14 tunnin lento-operaatiossa konetta vaihdettiin yllättävän sukkelaan Moskovan Sheremetyevon kentällä - ei ollenkaan sellainen painajainen kuin elokuussa Domodevolla. Vaikka olin toki tiedostanut jo pari viikkoa jättäväni Hongkongin, lähtö tuli kuitenkin äkkiä ja yllättäen! Viimeisiin päiviin kuului viskiä, dim sumia ja vaeltamista kaatosateessa. Hyvästien jättäminen ei taaskaan ollut kovin merkittävää. Vaikka olen tehnyt jo saman monta kertaa, on edelleen vaikea ymmrtää, että nyt tuo minulle tärkeä ihminen ei ole enää osa elämääni. Kaikki aina sanoo, että on Facebook ja Skype ja niin edespäin, yhteydenpito on nykyään niiiin helppoa, mutta todellisuudessa aika harva elämän varrelta poimituista ystävistä jää rinnalle pidemmäksi aikaa. Näin ollen varon aina kaikenlaisia "me tullaan sitten käymään" tai "kyllä me nähdään vielä" -lupauksia. En edelleenkään ole tarpeeksi anglosaksinen tyhjiä lupauksia varten ja edelleen on vaikea erottaa, että jos joku sanoo jotain tarkoittaako ne oikeasti sanomaansa vai puhuuko muuten vaan. Tämä saattaa kuulostaa kauhean negatiiviselta, mutta ihmissuhteet on vähän vaativia, jos ei tiedä pitäisikö toisen puheet painaa villaisella vai oikeasti uskoa!
Suomessa oli kirpeä, aurinkoinen ilma, tyhjää ja siitepölyistä. Ihmiset ovat taas tehneet paljon elämässään. On vauvoja ja asuntoja, koiria ja valmistumisia. Uusia työpaikkoja ja puolisoja. Lihomista, kaljuuntumista ja harmaantumista. On jotenkin kiehtovaa nähdä miten muut rakentaa elämää tutuille maisemille, sinne missä minäkin olen kasvanut. Silloin kun lähdin yliopistoon Skotlantiin, päässäni pyöri ajatus, että palaisin pieneen kotikaupunkiini kandin jälkeen maisteria tekemään. Oma sinisilmäisyyteni naurattaa nyt!
Viivyin nurkissa kaksi viikkoa, jonka aikana tärkeimpiä saavutuksiani oli varmaan päivittää pikkuveljeni Minecraft. Vietän suomivierailuni nykyään aika hiljaa, sillä yleensä jos pidän tulostani meteliä, jokainen puolituttu haluaa tavata. Vaikka tää voi kuulostaa oikeen mahtavalta ensimmäisen maailman ongelmalta, on se oikeasti aika ärsyttävää, että ihmiset, joita en Suomessa asuessanikaan nähnyt kuin kerran, kaksi vuodessa, valittaa, että kun mulla ei ole suomivierailuillani koskaan heille aikaa, tai kunnen koskaan voi lähteä kotikaupunkini ulkopuolelle. Ymmärrän kyllä, että nämä ihmiset eivät näe tilannetta ollenkaan minun näkökulmastani: kotimaan visiitti on kallis ja yleensä harmillisen lyhyt. Niitä on vuodessa 1-2 ja siinä se. Sitä ei jotenkaan ulkomaille muuttaessa tajua, että ei ole välttämättä paluumuuttoa ja monista asioista, jotka oli aiemmin merkittäviä, joutuu nyt luopumaan. Ei sillä, että tää olisi ollut huono päätös!
Hongkongin jättäminen oli vähän hassua, kun tässä kuitenkin vierähti taas kymmenen kuukautta. Suomessa oli jälleen hankala käsittää sitä tilan määrää - sama asia, joka ällistytti, kun palasin 18-vuotiaana Japanista. Hongkongissa tilasta pitää maksaa, Suomessa sitä on yllin kyllin. Hongkongissa puitteet on valmiit, Suomessa kaikki meno pitää järjestää. Molemmat on ihan hyviä systeemejä.
Olisin mieluusti viipynyt Suomessa pidempään, mutta koska mulla ei ole ns. lapsuudenkotia, vierailuni on muille aina aika vaivalloista. Niinpä oli aika istua jälleen lentokoneeseen ja lähteä järjestämään elämää uudelleen Skotlantiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti