EPIC nights out

Nomen est Omen

Eilen vedettiin järjestön kanssa EPIC pub crawl! Koska aiemmat järjestetyt pubikierrokseni rajoittui helmikuun merirosvokierrokseen, en oikein tiennyt mitä odottaa. Kaikki muut on hypettänyt viimeisen kuukauden tätä, mikä vähän kummastutti mua. Merirosvokierros oli tietenkin ihan kiva, mutta ei se nyt mitään elämää suurempaa hupia ollut. Vaellettiin vaan paikasta toiseen ja juotiin, ryhmänvetäjä oli kenties eniten humalassa. Kuinka hauskaa meidän kierroksella sitten voisi olla?

No, sanotaanpa nyt vain, että sana epic ei ollut  nimessä turhaan!
Osallistujia oli sata. Nämä sata jaettiin ovella neljään tiimiin, omani oli vihreä. Apuryhmänvetäjäni Jacobin mielestä kapteeneilla tuli olla hatut, joten hän oli varannut itselleen pörrökarhuhatun ja mulle ushankan eli karvalakin. Kun ihmiset valuivat sisään Unionille, saivat he kasvoille maalia joukkueen merkiksi ja samanväriset teepaidat. Aika monella oli jokin suosikkiväri etukäteen, joten ei alettu pakottamaan ketään vihreiksi. Muut joukkueenvetäjät oli hyvin agressiivisia. Minä ja Jacob ollaan aika rauhallisia (Green Peace), meille ei olisi tullut mieleen mennä toisten pöydän luota kiskomaan ihmisiä ja suttaamaan uudelleen vanhojen maalien päälle uutta väriä. Tää oli vähän tyhmää, koska ei niistä jäsenistä nyt kuulunut tapella... Paitojen ja kasvotaiteen lisäksi osallistujat saivat aloitusjuoman. Koska teemana oli olympialaiset, joka pubin jälkeen kaikki joukkueet kerääntyi George Squarelle leikkimään.

Sutsi satsi satsaa

Onneksi kaikki käymämme paikat oli aukion tuntumissa, sillä pelejä oli tunnin välein! Kaikki meni tosi hyvin. Tunnelma oli katossa ellei taivaalla. Keksittiin kaikkia tunnushuutoja ja -eleitä joukkueellemme ja leikkiessä kannustus oli kuin urheilutapahtumasta. Ohikulkijatkin jäi huvittuneina kuvaamaan ja seuraamaan toimintaamme ja pubeissa muut asiakkaat kyselivät, että mitä varten te olette tuollaisia. Oletteko jotain aktivisteja vai hä!

Neljä pubia, neljä leikkiä ulkona ja vähän tutustumisleikkejä oman ryhmän kanssa :) Kukaan ei juonut liikaa ja vaikka seurueeseemme liittyi matkan varrelta jos jonkinlaista porukkaa, ketään ei myöskään omien laskelmieni mukaan hukattu. Kirkkaanvihreät paidat toki auttoivat havannoimaan, missä kukin kulki, sillä muuten perjantai-illan pubit on aina ihan täpötäynnä. Hermoilin alkuun myös itse juovani liikaa, mutta hyvässä kontrollissa pysyttiin itse kukin. Mä, Jacob ja James (myös hallituksesta) oltiin kyllä loistava tiimi. En ollut jutellut poikien kanssa paljon aiemmin, niin oli mukava huomata, että meillähän on aika samanlainen huumorintaju. Hallituksella ei ole ollut vielä mitään yhteenkuuluvuusretkeä tai mitään, niin ollaan sangen sekalainen seurakunta. Itse pidän hyvää yhteishenkeä kovassa arvossa.

Olin yllättynyt siitä, kuinka helposti ihmiset sai mukaan leikkeihin ja muuhun toimintaan. Itse olin ihan liekeissä ja pidin ennen jokaista yhteisleikkiä sotaelokuvatyylisen puheen joukkueelleni ("Tonight we march to war!"). Ajattelin, että jossain vaiheessa porukalta loppuu kärsivällisyys mun juttuihin, mutta vastoin odotuksia kaikki oli innoissaan mukana. Lopussa kaikkien ääni oli kaikesta mesoamisesta käheänä, mutta tunnelma oli mukavan vapautunut. Palattiin Unionille ja liityttiin Oktoberfest-pippaloihin, josta porukka sitten hajaantui kuka mihinkin. Kämppikseni Koo oli matkassa mukana, niin ei tarvinnut kävellä yksin kotiin. Innolla jään odottamaan seuraavaa kierrosta!

Ryhmäkuva olisi onnistunut ehkä paremmin sisätiloissa,
mutta GoMA:n ympäröivät jouluvalot oli vaan liian ihanat ohikäveltäväksi.

When September ends

Huh, selvitty Freshers Weekista ehjana! Ei se ollut laheskaan niin kaaoksellista kun ajattelin! Jee!

Netittomyys jatkuu edelleen Lokakuun 11. saakka. Meilla oli hieman erimielisyyksia asuintoverini Katherinen kanssa internetista. Itse olisin kernaasti tilannut sen jo heti Glasuun tultuani tai suostunut siihen, etta Koo olisi hankkinut sen ennen muuttoa. Koo kuitenkin halusi hoitaa homman vasta itse saavuttuaan Glasuun (viime viikolla), joten tilaaminen jäi siihen vihoviimeiseen ruuhka-aikaan. Enää 15 päivää jäljellä...


Nyt on Week 1 eli opinnot on taasen alkaneet! En voi sanoa kauhean innolla odottaneeni opiskeluja... Mietin just viime viikolla, että oli aika jees palata Glasuun ja että elo on oikein makoisaa, kunnes muistin että niin joo ne opinnotkin alkaa jossain vaiheessa. Viikon eka luento oli kyllä fiinein kokemani, se oli nimittain Barony Hallissa, joka on kirkko! En tieda pidetaanko siella jumalanpalveluksia enaa, mutta valtavat lasimaalaukset ja urut oli kylla vaikuttavia. Olin vain puoli tuntia myöhässä. Alkuperainen ohjeistus oli, etta luento on Baronyssa, joka on opiskelijayhdistyksessa oleva baari ja ihan eri puolella kampusta...

Kävin viime sunnuntaina Edinburghissa (tai kuten itse tapaan sanoa, Edin-brassa) ja oli jo varmaan korkea aikakin. En viime vuonna kauheasti turisteillut, niin en oikeastaan tiedä Skotlannin nähtävyyksistä paljon mitään. Muut olivat kauhistuneita kuullessaan sunnuntain olevan ensimmainen kunnon käyntini. Käytiin linnassa, joka ei kylla mielestani olisi ollut hintansa (£15) arvonen jos olisin siita maksanut. Aurinko paistoi koko retken ja oli oikein mukavaa. Olen kokeillut myos muita brittiskottijuttuja viime aikoina. Söin ekan fish&chips annokseni eilen! Saattoi olla myos viimeinen, en ihan hirveasti perusta friteeratusta kalasta... Glasusta saa myos friteerattuja mars-patukoita, mutta saatan jattaa taman kulinarisen elamyksen valista ihan suosiolla terveyssyista. En ole kokenut myoskaan ilmeisesti muuallakin Euroopassa suosittuja sipsivoileipia, koska pelkästään vitivalkoinen vehnäleipä + sipsit -kombinaation ajatteleminen nostaa kolesteroliarvojani ja luo iholleni epäpuhtauksia, saati sitten jos sinne väliin laittaisi majoneesia tai pekonia. Olen kuitenkin sen verran brittiläistynyt, että voin syoda välipalaksi sipsejä. Suklaaleipää opin syömään onneksi jo Japanissa!

Hyvästi selvä päivä!

Olen nimittäin palannut Glasuun ja täällähän sataa melkein joka päivä! Olin jotenkin unohtanut kyseisen seikan... Tottunut Suomessa siihen, että sää ei muutu vartin välein.
Tänään on kuitenkin saatu nauttia auringonpilkahduksista:

Uudessa kodissani ei viela ole internetia, niin saan hyodyntaa julkisia palveluja ja hoitaa asiat kirjaston kautta... Täällä ei luonnollisestikaan ole skandeja näppäimistöllä, niin manuaalisesti saan ne suorittaa ja se on muuten rasittavaa. Alt + 132 on ä, 148 on ö. Teen kaikkeni, jotta voisin noita kirjaimia olla kirjoittamatta, koska painan koko ajan virheellisesti ja halutun sijaan tulos onkin esim ▓ tai ♂. Sanavalinnat teenkin nyt siis tilanteen mukaan, kuinka runollista!

Freshers Week on ihan liian lähellä, eikä toimintasuunnitelma ole ollenkaan valmis. Stressasin aihetta vaikka miten ensin, kunnes Katherine komensi ottaan rennosti. Kukaan tuskin kuolee kehnon johtajuuteni tai yleisen epäjärjestyksen takia. Luultavasti.

Saavuin maahan siis keskiviikkona, Glasuun illalla. Nukuin lentoasemalla ja aamulla matkasin central stationille. Alkusuunnitelma oli tilata taksi, mutta vuorokauden matkustus ei tuntunut missään, niin reippailin sitten viimeiset 2,5 kilometria. Asuntoa en ollut n♪2hnyt (<noin kay jos ei oo tarkkana mitä painaa) ennen, kun Katherine oli hoitanut sen puolen. Rappu muistutti hieman jotain huumeslummia, jos vertaa siihen lukaaliin, jossa suveni vietin. Itse asunto on kuitenkin kiva. En luonnollisestikaan osannut operoida lämmitystä, ikkunoita, suihkua tai ulko-ovea, mutta vuorokauden matkustamisen jälkeen jo se kun sai laskea kaikki kantamukset maahan, potkaista jalkineet pois ja rojahtaa sohvalle oli melkoista juhlaa. Jossain vaiheessa tietenkin tajusin, etta koska varastointifirma ei ollut tuonut kamojani, mulla ei ollut lakanoita, peittoa tai tyynyä illaksi. Olikin siis melkoisen vilpoista sohvalla.

Oon tulostani saakka ravannut edestakaisin joka paikkaan. Asuntoa vuokraava firma muistutti vuokran olevan maksamatta ja etta se ehdottomasti täytyy maksaa muuttovuorokauteni aikana... Olivat kuulemma laittaneet aiheesta viestiä Katherinelle, joka ik♪2vä kylla asuu pienella saarella jossain Skotlannin edustalla ilman internettia. Fundeerasin aikani, et miten muka saan rahat heidän tilinneen niin nopeaan. Skottitilini ilmoitti Nil ja Suomesta rahojen siirtoon menisi ainakin pari vuorokautta. Katherine kehotti nostamaan rahat (£520) ja tallentaan ne suoraan firman tilille. Katsoin siis pankin osoitteen kartalta, ajattelin nostaa rahat vieresta ja sitten vaan tallentaan! Simples!

...ei. Siihen meni varmaan nelja tuntia.
Ensin en meinannut löytää konttoria. Olin vahingossa katsonut automaatin sijainnin, en itse pankin.

Kun olin vihdoin pankin edessä, ei missään ollut FREE WITHDRAWALS -automaattia.

Kun loysin sellaisen (kaukaa), en voinutkaan nostaa koko summaa, koska tililläni oli jokin käteisnostoraja. Ymmarsin taman jo noin 15 minuutin saatamisen jälkeen.

Palasin kirjastolle 250 punnan setelinippu taskussani, koneelle nettipankkiin muuttamaan asetuksia, mutta tunnukset ei ollutkaan mukana.

Kipaisin siis 1,5 kilometrin päähän asunnolle hakemaan tunnukset, muuttaan asetukset ja sitten nostaan rahat, viimein pankkiin tallettaan ne ja sitten soittaan vuokraisännälle, et homma hoidettu. Kilometrejä koko operaatiolle tuli varmaan yli kymmenen.

Onneks mulla on silti jopa kahdet kengät niin pystyy juokseen paikasta toiseen. Kun sade on kastellut yhdet, on kuiva pari jo odottamass. Luksusta!

Mietin hiljaa mielessäin

Ensi viikolla palaan Glasuun.

En odota matkustamista yhtään innolla. Lennän eka Tampereelta Stanstediin Raikun siivin ja jatkan matkaa Glasuun viiden tunnin odotuksen jälkeen iltayhdeksältä, koska se oli halvempaa. Aion viettää romanttisen yön matkalaukkuni kanssa Glasgown lentokentällä ja aamulla olisi tarkoitus noutaa avaimet uuteen kämppään. Halusin koko kesän telttailla, mutta se ei onnistunut (kuten ei viime kesänäkään) ja olin siitä harmissani, kunnes tajusin harrastavani lentokenttäretkeilyä useamman kerran vuodessa! Melkein yhtä hyvä, ellei parempi. Lentokentillä on usein sisälle jumiin jääneitä lintuja, joita voi bongailla. Lisäksi voi käydä logobingoa pikaruokaketjuilla ja laskea montako kertaa kivääriä kantavat poliisiparit kulkee ohitse. Yksin matkalaukun kanssa nukkuminen vaatii melkoista leiriytymistä. Mielestäni olen vuoden aikana kehittynyt hyvin boheemiin suuntaan.

En oikein tiedä millä mielin olen Suomen jättämässä. Jätin viime syksynä jo sellaiset hyvästit mielessä, että on ollut nurinkurista palata paikan päälle parin kuukauden välein. Odotan kyllä arkeen pääsyä, mutta olen hei heilunut kotimaassa nyt vähän vaille neljä kuukautta. Pidempään kuin kumpikaan skotlanninjaksoni. Se tuntuu huijaukselta. On ollut hyvä käydä töissä ja siellä oli vielä mukavaakin, mutta silti tuntuu, että olen auttamattoman irti suomitouhuista. Luulin tänä aikana integroituvani perhe-elämään ja luovani lisää kultaisia muistoja syksyllä vaalittaviksi, mutta ennen pari viikkoa sitten koittanutta kesätöiden loppua olin nähnyt samassa kaupungissa asuvia pikkusisaruksiani vain muutaman kerran ja silloinkin vain ohimennen. Olen myös joutunut hyväksymään, että vanhempi osa sisaruskatraastani on jo sen ikäistä, että ei niitä huvita viettää aikaa kuin kavereiden kanssa.

Onneksi omista kavereista on ollut seuraa. Kesään on mahtunut hurjasti kaikkea, se ei ole lipunut vain tyhjänä ohitse. On silti sellainen olo, että jotain tärkeää jäi tekemättä. Tunsin niin kyllä viime vuonnakin, että kenties kyseessä on vaan sellainen "jäikö kahvinkeitin päälle" -juttu. Vielä pari viikkoa sitten tuntui, että aikaa oli määrättömiin. Että loppusuunnitelmilla ei mikään kiire ollut! Nyt kun päiviä on viimein rajallinen määrä, tuntuu taas siltä, että pitäisi saada jotain merkittävää aikaan. Siinä taitaa kyllä olla enemmän kyse sellaisesta logiikasta, että "jos nyt teen asian x henkilön y kanssa, kaipaan molempia jatkossa vähemmän".

Onneksi järjestöllä on jos jonkinlaista toimintaa Freshers Weekille, niin ei aika ainakaan pitäisi tekeminen loppua.

Ja kaiken kaikkiaan on kuitenkin oikein hyvä päästä takaisin yliopistolle, varsinkin sen kuntosalille, sillä olen paisunut kuin pullataikina kesän aikana!

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas

Kun silloin huhtikuussa otin puheenjohtajan pestin vastaan, eräs hallituksen jäsen kysyi multa, olenko hyvä lasten kanssa. Vastasin, että on mulla ainakin kokemusta, kun pikkusisaruksia on tosiaan puolen tusinaa.
"Hyvä", sanoi hän. "Koska tämän järjestön johtaminen on pitkälti kun yrittäisit hallita päiväkotiryhmää."

Hah hah haa, minä nauroin ja olin samalla kauhuissani, kun tiedostin kuinka vähän (en mitään) tiesin johtamisesta. Viime päivinä tämä keskustelu palautui mieleeni kun kaksi tyyppiä alkoi riitelemään.
Se kuulosti minun korvaani suunnilleen tältä:

A: En pidä Voldemortin Vanukkaista, ei tehdä niiden kanssa yhteistyötä.
B: Niin kun Voldemortilla ei ole nenää. Raa-sis-tii!
A: Mitä??? VOISIT HIEMAN VAROA SANOMISIASI!
B: Se oli vitsi, dorka!
A: Ei mielestäni ollenkaan hauska tai sovelias! Jos sinulla on jotain sanottavaa, jätä se kokoukseen, jos sinua tarvitsee sinne enää kutsuakaan.
B: Painu vittuun saatanan homoluuseri!! Huumorintajuton ääliö-kusipää-parsannarskuttaja!

Itse olin vieressä vähän että:

A yllättäen tuohtui saamastaan ryöpytyksestä, joten keskusteltuani hänen kanssaan yritin puhua neutraalisti myös B:n kanssa. Saatuani kuulla "saatanan holhoamisestani" ja "viisivuotiaiden tasolla toimimisesta" aloin hyvin nopeasti nirskuttelemaan hampaitani.

Tavoittelen tässä nyt sisäistä rauhaa...

Onneksi kesä on tuonut mukanaan taas vaihteeksi niin mukavia asioita. Olen kokeillut SUP-lautailua, pelannut lisää tennistä, käynyt kesäjuhlissa, kuutamouinnilla, sirkuksessa (!) ja katsomassa maan mainiota Cirque Draculaa. Cirque Dracula pyöri jo pari vuotta sitten Turussa, kun kaupunki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Olin silloin esitystä katsomassa ja se hurmasi niin, että olin saada hepulin aina kun aihetta edes ajattelin. Kun kuulin shown uudelleenlämmityksestä joskus alkuvuonna, aloin odottaa innolla. Kakkosversio oli ihastuttava. Tosi kaunista, visuaalista tykitystä. Se ei yltänyt silti ekan Cirque Draculan tasolle, jos olisi, olisin repinyt varmaan housuni, mutta siinä olikin suunnattomat saappaat, joihin harpata. Pidin silti paljon!

Lai lai lai~ Vampyyritaidettaa, ei mitään tylsiä riitoja vuosien pattoutuneen vihan jäljiltä. Yhyy angst. En ihan tiedä miten päiväkodeissa riidat selvitetään. Jotenkin epäilen, että anteeksi pyytämään pakottaminen ja "Nyt halaatte!" ei toimi tässä. Kenties pitää kysyä joltain tarhatädeiltä tai -sediltä neuvoa!

Kahvi kaunistaa!

Yritin vähän parannella blogin ulkoasua (lue; vaihdoin yhdestä valmisteemasta toiseen) kun edellinen särki silmiä niin.

Olen tässä odotellut, koska iPodini olisi ladannut tarpeeksi, että voisin hilpaista lenkille, kunnes tajusin, että koko laite ei ole ollut odotteluaikanani edes tietokoneessa kiinni! Näin juuri...

Tajusin tänään yhden asian itsestäni. Tai pikemminkin opin pukemaan sen sanoiksi. Pidän nimittäin persoonallisista ja erikoisista ihmisistä, jotka uskaltavat sitten puhuakin jostain ihan käsittämättömistä. Reippaasti normeista eroavia hiippareita! Jos joku tekee jotain (mun) normaalista poikkeavaa ihan vakavana, sydämeni on pakahtua riemusta. Esimerkiksi olin jälkeenpäin melko hilpeä, kun tapaamani ihminen oli sangen intohimoisesti valittanut, että Pauligin kahvikojusta ei saanut normaalia maitoa.
Pyysin tarkentamaan.

"No, kun siellä oli vain sitä laktoositonta", sanoi hän.

Minä: "Ai maitojuomaa vai hyla-maitoa?"

"Sitä maitojuomaa, sitä kyllä löytyi vaikka millaista purkkia!"

M: "Mutta eihän se maistu eriltä? Se hyla-maito on sitä iskukuumennettua makeaa.."

"Kyllä pitää olla tarjolla myös tavallista maitoa!"

M: "Mitä se sitten olisi, punaista vai kevytmaitoa vai...?"

"Ihan sama, kunhan siinä on laktoosia!"

Nyökkäilin vaan että 'Vai niin', koska keskustelukumppanini oli melko tuohtunut ja hihitin tätä keskustelua sitten myöhemmin itsekseni. Ehkä kahviloissa pitäisi olla tarjolla myös maitoa ekstralaktoosilla! Käyttäähän sitä joku reilummin sokeriakin sumppinsa seassa niin miksei sitten tupla-annos laktoosia!

Ehdoton suosikkiominaisuuteni on ehkä avoin turhamaisuus miehissä. Nähdäkseni turhamaisuus koetaan suomalaisessa kulttuurissa hyvin epämiehekkääksi piirteeksi, joten saan suurta riemua siitä, jos seuraani eksyy hyvin turhamaisia heteromiehiä. Muutenkin muitakin epämaskuliinisiksi koettuja piirteitä omaavat heteromiehet piristävät eloani kummasti.

Ilahduttavia piirteitä on myös ylenpalttinen intoilu jostain muille kuulijoille käsittämättömästä harrastuksesta. Vaatii suurta mielenrauhaa pysyä tyynenä kun kaveri puhuu intohimoisesti kuuluisista minigolffareista tai intoilee kokoontaitettavista polkupyöristä.

Onneksi olen itsekin melko hupaisa (joskus surkuhupaisakin...) olento, niin kenties tuotan jollekulle muulle samanlaista riemua!

jonkin toimijan kannalta edullinen, sattumanvarainen tapahtuma

Piti laittaa tämä jo aikaisemmin... Nimittäin Uneton48-teoksemme! Ei päästy finaaliin tai mitään, mutta itse olin tuotokseemme erittäin tyytyväinen. Tekemisessä ei tosin ollut samaa epätoivoa, kuin mitä viime vuonna, jolloin mm. poistuin kuvauksista kymmenen tunnin työvuoroani varten ja allergiat oli niin pahat, että koko viikonloppu oli vain yhtä kyneltulvaa ja väsynyttä kiirettä. Viime vuonna sain myös ajella kaupungin pakua, jonka koin hyvin mieltä ylentäväksi. Mutta kuitenkin, tämän vuotinen festivaali oli myös hyvin mielenkiintoinen.

Tässä siis lyhytelokuvamme Onni: