinnostavaa. Näin ollen syntyi uusi ilmoitusformaattini:
"Hei, tosi kivoja kuvia asunnostasi! Onkohan huone vielä vapaa? Olen A, opiskelen B, C. Siivoan omat sotkuni, varsinkin ruokaa laittaessani ja leipoessani. Tykkään molemmista tosi paljon ja ihannekämppikseni olisikin sellainen, joka tykkää syödä pullaa ja kakkua. Olen aika rauhallinen tyyppi - ei mitään bileitä tai klubeja kiitos. Menen mieluummin istumaan pubiin ja jaksan jauhaa Game of Thronesista tuntikausia."

Yllättäen GoT-fanin vastaus tuli vartissa! (itsehän kuulun niihin harvoihin, joiden mielestä GoT on vaan ok) Kuulemma sopisimme hyvin asumaan yhteen. Tästä lähtien puhun vaan pullantuoksuisista keittiöistä ja fanitan mitä sitten asunnon asukas fanittaakaan. Mitäs sitä jos vähän totuutta värittää - siinä kohtaa kun asia tulee julki mulla on toivoakseni jo katto pään päällä viimeiseksi yliopistovuodeksi.

...tai sitten tää menee niin, kuin 17-vuotiaana kun yritin kaveerata luokkatoverini kanssa Japanissa sanomalla, että tykkään Narutosta (en tykännyt) ja hän innostui tosi paljon ja alkoi kyselemään joka kerta tavatessamme lempihahmoistani. Sitten hän osti mulle Naruto-avaimenperän ja mä jouduin alkaa katsomaan ninjaseikkailuista joka viikko, kun hän halusi keskustella aina viikon jaksosta.

Tarkemmin ajateltuna mä en ole oppinut virheistäni yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Juu ei oo halpaa toi asuminen UK:ssa. Mekin ollaan tässä kuukauden päivät katseltu sopivaa kämppää. Johonkin J jo saikin varattua näytön, saas nähdä mitä tästä tulee. Mulle asialla nyt ei oo vielä niin kiire, asun kuitenkin jouluun asti Suomessa, mutta J haluaisi jo pois perheellisen kaverinsa nurkista pyörimästä, että pääsis keskittymään mm. töihin. Khih. Mut hintavia noi on kun saamari! Rupusen kaksion hinnalla sais koti-kouvostoliitosta vuokrattua omakotitalon...

    VastaaPoista
  2. Kämpät Briteissä on mun kokemuksen mukaan myös nuhjuisempia kuin mitä Suomessa :( Itse olen asunut aina vaan valmiiksi kalustetuissa kämpissä, missä ne huonekalut on aina ollut vähän niin ja näin. Lisäksi kokolattiamatot ja karseat verhot jotenkin lisää sitä nuhjuisuutta, mutta siihen vaikuttanee myös oma kulttuuritausta. Itseä kun ei kiinnosta sisustusjutut, ei pieni koloisuus haittaa, mutta jos seinässä on maalissa isoja, tummia reikiä, alkaa jo vähän masentaa. Toisaalta opiskelijana en kyllä koskaan näekään mitään kovin kivoja kämppiä

    VastaaPoista