Hostellikeskittymä oli Chinatownin lieppeillä, jossa mekin yövyimme. Chinatown ei sinänsä kiinnostanut meistä kumpaakaan, kun molemmat asumme kerran Kiinassa (kaverini ihan siellä varsinaisessa Kiinassa). KL:sta löytyi huomattavan paljon vanhoja rakennuksia. Jotenkaan sitä ei HK:ssa tajua, että niin joo, joissain kaupungeissa vanhoja rakennuksia ei tarvitse purkaa alas - täällä on tilaa levitä. Oli kivan rentoa olla vaan ja ihmetellä menoa, varsinkin muslimimuotia. KL tosin haisi aika pahasti monessa paikkaa. Likaisuus ja kuumuus eivät oikein sovi yhteen. Näin pitkästä aikaa myös graffitteja, joiden olin ehtinyt höpsöydessäni jo ajatella puuttuvan Aasiasta kokonaan. Yksi kulttuurijuttu, joka iski päin lujaa, oli kuinka naisia oli liikkeellä selvästi miehiä vähemmän. Katu saattoi olla pullollaan miehiä, eikä naisia missään. Se kävi välillä vähän ahdistavaksi, sillä osa miehistä oli aika ällöttäviä korviinhönkijöitä. Karmeitä kähmijöitä löytyy varmasti ihan joka maasta, mutta vähän kävi sääliksi malaynaiset, jos hekin joutuvat kuuntelemaan jonkun rändömien miesten rivoja avautumisa. Välillä oli vaikea pysyä ravintolaa etsiessä musliminaislinjassamme, koska isossakaan ravintolassa ei välttämättä ollut yhtään naista, muslimi tai ei.
KL:ssa ei tosiaan ihan hirveästi nähtävää ollut: Lonely Planetkin oli varannut nähtävyyksiin jopa kokonaisen päivän, mukaan lukien kaupungin ulkopuolella olevan Batun luolaston, joten mitään kiirettä meidän ei tarvinnut pitää.
KL:n tunnetuin nähtävyys on ehdottomasti Petronasin kaksoistornit, josta oli jopa minun pakko saada turistikuvat. Torneja pääsee ylös hissiä pitkin näköaloja ihmettelemään kahdeksan euron hintaan tai ilmaiseksi, mikäli on paikalla lippua lunastamassa tarpeeksi aikaisin. Meitä ei kiinnostanut kumpikaan vaihtoehto, vaan otimme vaan pöljiä kuvia tornien edustalla auringon laskiessa. Olimme kävelleet paikan päälle hostellilta, koska aurinko ei paistanut ja matka oli vain kaksi kilometria.
Ehkä siinä tulee nälkä, ajattelin.
Hiki tuli! Jotenkin olen onnistunut alkukuukausien tuskan HK:ssa, kun kaikki vaatteet kastuivat hiestä minuutin ulkonaolon aikana. On aika karua, kun ponihäntäkin on hiestä märkä. Vaikka jalan tutkimusmatkailu onkin parasta, olimme melko kiitollisia päästessämme taas ilmastoinnin pariin. Kuumissa maissa eläminen on vähän kuin leikkisi 'lattia on laavaa'. Turvapaikkoja on ilmastoidut käytävät, ja jalat uppoaa laavaan heti kun ulos astuu. Sitä jotenkin suunnittelee reittinsäkin niin, ettei tarvitsisi kovin montaa askelta ulkona ottaa.
Tornit olivat yöaikaan melko komeaa katsottavaa ja olin tosi iloinen päästessäni näkemään ne. Kävi vähän sääliksi KL:n toista nähtävyyttä, KL Toweria, joka muistutti lähinnä Näsinneulaa. Tosi jos on jumissa kaupungissa, jossa ei kauheasti mitään tapahdu (kuten Tampere. Sori Tampere), alkaa varmaan Näsinneulakin hotsittamaan. Petronas-tornien toisella puolella oli suihkulähdealue, jossa ilmeisesti tunnin välein oli valo- ja vesisuihkushow. Satuimme paikalle kahdesti ja se olikin kivaa. Hyvin viihdyttävää katsottavaa, varsinkaan kun en ole mitään vastaavia pahemmin nähnyt. Alueella kiertävät kauppiaat tosin oli ärsyttäviä. Joku ukko tuli siihen kauppaamaan narsistikkuja, joista kieltäydyimme hyvin suoraan. Hänhän ei luovuttanut, jolloin ilmaisimme, että meillä on molemmilla jo sellaiset (minun on vaaleanpunainen). Hän ei ollut menossa mihinkään, vaan vaati todistamaan, ettei meillä ollut jo tikkuja, jolloin mieleni teki käskeä äijän painua vittuun siitä meidän tieltämme. Kylmä, hyvin epämalaymainen tuijotukseni sai hänet kuitenkin viimein katoamaan.
Malesian reissulla ruoka oli pääroolissa, niin myös KL:ssa. No okei, ruoka on ehkä joka päivä elämässäni pääroolissa, mutta nyt syötiin eri pöperöitä kuin yleensä! Kuola Lumpurissa on intialaisen väestön takia paljon intialaisia ravintoloita ja intialainen ruoka on todellakin mieleeni. Vaikka Chinatown ei inspannut meistä kumpaakaan, Little Indiassa oli edelleen vierasta eksotiikkaa. Alueella kehotettiin syömään banaaninlehväriisiä, joka oli iso lautanen erilaisia pieniä juttuja ja riisiä banaaninlehdellä. Intialaiseen tapaan annos tulee syödä sormin, mitä olin innolla kokeilemassa ja vannomassa, että iisi biisi. Ihan hyvin se menikin siihen saakka, kun sormet olisivat koskeneet kastikkeeseen. Silloin tuli raja vastaan, eivätkä aivot suostuneet pääsemään tästä kulttuurishokista yli. Enhän minä voi iskeä sormiani keskelle currya! Oli jotenkin hassua huomata, että mulla on edelleen näin vahvoja kulttuuriestoja, koska olen kuitenkin lyhyen aikuiselämäni elänyt vähän siellä sun täällä.
Ehkä ensi kerralle saan jonkun intialaisen mukaan opastamaan... Siihen saakka lusikat on kivoja kavereita!
Viimeinen KL:n huippukohta oli Batun luolasto, jonne mentiin varmaan maailman hitaimmalla junalla. Vaikka matka on vain 13km keskustasta, siihen meni tunti, kun juna oli ensin myöhässä ja sitten puksutti hilpeän verkkaiseen tahtiin. Ei siinä mitään, ei meillä ollut kiire. Olimme paikalla maanantaina, joten turistimäärät olivat minimissä. Olin suunnitellut tämän ihan varta vasten, koska arvelin paikan olevan pullollaan viikonloppureissaajia sunnuntaisin. Kallioseinämä näytti jo kaukaa vaikuttavalta ja mieliala olikin korkealla. Söimme lounasta (Intialaista, jeee!) ja kävimme sitten ilmaisessa pääluolassa, jonne kiivettiin melko tuskainen portaikko (lämpöasteet olivat melko tukahduttavat). Paikalla oli paljon apinoita, jotka eivät yllättävää kyllä ärsyttäneet yhtään. Olin varautunut olemaan kärttyinen turisti. Yleensä vihaan varastelevia, agressiivisia apinoita, mutta nämä olivat hyvin kiltisti ja niiden elämää oli jopa aika mielenkiintoista seurata. Apinat nappasivat maasta vesipullon, purivat pohjaan reiän ja lipittivät sitten maahan valunutta vettä.
Itse luola oli massiivisuudessaan vaikuttava. Sen sisuksissa oli hindutemppeli, jonka ymmärsin, mutta paikalla olleita lelu- ja matkamuistokojuja en. Kuka hitto haluaa ostaa jonkun metrin mittaisen legokopiosetin, jos se täytyy kantaa alas parisataa porrasta? Kenen mielestä oli edes hyvä idea roudata kamaa ylös jäätävä portaikko, jos kaikki pitää kuitenkin kantaa alas myös, koska paikalle ei pääse autolla? Lämpötilat! Paikalle oli tosiaan ilmainen pääsy, mutta portaiden juurelta sai vuokrata huivia peittämään olkapäitä ja polvia, mikäli ei ollut pukeutunut asianmukaisesti. Minä ja Tiitu olimme tietenkin hyvin valistuneita turisteja, eikä kenelläkään ollut mitään sanottavaa meidän asuihimme.
Muita luolia olisi päässyt kiertämään turistiryhmissä, mutta emme olleet varanneet mitään. Sen sijaan palattuamme takaisin maanpinnalle menimme toisen hindutemppelin viereiseen luolaan, jonne pääsi parilla rinkulalla. Temppeliluola ei ollut mikään luonnonihme runsaan betonimääränsä ansiosta, mutta luolan viileässä rauhallisuudessa oli kiva katsella värivaloin lavastettua, patsaiden täyttämää onkaloa. Batu oli mielenkiintoinen, ei ehkä kaiken hypetyksen arvoinen, mutta ainakin ilman viikonloppujen turistimassoja se oli aika rento paikka ihmetellä luonnonmullistuksia.
Sitten pääsimmekin jo lentämään takaisin HK:n. Olimme lentokentällä hyvissä ajoin, koska logiikkamme oli, että siellä 1.) on ilmastointi ja 2.) ei haise. Suunnittelimme shoppailua, mutta KL:n lentokenttä oli aika kallis paikka, varsinkin Langkawin hinnat nähtyämme!
Lennolla meillä oli paikat eri puolella konetta. Minä istuin keskellä mannerkiinalaista ryhmää. Yritin olla olematta rasisti ja miettiä heti alkuun, että "No kiva", mutta jo ennen lähtöäni seurue vaati minua vaihtamaan paikkaa, koska kaksi muuta jäsentä ei halunnut istua vierekkäin. Joo, no mikäs siinä. Lennon aikana vieressäni istuva mummo oli vain lievästi ärsyttävä (ei noudattanut lentohenkilökunnan ohjeistusta, tökki minua), mutta viereisellä rivillä istuva kiinalaisrouva oli ehkä ihmeellisin nähtävyys pitkään aikaan. Vilkaistessani hänen suuntaansa huomasin tosiaan, että hänellä on sieraimissa tungettuna jotain oranssia. Jotenkin ajattelin näiden olevan korvatulppien nenävastine, mahtava kiinalainen keksintö. Jokusen vilkaisun jälkeen tajusin kuitenkin naisen tunkeneen nenäänsä mandariininkuorta. Ruokaa tarjoiltaessa hän veti suikaleet nenästään, asetteli ne tarjottimelleen, laittaakseen ne taas takaisin ruokailun jälkeen...
Mutta joo, viimeistään siinä kohtaa, kun laskeuduttiin vihasin tätä ryhmää, koska he alkoivat jatkuvasti tönimään minua nousemaan ylös, vaikka oli selvää, ettei koneesta pääsisi mihinkään vähään aikaan (valotkaan ei olleet päällä!). Kiina on varmaan aika mahtava maa, mutta välillä tuo mannerlaisten töniminen, epähygieenisyys ja etuilu ketuttaa... No, pääsipä sieltäkin koneesta HK:n ja sain ohittaa kaikki maailman mannerlaiset siirtyessäni HK:n asukasjonoon maahantulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti