Every day I'm Dublin.

Vietettiin tosiaan puolen hallituksen kera kolmen päivän miniloma Dublinissa pari viikkoa sitten! Oli tosi kiva päästä lomamatkalle pitkästä aikaa! Yleensä matkustamiseni liittyy lähinnä täältä Suomeen siirtymiseen ja takaisin, joten oli mukava välillä vähän turisteilla. Sää oli naurettavan hyvä, sillä saimme nauttia kolme päivää suoraa auringonpaistetta. Siis ilman, että satoi vartin välein. Ei mennyt pilveenkään kuin yöllä. Kenelle tahansa Glasussa asuvalle tällainen oli kyllä melko juhlavaa. Reissua ei ollut hinnalla pilattu, sillä edestakaiset Ryanairin lennot oli £20 yhteensä ja majoitus oli 12€ yö, sisältäen aika hyvän aamiaisen. Ajattelin ensiksi, että olisi helpompaa syödä jossain pikaruokamestoissa, mutta päädyimme kokkaamaan illalliset hostellilla, mikä oli yllättävän kivaa (ja halpaa!). Olen yleensä melko suvaitsematon päällepäsmäri keittiössä, mutta nyt annoin olla ja tarjosin apuani mekaanisemmissa asioissa, kuten pöydän kattamisessa.

Olin ihan tärinöissä heti Glasgowsta lähdettäessä, koska hei loma! Meinasinkin varoittaa etukäteen kanssamatkustajiani, että olen vähän rasittavaa matkaseuraa, koska olen tällainen maalaisperuna ja kaikki on mielestäni ihmeellistä. Olin ihan huikealla tuulella jo Glasgowsta lähtemisen takia: eipä tule paljoa muualla käytyä! Lentoasemalla oltiin jostain syystä priority boarding -asiakkaita, mikä sopi oikein mukavasti. Ikävä kyllä koko seurue ei istunut vierekkäin koneessa, johtuen siitä, että osa meistä osti lippunsa erikseen. Tämä aiheutti hieman hämmennystä Dublinin päässä, kun yritimme kursia ryhmää kasaan. Vähän väliä joku katosi johonkin ja siksi siirtyminen keskustaan oli hankalaa. Hostelliin sisäänkirjautuminen oli kanssa pienen taistelun tulos. Ensimmäisenä iltana käytiin hamstraamassa ruokakaupasta Guinnessia (muut) ja siideriä (minä), snäksejä ja ruokaa. Mentiin myöhään illalla istumaan johonkin turistipubiin, jossa irkkumusiikki raikasi ja me saatiin kaikki jostain syystä ilmaiset hampurilaiset! Eipä sovi valittaa.

Otin matkan aikana ehkä 20 kuvaa. Ruoka oli etusijalla.

Seuraavana päivänä raahauduttiin aamiaiselle ja sitten oppaan vetämälle kävelykierrokselle. Kierros oli "ilmainen" ja siihen kuului kahvit ja teet. Opas oli myös sangen mukava ja karismaattinen tyyppi. Noin vartin kierroksen jälkeen ryhmämme kohtasi kuitenkin ensimmäisen kriisin: kierros ei ollutkaan sen yrityksen järjestämä, mistä yksi ryhmän jäsenistä piti. Oma kommenttini tähän oli vähän, että "So?", koska olimme jo kahvitelleet oppaan kanssa ja ilmoittautuneet osallistujalistalle. Tämä tyttö kuitenkin intti, ettei halunnut olla tällä kierroksella, vaan halusi toisella puolella aukiota näkyvän oppaan kierrokselle. Hänen miesystävänsä oli samaa mieltä ja he sanoivat vaihtavansa ryhmää. Tämä tuntui pöhköltä, koska juuri he olivat jutelleet oppaallemme ennen kuin olimme kaikki kokoontuneet. Puolet porukasta seurasi pariskuntaa kun minä juoksin liikkuvan oppaamme perään, sillä Suomikaverini Tiitu oli tiukasti hänen vierellään. Ei tässä nyt ainakaan kaveria jätettäisi! Jakauduimmekin kahteen ryhmään: meihin, jotka jäivät ja muihin, jotka katosivat uuden oppaan mukaan. Kierrokset vaikuttivat olevan suurin piirtein samat, mikä ei ollenkaan vähentänyt häpeää kohdatessamme aina välillä toisen ryhmän.

Kävelykierros kesti 3-4 tuntia ja vaikka se tuntui ajatuksena paljolta, ei auringonpaisteessa kävellessä ollut mitään huolta. Välillä pysähdyttiin johonkin pubiin, josta saimme juotavaa pari euroa normaalia halvemmalla. Alkoholi oli hintavampaa Dublinissa kuin mitä Glasgowssa, muttei vielä Suomen hinnoissa, sanoisin. 

Kierroksen jälkeen suuntasimme Guinness Storehouseen, jonne toinen puolisko seurueestamme oli jo ennättänyt. En ole oluen tai kaljan tai minkään sortin mallasjuomien ystävä, niin olin matkassa mukana lähinnä yhteishengen ylläpitämiseksi. Eksyimme matkalla, koska arvoisa ystäväni James oli vastuussa suunnistamisesta (hänellä oli kartta) ja hyvin perimaskuliiniseen tapaan ohjeita ei voinut kysyä keneltäkään. Muutamat "I think it's that building over there" -lausahdukset ja ympärikulkemiset myöhemmin kysyimme apua ja löysimme viimein perille. Liput sisään maksoivat 13€, jonka olisin voinut jättää maksamatta, koska niitä ei missään vaiheessa kysytty! Lipukkeella sai pintin Guinnessia, josta en yrittämisestä huolimatta pitänyt. Tyhjensin kuitenkin rohkeasti koko tuoppini, vaikka siihen tovi menikin. Onneksi olin suuressa viisaudessani pakannut laukkuun Cadbury Crunchien, joka oli nuorempana lempparisuklaapatukkani. Sain sen avulla maun huuhdottua suustani. Melkoista hukkaan heittämistä oli siis juottaa guinnessia allekirjoittaneelle. Vierailukohteena Storehouse oli kuitenkin melko mielenkiintoinen ja esteettisesti miellyttävä. En kyllä tiedä maksaisinko noin suolaista hintaa toistamiseen tosin.

Illallistimme jälleen yhdessä ja joimme markettijuomia hostellilla. Idea oli ensin lähteä yöelämään, mutta kävelyntäyteisen päivän jäljiltä kaikki olivat kovin poikki, joten päädyimme vain juttelemaan myöhälle. Tämä sopi vallan hyvin, koska ideana oli kuitenkin vahvistaa hallituksen yhteishenkeä.

Kolmantena päivänä heräsin huonosti nukkuneena ja kehoni melkein tärisi jo väsymyksestä. Ikkunaa oli pakko pitää auki koko yön ajan, koska meitä oli samassa huoneessa kuusi. Nukuin ikävä kyllä heti ikkunan vieressä ja liikenteen äänet tieltä ja joelta herättivät vähän väliä. En saanutkaan kumpanakaan yönä kuin torkuttua. Kahden huonosti nukutun yön jälkeen aloin viimein tajuamaan, että ei ehkä kannata juoda enempää - alkoholi luultavasti humahtaisi päähän saman tien. Hostellin suihkusta ei tullut kuumaa vettä ja olin molempina päivinä peseytyn

yt muiden Gillette-suihkugeelillä, jonka haju sai minut kyseenalaistamaan sukupuoleni. Aamiaisella olin kuin nukkuneen rukous, mutta ei se mitään! Kaksi tyttöä hermostui, kun emme olleet herättäneet heitä aamiaiselle, vaan olimme syöneet keskenämme. En oikein ymmärtänyt tätä, sillä olimme tökkineet heitä kylkeen ja ilmoittaneet lähtevämme - mitä muutakaan sitä voisi tehdä! Vietimme päivän kävellen joen rantaa pitkin, kävimme museoissa ja puistoissa. Itseäni Dublinin museot eivät niin kiinnostaneet, lienikö väsymys syynä. Näimme melko mielenkiintoisia muinaisen Egyptin hauta-arkkuja ja joitakin suomuumioita, mutta muuten museot olivat melko peruskauraa. Ryhmä jakautui jälleen kahtia, sillä puolta porukkaa kiinnosti kovasti lukea jokainen plakaatti läpi ja ihastella erikseen joka antiikkista yöastiaa. Meidän muiden oli nälkä.

 Etsimmekin siis lounaspaikaksi mukavan oloisen pubin. Hampurilainen ranskalaisine maksoi kymmenen euroa, joka tuntui vähän hintavalta Glasgowhun verrattuna, mutta kerrankos sitä lomalla ollaan! Itse hampurilainen olikin sitten oikea kulinaristinen elämys savujuustoineen! Toistelimme vain kaverini Ellien kanssa, että ompa muuten hyvää, mites nyt näin. Vuoden paras burgeri! (Tosin Lidlin pihalla jaetut ilmaisburgerit oli kanssa aika kova sana)

Käytiin sen jälkeen kakkukahveilla läheisessä paikassa, jossa olisimme alun alkaen halunneet lounastaakin, mutta paikka oli liian kiireinen. Kakkuvalikoima oli melkoinen ja myös herkullinen! Ikävä kyllä kukaan mukanaolleista ei kuvannut kaakkuja... Olen leivontaihminen ja kakkuintoilija, niin olen melko tarkka laadusta, mutta tässä paikassa kaikki oli kyllä kohdallaan. Jouduimme asettumaan kolmeen pöytään, jotka eivät olleet kaikki vierekkäin, mistä seurasi napinaa. Ei ollut kuulemma hyväksi hajaantua. Selitin siinä sitten hyvin pehmein sanoin, että meidän ryhmäkokomme on liian suuri, että löytäisimme mistään tilaa ruuhka-aikaan istua yhdessä ilman pöytävarausta.

Kakkujen jälkeen kuljeskelimme kaupungilla ja kiersimme parit mukavat baarit. Mieliala oli melko hilpeä, vaikka olinkin niin väsynyt, että tärisin kylmästä. Jacob oli kuitenkin ritarillinen ja tarjosi ylimääräisiä vaatteitaan. Pestyäni itseni gilletellä ja vedettyäni ylleni hyvin miehiseltä tuoksuvan hupparin aloin höpöttämään parrankasvusta. Osa porukasta söi vielä illallista ennen lentokentälle lähtöä, mutta itse olin muhkeasta lounaastani liian täynnä. Paluumatkalla olimme taas normaaleilla paikoilla. Lento ei kestänyt kuin puolisen tuntia, mutta onnistuin silti nukahtamaan - väsymys oli melkoinen. Lentokentältä kaverin isä heitti osan porukasta Glasgown keskustaan. Olimme kuolemanväsyneitä, mutta kävelimme silti puolitoista mailia kotiin.
Kaiken kaikkiaan erinomainen reissu!