Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Entisestä pois juna vie

Sain tässä tannoin jännittäviä uutisia. Lähden elokuussa Hongkongiin vaihtoon! Tutkintooni kuuluu nimittäin pakollinen vaihto-opiskelu jossain Strathclyden kumppaniyliopistoista. Yliopistoo armollisuudessaan antaa opiskelijoiden toivoa MANNERTA, mutta painottaa, että opiskelijoiden on oltava valmiina lähtemään toivemaanosansa ulkopuolellekin. Valitsin tutkintoni melko lailla vaihdon takia, koska olin lukiovaihdossa ja se oli aika jees. Haluan kokeilla yliopistovaihtoakin, varsinkin siten, ettei se venytä opintoja.

Toivoin kovasti pääsyä Japaniin, mutta ilmeisesti se on mahdotonta aineyhdistelmälläni ja sillä, että ylipäätään teen internationa  business -tutkintoa. Sinne ei olisi päässyt myöskään koko vuodeksi ja haluan ehdottomasti olla vaihdossa kaksi lukukautta. Yhden lukukauden mittaiset vaihdot tuntuu pelkältä pintaraapaisulta.

Kaikki muut saivat kuulla vaihtokohteistaan paljon ennen allekirjoittanutta, mikä hieman ärsytti. Laitoin sinne vaihtotoimistoon viestiäkin, että mikä maksaa! Sain vihdoin vastauksen viikon päästä, että tulepa käymään toimistolla, on vähän hankalaa. Jostain syystä juuri minulle vaihtopaikan löytyminen oli sitten kovin työlästä. Visiittini toimistolle oli melko masentava. Sain kuulla, että vaihtopaikat jaetaan akateemisen menestyksen mukaan.

"En siis sano, että arvosanasi ovat huonoja, mutta... kaikki muut ovat parempia."

Kuulosti kovasti siltä, että olen huono.

"Kun tässä on esimerkiksi lista vaihtoon lähtevistä opiskelijoista", hän sanoi ja juoksutti sormeaan pitkin pitkää nimilistaa seuraavalle sivulle, kunnes pysäytt sen ihan loppupäässä, "...ja sinä olet täällä."

Tuijotin sormea hieman häpeissäni. Olen ollut ihan tyytyväinen 60+% tuloksiini. Kenties ei ollut aihetta. Syytän edelleen ryhmätyön runsasta määrää, koska uskon vakaasti, että saisin itsenäisestä työstä paremmat arvosanat.

"Niin että minulla on tarjota sinulle vain kahta paikkaa."

Oli kuitenkin hienoa, että saan valita! Hurraa!

"Ensimmäinen vaihtoehto on Hongkong. Toinen on tällainen Aalto-yliopisto Helsingissä, Suomessa."

Katsoin arvon virkailijaa kulmieni alta ja avasin viimein suuni:
"Minähän olen Suomesta kotoisin, varmaan siellä papereissa lukee. Että Helsinkiin lähtö olisi vähän..."

"Niin", sanoi hän ja hymyili.

"Enköhän mene vain Hongkongiin."

En ole aivan varma kuinka innoissani olen tästä uutisesta! Välillä ajaudun googlettamaan mitä kaikkea kivaa siellä voi tehdä ja syödä, mutta osan aikaa vaan hirvittää ajatella, että ai neljäs maa tähän rumbaan. Viides pankkitili. Seitsemäs kieli. Kivaa tästä varmaan silti tulee, siellä on Disneylandkin! :D

Latasin saman tien myös Basic Cantonese -sovelluksen. Yleisimmät kantoninkieliset fraasit ovat jotain aivan muuta, kuin mitä olisin arvellut... Suoraan sanottuna olen hieman huolestunut! Taidan katsoa muutamat kung fu leffat tässä ennakkoon.




Ongelmia muodostaa vain tänä kesänä vanhaksi menevä passini. Tarvitsen uuden passin numeron ja varmaan kopiot viisumihakemukseeni, mutten tiedä vielä voinko tehdä sen kesällä, vai täytyykö se tehdä samalla kun teen varsinaisen vaihtohakemuksen ko. yliopistoon. Passin uusiminen tulee olemaan melkoinen operaatio, sillä sen voi tehdä vain Lontoossa, paikalle on mentävä henkilökohtaisesti ja vanha passi luovutettava samantien! Eli enpäs muuten lennäkään pois Lontoosta... Uuden passin tulemisessa menee myös kuulemma noin kaksi viikkoa, että aika vikkelään saan tässä tehdä päätöksiä. Hilpeää huvia juuri parhaaseen loppukoeaikaan :D

Eiköhän tästä kuitenkin selvitä!

4 kommenttia:

  1. Kuinka mä en oo aikasemmin löytäny sun blogia, ihan mahtavaa tekstiä kirjotat!!:D (Kikattelen täällä yksikseni ja kämppis saattaa kohta koputtaa oveen että rauhotus nainen vähä..)

    VastaaPoista
  2. Noi basic cantonese -jutut on ihan mahtavia! :D Muistat sitten käyttää niitä kaikkia vaihdon aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokitoki! Nää on varmaan kantoninkiinan yleisimmiten käytetyt fraasit!

      Poista