Olen tässä oleskellut päämajassani kaksi viikkoa ja päätin vihdoin ostaa matkaliput kiinalaiseksi uudeksi vuodeksi. Odotin kiinalaista uutta vuotta innolla, kunnes tajusin sen olevan kuin japanilainen uusi vuosi - perhejuhla! En aio jäädä tänne yksin hengaamaan expattina kun kaikki muut juhlii koko suvun voimin. Kiinalainen uusi vuosi on kuitenkin vapaapäiväputkensa takia sesongeista suurin ja siksi olikin hankala löytää näin myöhään, että minne sitä sitten olisi varaa matkustaa, kun kaikki oli niin kallista. 150egeä maksaneet Thaimaan lippunikin olivat helmikuulle 400euroa :o Haastattelinkin jokaista ei-kiinalaista tapaamaani opiskelijaa, kunnes kuulin hyvän suunnitelman: Malesiaan Malesialla on nimittäin oma lentoyhtiönsä, joka viime vuoden tapahtumien jälkeen lentää aika huokeasti. Kyllä vain, Malesia Airlinesilla mennään :D
Malesiaan oli menossa monta ryhmää, mutta koska kaikilla oli eri päivät kuin mulla ja ryhmäkoot oli aika valtavia (yli kymmenen hengen porukka!), uumoilin, että sooloilu voi olla hyvä idea. Lisäksi kun en ole yleensä innokas juomari tai tanssija, saatan olla vähän tylsä lisä johonkin bileporukkaan. Mulla ei ole mennyt kauheen lujaa vielä kaveeraamisen puolesta. Oon tavannut aika paljon porukkaa, mutta ei mulla kyllä ole mitään omaa ryhmää vielä. En oikeen tiedä mitä mieltä tästä olen. Viime lukukaudella sain nopeasti ryhmän ihmisiä ympärilleni, mutta kaikki ei ollut ihan hirveän mukavia. On ikävää kuunnella päivästä toiseen toisten kritisointia ja syytöksiä. Sain viime lukukaudella kuulla masentavan määrän negatiivista palautetta, jolle ei ollut mitään pohjaa. Mulle on myös tärkeää, että kaverit on suvaitsevaisia. Ei jotenkaan uskoisi, että tää olisi ongelma vaihtariporukoissa, mutta viime lukukaudella joutui välillä häpeämään oman porukan rasistisia tai seksistisiä juttuja, joita ei sanota edes vitsillä. Näistä tulee aina vähän sellainen dilemma, että olisiko kuitenkin parempi olla vaan yksinään. Mun ongelmana on lisäksi, että olen valmis antamaan ihmisille tusinan mahdollisuuksia.
Olin tästä aika masentunut joulukuussa, enkä lähtenyt Thaimaahan kauhean positiivisin mielin. Olin varma, että edessä oli hyvä reissu, mutta ajattelin, että muut ihmiset tuskin on mitään sen kummempia. Miten väärässä olinkaan! Tapasin heti ensimmäisenä päivänä kaksi erilaista, mutta ihan mahtavaa porukkaa. Ensimmäinen oli englanninopettajaporukka Japanista. Olin jo ihan haltioissani siinä kohtaa, kun yksi heistä huomautti, että sulla on muuten vähän japanilainen aksentti. En tiennyt, että tässä on japaniexpatteja, enkä edes muistanut omaa japaniaksenttiani, koska kukaan nykyisessä elämässäni ei pysty sitä huomaamaan. Lisäksi skottiaksenttini ja suomiaksenttini on niin vahvat, että en olisi ihmetellyt, vaikka mokoma olisi jo kadonnutkin. Nämä pojat oli keskenään tosi hyviä kavereita ja niin lämmin porukka, että otti oikein sydänjuurista. Silloin kun yksi kaatui skootterillaan, muut oli niin helliä ja hoivaavia hänen suhteensa, että tuntui kuin elokuvaa olisi katsellut. Paista takaisin ajaessamme olin itse tosi kipeä ja nää kaverit oli kyllä niin mukavia ja ymmärtäväisiä, että en tiennyt enää mitä sanoa. Olin tosi sairas, mutten ole varsinaisesti tottunut valittamaan asiasta ääneen, koska yleensähän sitä saa pitkälti pitää itsestään huolen. Ei tässä porukassa! Sellaiset pienet asiat, kun toinen silittämässä selkääsi kun oot käpertyneenä tienviereen pahasta olosta muuttuu aika arvokkaiksi.
Olin tästä aika masentunut joulukuussa, enkä lähtenyt Thaimaahan kauhean positiivisin mielin. Olin varma, että edessä oli hyvä reissu, mutta ajattelin, että muut ihmiset tuskin on mitään sen kummempia. Miten väärässä olinkaan! Tapasin heti ensimmäisenä päivänä kaksi erilaista, mutta ihan mahtavaa porukkaa. Ensimmäinen oli englanninopettajaporukka Japanista. Olin jo ihan haltioissani siinä kohtaa, kun yksi heistä huomautti, että sulla on muuten vähän japanilainen aksentti. En tiennyt, että tässä on japaniexpatteja, enkä edes muistanut omaa japaniaksenttiani, koska kukaan nykyisessä elämässäni ei pysty sitä huomaamaan. Lisäksi skottiaksenttini ja suomiaksenttini on niin vahvat, että en olisi ihmetellyt, vaikka mokoma olisi jo kadonnutkin. Nämä pojat oli keskenään tosi hyviä kavereita ja niin lämmin porukka, että otti oikein sydänjuurista. Silloin kun yksi kaatui skootterillaan, muut oli niin helliä ja hoivaavia hänen suhteensa, että tuntui kuin elokuvaa olisi katsellut. Paista takaisin ajaessamme olin itse tosi kipeä ja nää kaverit oli kyllä niin mukavia ja ymmärtäväisiä, että en tiennyt enää mitä sanoa. Olin tosi sairas, mutten ole varsinaisesti tottunut valittamaan asiasta ääneen, koska yleensähän sitä saa pitkälti pitää itsestään huolen. Ei tässä porukassa! Sellaiset pienet asiat, kun toinen silittämässä selkääsi kun oot käpertyneenä tienviereen pahasta olosta muuttuu aika arvokkaiksi.
Toinen porukka, missä hengasin oli rykelmä yksinmatkustajia. He olivat tosi ystävällisiä ja toverillisia kanssa ja meillä oli huippuhauskaa yhdessä. Vaikka sulaudun mielestäni aika helposti eri porukoihin, harvemmin sitä saa nauraa sydämensä pohjasta. Oli myös hienoa olla sellasessa välittävässä porukassa, jossa pystyi ihan avoimesti sanomaan, että olettepa te hienoja ihmisiä ja kylläpäs minä pidän teistä.
Tapasin myös suuren määrän muita ystävällisiä yksilöitä. Vietin yhden sairasteluillan Chiang Maissa Pain ja Chiang Rain reissun välissä. Olin tosiaan Pai-matkan jälkeen niin kipeä, etten pystynyt oikein mihinkään. Pelkkä hostellille matkaaminen oli kuin koko päivän vaellus. Mulla oli vesi loppu, enkä ollut juonut koko päivänä mitään, mikä lisäsi surkeuttani, koska en ollut tarpeeksi vahva nousemaan ylös ja etsimään vesikauppaa. Olin hikoillut sängyssäni ja nähnyt painajaisia pari tuntia. En tiedä, mikä mua vaivasi, mutta se oli tosi tuskallista ja söi kokonaan moraalini. Huoneessani ei moneen tuntiin ollut ketään, kun makasin kärsivänä sängyssäni ja rukoilin, että joku tulisi. Muut sängyt olivat ilman petivaatteita ja hostelli tuntui olevan tyhjillään. Kun paikalle ilmestyi toinen tyttö olin tosi kiitollinen, varsinkin kun hän oli ystävällinen. En tosiaan osaa oikein ilmaista pahoinvointiani sanallisesti, joten rukoilin mielessäni, että tämä tyttö tajuaisi, että tarvitsen apua. Toistelin vaan, että tarvitsen vettä. Hänhän tajusi. Tarpeeksi lähellä ei ollut mitään kauppoja, mutta hän hankki ja pesi mulle pullon ja auttoi täyttämään sen vesiautomaatissa. Sen jälkeen hän piti mulle seuraa, kunnes nukahdin, kertoi tarinoita elämästään Bangkokissa. Olisin ollut valmis varmaan lisäämään hänet testamenttiini, olin niin kiitollinen vesipullosta ja seurasta! (Vesi oli muuten loppunut ajomatkalla Paista takaisin... ei juomalla, vaan koska tiessä oli töyssy jossain kohtaa ja vauhtini oli vilkas - Vesipullo lensi kyydistä! Käännyin katsomaan peilistä kauhistuneena tielle lentänyttä 1,5L pulloa, rukoillen, ettei se jää kenenkään motoristin pyöriin. Ei jäänyt, takanani ollut rekka teilasi sen!)
Juuri tältä kannalta katsottuna Thaimaan reissu tuli kyllä ihan oikeaan kohtaan. Usko ihmiskuntaan pelastettu :)
Mun kaveeraamisyritykset tällä lukukaudella on ollut vähän surkuhupaisia. Ehdotin esimerkiksi, että ryhmätyöryhmän kanssa mentäisiin illalliselle (bonding!), johon yksi vastasi, että hänellä on jo kavereita, ei kiitos :D Toisen kerran olin jutellut aika paljon rakennuksessani asuvalle pojalle, kun hän totesi, että hän ei oikeastaan aio kaveerata vaihto-oppilaiden kanssa, koska olemme täällä vaan vähän aikaa. Miksi siis viitsiä!
En kuitenkaan luovuta tän kaveerauksen kanssa, sillä haluaisin kaksi ihmistä elämääni: nuudelifanin, jonka kanssa käydä ramenilla ja jonkun rakennuksestani, joka haluaa pitää kahvi/tee/mehutaukoja kanssani. Alkaa vaan oleen keinot vähissä :D
En kasva koskaan aikuiseksi...
Leikin viime viikonloppuna turistiopasta ja opastin HK-vierailijan dim sumin saloihin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti