Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Disease is growing, it's epidemic

Voi voi voi...

Mitä olenkaan saanut selville kanssaihmisistäni. En tiedä, uskaltaako niille edes nauraa! Ihmisten yleistietämyksen heikkous täällä on muokannut kuvaani maailmasta melko lailla. En voi alkaa kutsumaan joka toista vastaantulijaa tyhmäksi, joten asteikon on täytynyt laajeta merkittävästi. Uusia luokkia tietämättömyyden ja tyhmyyden rinnalla onkin 'peruna' ja 'ameeba'.

Tämähän lähti siis käyntiin siitä, kun viime postauksessakin valitin, että ryhmäläiseni eivät olleet kuulleet Aurinkokuninkaasta tai Stalinista. Yritin tuloksetta vakuutella itselleni, että hei kulttuurierot, varmasti nämä tyypit tietää mua ja puolta Suomea paremmin jostain toisesta aiheesta. Kuten Geordie Shoresta!
Kämppikseni K ei myöskään ollut koskaan kuullut kenestäkään Ludvigista, mutta Stalinin hän tiesi luojan kiitos. Olen tässä parin päivän aikana saanut esimerkkejä ihmisten yleistietoudesta ja oloni on muuttunut hieman yksinäiseksi. Nimenomaan yksinäiseksi. Mitään ylemmyydentuntoa siitä ei saa, että keskustelukumppani ei tiedä mikseivät astronautit ole käyneet auringossa. Olenko kenties eri ihmislajia? Onhan muitakin minunlaisiani? Ottakaa yhteyttä!

Saan ihan hirveästi huonoa karmaa tai jotakin lähimmäisilleni nauramisesta, mutta kun kämppikseni PO, jonka jutut annan yleensä valua yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska se ei yleensä ihan mieti, mitä puhuu (West Endissä oli raiskaussarja ja PO nauroi hillittömästi kun kuvitteli miten I tai K reagois jos niitä yritettäis raiskata.. Mulla oli vähän vaikeuksia liittyä tähän ilonpitoon.) on antanut muutaman aika hillittömän esimerkin yleistiedoistaan. En muista mitä keskusteltiin K:n kanssa keittiössä, mutta alkuräjähdys siihen jotenkin liittyi. PO kysyi, mikä se oli. Koska PO opiskelee fysiikkaa, oletin ettei se vaan tiennyt englanninkielistä ilmaisua, joten tarjosin saksankielistä vastinetta. Never heard. Kirjoitin sen vielä paperille siltä varalta, että peruna-suussa-lausumiseni ei ole kauhean selvää. K alkoi sitten selittää tätä juttua hänelle, melko samaan tapaan mitä mä selitin aiheesta viime kesänä 9-vuotiaalle pikkuveljelleni.
Toisen kerran puheeksi tuli maantieto, tästä on jo vähän aikaa ja Maike Saksasta oli kanssa täällä vielä silloin. Puhuttiin jotain Eurooppaan liittyvää ja kävi ilmi, että kumpikaan, ei M eikä PO, osannut nimetä Saksan naapurivaltioita! PO tarjosi Italiaa ja Valko-Venäjää, M Venäjää. Kummallakaan ei myöskään ollut mitään hajua siitä, mitä Hitlerille kävi, mutta molemmat kuitenkin uskoivat, ettei äijä enää ole hengissä!
Ihan vähän aikaa sitten puhuttiin uskonnosta. Meillä on välillä vähän vakavia nää keittiökeskustelut :D
Tässä keskustelussa PO totesi olevansa kristitty, mutta ettei usko Jeesukseen.
Ei usko Jeesukseen.
Kristitty.
Mistähän se kuvittelee sen 'Christ'-osan tulevan christianiin!

Alan ymmärtää, miten Suomi pärjää Pisan testeissä sun muissa! Syy ei ole, että me oltais jotenkin supernerokkaita tai hyviä, vaan oletan että kaikki muut on vaan niin hitosti huonompia. Olin mieluusti syyttämässä koulujärjestelmää tästä, että kyllä nyt on jotain vikana, mutta yks kurssitoverini Bulgariasta sanoi, että heidän systeeminsä on ihan paska, mutta hänkin tietää, ettei Venäjä ja Saksa ole vierekkäin. Hänellä oli antaa vielä aivottomampia esimerkkejä kanssaihmisistämme: hänen skottikämppiksensä, kysyttäessä Britannian pääkaupunkia vastasi ihan tosissaan, että Englanti. No niin, aivopieru, eikö joo? Joohan?? Tyypille huomautettiin, niin että se Englantihan on tuo eteläinen osa Britanniaa, nyt haettiin pääkaupunkia. 'Ai niin joo', vastaa tyyppi. 'Edinburgh!'.
Toinen kaverini tuttu taas väitti sinnikkäästi, että aurinko kiertää maata ja joka planeetalla on oma aurinko! Onko nää ihmiskunnan valioyksilöt vaan sattumalta kasaantunut lähipiiriin, vai onko tilanne muuallakin yhtä pöhkö?

K puolustelee mulle, että vika ei ole systeemissä, vaan että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostunut kaikesta. Että jotkut ihmiset ei vaan ole kiinnostuneet oppimaan tietyistä asioista, ja että niitä on paljon. Että nämä ihmiset voivat menestyä muuten elämässään, koska kaikki tieto ei yksinkertaisesti ole tarpeellista! (kuulosti vähän samalta kun mun perustelut 10-vuotiaana, että miksi jotkut kouluaineet oli ihan turhia) Eikö teillä Suomessa ole tälläisiä ihmisiä?
En tiedä! Onko meillä suuri joukko terveitä aikuisia, jotka luulisi Suomen ja vaikka Puolan olevan naapurimaita? Oma kaveripiirini on koulutustasoltaan hyvin laidasta laitaan ja tuttavapiiristä löytyy monta helmeä, joita olen kuvitellut antiesimerkeiksi järjen jättiläisyydestä, mutta kenenkään en ole koskaan kuullut lausuvan mitään yhtä päätöntä ääneen, kuin mitä täällä olen saanut kuulla. Luulin oman epic failini olleen, etten ennen tänne tuloa tiennyt, kuka Britannian pääministeri oli. Se ei tunnu enää kovin merkittävältä tietämättömyydeltä...
Ehkä me Suomessa ollaan parempia piilottamaan tyhmät ihmisemme tai oma osaamattomuutemme!


Joo... Ja Strathclyde ei tosiaan ole mikään huono yliopisto. Varsinkin mun ja PO:n kurssit on tosi arvostettuja, jonne tarvii hyvät arvosanat sisällepääsyyn. Millaistakohan meno on kehnotasoisissa yliopistoissa? Toisaalta, tässähän voi alkaa pitämään itseään melkein älykkäänä!

6 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, olen jäänyt blogiisi koukkuun! Se on ihan käsittämättömän hauska :D

    ja voi ei!! Mikä myötähäpeä... Kauhistuttaa ajatella, että itse kohtaan tän sortin idiotismia ensi syksynä kun aloitan yliopiston sielä :D Mutta noista on kyllä kokemusta Suomestakin! Kävin itse lukion yhdessä top-10 lukioista Suomessa ja meille toitotettiin jatkuvasti miten ollaan YKSITYISKOULU JA PLAA PLAA PLAA ja kuinka me ollaan harvoja ja valittuja ym paskaa. Sitten päädyin hakemaan sinne lukioon, kun ajattelin yläasteen jälkeen että hei, ehkä siellä kasvaa se fiksumpi aines kuin muissa kaupungin lukioissa.

    Mikä erehdys se olikaan... Sain kuunnella, miten nykyinen _KAUPPATIETEIDEN_OPISKELIJA (...vieläpä AALTO-YLIOPISTOSSA) kysyi mm. että eikö muka kaikki työskentele Suomessa valtiolle, sillä se ajatteli, että yksityisyrittäjyyttä ei ole vaikka sen isä omisti itse suuren yrityksen :D myöskin samainen tyyppi selvisi lukiosta kuvitellen että Thaimaa on Afrikassa ja briteissä valuuttana on punta. Mammuttejen kuviteltiin olevan edelleen elossa ja norsujen luultiin olevan niitä mammutteja :) Pitsaa se myös paistoi muovikääreen sisällä uunissa, koska pakkauksessa luki vain että poista pitsa pahvin sisältä :D eli aivan loogista paistaa se silloin sen muovin sisässä kun eihän sitä pyydetty poistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua. Näitä neroja löytyy siis Euroopan molemmin puolin :D

      Älä pelkää, on täällä perunoiden seassa ihan normaalin oloisiakin ihmisiä! Oon ite ottanut nyt tekniikaksi kysellä vähemmän ja valita puheenaiheet tarkemmin - näin välttyy ikäviltä yllätyksiltä lähipiiristä! Ignorance is bliss!

      Poista
  2. Hei, täällä kanssa-glasgowlainen opiskelija, tosin vika vuosi lopuillaan Uni of Glasgow'ssa--thank goodness. :-) Blogisi on maanmainio!

    Omia henkilökohtaisia lemppareita brittiyleistiedosta ovat vuosien varrella olleet muun muassa Central & East-European Studiesin (huippulaitos, kakkosvuoden kurssi) opiskelijain väläytykset käsiteltäessä Suomen talvi- ja jatkosotaa: tutoriaalissa kuuntelin esitelmän, jossa pari Etonin käynyttä brittijannua kertoi, että pikku-Suomen salaisuus hurjaa idän vihollista vastaan olivat panssarijääkarhut sekä valkoisena kuolemana tunnetut sotilaat, jotka pommeihin sonnustautuneina laskivat suksilla alas Suomen jäätiköillä nököttäviltä vuorilta venäläistankkeja päin. Enkä liioittele pätkääkään. Muut ympärillä tekivät into piukassa muistiinpanoja.

    Toinen suosikkini on oma sairaanhoitajaopiskelijakämppikseni, 32-vuotias englantilaismisu, joka vielä pari kuukautta sitten valisti minua siitä, että ihmisen virtsarakko on kupin muotoinen, ja siksi ei pidä juosta, jos pissattaa. Hölskyy näet yli.

    Totu ja itke. :-D Punaviini yleensä auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoinen tulkinta talvisodasta :D Tuon voisi toivoa näkevänsä valkokankaallakin! Kenties joku historian laitos tai valtion virasto Suomessa voisi korjailla virallisia raportteja tapahtuneesta vähän viihteellisemmäksi!

      Mä sain vaan kuulla, että "teillä Suomessa kiellettiin Aku Ankka, koska sillä ei ole housuja jalassa". Yritä siinä sitten selittää, että Aku Ankka on melkein kansallissankarin maineessa, kukaan tuskin pystyy kieltämään Akua.

      Ostinkin neuvostasi punaviiniä! :D

      Poista
    2. Ihan kuin Suomessa olisi mitään väliä, onko kenelläkään housuja jalassa... :-D

      Odotahan vaan, kun pääset sähkömiehen kutsumaan akuuttihätään--siinä se brittiläisyys mitataan. Itsehän olin jokunen vuosi takaperin tukkaani värjäämässä siniseksi, kun keittiön punnan kolikoilla toimivasta sähkö- ja kaasumittarista poksahti jokin elämää tärkeämpi sulake. No, pikajuoksu Great Western Roadin poikki lähimpään Spariin ostamaan top-up, jotta saa isännöitsijän kiinni, tukka sinistä väriä kusten ja kylpytakissa, tietty, keskellä päivää--en varmasti olisi enempää smurffilta voinut näyttää, vaikka olisin yrittänytkin.

      No, sähkömieshän saapui. Kaveri tosin oli kääpiö, ja jouduin itse pilkkopimeässä keittiössä pitämään tuolipinoa pystyssä, kun tämä ko. kasan huipulla taiteileva kaveri asensi ammattimaisesti teelusikan palaneen sulakkeen paikalle ja kielsi käyttämästä suihkua yli viittä minuuttia kerrallaan, nottei mokoma perkeles alkaisi iskeä liekkiä.

      Näin Glasgow'ssa. Punkku on hyvää.

      Poista
  3. En kestä!!:D Tää teksti ja kommentit piristi iltaa kyllä paljo!

    VastaaPoista