Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kun vain pitkä on tie

Mun yliopistourani on mennyt melko lailla näin:

Ekana vuonna vähän katteltiin. Oli paljon kursseja, ei tenttejä. En oikein osannut esseekirjoittamista yms. ja tein liikaa töitä jonkin pienten asioiden kimpussa ja vääriä asioita isojen juttujen parissa. Lintsasin luennoilta aika paljon. Joululoma kesti kuukauden, kesäloma alkoi huhtikuussa. Vapaa-aikana istuin Inesin kanssa tv:n edessä Birkbeck Courtissa ja katsoimme Cheatersia tai Batmania. Joskus kävin kuntosalilla. Skotlannista jäi vähän valju kuva, koska akateeminen vuosi oli lopulta tosi lyhyt, enkä onnistunut luomaan mitään siteitä maahan.

Tokana vuonna musta tuli kansainvälisen seuran puheenjohtaja ja se oli kuin palkaton päivätyö. Lintsasin vähemmän, mutta kyllä luentoja jäi silti aika paljon välistä. Opinnot oli yhtä tuskaa, sillä vaikka kurssit oli mielenkiintoisia, ryhmätöissä jouduin täysin toimimattomiin ryhmiin. Huonot arvosanat masensi ja tentteihin luku oli stressaavaa, sillä tarvitsin todella kovat arvosanat, jotta pääsisin vaihtoon. Löysin puheenjohtajuuden kautta kuitenkin omia vahvuuksiani. Kuntosalilla käyminen jäi vähemmälle ja lihoin!

Kolmantena vuonna lähdin Hongkongiin. Se oli vaikeaa, koska olin yllättäen juurtunut Skotlantiin! Ensimmäiset pari viikkoa, vaikka ne olivatkin huikeat, olin valmis lentämään takaisin. En kuitenkaan tehnyt niin. Kiinalainen opiskelutyyli ei sopinut mulle yhtään ja huomasin, että mulla oli vaikeuksia kaveerata muiden kauppisvaihtareiden takia. Olin jotenkin jo liian kansainvälinen ja muut myönsivät suoraan, etteivät pitäneet siitä. Hitaasti syttyvällä liekillä kuitenkin rakastuin Hongkongiin. Arastelin tulevaisuuden suunnittelua kaupungissa, joka oli niin kaukana Euroopasta. On ihan eri asia skypettää, jos aikaeroa on kaksi tuntia, kuin että kahdeksan. Vuoden lopussa oli vaikea luopua kavereista, kuten Sam ja Hector, joiden kanssa olin kokenut niin paljon kaikkea!

Nyt neljäntenä ja viimeisenä vuotena olen vaan opiskellut. Lopputyö on ollut hyvin tuskaista. Meillä pitäisi olla vuoden aikana viisi tapaamista ohjaajan kanssa, tähän mennessä yksi, mutta mä olen tavannut omaani jo neljästi... :D Tänään me juteltiin  Pariisista, mun hiusmallista ja hän puhui perheestään, on lauantai. Viime viikolla viestittelimme myös lauantai-iltana mun lopputyöideoistani. Mukavaa, että jollakulla muullakaan ei ole sen enempää elämää!
Haluaisin mielelläni hypätä valmistujaisiin, vaikken tiedäkään vielä mitä teen sen jälkeen. Tuskin jään Skotlantiin, mutta joku suunta olisi otettava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti