Olen nyt oleillut Skotlannissa vähän yli viikon. Saapuessani olin koditon ja työtön (truu mamu!1!), nyt enää työtön. Stressaan työnsaantia aina ja poikkeuksetta ja näin ollen työttömyyteni on todiste siitä, että olen epäkelpo yksilö yhteiskunnassa, eikä minulle ole tiedossa töitä valmistumisen jälkeenkään! ...Ensimmäinen kutsu työhaastatteluun tuli tosin eilen, joten ehkä voin vielä todistaa arvoni itselleni.
Kaikki kysyy jatkuvasti, että minkä takia tulin takaisin Skotlantiin ja miten voin olla vaan, ilman suunnitelmia. Oon kohautellut olkapäitäni. Mun mielestäni pelkkä skotlantiutumiseni oli jo iso päätös. Aina ei oo niin tarkkaa suunnitelmaa. Olin tosiaan ihan viime hetkeen saakka koditon, kunnes viimein nöyrryin ja laitoin fb-päivityksen "Olisko kenelläkään vapaita huoneita?". Se, miten nopeasti asiat hoitui sen jälkeen oli hyvä muistutus siitä, että joskus kannattaa vaan pyytää julkisesti apua suosiolla, sen sijaan, että murehtii yksin.
Glasgowhun saapumiseni oli aika varovaista touhua, kun en ollut varma valtaisiko joku suuri tunnekuohu mut. Aika pystyssä pysyin. Nukuin kaverin sohvalla yöunet, menin sitten katsomaan minulle tarjottua kämppää. Koska se oli kiva, sanoin eleleväni siinä mielelläni kesän. Sitten olenkin hoitanut asioita ja väsännyt työhakemuksia. Omasta mielestäni olen ihan täydellinen jokaiseen hakemaani paikkaan, mutta ilmeisestikään läheskään jokainen työnantaja ei ole samaa mieltä!
On vähän hassua olla yksin niin pitkän ajan jälkeen. Hongkongissa ja vaihtoaikana matkustaessani nukuin melkein poikkeuksetta suurissa saleissa tai jaoin huoneen jonkun kanssa. Nyt mulla on kokonainen asunto ihan vaan itseäni varten. Pelkäsin yksinolon muuttuvan heti yksinäisyydeksi, mutta ainakin tähän saakka olen pärjäillyt. Ehkä tyhjyys ja yksinäisyys ahdistaa enemmän silloin, kun on kova kiire, eikä näe muita ihmisiä töiden ulkopuolella. Koska normikaverini ovat kesälomilla, joutunen hankkimaan uusia kavereita. Onneksi on kaikkia sellaisia sivustoja, kuten meetup, joissa voi liittyä rändömeihin tapahtumiin ja vähän kattella, millaista porukkaa paikalla on. Muutama kaveri toki Glasgowssakin on, mutta kenties vuoden poissaoloni on aiheuttanut jonkun antisosiaalisuusreaktion tai olemme muuten kasvaneet erilleen, kun ajanvietto tuntuu olevan nihkeää. On myös jotenkin hassua, että vielä yliopistoiässäkin on jotain kaveriporukoita, joita ei voi sekottaa. Itse olisin mieluusti kaikkien kaveri ja olen mielelläni ottamassa aina uusia tyyppejä omiin piireihin, mutta olen huomannut, etteivät kaikki pidä sellaisesta ollenkaan. Toisaalta jos mä saisin päättää, koskaan ei riideltäisi ja kaikki istuisi iltanuotiolla käsi kädessä hoilaamassa partiolauluja ja paistamassa tikkupullaa.
Mulla on myös kaksi vaihtoon liittyvää projektia, joista toisen väsäsin tässä jo joku päivä valmiiksi. Jälkimmäinen on kuitenkin enemmän aikaa ja vaivaa vaativa raportti, josta voinen mennä kirjastoon nauttimaan. Sen lisäksi haaveilen reissaamisesta. Olenhan hakenut jo töitä viikon, eikä tärpännyt. Kai voin luovuttaa ja lähteä pummailemaan Keski-Eurooppaan?
Samaistun vahvasti kohtaan kokonainen asunto itseä varten. Viis vuotta ollaan avokin kanssa asuttu saman katon alla, nyt mokoma sai töitä ulkomailta ja pakkasi matkalaukut ja lähti. Itselläni on pakollisia opintoja ainakin jouluun saakka, joten mä jäin tänne ja yritän päästä joulun jälkeen muuttamaan perässä. Voi olla, että yksinolo muuttuu yksinäisyydeksi aika pian. No, siihenkin tosin tulee helpotusta kun ajattelin tehä säästöratkaisun ja muuttaa syksyllä takaisin porukoille. Reilu kuusi vuotta asunut omillaan ja nyt takaisin äidin helmoihin. Apua.
VastaaPoistaVarmaan asunnon kokokin vaikuttaa viihtyvyyteen! Asuin muutama vuosi sitten Suomessa kesän tilavassa yksiössä, mutta yksiössä kuitenkin ja muistan pitäneeni paikkaa paljon pitkäveteisempänä kuin nykyistä kolmiotani.
PoistaToi porukoille takaisin muuttaminen on aina aika haastavaa :D mutta mun mielestä se on hyvä aina vähän muistuttaa itseään, miksi aikuisena muutetaan pois kotoa!