Pahoitteluni raskaista, kuvattomista postauksista. Teknisiä vaikeuksia.
Sukelluskurssin jälkeen mulla oli 1½ päivää vapaata aikaa lentoon asti. Selviydyin ehkä vähän teeskenneltyjä hymyjä ja kiitoksia väläytettyäni taksilla hostellille. Olin siis todella iloinen sukellusluvastani, mutta en tosiaan loppuvaiheessa kauheasti jaksanut itse ohjaajaa.
Jostain kumman syystä Cebussa ei joko ollut juurikaan hostelleja, oli joku yllättäinen sunnuntai-illan sesonki tai sitten niitä ei oltu listattu nettiin. Varasin itselleni pedin yhdestä harvoista vaihtoehdoista ja huristin sinne taksilla. Huristin on tässä ehkä vähän liioittelua, sillä ruuhkan takia viiden kilometrin matkaan meni puoli tuntia. Cebun liikenne ei ollut sitä toimivinta sorttia... Ja tietenkin jos julkinen liikenne ei pelaa, ihmisillä on pakko olla omat autot, mikä pahentaa tilannetta entisestään.
Illalla lähdin suihkusta päästyäni metsästämään illallista, mutta päädyinkin kävelemään Ayala Mall-ostoskeskukselle saakka, joten söin siellä Pizza Hutista pari palaa pizzaa ja huuhdoin ne alas kuplateellä. Välillä matkustaessani olen selvästi ruokalomalla ja teen listan kaikesta, mitä haluan syödä, mutta nyt teki mieli pizzaa pitkästä aikaa. Ei se kylläkään kovin kummoista ollut... Minulle oli kovasti neuvottu mennä käymään Ayala Mallissa ja olin yrittänyt toppuutella ehdottelijoita, että vaikka heidän filipiinimittakaavassa ostoskeskukset on jotain, mistä olla ylpeä, tulin kuitenkin HK:sta, ostoskeskusten luvatusta erityishallintoalueesta. Ayala Mall oli kuitenkin todella tyylikäs, sillä sillä oli hurmaava sisäpiha! Teen myöhemmin varmaan kuvapäivityksen, kun bloggeri ei nyt pelaa.
Kävellessäni takaisin olin tosi hyvillä fiiliksillä. Ilta oli pitkällä ja oli vähän viileämpi. Rallattelin siinä varmaan ääneenkin jotain, koska aivoni pehmenevä aina yksin matkustaessa, ja muuten vaan hymyilin vastaantulijoille, kunnes ohitin rakennustyömaan. No, yritin ohittaa, nimittäin sen edustalla oli paksu kerros kuraa/mutaa ja minä tietenkin lipesin varvastossuilla kulkiessani. Kaaduin melko komeassa kaaressa perseelleni ja saatoin siinä jotain huudahtaakin. Kuraa oli tosiaan niin paljon, että kuului kunnon litsahdus ja ylös noustessani takapuoleni, reiteni ja käsivarteni olivat paksun, harmaan mudan peitossa. Kaatumiseni oli sattunut ihan kunnolla ja jalkojani peittivät pienet verta vuotavat ruhjeet, mutten silti voinut olla hihittämättä katsellessani kuinka komea kerros kuraa minusta valui. Eipä siinä ollut muuta tekemistä kuin jatkaa matkaa!
En tosiaan liioitellut kuran määrää mainitessani - näytin mutapainin uhrilta. Jos mua ennestään vilkuiltiin kalpeuteni ja mittavan varteni takia, nyt tuijotettiin ja hihitettiin. Nostin leuan pystyyn kuin en olisi huomaavinanikaan. Hostellille vihdoin päästyäni muta oli tietenkin ehtinyt kuivua vaaleanharmaaksi kovaksi kuoreksi. Livahdin hyvin vikkelästi huoneeseeni ja uudelleen suihkuun (olin käynyt juuri ennen illallista) ja sain uudeksi yllätykseksi huomata, että tämä muta ei ollut mitenkään vesiliukoista! Sitä oli alusvaatteita myöden... Sain hinkata ihoani punaiseksi saakka kunnollisten pesuaineiden puutteessa, enkä tietenkään voinut olla naureskelematta, että joo tulipa taas tehtyä... Kyllä sen sai puolessa tunnissa kuorittua iholta!
Hostelli oli uusi, puhdas ja jopa tyylikäs, joten ei valittamista. Huonetta varatessani ei ollut ilmastointihuoneita jäljellä, jolloin jouduin tuulettimelliseen huoneeseen. Se olisi ollut varmaan ihan OK, ellei huoneessa ollut hollantilainen tyttö ollut vakuuttunut siitä, että ikkunat ja ovet kiinni pitämällä sisäilma pysyy viileämpänä kuin mitä ulkona... Varmaan joissain maissa (ja ilmastoinnin kera) tuo toimiikin, mutta Filippiinien yöt oli oikeasti miellyttävän viileitä (25-28 astetta), kun taas meidän huoneessa oli aamulla herätessäni 40 astetta.
Huikeana vapaapäivänäni värväsin pari yksinäisen oloista mukaani kaupunkikierrokselle Cebun nähtävyyksiä katsomaan! Meillä oli ainakin mun mielestä tosi hauskaa neljästään. Käytiin Santo Ninon basilikassa, sillä Filippiinit on hyvin katolilainen maa. Enpäs tiennyt sitäkään ennen tätä reissua! Santo Ninon takana olisi pitänyt olla Magellanin risti, iso risti, joka oli tietenkin minun tuurillani kääritty siniseen muoviin remonttia varten :D
Sen jälkeen kävelimme katsomaan San Pedron linnoitusta. En tiedä oliko mikään näistä sykähdyttävä elämys, mutta hyvässä seurassa on kiva katsella vaikka mitä. Cebu Cityssa on myös taolainen temppeli, jota kovasti kehuttiin, mutta eipä se kauheasti Kiinassa asuvaa kiinnosta... Ikävä kyllä paahtava kuumuus söi päivän nautinnosta, joten oli kiva mennä ostoskeskukseen viilentymään. Kyllä ilmastointilaitteen on vaan hienoja keksintöjä!
Auringon ollessa matalalla suuntasimme Topsin näköalatasanteelle vuoren huipulle. Sinne mentiin taksilla ja pitkään saimmekin taksin kanssa riidellä hinnasta. 2600 pesosta hinta putosi 1000:n edestakaiselle reissulle ja kahden tunnin odotukselle. Mittarien kanssa matka oli ehkä 500, mutta reitti ylös oli niin huonokuntoinen, ettei kukaan kuski suostunut menemään sinne mittarin varassa. En sitten tiedä tekikö se ylimääräinen satakunta pesoa siihen niin paljon, koska kaverilla oli kuitenkin pakosta mittari koko reissun päällä ja se oli tyyliin 890 pesoa kun nousimme pois.
Olin lukenut kauheasti Filippiinien turistihuijauksista ja kuinka matkalaisille laitetaan jotain moninkertaisia hintoja, mutta tuota lukuunottamatta ei mua kyllä yrittänyt kukaan puijata. En toisaalta ole välttämättä sen mukavimman uhrin näköinenkään: olen pituudeltani yli kymmenen senttiä keskiverto filipinomiestä pidempi ja kasvojeni perusilme on karuudessaan niin luotaantyöntävä, että voin laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun joku tuntematon on yrittänyt kanssani keskustella viimeisen vuoden aikana (hyvä niin, sillä en oikein osaakaan mitään kevyttä jutustelua).
Takaisin hostellille päästyämme hengailimme siinä isommalla porukalla ja lähdimme sitten filipinokaraokebaariin! Siellä naapuruston papat veivasi yltiöromanttisia lauluja todella komein äänin. Porukka siitä sitten vähän hajaantui. Me jatkoimme matkaa toiseen baariin, jossa tilasin jonkun kahden euron cocktailin. Kun tarjoilija sitten lähestyi mua pienen muovimukin ja kannun kera, mietin että eipä tuolla rahalla paljoa saanut, mutta se jättikin mulle koko kannun juotavaksi :D
Ilta jatkui ruuan ja alkoholin merkeissä takaisin hostellille noin kello neljään saakka, jolloin muistin lentäväni Hong Kongiin pikapuolin. Jätinkin sitten hyvästit herrasväelle ja nousin juhlamielin lentokenttätaksiin.
Kivalle reissulle jäi kuitenkin kitkerä loppumaku, sillä lentokentällä piti maksaa 750 pesoa (=15€) maasta poistumisesta. Paikalla oli isot kyltit, että jos et maksa, niin et muuten myöskään nouse koneeseen. Hampaitani kiristellen nostin rahaa tätä varten, yrittämättä purkaa ärsyynnystäni lentokenttävirkailijoihin. 750 pesoa oli aika paljon rahaa muuten, varsinkin jos otetaan huomioon Filippiinien palkkatason. Virkailija kuitenkin sanoi, että olen todella kaunis (varmasti olinkin hikisenä 24h ilman suihkua tropiikissa iltarientojen jälkeen nukkumatta) joten selvisin.
Lento lähti kuuden maissa, yhdeksältä olin HK:ssa, kymmeneltä kotona ja kahdeltatoista luennoilla! Joo-o, tällaista se vaihtarielämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti