Hong Kong pronounciation

Sain tänään vaihtoyliopistoltani sähköpostia. Ensin luulin siinä olevan huonetoverini tiedot, mutta kyseessä olikin HK:lainen "buddyni". Ilmeisesti aika monilla yliopistoilla on tämä tsydeemi, että määrätään vaihto-oppilaille paikalliset kaverit opettaan yhteiskuntaan sulautumista. Oline enmmän kuin mielissäni! Olen myös aloittanut kantoninkiinan opiskelun vihdoin ja viimein, koska sähköpostiviestissäni tulevalle bff-Jessielle väitin opetelleeni jo joitakin perusfraaseja. Aikaisemminhan kantonin opiskeluni kaatui lataamani applikaation perin erikoisiin fraasivalintoihin, kuten joku saattaa muistaakin. Tänään googlettelin töissä hieman tavallisempia sivustoja, joiden nauhoitteiden perässä toistelin "Mitä kuuluu - minä en ole kiinalainen - kiitos" tason fraaseja. Lausuminen oli aika vaikeaa, kun kantoninkiinan intonaatio on kovin erilainen mistään muusta osaamastani kielestä, joten päätin kuunnella HK-poppia! Sen tahtiin on tässä sitten iltaa istuskeltu.

Tässä kun aloin oikein lausumista pohdiskelemaan, mietin, että lausutaankohan Hongkong itsessään jotenkin erikoisesti kantoniksi, joten googletin "Hong Kong pronounciation". Päädyin hieman aiheeseen liittymättömään englantivideoon, mutta koska olen mestari eksymään nettiin (luen säännöllisesti julkaisuja, kuten Men's fitness ja Black women's beauty), jäin videota katselemaan.

My name is Ian and today I'm going to talk to you about pronounciation and intonation.

Loistavaa! Tässä lienee ongelmani ydin.

I'd like to ask you a question: do you think people have difficulties understanding you?

Jessöör. En kyllä ymmärrä miten: omasta mielestä mongerrukseni on sangen selkeää.

Do people often ask you to repeat what you're saying?

Itse asiassa eivät. Perusskottireaktio tuntuu olevan tuijottaa toista kiusaantuneena, kunnes ymmärrän kysyä että niin tajusiks sä mitä mä just sanoin.

If so, you might have problems with your English pronounciation.

Ehdottomasti! Olen englannin suhteen edelleen puhtaasti kirjaviisas: opin kieltä lukemalla korkeasti arvostettuja klassikoita ja vähän vähemmän korkeasti arvostettua fanfiktiota. Joka tapauksessa sanavarastoni on hyvin laaja ja koostuu pääasiassa sanoista, joita en osaa lausua. Tämä aiheuttaa ongelmia jos yritän pitää vaikkapa esitelmää harjoittelematta sitä ääneen. Muistan edelleen kuinka MDP-luennolla seisoin luokan edessä ja yritin puhua esitteistä, tietämättä miten brochure lausutaan. Siinä hiki virtasi.

And also your native Chinese accent may be hindering your ability to speak English clearly.

Ai tästä se johtuikin! Täytyy tunnustaa, että en kyllä ole aiemmin osannut ottaa tätä aspektia huomioon!

Summertime sadness

Istun viikonloppua töissä kahden tuulettimen välissä ja yritän olla aikuinen, enkä käyttää laitetta robottimikrofoninani. Glasgowssa on kuuma, kuten muuallakin Euroopassa, joten ilmastoitu toimisto on ihan mukava paikka oleskella.
Kotimaassa on kaverin häät, joihin en kuitenkaan kyennyt osallistumaan. Loistavan seurani menetyksen tuottamaa kurjuutta paikatakseni kuvasimme miehekkeen kanssa eilen loistavan tervehdysvideon. Kuvaaja oli huolissaan, etten ollut tarpeeksi rento, joten join pullon kuohuviiniä kuvauksia ennen ja niiden aikana. Kovasti rupesikin runosuoni sykkimään! Jälki oli niin hienoa, etten rohkene sitä tänne laittaa...

 Oon ottanut nyt tavaksi aurinkoisina päivinä mennä iltakävelyille. Ilta-aurinko on vaan hieno!

Glasgowssa on nyt meneillään paljon kaikenlaista. On Commonwealth gamesit, suuri urheilutapahtuma, ja sen yhteydessa jos jonkinlaista pienempää polemiikkia. Olin torstaina vapaalla, joten vietin aikaani asioiden hoitelun parissa. Matkalla pankkiini näin oikein kunnon kokoisen tappelun! Turistin olivat alkaneet käsirysyyn St Enochin edessä ja paikalle tarvittiin poliiseja tilannetta rauhoittelemaan. Mutristelin siinä huuliani, että joo,. oikein kansain yhteistyötä taas... Kaupunki on muutenkin nyt ihan uskomattoman täynnä turisteja. Jos normaalistikin koittaa vältellä viikonloppuisin kaupungille lähtöä, nyt ei tee mieli käydä edes arkena. Hyvähän se silti on, että on meininkiä!

En vieläkään oikein osaa suhtautua Hongkongiin lähtöön. Joskus selailen ihan innoissani jotain turistisivuja, mutta useimmiten yritan työntää koko aiheen mielestä. Ei vielä. Vähän jännittää kuinka dramaattinen tästä lähdöstä tulee. Kai se selviää vain ajan kanssa.

Tekeville ihmisille

Hongkongiin meno senkus lahenee! Kirjoittelen tata kahvitauoltani niin ääkköset jaa pois. Tanaan sain sahkopostilla pakkauslistan. Aloin lukea listaa innoissani, kunnes tormasin melkoisiin poljyyksiin. Listalla oli paljon itsestaanselvia tarkeita juttuja, kuten passi ja rahaa, mutta kaytannon asumisjuttuihin mennessa alkoi arsyttaa!

Kumeja. Ei liity itse aiheeseen mitenkaan.

"Bring a laptop computer to Hong Kong if necessary."

Onko jossain opiskelijoita, joiden koko tutkinto ei roiku tietotekniikan varassa? Yliopistolla ei kuulemma ole tarjota WiFi:ta, joka kuulosti noin niinkun akkiseltaan nololta. Kehottivat tuomaan myos omat internetkaapelit mukana.

"Bring personal items such as toothpaste to Hong Kong if necessary."

Itsehan en kayta hammastahnaa niin ei tuo ole sitten tarpeellista. Tai hammasharjaa. Kai sita nyt vuoden ilman hampaiden harjausta parjaa!

"The Student Residence Office does not provide bedding items for all residents.  You are required to bring along a light package including a pillow, a pillow case, linen, blanket, daily use apparels and items into the Hall."

Musta tuntuu, etta listauksen kirjoittaja ei ole pahemmin maailmalla palloillut. Pakatkaa omat peitot ja tyynyt mukaan? Joo, just nehan mulla oli ekana mielessa sallitussa 20kg:n matkatavaroissani! Tasta sain hienon flashbackin vaihtoaikaani 17-vuotiaana, kun juuri ennen hostperheen vaihtumista uuden perheen hostsisko tuli kysymaan multa, etta toinko omat peitot ja tyynyt mukanani Suomesta vai taytyyko heidan ostaa sellaiset. En kasita miksei yliopisto tarjoa vaikka maksusta petivaatteita uusille opiskelijoille. Kotiyliopistossani kaikille asuntoloihin muuttaville tarjotaan peitto ja tyyny, onnekkaimmille saapujoille myos petivaatteet. Lakanat ovat rumia ja tyynyt hyvin ohkaisia, mutta hitto, kylla se lammittaa mielta ettei tarvitse ensimmaisena paivana lahtea etsimaan Ikeaa. Ulkomailta lakanoiden sun muiden raahaamisen vaikeuden lisaksi petivaatteet tuppaavat olemaan eri kokoisia eri maissa.  

"Bring appropriate clothing to Hong Kong as listed below: 

• Jeans
• T-shirts
• Runners
• Dark-colored suit (for presentation)
• Dress (for presentation)
• Sweaters
• Scarf
• Warm jacket
• Water-proof jacket"

s    Vaatteet tulee olemaan mun suurin ongelma, koska kaikki kamani nyt on hyvin lansimaalaisia. Luultavasti mun on myos varattava kaikki vuoden aikana tarvitsemani vaatteet mukaan, silla ainakin Japanissa olin jo pelkan 170-sentin varteni takia aivan liian iso naisten vaatteisiin. Siihen kun lisaa viela muumimaisen keskivartaloni ei kauheasti ole asiaa pyorimaan sopoissa pienissa kiinalaisissa brandiputiikeissa. Ilmaisut, kuten 'lammin takki' on yhta sanahelinaa! Hongkong kuuluu subtropiikkiin, jossa pakkanen tai edes alle 15 asteen lampotilat on urbaaneja legendoja. Hongkongilaisen, suomalaisen ja skotlantilaisen nakokulmista 'kylma' ja 'lammin' tarkoittaa hyvin eri asioita. Vahan hirvittaa kylla HK:n kuumankostea ilmatila. Olen juuri tottunut Skotlannin tuulisen viileaan ilmastoon ja pelkaan, etta ensimmaiset pari kuukautta tulee olemaan ihan tuskaa. Tai mahdollisesti koko kymmenen kuukautta! Lisaksi siella tuskin on sopivaa pomppia missaan bikineissa. Oikeasti taidan vaan purkaa lahtostressia pikkuasioihin. Eikohan taa kaikki tasta selvia!

Bara ha utsukushiku chiru

Glasgown kesä on ollut yllättävän kiva. On lämmintä. Sade ja tuuli ovat vähemmän jokapäiväisiä kuin muihin vuodenaikoihin. Piknikit ovat mahdollisia. Maa on kuiva.

Kuten mainitsin aiemmin, työpaikkaani kuuluu työsuhdeasunto, jossa olen nyt elellyt kuukauden verran. Tästä johtuen työmatkani on vain minuutin, mikä usein johtaa siihen, että saan pinkoa töihin etten ole myöhässä. Lounastaukoina voi istua nurmella kukkien keskellä ja paistatella auringossa. Siis teoriassa. Yleensä on paljon kivempaa mennä kotiin ja katsoa Come dine with me:tä telkkarista.

Vapaapäivisin voi etsiä Glasgown parhaita maisemia.

Lähestyvät Commonwealth Gamesit tarkoittavat varmaan kiirettä töissä. En kuitenkaan jaksa stressata. Mulla on lentoliput välille Glasgow-London-Tampere Helsinki-Moscow-Hongkong hankittu, mulla on paikka, missä asua ja töitä. Viisumiasiat on hoidettu. Mulla on kavereita ja oon terve. Töiden jälkeen on kiva mennä uimaan tai salille. Suurin murheeni just nyt on tikku etusormessa, jonka sain kun poimin ruusun jonkun toisen puutarhasta miehekkeelle. Karma iski kovin nopeasti.

En tiedä mihin tämä elämä on menossa, mutta juuri nyt on hyvä olla.

Londonburi

Voisin vähän höpistä kesästäni. Puolitoista kuukautta sitten vaikutti siltä, että aion tosissani paneutua tähän mamuelämään, kun vuokrasopimuksen loppu häämötti (ei jatkoa), töitä ei ollut tiedossa ja passi oli menossa vanhaksi. Eli siis koditon, työtön ja ilman mitään papereita! UKIP kiittää!
Tänä kesänä päätin jäädä nimittäin Glasgowhun. Mulla ei valitettavasti ole Suomessa kauheasti elämää, niin että viime kesäkin meni siinä, että kerran viikossa jollakin sukulaisella oli aikaa mulle ja toisella (ja joskus jopa kolmannella!) kertaa viikkoa näin jonkun harvoista, joskin tärkeistä, kotikaupungissani jäljelläolevista kavereista. Muun ajan olin töissä tai hengasin yksin asunnollani. On hieman hankalaa luoda arkea ja elämää maahan, jossa vierailee vain pari kuukautta, olkoonkin kyseessä kotimaa. Haastattelin tässä viime kuukausien aikana kavereitani ja selvisi, että ainakin muutama tosi hyvä kaveri oli aikeissa jäädä Glasuun - miksen siis minäkin! Ongelmaksi muodostui vain lähestyvä asunnottomuuteni ja kykenemättömyyteni saada töitä. Passi oli erääntymässä niin vaihtoehdotkin kapenivat. Eräänä päivänä ryhdistäydyin ja päädyin varaamaan Megabus-liput Lontooseen passinuusintareissulle! Kyseessä oli ensimmäinen visiittini Englantiin muutenkin, niin oli jo korkea aika.

Läksin siis toukokuisena maanantaina aamuviideltä kohti etelää! Megabus oli ihan OK matkustuskeino. Lentoliput Lontooseen eivät olisi myöskään kalliita, jos ne ostaisi vähän aikaisemaa kuin neljä päivää ennen matkaa... Bussi oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin odotin. Aikaisesta ajankohdasta riippuen kenties, bussi oli vain puoliksi täynnä ja sain oman penkkirivin koko matkalle. Kokeneena matkustajana yhdeksän tunnin bussimatka ei ollut erityisen paha, saman verranhan sitä tulee lentokentällä istuskeltua vaihtoja odottaessa! Nyt sentään oli maisemia. Ikävä kyllä olin unohtanut supermahtavan lounaani kotiin, niin sain nauttia matkasta veden ja purukumin voimin. Kiitos, Jenkki...

Myöhäisestä varausajankohdastani johtuen hostelleissa ei myöskään ollut liiemmin valinnanvaraa. Päädyin West Two Londoniin, joka nautti arvostelujen perusteella vähintäänkin mielenkiintoisesta maineesta (“Stay here only if you're desperate”). Minut sijoitettiin kuitenkin naisten makuusaliin (vaikka olin maksanut halvemmasta sekasalista) ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Yksi huoneeni naisista antoi minulle heti vinkkejä, että mistä löytyy parhaat kylpyhuoneet ja niin edespäin. Huone oli siisti ja sänky ok.

Nää ihmiset jonotti johonki Herlokki Solmus-museoon.

Olin taidemuseolla avaamisaikaan - paras idea ikinä, koska sain kulkea huoneissa aika usein yksinäni. Lähtiessäni oli ruuhkaa moninkertainen määrä, enkä usko, että olisin nauttinut kierroksestani läheskään yhtä paljon väenpaljoudessa.

 Asioin erinnäisissä ylihinnoitelluissa kahvilaketjuissa vähintään kahdesti päivässä ilmaisen internetin toivossa, mobiilidatakiintiöni oli nimittäin loppumassa. Istuessani Starbucksissa eräs amerikkalaisnainen istuu viereeni ja kysyy, miten sinne internetiin pääsee. Minähän neuvon. Sitten minun pitää kertoa hänelle, miten hän voi soittaa tähän ja tähän numeroon. Missä me muuten ollaan? Miten tämä sana kirjoitetaan? Voiko hän soittaa minun puhelimestani, voinko minä soittaa puhelimestani hänen siskolleen? Mistä hän saa taksin, miten tähän-ja-tähän paikkaan pääsee? Lopulta hän sanoi kiitos, toivotti jumalan suojelusta ja ojensi minulle dollarin, josta yritin kohteliaasti kieltäytyä. Koko operaatio nauratti - enhän minä turistina osannut vastata mihinkään hänen kysymyksistään. Lisäksi niin selvä amerikkalaisuus oli huvittavaa: hän vain istui viereeni ja vaati minua auttamaan häntä, ilman mitään pahoitteluja tai mitään. Lopuksi dollari kouraan ja nainen häippäsee!

Hei tää on se kellotorni Kingdom Heartsista!

Osuin ihan sattumalta nähtävyyksille, mulla ei ollut suurlähetystön ja taidegallerian lisäksi mitään sen kummempia tavoitteita reissulleni. Ajattelin, että mieluummin tutkin paria paikkaa ajan kanssa, kuin että juoksen kymmenessä paikkaa kamalassa kiireessä. Kaikenlaisia hienoja paikkoja sitä tulikin löydettyä. Suurin havaintoni oli kuitenkin kun tajusin, miten skotlantilaiselta kuulostan. Aksentissani on edelleen selvä suomalaissävy, mutta vasta Englannissa tajusin, että Glasgow on tarttunut myös omaan puheeseeni!

Odotin suurlähetystössä käyntiä paljon, koska mielessäni se oli joku suomalainen teemapuisto, jossa kaikki puhuisi suomea, söisi salmiakkia ja käyttäisi farkkuja töissä. Olen aikaisemmin käynyt Suomen suurlähetystössä Tokiossa ja siellä oltiin niin hurmaavan epämuodollisia muuhun Japaniin verrattuna, että oikein ihastutti. Lontoon toimisto on pieni pytinki, joka oli täynnä samalla asialla olevia. Ensin hätäännyin, että ehdinkö edes kahdessa tunnissa asioimaan, mutta ilmeisesti kaikki muut olivat tulleet koko perheen voimin.

Naisilla oli Marimekon olkalaukut ja kaikilla käsissä Helsingin Sanomat. Olen tässä maassa asuessani muuttunut vähän ujommaksi suomalaisten suhteen, enkä kaikesta yrittämisestäni huolimatta uskaltanut puhua muille odottajille. Mulla on japanista opittu tapa kaveerata ihmisten kanssa ("Ai sulla on sama etunimi/kansalaisuus/ihonväri/lempikirja/sukka kuin mulla?? OMG ollaan parhaita kavereita!!") joka ei tunnu toimivan kovin hyvin suomalaisten kanssa. Olenkin lukuisten epäonnistumisteni jälkeen muuttunut paljon varautuneemmaksi.

Tiskille päästyäni virkailija vain tuijotti minua. Tervehdin. Passiasiat hoidettiin. Hän käveli pois ja minä jäin seisomaan paikalleni hämmentyneenä. Suomalaiseen asiointiin ei kuulu mitään chitchättiä. Ei korulauseita tai ylimääräisiä virkkeitä. Virkailijaa ei kiinnostanut toivottaa hyviä päivänjatkoja tai kysyä oliko jotain muuta. Hän kääntyi kannoillaan ja jatkoi muuta asiointiaan. Poistuin paikalta mykistyneenä ja yritin järkeistää josko olin anglosaksistunut täällä elellessäni. Kauan en kuitenkaan ehtinyt hämmennyksessäni pyöriä, sillä suurlähetystön fasiliteettien puutteessa oli kauhea vessahätä.

Onneksi tästä pytingistä löytyi vessat.

Hostellilla huoneeseemme eksyi vähän erikoisempi tapaus. Hänen sänkynsä oli täynnä supermarkettimuovikassillisia ja tällainen laukku:

Vaikuttaa imelältä? Tarkemmalla vilkaisulla näki, kuinka kassiin oli väkerretty pikku viestejä, kuten "Dykes will perish" ja "Kill all lesbians". Jee! Illan tullen kaikki muut huoneessa asuvat menivät nukkumaan. Noin yhdentoista maissa tämä uusi nainen palasi. Hän tuli sisään ja alkoi kaivaa laukkuaan. Tätä jatkui puolen tuntia, enkä ollut unihämärässäni enää varma penkoiko hän omia laukkujaan. Sitten hän lähti, palasi ja meni huoneessa olevalle käsienpesualtaalle. Antoi veden valua kaksi sekuntia, sulki hanan. Uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen varmaan viisikymmentä kertaa. Poistui välillä huoneesta, palasi. Alkoi penkoa laukkuja uudelleen. Käveli noin viiden metrin huonetta edes takaisin. Poistui, palasi. Jossain vaiheessa eräs tyttö huoneesta laittoi valot päälle. Oli selvää, ettei meistä kukaan nukkunut. Naisen palatessa huoneeseen hän sammutti valot, jatkoi aikaisempaa rumbaa ja poistui taas. Valot laitettiin uudelleen päälle. Nainen yritti sammuttaa valoja taas palatessaan, jolloin hänelle sanottiin, että ne pysyvät päällä.

"Mutta en halua herättää ketään!"

Totesimme kaikki yhteen ääneen, että hereillä ollaan.

Hän ei suostunut tulemaan huoneeseen valojen ollessa päällä, sanoi haluavansa jotain laukusta. Kukaan ei suostunut valojen sammuttamiseen. Lopulta nainen lähti ja osa huoneen tytöistä lähti alakertaan pyytämään apua henkilökunnalta. Naista pyydettiin siirtymään toiseen huoneeseen, mistä tuli vaikeaa, koska hän ei suostunut nostamaan laukkujaan pois valojen ollessa päällä. Lopulta hän kuitenkin suostui lähtemään laukkuineen ja uskalsimme viimein sammuttaa valot. Kello oli kaksi. En usko, että kukaan nukkui loppuyönä. Omassa päässäni pyöri vain, että mitä ihmettä laukuissa oli sisällä?

Lontoon reissulta palatessani sain bussissa puhelun: ainoaa työpaikkaa, jota olin (muutaman sadan muun tapaan) hakenut tarjottiin mulle. Siihen kuului asunto. Sitten olikin hankalampi olla hymyilemättä!

Olen viettänyt keskiviikosta saakka kokeiden jälkeistä euforista aikajaksoa (joka kuitenkin varmaan katkeaa viimeistään siinä kohtaa, kun kämppä menee alta kolmen viikon kuluttua). Hain tässä paria työpaikkaa ja sain haastettelunkin ensi tiistaille. Sormet ristissä! Olen palauttanut kaikki vaihtopaperit, ainakin luultavasti, ja hakenut asuntolapaikkaa Hongkongista. Sain takaisin tuloksia ryhmätöistä, jotka eivät vastanneet sitä tasoa, mitä odotan itseltäni yksin työskennellessäni, mutta en jaksanut välittää, sillä pääsen näillä tuloksilla kuitenkin vielä vaihtoon toivoakseni. Opintovuoden tulisi olla pulkassa ja näin voinkin keskittyä ihan muihin asioihin!

Kuten homobaareihin!

Kaverini Art piti eilen synttärinsä aina yhtä karismaattisella ghettokampuksella. Olin ensin järjestön pippaloissa, mutta hiipparoin sieltä sitten aikanaan yllätysvieraana Artin luo (oli mut siis ihan kutsuttukin, mutta en ollut varma tulostani). Paikan päällä olikin kunnon meininki päällä ja viini virrannut jo jonkin aikaa! Vastaanotto oli sydämellisyydessään hätkähdyttävä ja melkein nolostuttavakin - tuloni bongattiin jo pitkältä ja siihen liittyi paljon huutamista, halailua ja rakkaudentunnustuksia. Minut esiteltiin vieraille kaikkien parhaana kaverina ja ko. asunnon suosikkityyppinä. Yritin siinä sitten olla nauramatta kun minua tapaamattomat ihmiset katseli toisiaan, että wtf kuka tää tyyppi on.

Kaikilla meni niin lujaa, että kysyin vaivihkaa oliko täällä nautittu jotain viinaa väkevämpää, mutta ei kuulemma. Pojat tanssi pöydillä ja porukka oli kyllä niin fiiliksissä. Kaverini Rafael toisteli rakkaudentunnustuksiaan, tosin jossain vaiheessa hänellä meni sanat sekaisin ja hän alkoi kutsua minua Inesiksi. Ihan ymmärrettävä virhe sinällään, Ineshän on vain 15senttiä allekirjoittanutta lyhyempi ja mustaihoinen. Siirryimme siinä sitten jossain vaiheessa Merchant Cityssa olevaan Polo Loungeen, joka on homoklubi. Olin hyvin kiinnostunut tästä, koska en ole ennen homoklubeilla käynyt. Oli myös huvittavaa, että juuri seurueen heteropojat oli vaatinut, että eikös mennä muuten Poloon. No, ehkä tyttöystävät on sitten vähemmän mustasukkaisia tai jotain.
Polo oli sisältä ihan tyylikäs mesta. Oltiin vieraslistalla, niin päästiin sisälle ilmaiseksi. Olin muutenkin jo aiemmin syöpötellyt ja juopotellut järjestön pippaloissa järjestön piikkiin, niin oli muuten ilmainen ilta kun kotimatkakin tuli taitettua jalan. Polon asiakaskunta oli vanhempaa kuin joidenkin nimeltämainitsemattomien glasgown teinihelvettien ja mukaan mahtui aika coolia väkeä. Olen toki tottunut siihen, että tytöt on klubeilla suunnilleen alusvaatteissaan (tai ilman), mutta poikien räväkämpi paljastava pukeutuminen oli uusi juttu. Eipä tuo paikka muuten tutuista yökerhoista eronnut - enemmän pussailevia poikapareja. Näin paljon mielenkiintoisesti pukeutuneita ihmisiä, sekä miehiä että naisia, mikä oli hyvin inspiroivaa. Olin melko varaantuneesti liikkeellä, sillä lukemissani arvosteluissa painotettiin pokejen epäkohteliaisuutta. Kaverini oli vieläpä kertonut, että hänet oli heitetty ihan rändömisti selvinpäin paikasta pihalle. Hän epäili syyksi heterouttaan, joka vaikutti vähän hankalalta uskoa. Sovimme kuitenkin Inesin kanssa olevamme pariskunta, ihan vaan huumoriarvon takia. Oli siitä hyötyäkin siinä kohtaa, kun joku nainen kävi vähän liiaksi käsin kaveriini ja sain olla, että "Hei, kädet irti mun tyttöystävästä!".

Tällaista siis tällä kertaa. Toivon pian saavani töitä ja uuden asunnon. Lontoossakin pitäisi käydä passia uusimassa ja kahden viikon kuluttua äitini ja pikkuveljeni tulevat käymään!

Pänttäysvappu

Hyvää vappua vaan kaikille!

En ollut moisesta juhlasta edes tietoinen, ennen kuin facebookiin kirjauduin. Täällä ei moista tule juhlittua, varsinkin kun kaveripiiriini ei liiemmin kuulu pohjoismaalaisia! Suomalainen opiskelijavappu on muodostunut pääni sisällä melko mielenkiintoiseksi ruljanssiksi. Varsinkin opiskelijahaalareita olen useat kerrat miettinyt, ne vaikuttavat mielenkiintoisilta. Välillä tulee mietittyä, olisiko ollut hauskaa opiskella Suomessa. Varmasti siinä on hyvätkin puolensa, mutta uskon, että olisin saattanut kyllästyä pian - keskittymiskykyni on ihan olematon. Lisäksi suomikavereideni puheiden perusteella opiskelijaelämä Suomessa vaikuttaa hyvin alkoholikeskeiseltä. Tulee sitä täälläkin juotua, mutta alkoholi on aina seurustelujuoma, kuten vaikka kahvi, eikä siihen omalta kohdalta ainakaan liity humalanhakuisuutta.

Ensi viikolla alkaa taas kokeet. En ole yhtään innoissani, mutta ainakaan aikataulu ei ole yhtä helvetillinen kuin mitä tammikuussa. Kahden kokeeni välissäkin on viikko. Olen onnistunut kertailemaan materiaalia ihan hyvin ottaen huomioon kuinka onneton opiskelija oikeasti olen. Selvisin ikävä kyllä lukiosta ja peruskoulusta läpi arvuuttelemalla ja improvisoimalla (lukio lukematta läpi, jee...) niin mun ei tarvinnut ylioppilaskirjoituksiakaan varten oikein päntätä. Tästä on seurannut se, että olen ihan liian itsevarma opinnoissani, vaikken tiedä mistään mitään, ja etten oikeastaan edes osaa opiskella!

Muutkin ulkomaille muuttaneet saa varmaan usein kuulla muilta kommentteja, tyyliin 'Vau, miten rohkea oletkaan' tai 'Sä olet varmaan tosi itsenäinen!'. Yritän itse aina mielialasta riippuen selventää, että en minä ainakaan mitenkään rohkea ole. Saanpas vain välillä päähänpistoja, joita alan toteuttaa sen kummemmin asiaa miettimättä ja sitten kun alkaa pelottaa, ei enää kehtaa perääntyä. Itsenäiseksikään en voi itseäni väittää. Tarvitsisin melkein päivittäin jonkun kulkemaan vierellä ja muistuttamaan aikataulusta ja että mitä pitää tehdä seuraavaksi ja mihin mennä. Myöhästelen jatkuvasti luennoilta ja tutoriaaleista, kirjoitan huonenumerot väärin, en löydä paikalle ollenkaan, katson väärän päivämäärän ja kellonajan ja unohdan yleensä ainakin puolet tarvittavasta materiaalista.

Tässä pari viikkoa sitten olin oikein hyvin varautunut luennolle. Lähdin kotoa hyvään aikaan ja saavuin luentosaliin juuri sopivasti ennen luennoitsijan aloitusta. En nähnyt kaveriani Zhanetia, jonka vieressä yleensä istun, joten pistin leirini pystyyn satunnaiselle penkille. Luennoitsija ei näyttänyt tutulta, mutta koska meillä käy aika useaan vierasluennoitsijoita yrityksistä yms en murehtinut moisesta. Projektori heijasti kauppatieteen laitoksen logoa, mikä huojensi mieltäni, kunnes ympärille vilkuiltuani tajusin, että eipäs muuten kukaan näytä tutulta. Luennon otsikko oli myös melkoista hepreaa, mutta kun tosiaan en ole kummoinen opiskelija niin materiaali on mulle aika usein vierasta. Yhtäkkiä kuitenkin tajusin, että oli torstai, eikä tiistai, kuten olin aiemmin kuvitellut. Meillä oli tosiaan luennot tuossa luokassa tuohon aikaan, mutta tiistaisin. Torstaisin ne on ihan eri puolella kampusta.

Tajusin virheeni nolona ja olin nousta ylös, jolloin luennoitsija tietenkin aloitti! Olisin ehkä voinut tässäkin kohtaa vielä pujahtaa pakoon, mutta kun luennoitsija seisoi luentosalin etuosan sijaan takana, uloskäynnin edessä, en mitenkään kehdannut kiivetä kaikkien ihmisten välistä ja kulkea vielä ihan hänen nokkansa edestä.
...joten jäin tälle luennolle.
Kuinka hankalaa voi olla istua nimettömänä 50 minuuttia salissa hiljaa! Pari erää Candy Crushia ja päivän kiintiö 9Gagia ja sitten pääsisin jo pakoon, eikä kenenkään tarvitsisi koskaan tietää!
Voi, miten väärässä olinkaan! Ensimmäisen viiden minuutin aikana kävi selväksi, että tämä professori on hyvin interaktiivinen. Luennoidessaan laskentatoimesta hän kiersi yleisöä ja kommentoi opiskelijoita, kysyi mielipidettä edellisestä luennosta ja niin edelleen. Tämän olisin kai vielä voinut bluffata, mutta sitten siirryttiin tekemään jotain budjettilaskelmia.

"Don't worry, these are very basic. Even a first year accounting student could solve these!"

Sitten hän alkoi kauhukseni vaatimaan vastauksia opiskelijoilta mielivaltaisesti. Katsoin kauhistuneena kuinka hän askel askelelta lähestyi minua ja yritin epätoivoisesti laskea laskuja, joista mulla ei ollut mitään hajua, enhän opiskele laskentatoimea. Onnekseni professori kuitenkin kysyi takanani istuvalta tytöltä, eikä kiinnittänyt minuun sen kummempaa huomiota. Siinä kohtaa luimistelin naama melkein kiinni vihossani ja kylmä tuskanhiki otsallani. Sen jälkeen kuuntelin jokaisen hänen sanansa niin huolella, että en varmaan ikinä ole ollut näin tarkkaavainen luennolla.

Päästyäni luennon lopulla salista pois vannoin parantavani tapani ja ryhtyväni kunnon kansalaiseksi, mutta kuten joka kerta aiemminkin, näin ei ole vielä päässyt käymään.

On ehkä vähän ihmeellistä, miten hyvin olen onnistunut pitämään kansainvälisen järjestön kasassa puheenjohtajuuteni aikana. Olin melko varma, että jossain vaiheessa mokaan niin, että muut nousevat vallankumoukseen, tai joku pakenee koko järjestön tili mukanaan, mutta elossa ollaan edelleen ja hyvinvoivina! Järjestin meidän AGM:n, eli vuosikokouksen, jossa valittiin uusi hallitus. Koska olen tosiaan itse lähdössä Hongkongiin, en voinut hakea mihinkään virkaan ensi vuodelle. En tiedä olisinko hakenut, vaikka olisin täällä pyörinytkin. Puheenjohtajuudessa on ollut paljon tekemistä ja tutkinnon kolmas vuosi on kuulemma kiireinen. Kokoukseen tuli kuitenkin hyvän verran väkeä ja kaikki virat saatiin täytettyä. Puheenjohtajuudesta kamppaili kaksi tyyppiä ja äänestys oli hyvin tasaväkinen. Mua vähän huvitti tyttöjen mielikuva puheenjohtajuudesta ("Niin ei tässä varmaan ole paljon mitään tekemistä. Täytyy vaan tulla kokouksiin kerran viikossa?"), mutta luihuna tyyppinä en alkanut kovin pitkälti runoilemaan virasta - Jokuhan siihen oli kuitenkin saatava! Hyvin he kuitenkin varmaan pärjäävät :)

"Eläkkeelle" jääminen on ollut mielenkiintoista. Kaikki ei enää olekaan minun vastuullani ja saatan vain ehdottaa, että miten tässä tai tuossa tilanteessa kannattaa toimia. Puheenjohtajuus oli hyvin stressaavaa välillä, mutta myös aika huippua. Tämä on ollut mielenkiintoinen vuosi ja olen oppinut paljon johtamisesta, mikä on hyvä, sillä sitähän tässä opiskellaankin.

Nyt lopetan tämän rändömin prokrastinaatiolätinän ja palaan markkinoinnin pariin!