Kuljimme reittiä Peking-Pingyao-Xian, joka oli revitty jostain netin esimerkkiaikataulusta. Kymmenen päivää siihen meni! Sain haettua viisumia ihan ongelmitta Filippiineiltä tultuani. Aika kiireisellä aikataululla piti runnoa kaikki läpi, kun matkojen väliin ei jäänyt kuin viikko ja viisumia varten piti näyttää lentolippuja/majoitusvarauksia ja varata tarpeeksi päiviä, että sen saikin ajoissa, kunnei päiviä, jolloin pystyisin viisumin hakemaan ollut hirveästi.
Olin ihan kauhuissani ennen matkaa, sillä en tosiaan ole seitsemän HK:n kuukauteni aikana vielä Mantereella käynyt. Sen sijaan mielikuvani Manner-Kiinasta oli aika villit ja huolestuttavat... Tästä syystä halusinkin matkustaa jonkun kanssa, vaikka muuten suosin yksin matkaamista. Kuljimme ensin bussilla Shenzheniin (rajanylitys) ja lensimme sieltä Pekingiin. Meitä ei ammuttu tai mitään, niin olin ihan tyytyväinen...
Shenzhenin lentokenttä oli cool!
Pekingiin laskeuduttuamme kuljimme metrolla kohti hostellialuetta. Metro oli aika kämäinen HK:n verrattuna, mutta mietin, että kenties tämä ei olekaan päälinja. Hostelli oli itse asiassa hyvin huokea hotelli, josta olin varannut meille salipedit. Huone oli siisti, kaikille oli omat pistorasiat (tämä on tärkeää!), mutta kuusi ihmistä jakoi vessan/suihkun, eikä huoneessa ollut nettiä. Oh well...
Yksi väsynyt matkustaja...
Yöunien jälkeen suuntasimme kohti sitä suurinta, eli Kiinan muuria! Tässä oli taas kyseessä yksi sellainen paikka, jota olen halunnut nähdä pikkutytöstä saakka. Tietenkin lapsena sitä aina kuvittelee, että sitten kun oon aikuinen, teen tätä ja tota ja käyn siellä ja tuolla, mutta se, että oikeasti toteuttaa näitä myöhemmällä iällä on aika huippua!
Kiinan muuria voi mennä ihmettelemään useassa paikkaa. Me valitsimme paikaksi Mutianyun kylän, sillä sen oli määrä olla vähemmän ruuhkainen kuin mitä suosituin Badaling. Olimme liikkeellä myös perjantaina, jonka uskoimme auttavan.
Mutianyuun pääseminen olikin monen tuskan takana, kun nousimme väärään bussiin, jossa saimmekin istua varmaan kolme tuntia (matka on 70km...) ja sitten somppailla jostain rändömistä paikkaa Mutianyuun. Emme kukaan puhu kiinaa, mutta mulla oli ladattuna puhelimessa sanakirja, joka auttoi aika paljon.
Aika häiritsevä Mikki...
Mutianyu oli tosiaan melkoinen turistikylä, mutta vaikka siellä oli tosiaan porukkaa, mistään valtavasta väenpaljoudesta ei ollut kyse. Ostimme liput hiihtohissiin muurille ja tässä kohtaa mun oli jo vaikea olla pomppimatta innosta.
En tiedä mitä mieltä pojat oli, mutta mun odotukset muuri kyllä ylitti, varsinkin kun ylitimme restauroidun osion rajan rauniomuurille. Luonto oli todella kaunista karuudessaan ja vähän käveltyään pääsi pois ihmisvilinästä. Aika vaarallisia portaikkoja oli paljon, varsinkin kun mietin millaiset ruuhkat muurilla mahtaa olla viikonloppuisin. Ei ollut mikään ihme, kun parin päivän kuluttua sanomalehdessä luki, että joku oli pudonnut alas ja kuollut.
Ylös mentiin köysirataa, alas olisi pitänyt mennä pulkkamäkeä! Ikävä kyllä jokusella muullakin oli sama idea mielessä ja jono oli hyvin pitkä. Kysyin jonon ensimmäisessä kolmanneksessa seisoskelevalta naiselta, että kauanko he olivat jonottaneet. Kaksi tuntia. Mä olisin ollut valmis odottamaan siltikin, mutta pojat vaativat, että ei jäädä. Ihan hyvä varmaan, sillä meille ei ollut täysin selvää miten pääsisimme takaisin Pekingiin.
Olimme sopineet matkustavamme mystisestä Kleptomaniasta kotoisin olevana perheenä. Minä ja Sam vasemmalla olimme kaksoset ja oikealla oleva Hector oli meidän pikkuveli.
Samanhenkisesti kuin Taiwanissa, Pekingistäkin sai kadulta suolaisia pannariviritelmiä. Hyviä olivat.
Palattuamme Pekingiin söimme siellä täällä katuruokaa ja minä join kuplateetä. Hostelli oli coolilla alueella, jossa oli kiva kiertää, vaikka Pekingin kylmyys vähän hirvittikin.
Koska minä ja Sam olemme pohjoismaalaisia, päätimme olleemme jo selvin päin tarpeeksi kauan. Suuntasimmekin siis baariin, jossa pojat tilasivat suosikkioluttaan Tsingtaoa, samalla kun baarin alakerrassa venäläisseurue hoilasi kovaan ääneen jotain juomalauluja. Itse kun en juo kaljaa, olin kovan paikan edessä. Glasgowssa voi aina juoda siideriä, jota löytyy jossain muodossa usein HK:stakin, tai sitten punaviiniä. Kiinassa ei ollut kumpaakaan. Koska meillä oli kommunistihenkeen yhteiset varat matkalle, en kehdannut tilata teetäkään, joka oli kolme kertaa kaljaa kalliimpaa. Siis tutkinkin juomavalikoimaa ja päätin kokeilla jotain uutta.
Selaan juomalistaa. Silmiin osuu yksi nimi.
Kolmen käärmeen penistinktuura.
Jaahas! Hetken aikaa tyrskittyämme ilmoitin haluavani kokeilla tätä tuotetta, jonka epäilin olevan aika järkyttävää. Enpä voi sanoa olleeni väärässä. Hetken päästä pöytäämme kannettiin pieni lasillinen lähinnä virtsanäytettä muistuttavaa juomaa. Se ei haissut paljon miltään, eikä varsinaisesti maistunutkaan pahalta, mutta poltteli kuitenkin lennon jäljiltä rohtuneita huuliani. Otin aiheesta myöhemmin selvää ja kolmen käärmeen viinihän nimenomaan tehdään säilömällä alkoholiin erinäisiä myrkkykäärmeitä (kobria, jne).
Tämän kulinaristisen elämyksen jälkeen siirryin takaisin normaaliin riisiviiniin tai niin ainakin luulin... Pöytään tuotiin seuraavaksi pieni pullo 56%:n baijiu-viinaa, jolloin sain pyytää kaveriksi kuumaa vettä sentään. Illan lopussa paluumatka hostellille oli aika hilpeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti