Tää kaikki niin hurmaa ja huumaapi pään

Sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin, on tapahtunut monenlaista. Kävin Singaporessa ja olen taas syöpötellyt vaikka mitä, mutta ei siitä nyt enempää. Meidän yliopistolla ei nimittäin mene kauhean hyvin. Eilen istuskelin kampuksella lämppärini ääressä melko samassa paikkaa kuin nyt, teeskennellen opiskelua ja nauttien yhdestä niistä harvoista paikoista, joissa netti toimi, kun tuli tiedotus, että joku rakennuksesta on hypännyt alas ja näin ollen tappanut itsensä.

Olettaisin, että jokainen Suomessa asunut törmää jossain vaiheessa elämäänsä siihen, kun joku omasta yhteisöstä tekee itsemurhan, niin siis minäkin. En tätä aihetta edes ottaisi puheeksi, ellei tämä olisi ollut kolmas itsemurha kuukauden sisässä. Siis oikeasti. Viimeiset kolme viikkoa joku on joka viikko hypännyt alas! Ensimmäinen oli kerroksen ylempää asuinrakennuksestani, toinen kaksi kerrosta. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että näin vain ihmiset hyppelehtivät katolta ja sitten me muut vähän kriiseilemme, että mitä nyt tehdään. Yleinen reaktio tuntuu olevan vähän apaattinen - sattuuhan näitä. Ensimmäisen ruumiin löytänyt tyttö otti kännykällään ruumiista kuvia ja laittoi ne whatsapissa likoon, jota en pysty kyllä ymmärtämään minkään kulttuurin silmien kautta. Kuulemma paremmissa yliopistoissa vielä enemmän (pitäisi siis kai olla kiitollinen?). Auttaisiko, jos menisi kadulle tarjoamaan vastaantulijoille halauksia?

Yliopisto tuntuu ihan hirvittävän raadolliselta. Kaikki ei selviä, kirjaimellisesti. Ehkä tästä johtuen mua ärsytti ihan valtavasti aiemmin tällä viikolla ryhmätyön palautessessiossa luennoitsijan kommentti opiskelijoiden keskenäisistä kemioista ja ryhmätöiden dynamiikasta: "Ei mua kiinnosta, ei kuulu mulle." Kun mikään ei ole koskaan kenenkään vastuulla, kenelläkään ei ole mihinkään sympatiaa. En tiedä miten suomalainen yliopistomaailma pelaa, mutta Skotlannissa kaiken maailman helplineja ja ryhmäsessioita tuputetaan kyllästymiseen saakka. En tiedä onko niistä mitään konkreettista apua, mutta haluaisin viime aikojen uutisten valossa tietää, mitä yliopisto tekee estääkseen vastaavien tilanteiden kehittymisen tulevaisuudessa. En tiedä miten yliopistojen rankingit tehdään Aasiassa, mutta itse en kyllä hakisi opinahjoon, jossa on oletettavaa, että joku aina päättää päivänsä.

Välillä musta tuntuu, että täällä ollaan jossain taisteluareenalla - opiskelija opiskelijaa vasten. Tai kavutaan pyramidia ylös, polkien aina huonompia alemmas. Kaveerata voi oman kulttuuripiirinsä sisällä: mannerlaiset mannerlaisten kanssa, taiwanilaiset keskenään ja niin edelleen. Niin iso osa on ainoita lapsia, että vaikuttaa usein siltä, että tarve kaveriverkolle on pienempi. On ihan ok olla vaan keskenään ja keskittyä opiskeluun. Kyllä se elämä sitten odottaa!

Aika monia vaihtareita nämä uutiset on vaivanneet. On tullut usein kuultua keskustelua, että miksi? Tänään kaverini lounaalla henkäisi melkein helpottuneena, että joo, kuulemma sillä eilisellä hyppääjällä oli mielenterveysongelmia. Niin, lienee se kai mahdollista, että ihminen ei päivänsä päättäessä ole ihan perusterve!

Tähän nyt ei ole varsinaisesti hyvä päättää, mutta menen kuitenkin tekemään jotain muuta, siltä varalta, että sieltä taas kuulutetaan jotain. Nyt on jo ilta ja ilmeisesti pimeä on itsemurhan primetimea.