Elämä on eeppinen taistelu, reitillä Suomi-Japani-Suomi-Japani-Skotlanti-Hongkong-Skotlanti

torstai 19. maaliskuuta 2015

I have a Finnish passport

"Mistä sä olet kotoisin?"

"Mulla on Suomen passi."

"Mikä sun nimi on?"

Näin menee keskustelu aina sellaisten ihmisten kanssa, jotka on uusia kansainväliseen yhteisöön. Ensikertalaisen tunnistaa aina siitä, että hän kysyy ensin kansalaisuutta ja sitten nimeä. Silloin kun kansainvälisyysasetelma on menettänyt eksotiikkaansa, keskustelu menee näin:

"Ai moi, mun nimi on Keijo."

Ei kysymyksiä, vaan oma-aloitteinen yksirivinen minäkertomus. Sitten odotetaan, että se toinenkin kertoo nimensä. Kansalaisuudesta puhutaan sitten joskus kun se tulee ajankohtaiseksi tai jos ei keksitä muuta puhuttavaa.

Jotenkin ne käytöstavat muuttuu/unohtuu ulkomaille lähtiessä. On niin jännää kun on monenmaalaista porukkaa! Ei kai sitä kukaan kotimaassaan kävele jonkun luo ja kysy, että mistäs sinä tulit ja kukas sä oikein olet, ennen kuin esittelee itsensä?
Internationalnyyppien kanssa hengatessa myös nimillä ei niinkään ole väliä, vaan nimenomaan niillä kansalaisuuksilla.

"Ai... Sä et olekaan jenkki. Hei, saksalaiset on tuolla, mee sinne seisomaan."

Mua aina välillä harmittaa nää keskustelut, koska en voi suoranaisesti vastata olevani Suomesta. Siitä voi nimittäin tulla riitaa.

"Asuit Japanissa..? Sanoit olevasi suomalainen!"

"Jos kerta opiskelet Skotlannissa, sinun pitäisi sanoa olevasi sieltä kotoisin. Muuten tämä on vain hämmentävää."

Sen takia kerron, että minulla on Suomen passi.
"Haluatteko vilkaista? Siinä on kiva animaatio tuolla alareunassa. Ja eläinkuvia!"

Uudet kansainvälistyjät, jotka on vaihdossa tai ainoassa ulkomaassaan (monet Skotlannissa opiskelijat), ei aina ymmärrä, että tää ei ole niin suoranainen prosessi. Ulkomailla ei välttämättä vain käväistä vähän vaihtoa ihmettelemässä tai joku tutkinto suorittamassa. Maita saattaa kertyä useampi.

"Onhan tämä vaihdossa olo ihan kivaa, mutta en tekisi pidempään. Rakastan nimittäin perhettäni. En usko kenenkään ulkomailla asuvan oikeasti välittävänsä lähimmäisistään."

Nii-in. Ikävä kyllä emme ole kaikki kotoisin pääkaupungeista, joilla on rajattomat koulutus- ja työpaikkamahdollisuudet ja mahtava liikkuvuus. Me pikkukaupunkilaisetkin saatamme haaveilla isoista asioista. Hyvä kaverini Skotlannissa ei päässyt ensimmäisen 1½ vuoden aikana käymään kotonaan, koska ei ollut varaa. Hän on kotoisin köyhästä maasta ja kotiväki asuu hankalassa paikkaa. Rahasta kiinni tai ei, mielessäni ei koskaan käynyt kertoa hänelle, että hänen elämänvalintansa kertoivat itse asiassa piittaamattomuudesta. Voin sanoa, että olo on aika mahtava, kun joku ulkopuolinenkin syyllistää siitä, että etpä taida kauheasti kotona käydä.

"Kuinka paljon teitä suomalaisia täällä on?"

"Öö, minä ainakin?"

Vastoin yleistä harhaluuloa, kaikki kansalaisuudet eivät perusta kommuuneja, saati sitten kaikki samasta kansalaisuudesta liity samaan porukkaan. Minä olen mielissäni suomalaisuudestani ja tapaan mielelläni muita suomalaisia, mutta ajatus kansalaisuuden perusteella kyhätystä kaveriporukasta kuulostaa vähän vieraalta. Uskoisin, että usein nämä kansalaisuuskommuunit lähtee siitä, että osallistujat on ennestään tuttuja/samasta oppilaitoksesta. On kivaa hengata samankielisten kanssa, mutta koska suomen kieli on elämässäni niin pienessä roolissa, tuntuisi vähän väkinäiseltä lähteä metsästämään muita suomalaisia kavereiksi.

Lisäksi välillä tapaa myös "No en minä ole tullut tänne suomalaisten kanssa hengaamaan" -ihmisiä, joille Suomi ei ole cool. Nämä ihmiset ovat kanssa vain kokeilemassa ulkomaailman eksotiikkaa tai sitten heillä on asennevamma kotimaata kohtaan. Mun elämäni on niin vähän sidoksissa Suomeen, että on tosi mukavaa tavata suomalaisia, sillä se on itse asiassa aika harvinaista.

Paras expatti on sellainen, joka on kolmosmaassaan (tai siitä ylöspäin). Kakkosmaassa ei vielä oikein opi kotikulttuuriaan, sillä sitä peilaa vain tähän yhteen. Kolmosmaasta alkaen huomaa, että skaalat ja mittarit on paljon laajempia, kuin sitä tuli ajatelleeksi. Silloin kun olin asunut vain Japanissa, maailma oli kolikko, jonka kääntöpuolet oli Suomi ja Japani. Japanilaiset ovat kohteliaita, suomalaiset humalanhakuisia, japanilaiset pieniä, suomalaiset lihavia... Sitten jossain kohtaa tajusin, että kaikki adjektiivit liittyy aina siihen, että mihin vertaa. Suomalaiset on Michelin-ukkoja japanilaisiin verrattuina, mutta melko hoikkia moniin anglosaksisiin maihin (etenkin Yhdysvallat) verrattuina. Kolmosmaassaan hengaavat expatit osaa usein ottaa jo aika rennosti nää asiat, varsinkin jos yksi maista on ei-länsimaa. Maailma toimii vähän eri nappuloita pelaamalla paikasta riippuen, mutta kyllä se yleensä silti toimii.

Kolmosmaan expatit tietävät myös olla kiistelemättä jonkun kansalaisuudesta. Kansallisidentiteetti on itse asiassa hyvin henkilökohtainen, eikä siihen kuulu kenenkään tulla pätemään, että "No etkä ole, sano mieluummin olevasi tuolta.". Jos asuinmaa, passi ja ulkonäkö eivät täsmää, mitä sitten? Nämä asiat voi olla hyvin monimutkaisia. Jos joku tummaihoinen, malesialaisella aksentilla puhuva sanoo olevansa venäläinen, ei aihe muutu sen 'normaalimmaksi' väittämällä vastaan. Yhä useammat lapsetkin kasvaa useammassa, kuin yhdessä maassa. Samalla ihmisellä voi olla kolmen maan passit. Kansallisidentiteetti ei ole suoraviivainen juttu.

Ihmisten hämmennystä välttääkseni kerron jatkossakin passistani. Sain sen Lontoossa. Jos sitä plärää oikein nopeaan, hirven jalat liikkuvat!

2 kommenttia:

  1. Toi on kyllä hämmentävän totta, että vaihtarit hengaa omissa porukoissaan vaihtomaassakin. Meillä täällä amk:ssa oli meijän ryhmässä viime syksynä neljä eteläeurooppalaista ja yksi keskieurooppalainen vaihtari enkä tainnut vaihtaa kertaakaan kuulumisia luokkahuoneen ulkopuolella. Varsinkin neljä samasta oppilaitoksesta saapunutta hengaili aina vain keskenään. Muutenkin meillä on paljon esimerkiksi kiinalaisia opiskelijoita kampuksella, koska international-linjat, ja aika harvoin heitä näkee hengailemassa muuten kuin keskenään. Tai sit syynä on et Kouvostoliittolaiset jurottajat tuskin on järin mukavaa porukkaa tutustua noin ylipäänsä. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Toisaalta sen kyllä ymmärtää, kun vaihtarit on yleensä samassa elämäntilanteessa (ekaa kertaa vieraassa kulttuurissa), mutta just valtaosa esimerkiksi kiinalaisista opiskelijoista Skotlannissa kummastuttaa mua, kun ne on tosiaan niin omissa porukoissaan, että ne ei välttämättä puhu yhtään sen parempaa englantia tutkinnon päätettyäänkään :P

      Poista