Ei laaksoa, ei kukkulaa

Välietappini Suomessa vierailu on sujunut ihan mallikkaasti. Olen syönyt Hesburgerissa ja pällistellyt marketissa pulled pork -tuotevalikoimaa. Kuusi vuorokauttani kotimaassa on puolessa välissä. Olen tässä parin päivän aikana tullut siihen tulokseen, että mulla on ensinnäkin liian suuri perhe ja toisekseen, että tätä maailmanmatkustushommaa ei kannata tehdä pidemmän päälle, jos elämään kuuluu lapsia. Sellaiset uskomattoman pienet asiat, kuten elokuvan katsominen yhdessä tai aamiaisen tekeminen nousee uskomattomiin mittoihin.

Ihmiset ei oikein ymmärrä kuinka lyhyt aika kuusi päivää on, vielä silloinkin kun selitän, että tämä on ensimmäinen ja luultavasti tämän vuoden ainoa visiitti Suomeen. En voi nähdä kaikkia, varsinkaan kahden kesken. Ei, en halua tehdä mitään kymmenen minuutin pikavisiittejä. Tuntuu, että aina kun astun kotimaan kamaralle, niitäkin puolituttuja, joita en näkisi yhtään sen useammin vaikka asuisinkin täällä, kiinnostaa ihan hirveästi viettää jotain yhteistä tacoiltaa. Niin, onhan se kiva nähdä kavereita, mutta joudun kyllä laittamaan ihmisiä raakaan tärkeysjärjestykseen. Onneksi olen tarpeeksi rohkea ollakseni kärttyinen ja tarpeeksi suorasukainen.

Suomessa on pari hyvää asiaa, mm:

1. hanat. Yksi hana, yksi kahva. Need I say more? Yhdestä suuntaa tulee lämmintä, toisesta kylmää.

2. vessan ovet, jotka aukeaa ulospäin, ei sisäänpäin. Voin vain kuvitella, miten hankalaa esimerkiksi raskaana olevilla naisilla on ahtautua pieniin vessakoppeihin ja taiteilla itsensä jonnekin vessanpytyn tuolle puolen saadakseen oven kiinni.

3. käsisuihkut vessoissa. Japanissa näitä ei ole, mutta pytyssä on bidet-toiminto, joka ajaa joissain kohdin saman asian.

On Suomessa varmaan jotakin muutakin hyvää, joku ilmainen koulutus yms sinnepäin, mutta näiden asioiden puute harmittaa monta kertaa joka päivä.

Viimeinen viikko ennen matkalle lähtöä oli aika hurja. Viime viikon torstaina kävin vielä loch Lommondilla. Ilta oli sateinen, mutta meidän sattuessa paikalle sade taukosi. Kävelimme peilityynen rannassa ja ystäväni testasi vessan akustiikan. Istuutuessamme laiturin päähän järven rannalle alkoi viimein sataa. Lempeää sadetta oli mukava katsella sateenvarjon alla.

Perjanataina oli läksiäiseni, joissa oli tosiaan 70 brasilialaista poikaa, joista tunsin ainakin viisi. Oli hillittömän hauskaa, varsinkin kun kaverini olivat panostaneet koristuksiin. Seinällä oli peli, jossa piti etsiä minua kiinalaisten joukosta. Ohjelmassa oli myös paljon pöydillä tanssimista. Ajauduttuani juhlista toiseen suuntaan, poikkesimme vielä Merchant Chippiessä, joka on Skotlannin paras kalaa ranskiksilla -paikka. Itse kun en ole friteeratun ruuan vannoutunut ystävä, en pahemmin ole ranskiksia tilaillut. Nyt kokemus oli kuitenkin mukava, jos ei muun niin alkoholin takia.

Viiminen päivä oli aurinkoinen ja tunteikas. Yleensä hoidan hyvästit sanomalla moro ja kävelemällä pois perisatakuntalaiseen tapaan, mutta nyt hyvästeihin kuului monta tuntia lentokentän penkillä istumista ja normaaliuden teeskentelyä. Joskus on vaikea ymmärtää tätä elämäntyyliä tai miksi aina pitää olla lähtemässä.

Suomessa sain kuitenkin tehdä jotain, mitä olen halunnut koko vuoden: pääsin saunaan! Se se vasta onkin mukavaa. 

Nyt on jäljellä enää matka Hongkongiin. Se on kuitenkin kestoltaan lyhyempi kuin mitä matka Skotlannista tänne, uskokaa tai älkää, niin kenties en ole ihan voimaton päästessäni Venäjän tuolle puolen.Tai sitten kaikki nämä hyvästit lamauttaa.