Korean reissulta tuli palattua jo melkein viikko sitten. Melko mainio reissu se olikin! Mullahan oli alkuun ongelmia lentoyhtiön kanssa, kun mitään etikettiä tai varausvahvistusta ei kuulunut. Viimeisenä päivänä ennen lentoa tuli kuitenkin vastaus sähköpostiin. Olin siinä kohtaa jo melko tuohtunut, mutta pääasiahan, että pääsi matkaan. Jejuair motkotti nimestäni lentokentällä. Ilmeisesti Å kuuluu kirjoittaa 'englanniksi' AA:na, eikä pelkkänä A:na. Lippuni täytyi muuttaa. Kun kuitenkin lennän sen kymmenen kertaa vuodessa, huomautin, että ketään muuta ei ole kyllä koskaan kiinnostanut. Joudun myös kirjoittamaan varaussysteemin virheestä etunimeni väärin, eikä ketään koskaan kiinnosta sekään.
Lensimme yön aikana ja laskeuduimme Incheonin kentälle kuudelta aamulla. Olin melko ekstaasissa, koska vaikka olinkin ensi kertaa Koreassa, enkä varsinaisesti ketään korealaista tunne, tuntui Korea jotenkin Japanin kautta paljon läheisemmältä kuin mitä Hongkong tai Kiina.
Muiden mielestä ensin tuli etsiä hostelli, sitten ruokaa. Oma matkustusperiaatteeni on, että ensin syödään. Etsimisessä voi mennä tuntitolkulla - se on paljon mukavampaa täydellä vatsalla. Olin lukenut ennakkoon artikkelin ruuasta Seoulissa ja se kehotti maistamaan alla näkyviä paistettuja kanamunavoileipiä.
...ja korealaisia riisidonitseja. Tämä oli kurpitsan ja seesamin makuinen ja aivan herkullinen.
Itse olen johtajana hyvin kommunikaatiopainotteinen. Puheenjohtajuuteni aikana varmasti joka asiasta puhuttiin kyllästymiseen saakka ja varmistettiin, että kaikki ovat jokseenkin samalla sivulla (aika isoksi osaksi varmistin kyllä, että olen itse kartalla). Korean matkan suhteen ei käynyt näin! Meitä oli siis yhdeksän (vai kahdeksan?) ryhmä, mutta kommunikaatiota ennen reissua ei juurikaan ollut. Yksi julisti itsensä ryhmän johtajaksi ja veti muita perässään melko yksinvaltiaan oikeuksin. Niinkin nyt piti lähteä heti hostellilta, vaikka olimme matkustaneet koko yön ja nukkuneet koneessa korkeintaan pikku nokosia. Varmaan kaikki muut olisivat jääneet hostellille nukkumaan pariksi tuntia, jos olisivat tienneet, ettei päivään oltu laskettu mitään turhia taukoja tai lepohetkiä.
Seoulin metro oli varusteltu kaasuhyökkäyksen varalle
Palatsit olivat komeaa katsottavaa, mutta väsymys vei kyllä vähintään puolet innosta. Liikaa kävelyö ensimmäiselle päivälle. Onneksi Seoulissa ei ollut läheskään niin kuuma kuin Hongkongissa, niin pihalla kesti ainakin olla!
Lounaaksi ylihyvää gimbapia. En tiennyt ennakkoon korealaisesta ruuasta muuta kuin kimchin. Gimbap oli vähemmän elegantti, mutta erittäin maistuva versio sushirullista. Lounasta varjosti lähinnä se, että der Führer vaati, että mennään tähän kyseiseen paikkaan, vaikka muille olisi kelvannut paljon lähempänä olevat ja halvemmat (!) ruokapaikat.
Korealaiset poikakalenterit! En ole itse koskaan lämmennyt liiemmin idolikulttuurille, mutta kunnioitan kyllä alaa bisneksenä.
Minä ja ryhmän toinen nainen vaadimme jäätelötaukoa Baskin & Robbinsiin. 31 ei pettänyt.
Kaikki turistioppaat lähettää turistit aina korkealle maisemia pällistelemään. Muut olisivat halunneet patikoida matkan ylös, mutta itse tunnistin, etteivät voimani olisi siihen enää riittäneet. Ehdotin, että taitan matkan köysivaunulla ja odotan muita huipulla, mutta se ei sopinut niin matkasimme ylös kaapelikärryllä kaikki.
Tarkoitus oli katsoa auringonlaskua, mutta satuimme paikalle liian aikaisin. Odotellessa melkein kaikki nukahtivat penkeille. Päivä oli ollut todella raskas.
Ylhäällä oli aitaan kiinnitetty lukkoja rakkauden symboleiksi. Olivat melko vaikuttava näky, mutta vähän pistivät miettimään. Lienen vähän negatiivinen, mutta omille tunteilleni tulisi vähän merkityksetön olo, jos lukkoni hukkuisi miljoonan muun tunteiden symbolin sekaan.
Auringonlasku oli lopulta hieno! Pojat (der Führer ja hänen miesvaimonsa) olisivat halunneet nousta ylös johonkin torniin hissillä. Pääsymaksu oli kuitenkin niin korkea, että minä ja Jenny kieltäydyimme kunniasta ja sanoimme odottavamme alhaalla. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä ja pojat jättivät kokonaan menemättä :D
Paluumatkalla alas törmäsimme kaniin. Se ei paljoa arastellut.
Alas tultuamme törmäsimme vahingossa (!) ryhmän meksikolaisvahvistukseen, joka yöpyi eri hostellissa. Lähdimme yhdessä illalliselle ja se vasta hyvää olikin.
Temppelit on kivoja!
Lisää palatseja seuraavana päivänä... Pääsymaksu niihin ei ollut korkea, mutta olimme silti Jennyn kanssa haluttomia maksamaan rakennusten pällistelystä.
Ylihyvää nuudelikeittoa lounaaksi!
Vaikka Seoulissa oli kivaa, tässä kohtaa ryhmä alkoi selvästi rakoilemaan, juurikin tuon kehnon kommunikaation takia. Yritin sanoa suoraan suurelle johtajallemme, että asioista tulee puhua ja jos haluaa, että muut seuraa, pitää kertoa mihin ollaan menossa. Hän halusi tehdä pyöräilykierroksen ja pällistellä lisää rakennuksia, minä tiesin tasan tarkkaan mihin haluin: Trickeye Museumiin! Isoja optisia illuusioita, johon voi mennä itse osaksi. Suuri johtajamme arveli, että kukaan tuskin haluaa mennä mukanani ja ja huomautti sitten vielä, että ei ole hyvä idea, että lähden yksin matkaan. Lopulta kuitenkin kaikki seurasivat minua!
Tämä oli kyllä niin mun henkinen kohde, että! Poukkoilin paikasta toiseen innoissani ja jälkeenpäin nauroin kuville varmaan vartin. En tiedä, olivatko muut yhtä innoissaan, mutta ainakaan ketään ei kaduttanut!
Illallinen oli take-awayta ruokatorilta. Söimme sitä sillan alla. Päädyin Koreaan sillan alle. Naureskelin tätä väsymyksessä kaverini Sebastianin kanssa hyvän tovin, vaikkei se luultavasti ollut yhtään hauskaa.
Seuraavana päivänä vuorossa oli kierros DMZ:n (de militarised zone), eli P-Korean rajalle. Parempi puoliskoni oli Koreassa asuttuaan hehkuttanut tätä, niin halusin sen itsekin kokea. Aika hintava reissuhan tuo oli, mutta oli kiva päästä vähän Seoulia syvemmälle Koreaan.
Koska kyseessä oli lauantai, paikalla oli muutama muukin...
Tuolta se raja näytti. Kiikareilla tirkistellessäni en nähnyt rajan tuolla puolen olevassa kaupungissa mitään elämää. Kierrokseen kuului yhdessä rajan alittavista tunneleissa käynti. Maan alle mentiin melko jyrkkää mäkeä parisataa metriä ja sitten muutama sata lisämetriä hyvin kapeassa tunnelissa. Ilman P-Korea-aspektiakin siellä oli aika jännää. Takaisin kiipeäminen oli raskasta touhua ja tunneli itsessään oli niin kapea ja matala, että melkoisessa kyykässä siellä sai kävellä.
Viimeisenä päivänä minä ja Jenny olimme saaneet tarpeeksemme päättömästä kävelystä ja rakennusten pällistelystä (varsinkin kun niillä ei välttämättä ollut mitään arkkitetonista arvoa). Irtaannuimme joukosta ja menimme gagnamiin syömään, chillaamaan ja tuijottamaan josko osaisimme arvata kuka on käynyt kauneuskirurgin käsittelyssä. Muut hajaantuivat, kunneivat myöskään halunneet seurata suurta johtajaa katsomaan puistoja ja sotamuistomerkkejä.
Rakastuin tällä reissulla kyllä korealaiseen ruokaan! En ollut japaniaikoinani edes mikään kimchin ystävä, mutta tällä reissulla sekin korjaantui.
Lentokentälle saavuimme aika myöhään ja Jejuair ei tietenkään päästänyt meitä suoraan eteenpäin. Passimme piti tarkastuttaa varmaan viiteen kertaan, koska he eivät olleet varmoja oliko meillä oikeutta palata Hongkongiin. Seisoskelimme siellä sitten hyvän aikaa... Meinasi mennä vähän hermo tässä kohtaa ja huomautinkin tiukkana, että on tästä varmaan ennenkin EU-kansalaisia kulkenut läpi. Kun viimein kävi ilmi, ettei mitään ongelmaa ollut, lentoemäntä kysyi, onko matkatavaroita ruumaan. Ei ollut. 'Hyvä', sanoi hän. 'Ei tässä olisi ollut enää aikaakaan!'. Sitten hän kehotti meitä juoksemaan, kun portti oli sulkeutumassa. Portille päästyämme tuli kuitenkin kuulutus, että lento oli myöhässä. Tästä kaikesta päättelimme, että tämä halpalentoyhtiö ei ole alennuksen arvoinen. Ei enää ikinä, Jejuair...
Loppuun kuva vielä aiemmin samalla viikolla olleen taifuunin tuhoista. Nuudeliautomaatissa meni pakka sekaisin :'(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti