Sellaisen työn haastattelussa, joka oli kuin minulle kirjoitettu. Sellaisen työn haastattelussa, johon haki 1000 ihmistä ja noin kymmenen pääsi haastateltavaksi. Sellaisen työn haastattelussa, jonka haastattelijat siirsivät matkustusaikatauluaan toiselle puolelle maailmaa minun takiani.
On vähän toivoton olo.
Luulin valmistautuneeni huolella. Tiesin, että haastattelu olisi luultavasti kaksikielinen (jap-eng), joten kävin läpi haastattelukysymyksiä molemmilla kielillä. Aloitin valmistautumisen kaksi viikkoa etuajassa. Valitsin edellisenä päivänä vaatteet. Heräsin neljä tuntia haastattelua ennen, että olisi aikaa laittautua.
Luonnollisestikaan en saanut unta edellisen yönä. Valvoin melkein kolmeen, mikä jätti yöunet sinne neljän tunnin hujakoille. Kävin suihkussa, söin aamiaista ja puin vaatteita päälle. Valitsemani mekko oli jotenkin maagisesti käynyt liian suureksi ja näytti kiusalliselta ylläni! Ei se mitään, pistin hameen ja puseron. Meikattuani huomasin, että hameessa oli iso, valkea tahra, joka ei lähtenyt pois. Hitto. Seuraava vaihtoehto oli mustat housut - mutta ne olikin rispaantuneet oikein näyttävästi! Samalla kuuntelin haastattelukysymyksiä, yritän olla panikoimatta. On toiset housut, mutta hitto ne onkin rypyssä! Ei ole silitysrautaa. Mitä muuta mulla on kaapissa? Valkoinen, liehuva kukkahame tai mustat pillifarkut.... Voihan v. Ehkä kaikki huomaavat vain bleiserini ja mahtavan meikkini?
Valitsin farkut ja se on varmaan se kohtalokas virhe, josta kaikki lähti vierimään alamäkeä.
Junassa silmäni alkoivat vuotaa ja jouduin korjailemaan meikkiäni. Saavuin Edinburghiin melkein tunnin etuajassa ja hypin edestakaisin hermostuneena. 20 minuuttia ennen tapaamisaikaa menin paikan päälle odottamaan. Juna-aseman vieressä olevan Starbucksin eteen. Koska mulla ei ole Hongkongin jäljiltä kunnon päällystakkia, värisin bleiseri ylläni, fleecetakki käsivarrelle käärittynä.
Kun kello löi 11, tuli soitto. Missä olen? Haastattelijat olivat nimittäin kävelleet ohitseni, kiinnittämättä minuun mitään huomiota!
Ei paniikkia. Minua tervehti kaksi komeaa nuorta miestä, joiden puvut, huivit ja päällystakit sopivat sävy sävyyn. Haastattelu oli puoliksi japaniksi, puoliksi englanniksi. Japaninkielinen osio alkoi hyvin. Kuulostin rikkaalta, keski-ikäiseltä kotirouvalta. Loistavaa! Sitten alettiin puhumaan asioista, joihin sanavarastoni ei riittänyt, ja yhtäkkiä kotirouvan tilalle vaihtui koulunsa keskeyttänyt, karski pimeä mamutaksikuski. Kädet tärisi. Englanninkielinen osio alkoi myöskin hyvin, mutta pian pääni löi tyhjää! Vastaukseni oli ihan typeriä, ja haastattelijaa harmitti. Hän oli hyvin kiinnostunut ja vakuuttunut CV:stäni, mutta oli selvää, etten ollut kovin vaikuttava paikan päällä. Kaksikielisyys julkisella paikalla alkoi hämmentää ja niin vain vastaukseni lipsuivat johonkin kahden kielen välimaastoon.
Kysyin kysymyksiä, yritin olla rento. Ketään ei kiinnostanut opintoni. Haastattelijat olivat mukavia, mutta tähdensivät, että heidän tehtävänsä on löytää joku yrityksen imagoon sopiva. Kyseessä on kauneusalan yritys. Tunsin, kuinka hiki valutti meikkiä kohti leuanpäätäni. Sanoimme käsipäivät ja kiitokset. Toinen haastattelijoista kohteli minua kuin ketä tahansa japanilaista, mikä lohdutti hieman. Toinen katsoi käsivarrellani taiteltuna olevaa fleeceä, kiinnitti huomiota nuhjuiseen kännykkäkuoreeni. Pidättelin punastumistani junaan saakka.
Ehh. En varmaan ikinä saa yhtä mahtavaa haastattelukutsua, tai vaikka saisin, varmaan mokaisin senkin. Oli ihan käsittämätöntä, että mulla ei ollut mitään sopivaa päällepantavaa, vaikka mietin juuri pari päivää ennen, että onneksi ostin kesällä niin paljon toimistovaatteita, että nyt ei tarvitse.
Ugh. No toisaalta, ehkä tässä huolimattomuudessani paljastui, että mä en ole ihan sieltä sopivammasta päästä kauneusalan yrityksiin... Kaksikielinen haastattelu oli myös yllättävän vaikeaa. Jotenkin englannin puhumisestakin tuli kömpelömpää, vaikka se on kuitenkin ollut pääkieleni jo monta vuotta. Englantilainen haastattelija ei edes kuullut aksentistani, että olen ulkomaalainen!
Oi voi, voin vaan sanoa, että tämä haava ei lopeta kirvelyään pitkään aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti