Vaik itse saan vain viivähtää

Olen näemmä tavallistakin laiskempi päivittämään blogia kesällä! Mutta tämän oli tarkoitus olla ulkosuomalaisblogi, nyt olen kesäsuomalainen!

Olen ollut kyllä melko kunnollinen kesäsuomalainen, sillä on tullut grillattua ja saunottua ja niin edelleen. Ostin myös lenkkitossut, niin olen niitä ahkerasti kokeillut. Tässä ei siis ole mitään vitsiä! Harrastan liikuntaa ja käyn eväsretkillä kauniissa luonnossa siinä määrin, että ihan epäilyttää, että mitä normaaliminälle on tapahtunut.  Sille nörttiminälle, joka aikatauluttaa päivänsä sen mukaan, paljonko Skyrimia ehtii pelaamaan ja joka kuuntelee Pink Floydia aamukolmeen samalla kun lukee elokuva-arvosteluja 80-luvun fantasia- ja vampyyrielokuvista. Hiuksetkin on vaalentuneet kaikesta tästä auringonpaisteesta. Mulla ja kaverillani Jammilla on ollut aktiviteettikesä, niin ollaan mm. pelattu tennistä, käyty melomassa ja kävelyillä. Lisäksi ollaan kehitelty uusia ihan killereitä tanssiliikkeitä!

Kotimaassa on tullut oleskeltua jo 2½ kuukautta! Vähän tämä ajan kulu joskus ihmetyttää. Vielä lukiossa elämä tuntui melko tasapaksulta ja joka vuosi samanlaiselta. Mun elämäni on ollut ylioppilaaksi pääsyn jälkeen vaan kokoelma muutaman kuukauden mittaisia jaksoja. Aloitin työt heti lukiosta päästyäni. Myin torilla kalaa kesäkuulta elokuun loppuun, jonka jälkeen siirryin tilastopalvelulle pariksi kuukaudeksi. Sitten lähdinkin saman tien lokakuussa Japaniin vapaaehtoistyöhön. Sieltä tammikuulla palatessani sairastelin pari viikkoa, ilmoittauduin työkkäriin, jossa kiristelin hampaita kun minulle kerrottiin, että kaltaisiani yhteiskunnasta syrjäytyneitä nuoria on niin paljon... Seuraavat pari kuukautta tein teatteria ja odotin yliopistotuloksia. Pääsin huhtikuussa kaupan kassalle töihin ja siellä istuinkin elokuun loppuun. Syyskuussa muutin Skotlantiin. Ehdin olla maassa vain kolme kuukautta, kun jo palasin kuukaudeksi Suomeen lomalle. Sitten taas nelisen kuukautta opiskelua ja toukokuussa siirryin jälleen kotikaupunkiini. Arki ei varsinaisesti ole ehtinyt harmaantua kauheasti.

Suunnilleen puolentoista kuukauden päästä palaan jälleen Glasgowhun, jouluksi jälleen Suomeen, tammikuussa Skotlantiin, toukokuussa Suomeen ja syksyllä vaihtoon vuodeksi jonnekin päin Aasiaa! Sitten taas varmaan Suomeen, syksyllä Skotlantiin. On hienoa, kun elämä on suunniteltuna! En usko, että kauheasti kerkeän tässä kyllästymään elämääni. Skotlanti-Suomi -väliin sen sijaan...

Pidän sormet ristissä, että pääsisin Japaniin vaihtoon, koska neljännen maan ottaminen tähän pyöritykseen tuntuu aika raskaalta idealta. Mainitsin tästä joskus Inesille, joka ei ymmärtänyt mua alkuunkaan. Hänen mielestään olisi hukkaan heittämistä, jos palaisin Japaniin. I näki opiskelijavaihdon pitkänä turistireissuna, mitä se varmaan monelle onkin. Mua kuitenkin houkuttaisi paluu toiseen kotiini.
Kun kerran puhun sujuvaa japania, olisi joskus kiva käyttääkin sitä! En tavannut ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana yhtään japanilaista. Välillä jossakin vastaan tuli japanilaisia turisteja, mutta en ole niin avoin, että osaisin pysäyttää ihmisiä ja hihkaista "Hei, puhun samaa kieltä kuin te!". Nyt kuitenkin kun olen kansainvälisen seuran puheenjohtaja, tulen kunnon mafioson tavoin (mulla on melko mielenkiintonen kuva roolistani) käyttämään yhteyksiäni ja skaalaamaan esiin vaikka sen yliopiston ainoan japanilaisen. Varokoon hän vain! Meistä tulee sydänystäviä!

Kyuushuun maalaismaisemat ja vuodenajat erosivat täysin siitä, mihin Hokkaidoolla asuessani olin tottunut. Olin Kumamoto-kenissä Minamatan pikkukaupungissa vapaaehtoistyöissä kolme kuukautta ja pohjoisessa Hokkaidoolla Sapporon miljoonakaupungissa vaihdossa kouluvuoden.

Ohi on48!

Viime viikonloppu oli taas se aika vuodesta, että tuotettiin lyhytelokuvia. Nimittäin Uneton48, Suomen ripeimpänä lyhytelokuvakilpailuna itseään markkinoiva pläjäys täytti taas minun ja monen muun elokuvantekijän viikonlopun. Ideahan on, että 48h aikana tehdään 2-8minuuttia pitkä oleva lyhytelokuva. Pakolliset elementit ja genre saadaan perjantai-iltana, sunnuntaina tulee palauttaa tuotos. Alkuperäisenä ideana oli, että oli genre mikä tahansa, teemme jääkiekkoelokuvan 'Vuonna 95', jossa olisi ollut poikarakkautta. Saatiin kuitenkin genreksi romance ja idea liikkui aika kauas alkuperäisestä. Aikani irvistelin genrelle, koska olisin mieluusti tehnyt mitä tahansa, mutta lopputulos oli tosi nätti ja kiva. Siitä sai olla hyvin ylpeä! Olin mukana hommassa toista kertaa, joten en ollut enää ihan uuno. En edelleenkään tietenkään osaa kuvata tai leikata tai mitään, mutta mulla on kymmenen vuotta näyttelijänkokemusta harrastajateatterista ja rutkasti mielipiteitä, joita olen kaikkien riemuksi valmis jakamaan!

Viime vuonna olin ihan ihmeissäni 'renderoinneista' tai 'exportoimisesta', mutta nyt homma sujui melko tottuneesti. Meillä oli hyvä ryhmä ja vaikka työjako olikin hyvin epätasainen, viikonloppu oli mukava. Viime vuonna mulla oli lauantaina kymmenen tunnin työvuoro, nyt poikkesin vain pikkusisarusteni kanssa elokuvissa. Mun kämppäni oli onneksi lähellä kuvauspaikkaamme ja tukikohtaamme, niin pääsin kotiin välillä nukkumaan (tiedän, huijausta!) ja täydentämään muonavarastoja. Toimin origamivastaavana eli paperinpyörittäjänä eli tuottajana. Mulla on tapana kritisoida paljon johtavia henkilöitä, joten on hyvä jos mulle laittaa vähän vastuuta! Tänä vuonna kävi kuitenkin niin kuin viime vuonnakin, että päädyin tuotantoon aika viime metreillä. Jatkossa tekisinkin mieluummin niin, että:
1. nimeän itseni tuottajaksi kuukautta aiemmin. piste.
2. hoidan järjestelyt (kuten rahoitus ja muonitus!) valmiiksi useamman viikon etuajassa, vaikka tekisinkin sen Timbuktusta saakka.
3. en luovuta valtaa muille. Pidän pystyssä omaa natsihallintoani ja tuotantoon pääsee vain, jos sanoo mitä haluaa tehdä ja että sitten toteuttaakin sen!
Ongelma on nimittäin se, että jos joku muu on vallassa, hyväksyn sen (mutta jupisen itsekseni joka välissä) ja jättäydyn sivuun, koska oletan, että tämä henkilö hoitaa kaiken. Jos näin ei käy, niin jupina senkun yltyy!

Mulla alkoi tänään työt. Vietän nyt kuherruskuukautta työpaikkaani, että varmaan ensi viikolla alkaa jo valitusvirsi, mutta tänään olin kyllä mielissäni. Kaikki ihmiset vaikutti tosi mukavilta. Työhaastattelussahan mulle puhuttiin jo urapoluista firman sisällä, nyt sain kuulla mihin mun kannattaisi hakea ensi vuodeksi! Mulla ei ole suhteita, joten olen alottanut kesätöistäkin ihan pohjalta. Oon vahtinut lapsia, myynyt lehtiä, siivonnut tehtaassa ja sitä rataa. Kesätyöni on yleensä olleet fyysisesti raskaita ja kehnopalkkaisia. Tämä työ tuntuikin siis ideana jo juhlalta, kun istun ilmastoidussa toimistossa ja näpyttelen tietokonetta. Nyt sain kuulla, että on hukkaan heittämistä, että joku mun koulutustaustaiseni ja kielitaitoni omaava henkilö tekee niin simppeliä hommaa. Että "Sun pitää hakea tähän-ja-tähän firmaan, aloituspalkka siinä-ja-siinä hommassa kesätuuraajana on summa x" (joka oli yli puolet tämänhetkisistä säästöistäni...). Olin ihan ihmeissäni tästä. Tiedän, että mulla on vankka kielitaito ja aina sitä markkinoidaan, että kielitaidosta on hyötyä. Enpä vain ole koskaan työelämässä siitä mitään kertynyt! Torikauppiaana osasin puhua toki ahvenista usealla kielellä, mutta työttömänä ollessanikin työkkäri ei katsonut, että osaamisellani olisi mitään merkitystä työnsaannin kannalta kotikaupungissani. Olen oppinut, että on samantekevää, miten ihmeellisiä asioita olen tehnyt tai mitä osaan, töitä saadaan suhteilla ja suhteilla. Ilman suhteita täytyy olla oikeanlaista työkokemusta, johon tarvitaan muuten suhteita tai tosi hyvää tuuria ja sipaus jotain mieletöntä, jota epäilen itsestäni puuttuvan. Vaikka olisin kuinka ainutlaatuinen lumihiutale ansioluetteloni kanssa, sillä ei ole mitään merkitystä, ellen tunne oikeita ihmisiä. Ja minä en.

Olen ollut työnsaannista aina tällainen katkera vanha pieru. Sitten tulee joku ja sanoo, että mun pitäisi hakea isoon globaalisti toimivaan firmaan Z hyvään asemaan, koska juuri munlaisia ihmisiä ne siellä tarvii. Kuulostaa liian hyvältä? Aion ottaa tästä tarkemmin selvää!

Wednesday Morning, 9 A.M

Elo kotimaassa on alkanut melko rauhallisesti. Ihmisten puute järkytti, en oo tuntenut kotikaupungin pienuutta yhtä voimakkaasti sitten siirtyessäni 18-vuotiaana miljoonakaupunki Sapporosta tänne takaisin. Ekan kerran ruokakaupassa oli vähän orpoa, kun en tajunnut, että en varmaan syö nyt sitten samoja juttuja enää. Olin tyystin unohtanut, että hedelmät ja liha myydään kilohinnoittain (ei vaan Aldissa) ja mietin, että miten mango voi maksaa vitosen. Samoin yritin tällaisena tökerönä maahanmuuttajana etsiä viinipulloa ja särkylääkkeitä Lidlistä. Ei sujunut jostain kummasta syystä.

Asustan kivassa yksiössä keskustassa ja työpuolikin näyttäisi viimein vähän valoisammalta. Olin haastattelussa vähän vähemmän sulava, mutta ainakin mulla oli hyvät vaatteet ja haastattelija oli käynyt läpi mun cv:ni. Kysyttiin tulevaisuuden urasuunnitelmista, joita mulla ei oikeastaan ole. Mulla oli mukelona tavoitteita, kuten muuta Japaniin, opi miekkailemaan, ryhdy presidentiksi ja niin eespäin. Koska olen society president, koen viimeisen kohdan täytetyksi, kuin myös kaksi edellistäkin :D Viime vuosina tavoitteeksi nousi myös johtaa jotain NPO:ta, jollainen international society on, joten sekin voidaan laskea tehdyksi. Kutsua linnanjuhliin vielä odotan, se oli mielessä yläasteikäisenä. Meiltä kysyttiin kasiluokalla terveystiedossa mitä halutaan tehdä opiskelun jälkeen. Kaikki muut vastasi, että mennä naimisiin ja perustaa perheen ja mä katsoin niitä ihan silmät pyöreinä. Mietin, että olenkohan muita kamalasti lapsellisempi kun mun haaveissa valloitin maailmaa ja tein jotain ylimaailmallisen fantastista ja ennenkuulumatonta. Tuntui hassulta, ettei kukaan muu haaveillut suurista seikkailuista. En nyt sitten tiedä olenko vielä onnistunut kovasti seikkailemaan. Pitänee jatkossa yrittää enemmän!

Tää kortteli on vanhusten valtaama. Asunto kuuluu isoisälleni, joka ilokseni vierailikin täällä tänään! Puoli seitsemältä aamulla! Soitti jopa ovikelloa ennen kuin marssi sisään ja alkoi sitten selittää, miten sähkölaitteet toimii, vaikka olen ollut täällä jo viikon ja tajusin jopa eilen miten mikroa käytetään. Se on mukavaa saada vieraita...
Kun maanantaina palasin kotiin pyöräreissultani ja sisäpihalla lukitsin pyörääni, huusi naapurin mummo parvekkeeltaan:
"Ei siitä portista saa kulkea niin paljon! Se kuluu ja menee rikki!"

Mietin hiljaa, että et mummo ole tosissasi, mutta napsautin japanivaihteen päälle ja kiitin oikein kauniisti mummoa huomaavaisuudestaan iloisesti hymyillen, itse kun en olisi tullut edes ajatelleeksi moista! Ilahduttavaa asua näin huomaavaisessa naapuristossa!

Ines laitto viestiä, että ghetossa on ollut jo pari päivää vesi ja sähköt poikki. Miten tää ei yllätä mua :D

Tähän loppuun ilahdutan teitä äitienpäiväkakullani. Äiti on ottanut kaiken ilon irti suomeenpaluustani. Ensin sain tulla käymään viime viikolla leipomaan kakun ja sitten tällä viikolla sain leipoa masaliisaa ja vuokaleivoksia hänen juhliinsa.

少年よ神話になれ

Keskiviikkoa oli siis tosiaan MDP:n älypuhelinsovelluskilpailu, jonka finaaliin päästiin. Oltiin harjoteltu hieno esitelmä ja olin itse päättänyt, etten pyörtyisi. Vaivauduin jopa meikkaamaan oikein kunnolla, niin että näytinkin asiaankuuluvalta.

Meidän esitelmä meni hyvin. Se videoitiin, joten piti käyttäytyä nätisti koko ajan. Meillä oli jakaa tiivistelmä markkinointitutkimuksesta, joka oltiin tehty ekstrana ja tuomaristo oli ihan innoissaan meidän liikeideasta. Meidän jälkeen oli pari heikohkoa esitelmää, koska ryhmästä puuttui väkeä tai idea ei ollut kummoinen. MDP:n työmoraali ei tunnetusti ole korkea. Sitten tuli viiminen ryhmä, jonka ehdin ennen lähtöäni näkemään. Niillä oli laatikollinen leivoksia tuomaristolle. Kohoteltiin tyttöjen kanssa vähän kulmakarvoja toisillemme. Lahjontaa! Varsinkin kun leivoksia oli vaikka millä mitalla, mutta ne oli vain tuomaristolle, vaikkei meitä ollut yleisössä kun ehkä kymmenen enää siinä kohtaa. Tän ryhmän idea ei kanssa ollut mikään kummoinen, mutta voi sitä tuomariston mielistelyn määrää! Alkoi jo vähän naurattaa, että ootteko tosissanne. Ja ne kehvelit vielä voitti! Oltiin vähän pöllämystyneitä tästä oman ryhmän kesken. Ilmeisesti meillä on vielä paljon opittavaa...

No, ei voi mitään! Keskiviikko oli muutenkin tosi kiireinen päivä, koska sain lähteä sieltä suoraan clubs & societies AGM:n (annual general meeting). Joku kiva nuori mies istui siellä viereeni ja kyseli kaikenlaista, kun ei ymmärtänyt mitä tapahtuu ja pelkäsi joutuvansa puhumaan. Oli juuri nimetty psykologiaseuran varapuheenjohtajaksi. Olin vaan, että "Joo, ei mitään. Piilottelet vaan täällä takana mun kanssa.". Kunniakkaasti edustimme järjestöjämme! Oli ihan lohduttavaa tietää, että joku muukin on pihalla vastuutehtävistään. Sen jälkeen mentiin arvoisien asuinkumppaniemme kanssa asuntoesittelyyn, mutta koska paikka oli kaukana JA tosi kallis, eikä oikeen minkään näkönen, hylättiin se melko pian. Sitten piti mennä oman seuran kokoukseen. Tää oli vuoden viimeinen kokous ja olen nyt käynyt yhteensä kahdessa kokouksessa, molemmat nimitykseni jälkeen. En liiemmin tiennyt edes mitään kansainvälisestä seurasta, ennen kun ne teki musta puheenjohtajansa. Nykyinen puheenjohtaja on ollut vissiin tosi hyvä virassaan, mutta ei osannut kyllä kauhean hyvin perehdyttää mua tehtäviinsä. Pyysin, että hän olisi esitellyt mut ihmisille, joiden kanssa mun täytyy asioida, mutta hänellä ei kai kiireittensä takia ollut aikaa. No, osaan ihan varmasti johtaa parin tuhannen ihmisen järjestöä lonkalta!
Suunniteltiin ensi vuoden tapahtumia, joihin moneen mulla ei ollut mitään sanottavaa, kun en tänä vuonna ollut osallistunut melkein mihinkään. Vähän hirvittää tää koko touhu välillä, mutta aion kyllä yrittää parhaani koko ensi vuoden!
...Toivottavasti se riittää.

Ensi keskiviikkoa lennän jo Suomeen. Tiistaina Glasusta Stanstedille ja keskiviikkoaamuna matka jatkuu kotimaahan. Sunnuntaina varastointifirma tuo pahvilaatikoita, tiistaina ne vie kamani säilöön kesäksi. Syksyksi ei ole vielä asuntoa, mikä on vähän fail, mutta ei johdu pelkästään musta. Ollaan katottu PO:n, K:n ja I:n kanssa yhdessä asuntoja, mutta meidän kriteerit ei täsmää. PO haluaa asua West Endissä (toisella puolen kaupunkia), eikä sille esimerkiksi kelpaa yliopiston vieressä oleva Dennistoun, vaikka vuokrataso on vähän halvempi, eikä kyseessä ole mikään huono alue. I haluaa asua keskustan tuntumassa ja K kaukana siitä. En ihan tiedä miten tää tulee toimiman syksylläkään... Saatan joutua lähteen soolouralle tästä.

Hurja ajatella, että yksi kouluvuosi on jo takana. Vastahan täne tultiin! Glasgow ei ole enää vieras, uhkaava paikka, eikä yliopisto tunnu niin järkyttävän sekavalta. Opinnoissa pärjääminen ei stressaa niin paljon, vaikka eka vuosi olikin varmaan helpompi kuin tulevat. Vaikka tänne muutto olikin tällainen päähänpisto (kuten kaikki tärkeät päätökseni...) oon ollut tosi iloinen siitä. Eka vuosi oli ainakin tosi mukava ja vaikka tää kuherruskuukausi uuden maan kanssa tästä loppuisikin, ensi vuodelle on luvassa kaikkea kiinnostavaa ja kolmantena vuotena lähdenkin jo vaihtoon! Vaihto toimii hyvänä motivaationa opinnoille ensi vuonna, koska täytyy olla riittävät arvosanat sitä varten.

Juuri nyt tulevaisuus tuntuu siis sopivan jännittävältä, mikä on erittäin hyvä :)

We're all going on a summer holiday

Oli iha hurja opiskelu-urakka tässä välissä... NOT.
Nythän olen jo kesälomalla. Sain nimittäin kaikista loppukokeista vapautuksen. Taloustieteen keskiarvo oli lopulta 60.6 kun yli 60 piti olla, ettei tarvinnut alkaa kokeeseen lukemaan. Oli kyllä jo melko lailla tuurista kiinni siis. Vähän tuntui hassulta aloittaa kesäloma jo huhtikuussa, varsinkin kun maaliskuun jälkeen ei ole ollut kunnolla enää mitää. Ei silti valittamista! Varmasti sitten joskus kun aikuistun ja joudun oravanpyörään kaipaan nykyistä vapautta.

Menin ja ostin lentolipun Suomeenkin. Funtsin, että mitä turhaan nyhjään täällä, ku voin olla himajin kotimaassa, jossa mulla ei ole varaa alkoholiin tai vaatteisiin! Pitää siis pois paheen tieltä! Syön vaan porkkanoita ja istun sisällä, etten vahingossakaan rusketu. Kesätöitä ei nimittäin ole vielä löytynyt. En ole luopunut täysin toivosta, mutta huonolta näyttää. Olisi kyllä aika absurdi ajatus olla syyskuun puoleen väliin toimettomana. Kenties otan siis osaa kaiken maailman projekteihin tai ryhdyn taiteilemaan urakalla. Katusoittajaksi musta ei ikävä kyllä ole musikaalisuudettomuuteni takia.

Ihan toimettomana ei ole tarvinnut täällä sentään istua. Puheenjohtajuuden myötä on ollut kaikkea järjestöhommaa parille päivää. Olen saanut paljon kehuja ulkonäöstäni. Kuulemma näytän puheenjohtajalta, joten pärjään ihan hyvin ensi vuonna! Aion siis jatkossakin näyttää samalta, niin kaikki menee hyvin! Neuvoina olen saanut, että 'tee vain mitä tykkäät' ja 'älä hamstraa itsellesi liikaa tekemistä, vaan koita delegoida'. En usko kummankaan kanssa olevan mitään ongelmia, kunnen mikään ahkeruuden perikuva ole.

Meidän piti MDP:ssä tänä lukukautena suunnitella oma älypuhelinsovellus. Mun ryhmän sovellus oli iLoyal, joka tallentaa käyttäjän bonuskortit sun muut etukortit yhteen paikkaan, niin ei tarvi loputtomiin lompakkoa kaivella kassalla. Kuten MDP-henkeen kuuluu, meidän tuli kirjoittaa aiheesta viisi esseetä, niin että lopussa kukaan ei varmastikaan enää pitänyt ideasta! Meidän idea oli kyllä ainakin vakavammin otettava kuin jotkut muiden joukkueiden ideoista. Yksi ryhmä oli kehittänyt sovelluksen, joka pisti puhelimen pelit ja äänet pois päältä. Kaikki kuunteli vähän nyökyttäen, kunnes kissamakitutorimme Kunkku Kreikasta huomautti, että eikö olisi helpompaa sulkea puhelin tai laittaa äänettömälle. Ei ollut käynyt tämän ryhmän mielessä...

No niin, ilmeisesti taso on ollut melko samanlaista kaikissa ryhmissä, koska meidä ryhmä pääsi finaaliin! Tämä oli nimittäin kilpailu ja voittajalle on luvassa rahapalkinto yhdeltä alan yritykseltä. Pari viikkoa sitten teimme videopitchin sovelluksestamme, jonka perusteella pääsimme sitten jatkoon. Keskiviikkona on määrä esitellä ideamme leijonankita-ohjelman tyyliin yritykselle, joka palkinnon jakaa. Vähän jännittää! Oon aina ollut ihan säälittävä esitelmänpitäjä, mut MDP:n myötä se on vähän helpottunut, ainakin jos esiinnyn oman ryhmän kanssa. En edelleenkään ole lähelläkään hyvää, mutta ainakaan en ole pyörtyä aina kun pitää puhua.

Pitää katsoa joku varastofirma pitään mun kamppeita kesäloman ajan ja ostaa vähän kesävaatteita pohjolaa varten. Toivottavasti löytäisin edes sen verran töitä, että saisin katettua kesäasumisen kulut!

Pomo piilossa

Lomat on lusittu!

Torstaina on math&stat-koe, jota olen siis jo yrittänyt kahdesti. Kolmas kerta toden sanoo! En oo kyllä ees harjotellut, taidan kokeilla vielä ens viikolla uudelleen.... Järkevää touhua! Huomenna tosin kaverini Johanna tulee tänne ja, vaikka hän ei sitä vielä tiedäkään, saa hän toimia excel-oppaanani! Jee!

En saanut eilen unta, joten aloin katsomaan 'Kaichou ha meido sama' -nimistä animea neljältä aamuyöllä. Oon tosi huono kirjottaan japania latinalaisilla aakkosilla, suomennettuna nimi ois varmaan, että puheenjohtaja on sisäkkö. Siis sellainen sisäkkökahvilatyttö. Yritin sitten nukahtaa piirrettyjen ääreen, mutta ei siitä mitään tullut. Stressaan jotakin. Ei oo tiedossa kesätöitä ja olin budjetoinut aika lailla sen varaan.  Tänään oli vaihtoinfo, jossa sanottiin, että vaihtoon kannattaa varata vähintään £4000 yhdelle lukukaudelle. Koko lukuvuosi tuskin tekee tuplasummaa, mutta rahaa olisi jostain käärittävä valtion tukien lisäksi. Vaihtoon lähdetään siis kolmantena vuonna ja mun tutkinnossa se on pakollinen. Haluisin ehdottomasti lähteä koko vuodeksi. Jännitin tätä hetken, kunnes aloin murehtimaan talousasioitani. Mietin, että tarvisin kenties johtamiskokemusta.

Illalla oli international societyn joku tapaaminen, missä valittiin johtokunnan jäsenet. Menin sinne ihan mielenkiinnosta, kun kerran mainoksessa luvattiin pikkusuolaista, mutta kun paikalla ei ollut kamalasti väkeä, päädyin hakemaan virkaa yöllisen animetuokion inspiroimana. Näin minusta tuli järjestön puheenjohtaja! Joo, en nyt pilaile. Kyseessä on myös hyvin iso järjestö, joka järjestää kaikenlaista koko ajan. Eka olin vähän trallalaa I'm a president of something~! kunnes tajusin, että ryhdyin sitten johonkin, mistä en tiedä mitään ja mihin mulla ei varmaan ole minkäänlaisia valmiuksia. Taas. Mielessäni oli siis johtamiskokemuksen kartuttaminen, kun kerran ainetta opiskellaankin, mutta olisin ihan mielelläni voinut vetää jotain kymmenen hengen jumppakerhoakin. No, toivottavasti tulee mielenkiintoinen ensi vuodesta ja että järjestö on vielä vuoden kuluttua pystyssä! Kenties olen hommaan niin epäpätevä, että muut johtokunnan jäsenet ryhtyy kapinaan ja vallankaappaukseen. Päivitän siinä tapauksessa kyllä draamasta tännekin.

Sunnuntaina tapaan tän vuoden puheenjohtajan, joka sitten valmentaa mua vastuutehtäviinsä. Mulla ei ole kyllä tapana, mutta toivottavasti en kadu tätä päätöstä jatkossa...

Accept my egg and this feeling

Pääsiäisloma!
Meneillään edelleen, vaikka pääsiäinen onkin jo ohi. Varmistin juuri kalenteristakin.

Maaliskuu oli tosiaan tehtäviä täynnä. Viiminen viikko ennen loman alkua oli sitä, että oli jatkuva kiire, mikä on vielä ihan ok, mutten pystynyt stressin takia nukkumaan. Tämä johti parin päivän jälkeen siihen, että saatoin maata salongin sohvalla (yritin keksiä jotain hienompaa sanaa sille tuloksetta...) ja tuijottaa seinää ilmeettömänä tunnin. K ja I huolestui tästä lopulta niin, että käskivät mun hakea pidennystä palautuspäiviin.

Selvittiin kuitenkin hengissä! Loma alkoi sillä, että PO ja K lähti pois. PO Saksaan ja K Itävaltaan laskettelemaan. Mä ja I ollaankin oltu täällä kahdestaan nää kaksi viikkoa ja meno on ollut sen mukaista. Arvoisat K ja PO epäili, ettemme poistuisi sohvalta mihinkään. Miten väärässä olivatkaan! Ensimmäinen päivä meni kymmenen elokuvan parissa, joista yhtäkään emme katsoneet alusta loppuun. Toisena päivänä alkoi vaikka millainen aherrus!

Tutustuimme perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin origamiveneiden kautta. Tässä ikävä kyllä on jo haaksirikko meneillään. Ines kuvasi myös videon, missä laulamme My heart will go onia. Ilmassa saattoi olla lievää mökkihöperöyttä...

Aprillinpäivä oli ihan loistava, koska Ines on ihan yhtä trolli kuin mitä minäkin. Muistatte varmaan vielä hurmaavan entisen kanadalaiskämppiksemme Michellen. Hänellähän oli tapana hankkiutua teepusseista eroon pudottamalla ne ikkunasta ulos alakertalaisten riemuksi. Olemme sitemmin tutustuneet suoraan hänen huoneensa alapuolella majailevaan Amelieen, joten päätimme toki muistaa häntä aprillinpäivän kunniaksi.

Täytimme hedelmäpussin kuumalla vedellä ja teepusilla (kuvan tumma kohta pussissa). Nimikortin avatessa sisäpuolella luki 'aprillia' ranskaksi. Tein insinööritaidoillani narua jätesäkistä jonka sidoimme tähän pakkaukseen. Hilasimme sen sitten alas Michellen huoneen ikkunasta ja läväytimme Amelien ikkunaa vasten. Hän oli varmaan kaivannutkin jo tällaisia terveisiä!

Seuraavaksi päätimme ilahduttaa myös alapuolisen asuntomme asukkeja. Koska oli myös pääsiäinen, keitin kanamunia ja koristelimme ne sitten elegantisti tussilla.

Taiteilijanlahjani pääsivät jälleen esille! Aiemmasta innostuttuamme muna pääsi kanssa hedelmäpussiin, koristeeksi laitettiin hurmaava rusetti ja hilattiin salongin ikkunasta jälleen jätesäkkiköydellä alakertalaisten avoimesta olohuoneen ikkunasta sisään. Siellä asuva Linda ihastui kovasti yllätysmunaamme, jonka ilme on kyllä, vaikka itse sanonkin, melko charmantti. Meidät kutsuttiin käymään kakkukahveille, jossa ei ollut mitään jekkuja! Jee!

Arvatkaa jäikö tämä tähän? No ei tietenkään! Seuraavaksi päätimme kirjoittaa rakkauskirjeet katutasolla asuville pojille, jotka on ollut hyvin veemäisiä naapureita. Sujautettiin se oven ali ja signeerattiin, että blondi kolmoskerroksesta (Linda). Heidän 'vieraansa' on yrittäneet väkisin tunkea meidän asuntoon sisään, porraskäytävässä haisee aina pilvi heidän tupruttelujensa ja viljelmiensä takia ja kaverit voivat alottaa bileet koska tahansa. Myös neljältä aamuyöllä tiistaisin. On hämmentävää, että miten ne saa porukkaa mahtumaan lukaaliinsa.

Sama rakkauskirje kirjotettiin myös mun ja I:n kaverille Artille, joka asuu kanssa ghetossa. Koska pidämme Artista, hän sai kirjeen lisäksi myös suurten tunteiden symbolina samanlaisen pääsiäismunan, kuin mitä alakertalaiset.

Dear Artjoms,

When I look at you

the sky is clear & blue

When I miss you, I feel this pain

it is like eternal rain

My heart is raging like a storm

when I see you around the dorm

I come upon you kneeling,

accept my egg and this feeling

Kiss

Runoilusta vastasin minä. Vähän harmitti, ettei ollut aikaa hioa tätä tunteiden tunnustusta pidempään. Sujautimme kirjeen sisään hänen raollaan olevasta ikkunasta, mutta munaa ei saanut sinne mahtumaan, joten päätimme mennä kylään. Idea oli, että toinen meistä olisi huomaamatta livahtanut A:n huoneeseen ja asettanut munan kirjeen viereen ikkunalaudalle. A:lla oli kuitenkin vieraana jo hyvin tarkkaavainen Amelie, niin ettei tämä onnistunut. Pyörittelin pääsiäismunaa kädessäni ja yritin keksiä paikan, mihin sujauttaa se huolimattomasti, jolloin se ilmakuplan takia särkyi käteeni! Tungin sen lähimpään laukkuun ja oli pieniä vaikeuksia pitää pokka. A on hyvä tyyppi, mutta myös erittäin hyväuskoinen, joten hän olisi varmaan ihmetellyt ikuisesti tätä romanttista yllätystä, ellei Amelie olisi mennyt kertomaan illalla, että olimme olleet luovalla päällä. Harmi!

Loman eka viikko sää oli ihan mahtava, joten tehtiin ostosmatkoja (sellaisiin hienoihin putiikkeihin kuin mm. Tesco, Lidl ja Aldi koska ollaan täällä vähän mässäilty) ja mentiin fiinille necropolikselle hautausmaapiknikille. I ei ollut käynyt hautausmaalla sitten lapsuutensa, joten oli unohtanut pelkäävänsä niitä kuollakseen, myös auringonpaisteessa... I ei ole koskaan leiponut, joten opetin hänen tekemään kauralastuja. Hän onkin tehnyt niitä nyt kolmesti! Ollut oikein mukava leppoisa loma. Illallisia, korttipelejä ja lautapeli-iltoja, vähän kylillä riekkumista, karaokea ja hyvää ruokaa. Ja ensi viikolla kaverini Suomesta tulee käymään. Jee!